Kirjailija Maaria Päivisen suomenkielinen blogi myös loppuu. Heiluttaa kättään. Luin "Pisaraa" kauan. Kotkan tyttöjä. Tulee ikävä. Maarian teksti on hömppäputkea Saksanmaalta, mutta omakohtaista kaunilla tavallaan. Harva taitaa itsensä avaamisen kirjoittamalla loukkaamatta muita, tai itseään. Minä en osaa. Tosin en pidä kuolaimia suussani. Minun pitäisi. Tuskin Maariakaan pitää. On vaan sielunsivistynyt syntyään ja olemassaan. Koska olen olevinani kielimiehiä, niin luen sitten sitä uutta englanniksi.
Tänään on se päivä, kun harakoilla on naamiovärit. Märkää lunta takapihallani lautasen kokoisina pläntteinä ja harakat nauramassa ja hyppimässä kuin lapset ruutua. Miksi vain tänään? Olen darvinismin ja evoluutioteorian maalaisymmärtäjä, mutta miksi aikojen saatto on niille kirkuvan suojavärityksen antanut. Ja ovat silti sopeutuneet. Täytyy joskus miettiä tarkemmin. Kai silläkin joku merkityksensä on. Näyttää väriä.
Haluaisin kouluttautua mindfulness-ohjaajaksi. Koulutus vaan on niiiiiin kaukana. Rahankeruukursseja tässä on säällisen eco-opel-matkan ääressä oman tietoisuuden tiedostamiseen tuntitaksalla joka nurkalla. On nyt cool ja hot. "Päätäyteen-laadusta" ei sitten olekaan takeita. Menen kuitenkin. Näillä märillä unilla ja lumilla.
MF-ohjaajakoulutus, voidakseni ohjata itseäni laillisesti Valviran puuttumatta, on siellä mihin viikonloppuna junailen itseni kirjamessuille. Katsastan edullista lukemista, tarjouksia, uutuksia.
Uutuus oli tässä jo käsissäni, Paulo Coelhon ( s. 1947 ) uunituore "Uskottomuus". Jäi lukematta. Toistaiseksi. Harlekiini. Siinä kirjan päähenkilö Linda, pettää miehensä ja itsensä. Tuhoisin seurauksin. Silmäilyn perusteella kirjan keskeinen ajatus pakottaa kadottamaan itsemme voidaksemme löytää itsemme. Miksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti