Enää aurinko ei näennäisesti makaa Maapallon Kauriin kääntöpiirin yllä. Sen valo on lähtenyt vaeltamaan kohti pohjoista. Kohti pohjoisen kesää.
En tunnista itsessäni mitään vuodenaikaan liittyvää masennusta, en edes kaamosmasennusta. Mutta silti ahdistun vuoden pimempänä hetkenä ja jo hyvissä ajoin ennen sitä. Ahdistunko joulusta?
Muutamana viimeisenä jouluna olen yrittänyt tuumia ahdistukseni syitä. Onko niitä edes olemassa? Minusta tuntuu, että minä masennan joulua ja sen jouluihmisiä. Ei joulu minua. Ahdistukseni syyt ovat siis minussa, eivät niinkään vuoden pimeimmässä hetkessä, joulussa.
Joulun yleisin kiputila lienee kivulias ummetus. Se iskee moniin niistäkin, jotka eivät käytä jouluviinoja liikaa. Iltapäivälehden verkkolehti uutisoi tänään, että onneksi vatsaksi kutsuttu suolenpätkä ei jää ilmapalloksi venyttyään liiallisesta jouluruuasta. Eikä suolasta turvonnut pärstä ole koko totuus. Uutinen on todellinen joulun ilosanoma, joka fysiologisessa mielessä sallii mässäilyn. Niin kuin anteeksianto sallii synnin.
Henkinen ummetus sen sijaan vaikuttaa monin tavoin ja pysyvämmin. Se aiheuttaa ajatuslukon pääsyyn joulunajan ulkopuolelle. Sitoo aikaan. Se pyhittää itsekyyttä. Se sulkee järkevien ajatusten silmät kaikesta liiallisesta ja ylenpalttisesta. Se muuttaa monien yksinäisyyden fyysiseksi tuskaksi. Henkiseen ummetukseen eivät laksatiivit auta.
Vuoden pimein hetki, joulu, on ihmisen toimesta pyritty muuttamaan valon ja uudelleensyntymisen ajaksi. Lajille niin tyypillistä selvitymistä. Vuosisatojen saatossa on menty todellisuudesta epätoteen. On menty toiseen äärimmäisyyteen.
Raamatun ajan syntymäpäivät ovat vuosittain planeetan suurin kulutusjuhla, sen tehoriiston hullut päivät, black xmas, nälkäisten ihmisten ja elonkehän unohtaminen. Pimeydestä on tehty hetken loistava valo. Virtuaalisuus onkin vanha juttu.
Nyt huomaan, että olen trendikkäästi uhri joulun narratiivissa. Ahdistun siksi, että olen olemassa jouluna ja ajattelen. Avaankin kirjan toisen eläimen ajatuksia, lopetan oman ajattelun ja sytytän kirkasvalolampun.
tiistai 25. joulukuuta 2018
tiistai 18. joulukuuta 2018
LUOMUN PERKELE. TAI SITTEN EI.
Tänään aamulla nauttiessani luomujugurttia luomumyslillä kuorutettuna, luin jutun luomun ekologisuudesta. Tai paremminkin siitä, että perinteisillä viljelymenetelmillä tuotetut tuotteet ovat huomattavasti ekologisempia.
https://www.is.fi/tiede/art-2000005935560.html
Voisin tähän hyvin kirjoittaa, että "nymä olen ihan sekasin". Vaan en ole.
On vain myytti, että kaikilla asioilla, väitteillä, jopa teoilla on "se kuuluisa mitalin toinen puoli". Ei ole. Mutta se aina voidaan löytää. Perustellustikin. Voidaan löytää useitakin puolia. Jopa ääretön määrä. Jopa yli ymmärryksen aina uskontoihin asti. Kausaalisuus, syys-seuraussuhteet ja kausaalisuuden vaikutus ymmärretään mustavalkoisesti. Joko tai. Niin tässäkin.
Jossittelulle ei jää minulla asiassa sijaa. Tyyliin silloin, kun ihmisiä oli 300.000, ei tehomaataloutta tarvittu. Ja kääntäen, nyt kun meitä on 7,7 miljardia, tehomaatalous on ainoa keino pitää ihmispopulaatio hengissä ja kasvamassa kohti tuhoaan. Olisiko tässä takana se kuuluisa evoluutio? Vai K-kaupan Väiski? Vai Luojan väärä valinta työssään?
Nyt kysyt, että mitä tällä haluan sanoa, kun olen avannut suhdettani luomuruokaan. No en halua sanoa oikeastaan yhtään mitään. Viisasta. Tai edes viisastelua. Suhdetta kun ei ole.
Yksilönä olen kuin sinä; käytän molempia. Koska elän tässä ajassa. En muuta voi. Teen vain hiiltä niin pirskatisti. Hela tiden.
Yksilönä voin surra koko lajimme olemassaoloa, sillä olen vielä hetken vain yksi miljardeista. Kunnes kuolen ja maadun. Silloin mielelläni näkisin itseni osana juuri alkaneessa tutkimuksessa, jossa tutkitaan peltomaan hiilensitomiskykyä erilaisissa viljelymenetelmissä. Tuhkani voi pellolle kuin pellolle heittää. Pelto sitokoon hiileni. Saadaan dataa. Että piru vie, sitoo se hiiltä. Bäcklundikin on siellä mullassa. Ja sitten päästään käymään hiilikauppaa. Ostetaan ja myydään. Päästöjä. Vai ajatuspieruja?
Lajina kuljemme kohti kollektiivisen idiotismimme aiheuttamaa loppua. Ja minä olen osa tätä lajia. Luomua yksilönä, "paskaa" lajina. Dilemman nollatutkimusta.
https://www.is.fi/tiede/art-2000005935560.html
Voisin tähän hyvin kirjoittaa, että "nymä olen ihan sekasin". Vaan en ole.
On vain myytti, että kaikilla asioilla, väitteillä, jopa teoilla on "se kuuluisa mitalin toinen puoli". Ei ole. Mutta se aina voidaan löytää. Perustellustikin. Voidaan löytää useitakin puolia. Jopa ääretön määrä. Jopa yli ymmärryksen aina uskontoihin asti. Kausaalisuus, syys-seuraussuhteet ja kausaalisuuden vaikutus ymmärretään mustavalkoisesti. Joko tai. Niin tässäkin.
Jossittelulle ei jää minulla asiassa sijaa. Tyyliin silloin, kun ihmisiä oli 300.000, ei tehomaataloutta tarvittu. Ja kääntäen, nyt kun meitä on 7,7 miljardia, tehomaatalous on ainoa keino pitää ihmispopulaatio hengissä ja kasvamassa kohti tuhoaan. Olisiko tässä takana se kuuluisa evoluutio? Vai K-kaupan Väiski? Vai Luojan väärä valinta työssään?
Nyt kysyt, että mitä tällä haluan sanoa, kun olen avannut suhdettani luomuruokaan. No en halua sanoa oikeastaan yhtään mitään. Viisasta. Tai edes viisastelua. Suhdetta kun ei ole.
Yksilönä olen kuin sinä; käytän molempia. Koska elän tässä ajassa. En muuta voi. Teen vain hiiltä niin pirskatisti. Hela tiden.
Yksilönä voin surra koko lajimme olemassaoloa, sillä olen vielä hetken vain yksi miljardeista. Kunnes kuolen ja maadun. Silloin mielelläni näkisin itseni osana juuri alkaneessa tutkimuksessa, jossa tutkitaan peltomaan hiilensitomiskykyä erilaisissa viljelymenetelmissä. Tuhkani voi pellolle kuin pellolle heittää. Pelto sitokoon hiileni. Saadaan dataa. Että piru vie, sitoo se hiiltä. Bäcklundikin on siellä mullassa. Ja sitten päästään käymään hiilikauppaa. Ostetaan ja myydään. Päästöjä. Vai ajatuspieruja?
Lajina kuljemme kohti kollektiivisen idiotismimme aiheuttamaa loppua. Ja minä olen osa tätä lajia. Luomua yksilönä, "paskaa" lajina. Dilemman nollatutkimusta.
maanantai 10. joulukuuta 2018
KUN VENÄJÄ KÄÄNTYY SUOMEA VASTAAN
Ensin, osin Kremlin johtama media, osin venäläisen nationalismin elähdyttämä media, kääntää venäläiset ja yleisen mielipiteen suomalaisia vastaan, sitten kääntyy kuin itsestään Venäjä valtiona Suomea vastaan.
Tästä kirjoittaa kolumnissaan ( 10.12. HS ) "Suomesta on tullut myrkkyä - Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan" Venäjää seuraava toimittaja Jarmo Mäkelä.
Vaatimattomana kuriositeettina: itsekin olen asiasta viimeisen 10 vuoden aikana kirjoitellut ja aivan viime aikoinakin täällä blogissa olematta mikään venäjäfani. Tai maksettu trolli. Sellaiseksi kun "Venäjän ymmärtäjät" helposti leimataan.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005926812.html?share=fda237f6be47cd51c42a7be592f407b4
Pidämme lähes yksioikoisesti kielteisiin äänenpainoihin syypäinä venäläisiä. Näemme vain tuhatvuotisen "vainolaishistorian" toistavan syklisen vääjäämättömästi itseään. Tai emme voi uskoa "kaksipyöräisen pahan akselin" syntyyn tilanteessa, jossa raja on käytännössä lähes auki ja miljoonia rajanylityksiä itärajallamme tapahtuu.
Mutta ei se näin mene. Venäjän mediassa käsitellyt "lapsiasiarikkomukset" huostaanottoineen, kaksoiskansalaisten syrjintä, tai yleinen "venäläisrasismi" ovat toiselta kantiltaan vain seuraus valtiojohtomme toimista, geopoliittisesta segretaatiosta, jossa paasikiviläinen tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on unohdettu liittoutumalla länteen niin voimakkaasti, että se on saanut vääjäämättä poliittisen ja mikä vielä vaarallisempaa, sotilaspoliittisen agression luonteen. Tähän tietenkin on Venäjän reagoitava.
