Vaikka teos on omistettu Kiinan saastuneille järville ja joille, se kertoo Shanghain itäpuolella sijaitsevasta Taihu-järvestä, tai englanninkielisessä käännöksessä Tai-järvestä, jonka rannalla shanghailainen rikosylikomisario Chen Cao lomailee amerikankiinalaisen professori Qiu Xiaolong'in ( s. 1953 ) sarjan seitsemännessä dekkarissa. Ja selvitettäväksi tulee tietenkin rikos.
Monissa kansainvälisissä arvioissa tätä teosta ei ole rankattu sarjan parhaaksi ja sitä on verrattu, osin aiheettomastikin sarjan kolmanteen teokseen ( Musta Sydän ). Se on peruskerrontansa rakenteelta hyvin samanlainen, mutta sisäänrakennetun viestinsä voimakkuuden osalta hyvin erilainen. "Kuolemanjärvi" on julkaistu myös Kiinassa, mutta sensuroituna.
Vastoin modernin dekkarin sääntöjä, Qiu Xiaolong ei ole rakentanut teokseensa monikerroksisuutta. Minua tämä miellyttää. Näinkin voi hyvän dekkarin vielä kirjoittaa. Joskus tuntuu, että juonen kuljettaminen liiallisen kerroksellisuuden vuoksi tökkii ja lukija joutuu jopa usein palaamaan takaisin selvittääkseen jo unohtamiaan yksityiskohtia ja nimiä. Näin teoksesta tulee helposti jopa sekava.
"Kuolemanjärvessä" juoni etenee verkkaiseen tahtiin aivan kuin elämä itse tapahtumien keskipisteenä olevassa Wuxin kaupungissa samalla pitäen lukijan kevyessä, mutta irtipäästämättömässä otteessaan aina viimeiselle sivulle. Juuri tuo verkkaisuus antaa kirjailijan sanomalle useita ristikkäisiä ja voimakkaita kontrasteja. Moderni Kiina, sen vuosituhantiset perinteet, nouseva tietoisuus ympäristöongelmista, sekä poliittisen järjestelmän koossa pitävä voima nivoutuvat kirjassa yhdeksi jatkumoksi, josta keskeiseksi nousee ihmisten hätä ja alistuminenkin vakavien ympäristöongelmien edessä.
Tarvitaan täysin saastunut Tai-järvi. Ja ylikomisario Chen Cao puskuriksi keskusjohdettuun Kiinaan, sen pekingiläisiin korkeisiin virkamiehiin ja koko järjestelmään. Chen Cao on kuitenkin kirjailijan toimesta rakennettu ymmärtämään ympäristöliikettä ja varsinainen henkirikos jääkin toissijaiseksi, vaikka siinä sivussa tuleekin selvitetyksi. Rikoskin tietenkin liittyy ympäristörikoksiin, mutta jää varjoon kiinalaisen historiallisen todellisuuden peilautuessa nykypäivään tuhotun ympäristön, saastumisen syiden, sekä poliittisen järjestelmän kuvauksessa. Taitavaa aivopesua. Mutta kannatan tässä.
Qiu Xiaolong on kirjallisuuden professori. Hän tekee dekkaristaan "kiinalaisen" tekemällä päähenkilöstä poliisityön ohella runoilijan ja kääntäjän. Ehkäpä juuri siksi kirjailijan omat värssyt ja vanhojen kiinalaisten runoilijamestareiden lainaukset istuvat kirjaan. Minulle ne antoivat perspektiiviä ja siten syvyyttä tämä päivän kiinalaiseen yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin.
Dekkari ilman aseita ja väkivaltaa ei ole dekkari. Tämä on. Qiu Xiaolong ei pidä verestä. Päähenkilö ei kanna asetta, eikä niitä ole muillakaan kirjan henkilöillä. Väkivallalla ja seksillä ei kirjassa pidetä roomalaisia pitoja. Ilahduttavaa, että jännitysromaanin tänä päivänä voi vielä tehdä ilman näitä elementtejä, ja niin, että se vielä menestyy.
Suosittelen!
19.10.2014
Savitaipale
ABä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti