LÄHTÖ

Tänään pitäisi saada aikaan viimeinen postaus Instagramiin. Miksi olen tähän lähtöpäätökseen tullut? Kirjoitin asiasta jo viikkoja sitten, että lähden. Lähtöaika vain jäi ilmaan. Aiemmin, jo jonkin aikaa sitten, olen poistunut Facebookista ja muutamia viikkoja sitten Twitteristä. Poistuminen Instagramista on luonteva jatko.

Suuressa kuplassa haettuna syy lähtööni viestialustoilta on niiden nopea muuttuminen. Muutoksen vääjäämättömyyden kaikessa olevaisessa ymmärrän, niin somessakin, mutta voin olla pääosin tuon muutoksen ulkopuolella, sen yksittäisenä tekijänä ja mahdollistajana. Erityisesti kaksi keskeistä asiakokonaisuutta somen muutoksessa harmittaa. Muut syyt sisältyvät niihin.

Ensimmäinen on keskittyminen. Alustat keskittyvät yhä harvempien omistukseen ja sitä kautta määräysvaltaan. Meta-konsernissa, yli sen 70 miljardin dollarin liikkeenvaihdon, pitää valtaa toimitusjohtaja Mark Zuckenberg, joka perusti Facebookin. Metassa näkyy alustojen keskittyminen. Metan varjon alle on ostettu ja siirretty muun muassa Facebook, Whatsapp, Instagram ja Messenger. Massiivinen alustojen keskittyminen yhteen omistukseen vaikuttaa vääjäämättä tiedon keräämiseen tehostetusti asiakkaista, heihin lähes huomaamattomasti vaikuttamisen ja käyttäjämassan käyttämisen omistajien päämäärien saavuttamiseksi. On myös kiistatonta, että keskittynyttä, globaalia sosiaalista mediaa pystyvät kolmannet osapuolet manipuloimaan ja käyttämään omien kohderyhmiensä manipulointiin. Tässäkin alustojen keskittyminen on keskeinen tekijä.

Merkittävä ja uusi somen ilmiö on alustasegregaatio. Suosituimmat some-alustat keskittyvät yhä harvempiin käsiin. Paras esimerkki on Twitter. Miljardööri Elon Musk osti Twittertin 44 miljardilla dollarilla täydelliseen määräysvaltaansa ja palautti alustalla qanonlaisen narratiivin hyväksymällä valheelliset "tosiasiat" tosiasioina. Samalla, todistetun valehtelunsa vuoksi, Twitteristä poistettu ex-presidentti Donald Trump sai takaisin kirjoitusoikeutensa. Muskin poliittisesta vaikuttamisesta kouriintuntuvin, toistaiseksi, oli hänen kehotuksensa äänestää 2022 välivaaleissa republikaaneja. Minulle kehotus oli lähteä Twitteristä lopullisesti. Juuri nyt Twitter erityisesti anglosaksisessa maailmassa täyttyy Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja sotapolitiikkansa ymmärtäjistä. En halua tätä toimintaa tukea käyttämällä alustaa. 

Myös qanonlaiset ovat aktivoituneet Twitterissä. Viikolla nähdyssä dokkarissa senaattoriksi pyrkivä qanonlainen esittää täysin vakavasti muun muassa, että presidentti Obama on pedofiili ja että rouva Obamalla on isompi penis kuin väitteen esittäjällä, eivätkä heidän lapsensa ole heidän omiaan. Dokkari löytynee toistaiseksi Yle Areenasta.

Toiseksi tulevat sisällölliset muutokset. Mainonnan lisääntymisen lisäksi yhä enemmän katseluaikaa saavat lyhyet viedot, joilla kuvataan merkillisiä sattumuksia, ajatuksellista kepeyttä ja niin sanottua tik-tok-tanssia eri muodoissaan. Siis sirkushuveja. Keskeistä on videon nopeus, lyhyys ja pääsääntöisesti sisällön aneemisuus. Muutos näkyy myös YouTubessa jossa on oma paikansa Short-videoille. Muutokset kertovat erityisesti somea käyttävien ihmisten mielenkiinnon keston jänteen lyhentymisestä. Lisäksi omistajien vaikutus sisältöihin on yhä enemmän huomattavissa.

Yksi keskeinen tähän liittyvä Instagramista lähtöni syy on kanavan nopea kaupallistuminen. Jopa puolet postauksista on tehty mainonnan yhtenä alalajina. Itse mainos useinkin verhotaan postattaviin "omiin kuulumisiin", kaupalliseen yhteistyöhön, mutta myös täysin suoraa mainontaa on. Mainosvälejä Instavirtaan ostavat niin autokauppiaat kuin verkkokaupat ja jopa kylien elitarvikekaupat. Juuri ennen tätä kirjoitusta laskin viidestäkymmenestä Instagram-postauksesta 19 kaupallista. Itse näen Instagramin kaventuneen myös sisällöitään. Jos kirjoitan Instagramiin poliittisen, kantaa ottavan päivityksen, olen outolintu. Olkoon sitten niin.

Jään vielä toistaiseksi YouTubeen ja kirjoittelen epäsäännöllisesti blogia, huolimatta siitä, että blogien kirjoittaminen, kestettyään somessa noin kaksikymmentä vuotta, on hiipumassa. Ihmiset eivät enää halua lukea arkin mittaista kirjoitusta. Se on liian työlästä.

Klikkaa auki.

Blogini: Kahdesti kadonnut.

YouTube: YouTube

                                                                                                                                                                                              

PIMEITÄ HETKIÄ.

Kaveri soitti. Soitti jo viikko sitten ensimmäisen kerran. Kertoi ostavansa kiinalaisen henkilöauton. Minä kerroin sitten, että mietipä hetkonen. Minkä viestin annat annat sille osalle ystäväpiiriäsi joka ajattelee? Toinen puolihan heistä ei ajattele. Soitti sitten uudelleen. Oli itsekin ajatellut. Kauppa oli peruttu ja ihan laillisesti. Toimitusaika kun olisi ollut mahdollisesti jopa 8 kuukautta. Kertoi kuriositeettina autokauppiaiden yleisimmän sanan nykyisin olevan komponenttipula. Tuntuu riivaavan kiinalaista Volvoakin.

Kertoi myös lukeneensa ja katselleensa eilisen instapostaukseni,  jossa puhun pimeimmän vuodenajan erikoisen hienosta valosta. Juu kyllä, ainakin minun valokuvaussilmäni tarpeisiin. Oli saanut jonkinlaisen freudilaisen villin assosiaation autokauppojensa suuntaan. En pyytänyt avaamaan enempää ja tuskin olisi kyennytkään ja niinpä pääsin itsekin ihmettelemään eilistä kotiseuturetkeäni. Siitä  muodostui mieleni valloittava. Ja aivan puolivahingossa, kun ei ollut mitään, ei sitten mitään odotuksia kuin ehkä pettämättömät pohjat kävelysauvoille. Seudulla nähdyt sudet olivat vain ympäristöllinen konteksti ja fiilistelyn yksi mauste.

Selvisi myös, että uutta autoa hänelle ei nyt tule. Vaikka pääsikin verokoneeseen heittämällä. On nuuka mies. Siinä on tietenkin yksi syy miksi siellä verokoneessa hänen pääomatulonsa näkyvät. Keväälle oli ostanut puolisolleen ja itselleen interrail-liput. Lähtevät hurjailemaan nuoruuttaan. Arvostan! Sanoin itsekin harkinneeni samaa. Elämän viimeisellä kvarttaalilla usein alkaa kopeloimaan sitä ensimmäistä. Onneksi ei osta moottoripyörää. 

Oli seurannut, tai vaimonsa oli seurannut, valokuvausharrastustani. Tai sen kehittymistä enemmänkin. Joku ärrä minuun meni meni, enkä antanut hänelle tilaisuutta sanoa mitään arviosanoja mihinkään suuntaan. Pudotin vain kotipesään sanomalla mitä se osaltani tarkoittaa. Ja se tarkoittaa sitä, että olen isäni poika. Isä kaitafilmasi aloittaen heti sodan jälkeen. Filmit lähetettiin Ranskaan kehitettäviksi. Valokuvauksen tekniikkaa opetti. Antoi kameran. Päältä katsottava Yashica. Kertoi mitä tarkoittivat aukot ja suljinajat. Rajausta piti tärkeimpänä. Isä halusi tehdä kauniita kuvia. Minä en niinkään. Näen silmissäni erilaista valoa ja kaurismäkeläisiä kuvia. Sieltä ne omani tulevat. En ajattele, että olisi kuvaamisen arvoista, tai sitten ei. Elämä on kuvia. Isä kuvasi viimeisen kvartaalinsa loppuun asti. Ottamani kuvat tarkoittavat minulle myös pokaaleita, tai serttejä vitriiniin, todisteina siitä, että olen jotain tehnyt. Omin ajatuksen taiteilija Penelope Umbricolta. Tietysti ajatus on totta ja siihen rakentuu sisään lähes säälittävä ajatus jättää jälkeen jotain. 

Puhelu oli pitkä. En osaa puhua puhelimessa ja välttelen tilannetta. Sovittiin kuitenkin, että soitellaan uudelleen ja sovitaan tapaaminen. Näin yleensä toimitaan ei-läheisten kaverien kanssa. Sitten ei kuitenkaan soitella, eikä tavata. Niin se usein menee. Toivoteltiin vuoden pimeimpiä hetkiä. Hyvä puhelu.

 

SE ON MORO, SANOI ÄRMÄTINKORVEN BARISTA.

Tänä aamuna fiilikset ovat sellaiset, että kuuntelin pitkästä aikaa Arseny Avraamovin sinfonian, tai sanoisinko puolen tunnin äänimaailman. Symphony of Sirens esitettiin ensimmäisen kerran Bakussa vuonna 1922, Avraamovin itsensä johtamana, kahta punalippua käsissään liehutellen. 

Kertomattakin voi uskoa, että tämä merkittävä avargardinisti ja modernin musiikin nero Avraamov, kuoli 58 vuotiaana vuonna 1944, täysin unohdettuna ja kurjuudessa. Omana aikanaan häntä pidettiin lähinnä hulluna. Osittain on jopa paradoksaalista, että Avraamov teki teoksensa viisivuotiaan Venäjän vallankumouksen kunniaksi, käyttäen ennen kuulemattomia elementtejä ja tekniikkaa, joita uskoi ilmeisen vilpittömästi työläisten valtiossa arvostettavan. Tuolloin sinfoniankin nimi oli vielä "The symphony of the Factory Sirens".

Maailmantilanteessa, jossa Venäjä röyhkeästi ja verisesti pyrkii, omaakin vertaan säälimättömästi vuodattaen, valloittamaan takaisin omaa historiaansa, maailmanrauhaakin uhmaten, en minä ylenkatso venäläisiä klassikoita. En kirjallisuutta, en musiikkia. Tchaikovskia kuuntelen viikottain ja lähes yhtä usein luen, yhä uudelleen, erityisesti Dostojevskia. Halveksin niitä, jotka nykyisten, julmien Kremlin vallanpitäjien vuoksi mitätöivät koko Venäjän, sen kansan ja historian.

Miksi sitten tänä aamuna kuuntelin Arseny Avraamovin teoksen Symphony of Sirens? Siksi, että äkillisesti tulin hyvin vihaiseksi ja jonka tunteen sain kuitenkin taipumaan hatutukseksi. Otti kipeästi koko kroppaan Elon Musk. Mies kehoitti äänestämään republikaaneja nyt käytävissä USA:n välivaaleissa, ymmärtämättä, että trumpilaisuuden uudella nousulla on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia maailmanrauhaan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Sama mies omistaa diktaattorin ottein politiikan digifoorumi Twitterin. Inhoan yli kaiken diktatuureja ja diktaattoreita. Sanoinkin eilen Twitterille eilen että "Se on moro!"

Laitan tähän alle linkin Arseny Avraamovin sinfoniaan tietäen, että harva sen auki klikkaa ja vielä harvempi sen loppuun kuuntelee. Teos kertoo tästä päivästä jäätävän kylmällä tavalla. 

Sireenien sinfonia.