Mitä muutakaan kuin agressiota on amerikkalaisen sotamateriaalin varastoiminen Suomeen, amerikkalaisten hävittäjien lentely pitkin itärajaa, tai amerikkalaisten johtamat sotaharjoitukset maaperällämme? Ylipäätään Venäjän piiritys sen lähialueilla nyt Suomenkin lohkolla.
Suomi on ajanut oikealta ohi Naton liittoutumalla perustuslakiemme vastaisesti käytännössä täysin suoraan degeneroituvaan, sotaisaan Yhdysvaltoihin ja sen sotilaspoliittiseen doktriiniin, maailmanvaltaan, joka seuraavaksi on romahtamassa sisältäpäin. Olen vakuuttunut, että on valittu Suomen rauhantilan ja tasapainoisen kehityksen kannalta väärä valttikortti.
Olen lähes järkyttyneenä kuunnellut poliittisen johtomme, lähinnä J. Sipilän "katastrofihallituksen" ministereiden yhä kovenevia, sotaisia puheenvuoroja, hallituksen, joka maailmantalouden imussa "loi" 170.000 työpaikkaa hetkeksi, mutta johti Suomen avoimeen konfliktiin Venäjän kanssa. Eikä kaksilla rattailla taiteileva "wannabe-suurmiespresidenttikään" ristiriitaisilla ja toisiaan poissulkevilla lausunnoillaan luottamusta herätä. Ei ainakaan Venäjällä.
Tässä linkki Uuden Suomen Puheenvuoron keskusteluun. Yli 60 kommenttia.
http://kuolimonpaimensaaresta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265576-kun-venaja-kaantyy-suomea-vastaan#comments
Tästä kirjoittaa kolumnissaan ( 10.12. HS ) "Suomesta on tullut myrkkyä - Venäjällä tunnetaan syvää tyytymättömyyttä suomalaisia kohtaan" Venäjää seuraava toimittaja Jarmo Mäkelä.
Vaatimattomana kuriositeettina: itsekin olen asiasta viimeisen 10 vuoden aikana kirjoitellut ja aivan viime aikoinakin täällä blogissa olematta mikään venäjäfani. Tai maksettu trolli. Sellaiseksi kun "Venäjän ymmärtäjät" helposti leimataan.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005926812.html?share=fda237f6be47cd51c42a7be592f407b4
Pidämme lähes yksioikoisesti kielteisiin äänenpainoihin syypäinä venäläisiä. Näemme vain tuhatvuotisen "vainolaishistorian" toistavan syklisen vääjäämättömästi itseään. Tai emme voi uskoa "kaksipyöräisen pahan akselin" syntyyn tilanteessa, jossa raja on käytännössä lähes auki ja miljoonia rajanylityksiä itärajallamme tapahtuu.
Mutta ei se näin mene. Venäjän mediassa käsitellyt "lapsiasiarikkomukset" huostaanottoineen, kaksoiskansalaisten syrjintä, tai yleinen "venäläisrasismi" ovat toiselta kantiltaan vain seuraus valtiojohtomme toimista, geopoliittisesta segretaatiosta, jossa paasikiviläinen tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen on unohdettu liittoutumalla länteen niin voimakkaasti, että se on saanut vääjäämättä poliittisen ja mikä vielä vaarallisempaa, sotilaspoliittisen agression luonteen. Tähän tietenkin on Venäjän reagoitava.
Mitä muutakaan kuin agressiota on amerikkalaisen sotamateriaalin varastoiminen Suomeen, amerikkalaisten hävittäjien lentely pitkin itärajaa, tai amerikkalaisten johtamat sotaharjoitukset maaperällämme? Ylipäätään Venäjän piiritys sen lähialueilla nyt Suomenkin lohkolla.
Suomi on ajanut oikealta ohi Naton liittoutumalla perustuslakiemme vastaisesti käytännössä täysin suoraan degeneroituvaan, sotaisaan Yhdysvaltoihin ja sen sotilaspoliittiseen doktriiniin, maailmanvaltaan, joka seuraavaksi on romahtamassa sisältäpäin. Olen vakuuttunut, että on valittu Suomen rauhantilan ja tasapainoisen kehityksen kannalta väärä valttikortti.
Olen lähes järkyttyneenä kuunnellut poliittisen johtomme, lähinnä J. Sipilän "katastrofihallituksen" ministereiden yhä kovenevia, sotaisia puheenvuoroja, hallituksen, joka maailmantalouden imussa "loi" 170.000 työpaikkaa hetkeksi, mutta johti Suomen avoimeen konfliktiin Venäjän kanssa. Eikä kaksilla rattailla taiteileva "wannabe-suurmiespresidenttikään" ristiriitaisilla ja toisiaan poissulkevilla lausunnoillaan luottamusta herätä. Ei ainakaan Venäjällä.
Tässä linkki Uuden Suomen Puheenvuoron keskusteluun. Yli 60 kommenttia.
http://kuolimonpaimensaaresta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265576-kun-venaja-kaantyy-suomea-vastaan#comments
perjantai 30. marraskuuta 2018
RAINO LAVIKKALAN MIELIPIDEKIRJOITUKSEEN KOMMENTTI
Panen tänne kommenttini, osumaa omiin. Kirjoitin sen aamulla Savitaipaleella ilmestyvään Länsi-Saimaan Sanomien verkkolehteen. Siellä Raino Lavikkala kirjoitti hyvän metsäaiheisen tekstin. Toimitus ei kuitenkaan ole kommenttitekstiäni julkaissut alkuiltapäivään mennessä. Taisi tulla liian pitkä. Ja kommentoin vähän yli. Olisi tietenkin pitänyt pystyä kommentoimaan metsätutkimusta. Mutta näissä "nopeissa" on tarve liittää jotain muutakin kontekstiin. Minkä sitä itselleni voin. Ei ainakaan harmita. Ettei tullut sanottua. Ja ihan asiasta koko juttu. Kertaus on tärkeää. Etteivät ihmiset unohda. En päästä unohtamaa.
Ei se mitään. Minä tuplaan tekstien määrän. Toinen ainakin julkaistaan.
P. S. Aamulla 1.12. huomasin, että oli julkaistu. Olisi voinut em. syistä jäädä julkaisemattakin. No, toisaalta, ihan kivaa palautetta on sähköpostiin tullut. Kiitos! Niin ja kiitos lehdelle.
-----------------
Ei se mitään. Minä tuplaan tekstien määrän. Toinen ainakin julkaistaan.
P. S. Aamulla 1.12. huomasin, että oli julkaistu. Olisi voinut em. syistä jäädä julkaisemattakin. No, toisaalta, ihan kivaa palautetta on sähköpostiin tullut. Kiitos! Niin ja kiitos lehdelle.
-----------------
LS 30.11.18
Anne Hömppi-Keräselle ja Raino Lavikkalalle kiitos metsäasioiden tarkastelusta laajassa viitekehyksessä tietämyksensä pohjalta. Metsä on todellakin paljon muutakin kuin metsäklusterin tuotantoketjussa yksi irrallinen, mutta keskeisin, jättivoittoja tuottava tuotannontekijä.
Sallimme viedä puumme selluna Kiinaan, mutta kiroamme, jos "afrikkalainen" kaivoslaki sallii tehdä takapihallemme jättimontun, ja antaa viedä maan rikkaudet pois, edes verottamatta.
Pragmaattisena ihmisenä ja itsekin metsänomistajana näen sen tyhmyyden seuraukset, jonka täysin tarpeeton ja virheellinen metsien käyttö aiheuttaa ympäristöllemme. Useimmat suomalaiset jo näkevät. Mutta en todellakaan olisi, niin kuin virheellisesti, lähinnä selkäni takana, on väitetty, lopettamassa puun käyttöä teollisuutemme tarpeisiin. Sen sijaan, olisin muuttamassa metsäteollisuuden rakennetta puolijalosteesta, eli sellusta sahateollisuuden ja korkeamman jalostusasteen lopputuotteiksi. Enkä kuutiotakaan lisäisi nykyiseen kokonaishakkuusuoritteeseen niin kuin nykyinen hallituksemme haluaa. Paikallisesti päinvastoin. Lisäksi biopolttoaineita puumassasta tekevä teollisuus on käynnissä olevassa energiamurroksessa luontoa tuhoavaa teollisuutta. Eli ei sitä.
Tutkimukset osoittavat, niitäkin on, että jatkuvan kasvatuksen menetelmä antaa alkutuotannossa parhaan katteen. Toistaiseksi virallinen, metsäteollisuuteen ja sen logistiseen järjestelmään sitoutunut asiantuntijuus puhuu edelleen päätehakkuisiin perustuvan "metsänhoidon" puolesta. Suoritteet sen kertovat. Tämä on vain siten ymmärrettävissä, että koko korjuun logistinen ketju on rakennettu teollisuuden ehdoilla mahdollisimman kustannustehokkaaksi. Sitä se onkin, mutta vain metsäteollisuudelle. Ei metsänomistajalle, eikä ympäristöllemme.
Kun puhuin virheellisestä metsien käytöstä, esimerkiksi käy, taas kerran, kun paikallislehdessä keskustellaan, Savitaipaleen seurakunnan avohakkuut Hullasmäessä ja Säkniemenlohkon luonnonsuojelualueella, tai hakkuut Suomensalon saaressa. Eikö kirkollisvero ja seurakuntalaisten vapaaehtoinen työ riitä? Onko toiminta mitoitettu liian suureksi? Vaatiiko "Sananjulistus" tehometsätaloutta? Eikö pelätä, että Kirkon jäsenkato etenee siinä missä metsäkato?
Tarpeettomia luonnon ja ihmisten kannalta ovat myös hakkuusuunnitelmat ja niiden mahdollinen toteutus Lehtisensaaressa Antti Matikan säätiön mailla. Antamatta kirveen iskeä viiteen sataan vuoteen tehtäisiin lapsillemme suurempi palvelus kuin nopeat pikavoitot. Toisinkin siis voitasiin toimia. Turha muuta on väittää. Kyse on arvoista tässä kohtaa.
Tuntuukin lähes koomiselta, että maksetaan "vauvatonneja" kunnassamme ja toivotaan kuntaan muuttavan nuoriapareja. Muuttoa olisinkin voinut uskoa tapahtuvan, jos olisimme pitäneet kiinni lähimetsistämme ja yhäkin tummenevista vesistämme. Etelä-Suomen puhtain ja ympäristöystävällisin kunta, jossa teot näkyvät, olisi voinut olla sellainen vetovoimatekijä, joka nuoria olisi seutukunnalle vetänyt. Siinä kontekstissa kallis valokaapelikin olisi saanut uuden ja tärkeän merkityksen. Nyt väki vähenee kiihtyvällä vauhdilla ja "sote-uudistus" maakuntamalleineen tyhjentää käytännössä alueen lopullisesti nopeammin kuin arvaammekaan. Ja kunta vain jatkaa olkien kohauttelua ja toivoo jotain hyviä asioita tapahtuviksi. No toivotaan!
POLIITIKOT AKTIVOITUVAT
Kirjoitin eilen, 29.11. Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalle takarivin kansanedustajien aktivoitumisesta sosiaalisessa mediassa. Se tuntuu minusta lähes yht' äkkiä tulleessaan väkinäiseltä.
Tässä teksti talteen hetkeksi tänne. Papuryskäärön arvoinen ei sentään ole.
-------------
Tässä teksti talteen hetkeksi tänne. Papuryskäärön arvoinen ei sentään ole.
-------------
29.11.2018 19:17 Arto Bäcklund 1 kommentti
Istuvat kansanedustajat ovat nousseet. Nousseet kuin kuolleista. Tänäänkin tällä alustalla monet kansanedustajat kertovat olemassaolostaan.
Kaikki ei ole kuitenkaan sitä miltä näyttää. Uudelleenvalituksi tulemisen kamppailu on juuri nyt erityisen julmaa, sillä poliittisen kannatuksen muutokset syövät ihmisiä.
Kaikki ei ole kuitenkaan sitä miltä näyttää. Uudelleenvalituksi tulemisen kamppailu on juuri nyt erityisen julmaa, sillä poliittisen kannatuksen muutokset syövät ihmisiä.
Dostojevskin "Rikos ja rangaistus" draamana kääpiöityy tämän todellisen, mestarillisen draaman rinnalla, jossa evoluution ihmiseen kertynyttä älykkyyttä ei enää voi erottaa idiotismista. Ehkä juuri siinä on sen draamallisuus ja ihmisenä olemisen kepeys. Ja kaiken yllä katselee lähes uskonnollisen kultin statuksen saanut "poliittinen pelisilmä". Se ei katsele seuraajiaan, vaan kannatuslukuja.
Joku on sanonut, että pahuus viihtyy tyhjässä tilassa. Voi olla niinkin. Ajattelen, että poliitikot juuri nyt viihtyvät tyhjissä tiloissa. Eri syistä.
Kirjassaan "Näin puhui Zarathustra" F. Nietzche sanoo, ettei yli-ihmisellä enää ole tarvetta varmoihin perusteisiin, vaan hän pystyy tanssimaan ohuilla langoilla. Yli-ihminen pystyy luomaan itse arvonsa ja norminsa. Ajatus sopii poliittiseen aikaamme.
Tänään, kun olemme liittymässä älylaitteiden jatkeiksi ja muuttumassa koneiksi ja älylliset koneet muuttumassa ihmisiksi, luulen ja uskon, että klassinen demokratiakäsitys on kiihtyvän evoluution myötä jäänyt toteutukseltaan historiaan.
Uusi, "neodemokraattinen" oppi ja kaikki päätöksenteko peilataan aina talouden, rahan läpi. Ei ihmisten, yhteisöiden, ei ympäristön, ei elonkehän läpi. Onko nykyinen demokratiakäsitys anarkokapitalismia, minarkismia, tai vain talouden toiminnanohjausjärjestelmä?
Kevään vaaleihin mennessä emme asiasta ole yhtään viisaampia. Takarivin edustajien kirjoittelusta huolimatta. Ainoa tosiasia tästä on se, että kansan merkitys niin pienessä kuin suuremmassakin politiikanteon viitekehyksessä on pienentynyt. Ja yhä pienenee.
perjantai 23. marraskuuta 2018
SEURAKUNTAVAALIT JA VIIMEINEN VIRSI
Suomen evankelisluterilaisen kirkon seurakuntavaalit on käyty. Kirkon näkökulmasta ei hyvältä näytä, uskolla kuullun mukaan menee paremmin.
Koko valtakunnassa äänestysprosentit jatkavat tilastollisesti huimaa laskuaan. Nyt 14,4% ja neljä vuotta sitten 15,5% Alueelliset erot ovat suuria, mutta kehitys on sama; äänestysprosentit laskevat ennen loppumistaan. Mistä tämä kertoo?
Jotta uskovaiset olisivat kanssani samaa mieltä ( tosiuskovaisista en tiedä, niistä, jotka sanovat maa-planeetan olevan 10.000 vanha ja että Aatami ja Eeva olivat ensimmäiset ihmiset ), sanon, että äänestysprosentit laskevat, kun seurakuntalaiset eivät äänestä. Olemmeko vielä samaa mieltä? Ja se johtuu kahdesta syystä, tai tekijästä. Miten vaan. Nimittäin siitä, ettei välitetä, kun ei jaksa kiinnostaa. Ja toiseksi siitä, että äänestämättömyydellä protestoidaan. Protestoidaan jotain. Tuleeko muuta mieleen? Lentsuaalto paikkakunnalla tai jotain?
Näiden tosiasioiden perkaaminen on sitten mitä ilmeisimmin tieteellisemmän tutkimuksen paikka johon helposti liittyy mutua ja teologista pohdintaa.
Viime kuukausina olen keskustellut asiasta suht' paljon seurakuntalaisten kanssa kasvokkain. Niiden, jotka eivät äänestä. Ja paljon myös sosiaalisessa mediassa. Moni sanoo, yllättävää kyllä, ettei äänestämättömyyteen ole mitään erityistä syytä. Tämä on mielenkiintoista. Uskoisin tämän Kirkon itsetutkiskelussa, jota se aina vaalien jälkeen tekee, olevan tärkeä avattava. Miksi ei kiinnosta?
Somessa on käynnissä laaja "kirkollinen" keskustelu. Monet sanovat, että organisaatio ja omaisuudenhoito menevät kristillisen sanoman julistuksen ohi. Hengellinen, rahasta riippumaton työ on jäämässä pahasti paitsioon. Itsekin uskon näin ja olenkin peräänkuuluttanut uutta uskonpuhdistusta kirkolliseen elämään, erityisesti seurakuntien elämään.
Savitaipaleen, Lemin ja Taipalsaaren seurakuntien fuusiossa syntyneen uuden Taipaleen seurakunnan vaalien ääniharava oli savitaipalelainen Urho Kärmeniemi 134 äänellä. Onnittelut!
Länsi-Saimaalehden haastattelussa hänellä, 22.11. ykkösasiaksi nousee talous, metsäasiat ja huoli jäsenkadosta. Kuvaavaa! Hengellisestä elämästä ei sanakaan. Ei minkäälaista sivuamista alkuseurakuntien tärkeimpään tehtävään: hengellisen perinnön säilyttämiseen. Se on ilmeisesti ulkoistettu johonkin. Onko uskokin ulkoistettu johonkin, kun seurakuntalaisia ei seurakuntatyö ja seurakuntavaalit kiinnosta. Tämä myös näkyi ehdokaspulana ympäri Suomea ennen seurakuntavaaleja.
Tästä tulemmekin toiseen tosiasiaan. Jotkut seurakuntalaiset jättävät äänestämättä huonoiksi kokemissaan seurakunnissa, tai jopa eroavat niistä. Protestiksi. Eroamissyitä on monia.
Lemin seurakunnasta tapahtui massapako, kun siellä vastuksesta huolimatta lähdettiin yhteisseurakuntaan. Savitaipaleella tunnen kymmeniä, jotka proteistoivat seurakunnan 1200 hehtaarin metsäomaisuuden tehometsänhoitoa kohtaan, erityisesti hakkuita luonnonsuojelualueella. Monet nuoret tämän tiimoilta jopa harkitsevat eroa seurakunnastaan. Ymmärrän täysin. Ja olen sen heille sanonut tässä tilanteessa olevan ainoa oikea ratkaisu niin kauan, kunnes seurakuntaa ilmoittaa rauhoittavansa metsänsä hakkuilta 500 vuodeksi. Jumalastaan en heitä ole kehoittanut eroamaan, huonon seurakunnan vuoksi.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on juuri nyt valtavan muutosprosessin kourissa. Näinhän ei enää voi jatkua montaa kymmentä vuotta. Sekin on fakta. Mistä ihmiset ylipaisuneen organisaation pyörittämiseen? Entä verotulot?
Tuoksukynttilät, himmennetyt valot, katolismystinen tunnelma, show-meininki ja kauneimmat joululaulut eivät valitettavasti riitä. Eikä selviytymistä edesauta piispan shampanjat ja ruusupuskat sviiteissä Kirkon Visalla.
Siis jos nykyinen meno jatkuu, se on moro.
Koko valtakunnassa äänestysprosentit jatkavat tilastollisesti huimaa laskuaan. Nyt 14,4% ja neljä vuotta sitten 15,5% Alueelliset erot ovat suuria, mutta kehitys on sama; äänestysprosentit laskevat ennen loppumistaan. Mistä tämä kertoo?
Jotta uskovaiset olisivat kanssani samaa mieltä ( tosiuskovaisista en tiedä, niistä, jotka sanovat maa-planeetan olevan 10.000 vanha ja että Aatami ja Eeva olivat ensimmäiset ihmiset ), sanon, että äänestysprosentit laskevat, kun seurakuntalaiset eivät äänestä. Olemmeko vielä samaa mieltä? Ja se johtuu kahdesta syystä, tai tekijästä. Miten vaan. Nimittäin siitä, ettei välitetä, kun ei jaksa kiinnostaa. Ja toiseksi siitä, että äänestämättömyydellä protestoidaan. Protestoidaan jotain. Tuleeko muuta mieleen? Lentsuaalto paikkakunnalla tai jotain?
Näiden tosiasioiden perkaaminen on sitten mitä ilmeisimmin tieteellisemmän tutkimuksen paikka johon helposti liittyy mutua ja teologista pohdintaa.
Viime kuukausina olen keskustellut asiasta suht' paljon seurakuntalaisten kanssa kasvokkain. Niiden, jotka eivät äänestä. Ja paljon myös sosiaalisessa mediassa. Moni sanoo, yllättävää kyllä, ettei äänestämättömyyteen ole mitään erityistä syytä. Tämä on mielenkiintoista. Uskoisin tämän Kirkon itsetutkiskelussa, jota se aina vaalien jälkeen tekee, olevan tärkeä avattava. Miksi ei kiinnosta?
Somessa on käynnissä laaja "kirkollinen" keskustelu. Monet sanovat, että organisaatio ja omaisuudenhoito menevät kristillisen sanoman julistuksen ohi. Hengellinen, rahasta riippumaton työ on jäämässä pahasti paitsioon. Itsekin uskon näin ja olenkin peräänkuuluttanut uutta uskonpuhdistusta kirkolliseen elämään, erityisesti seurakuntien elämään.
Savitaipaleen, Lemin ja Taipalsaaren seurakuntien fuusiossa syntyneen uuden Taipaleen seurakunnan vaalien ääniharava oli savitaipalelainen Urho Kärmeniemi 134 äänellä. Onnittelut!
Länsi-Saimaalehden haastattelussa hänellä, 22.11. ykkösasiaksi nousee talous, metsäasiat ja huoli jäsenkadosta. Kuvaavaa! Hengellisestä elämästä ei sanakaan. Ei minkäälaista sivuamista alkuseurakuntien tärkeimpään tehtävään: hengellisen perinnön säilyttämiseen. Se on ilmeisesti ulkoistettu johonkin. Onko uskokin ulkoistettu johonkin, kun seurakuntalaisia ei seurakuntatyö ja seurakuntavaalit kiinnosta. Tämä myös näkyi ehdokaspulana ympäri Suomea ennen seurakuntavaaleja.
Ei häneltä myöskään tullut kestävää ajatusta siitä, että seurakuntien tulisi tulla toimeen verotuloillaan ja seurakuntalaisten avustuksin, sekä vapaaehtoistyöllä. Näinhän ei ole, eivätkä seurakunnat ole pystyneet mukauttamaan toimintaansa verotulojensa mukaisiksi, vaan ovat olleet kasvun ahneuden ja organisaation mammuttitaudin kourissa.
Lemin seurakunnasta tapahtui massapako, kun siellä vastuksesta huolimatta lähdettiin yhteisseurakuntaan. Savitaipaleella tunnen kymmeniä, jotka proteistoivat seurakunnan 1200 hehtaarin metsäomaisuuden tehometsänhoitoa kohtaan, erityisesti hakkuita luonnonsuojelualueella. Monet nuoret tämän tiimoilta jopa harkitsevat eroa seurakunnastaan. Ymmärrän täysin. Ja olen sen heille sanonut tässä tilanteessa olevan ainoa oikea ratkaisu niin kauan, kunnes seurakuntaa ilmoittaa rauhoittavansa metsänsä hakkuilta 500 vuodeksi. Jumalastaan en heitä ole kehoittanut eroamaan, huonon seurakunnan vuoksi.
Suomen evankelisluterilainen kirkko on juuri nyt valtavan muutosprosessin kourissa. Näinhän ei enää voi jatkua montaa kymmentä vuotta. Sekin on fakta. Mistä ihmiset ylipaisuneen organisaation pyörittämiseen? Entä verotulot?
Tuoksukynttilät, himmennetyt valot, katolismystinen tunnelma, show-meininki ja kauneimmat joululaulut eivät valitettavasti riitä. Eikä selviytymistä edesauta piispan shampanjat ja ruusupuskat sviiteissä Kirkon Visalla.
Siis jos nykyinen meno jatkuu, se on moro.
torstai 22. marraskuuta 2018
ROMAHTAMISIA. KATTO PUTOSI, TAIVASTA ODOTELLESSA.
Tämän valoisan hetki alkoi väkevästi luettuani Kasper Diem'in blogin. Mies kysyy, että olisiko koulujen kattojen romahtamisilla kausaaliset kihlat romahtaneisiin Pisa-tuloksiin ja etsii jopa lopullista vastausta lapsista.
http://kasperstromman.com/2018/11/21/syy-koulujen-sisakattojen-romahtamiseen-loytyi-todennakoisesti-kytkoksissa-pisa-tuloksiin/?fbclid=IwAR307FhH-RGbuZ8KJXXa4gLLC5MRpefzNO3HbXDxyscynJiOAuUnVntyt8k
Analogia on olemassa, mutta se on väärä ja viittaa perisyntiin. Uusienkien koulujen katot romahtelevat, koska ne on rakennettu väärin. Pisa-tulokset romahtivat, koska opettamisesta ollaan luopumassa ohjaamisen voitettua Opetushallituksen onnenpyörässä "osta opetusmenetelmä pelin". Jotain on sielläkin rakennettu väärin.
Sisäkattojen romahtaminen on hyvin vakava asia. Sille ei pidä hymyillä edes ABC:n kahvilassa. Ulkokattojen talviset romahtelut ovat nekin vakava asia, mutta mikä keskustelussa särkyneistä katoista tekee vakavan keskustelun?
Tietenkin se, että lajitoverien henki ja terveys ovat katon romahtaessa uhattuina. Silloinkin, kun tilassa ei ole ketään. Uhka riippuu kuin Damokleen jos-miekka jouhikarvan varassa "tuntemattoman vastuunpakoilijan" yllä.
Kirjoitin tämän siksi, että yhä kauemmaksi ovat katoamassa rakentajien ja rakennuttajien vastuut. Aina Puolaan ja Romaniaankin asti. Viroa ei enää lasketa.
Tämä on merkittävää ja vakava asia, sillä rakennusmääräyksiä noudatetaan aina. Kaikkien osapuolien mukaan. Siinä kontekstissa vastuu määritellään uudestaan oikeusteitse. Eikä se aina ole se paras vaihtoehto, sillä tuomari voi olla hyvä nikkari, mutta huono talonrakentaja.
Raamatullinen käsienpesu on yleistymässä. Siitä kertoo muun muassa Loviisan uuden 4 vuotta vanhan koulun käyttöönoton jälkeinen jatkuva riitely vastuista. Niille halutaan hinta. Nyt putosi katto, taivas odottaa.
http://kasperstromman.com/2018/11/21/syy-koulujen-sisakattojen-romahtamiseen-loytyi-todennakoisesti-kytkoksissa-pisa-tuloksiin/?fbclid=IwAR307FhH-RGbuZ8KJXXa4gLLC5MRpefzNO3HbXDxyscynJiOAuUnVntyt8k
Analogia on olemassa, mutta se on väärä ja viittaa perisyntiin. Uusienkien koulujen katot romahtelevat, koska ne on rakennettu väärin. Pisa-tulokset romahtivat, koska opettamisesta ollaan luopumassa ohjaamisen voitettua Opetushallituksen onnenpyörässä "osta opetusmenetelmä pelin". Jotain on sielläkin rakennettu väärin.
Sisäkattojen romahtaminen on hyvin vakava asia. Sille ei pidä hymyillä edes ABC:n kahvilassa. Ulkokattojen talviset romahtelut ovat nekin vakava asia, mutta mikä keskustelussa särkyneistä katoista tekee vakavan keskustelun?
Tietenkin se, että lajitoverien henki ja terveys ovat katon romahtaessa uhattuina. Silloinkin, kun tilassa ei ole ketään. Uhka riippuu kuin Damokleen jos-miekka jouhikarvan varassa "tuntemattoman vastuunpakoilijan" yllä.
Kirjoitin tämän siksi, että yhä kauemmaksi ovat katoamassa rakentajien ja rakennuttajien vastuut. Aina Puolaan ja Romaniaankin asti. Viroa ei enää lasketa.
Tämä on merkittävää ja vakava asia, sillä rakennusmääräyksiä noudatetaan aina. Kaikkien osapuolien mukaan. Siinä kontekstissa vastuu määritellään uudestaan oikeusteitse. Eikä se aina ole se paras vaihtoehto, sillä tuomari voi olla hyvä nikkari, mutta huono talonrakentaja.
Raamatullinen käsienpesu on yleistymässä. Siitä kertoo muun muassa Loviisan uuden 4 vuotta vanhan koulun käyttöönoton jälkeinen jatkuva riitely vastuista. Niille halutaan hinta. Nyt putosi katto, taivas odottaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)