VAALIKAMPANJAT OVAT YHÄ SYVEMMÄLTÄ?

On jotenkin lähes liikuttavaa kuinka eduskuntavaaliehdokkaat pyrkivät tulemaan muutamiksi viikoiksi, neljän vuoden välein, oletetun, heitä mahdollisesti äänestävän, kohderyhmäksi määritellyn vaalikarjan arkilaitumille. Tätä nykyä jopa fyysisen koskemattomuutensa uhallakin. Kohtaamispaikat ja kohtaamiset eivät kuitenkaan ole ehdokkaiden mukavuusaluetta. Sen näkee kaikesta. Kiusaantuneisuus ja teennäisyys ovat käsin kosketeltavia. Moni satunnainen, äänestävä kulkija kokee myötähäpeää. Minäkin. Mutta kun leveän leivän eteen se esiintyminen ja flaijereiden jakaminen on vain tehtävä. Soppaa, kahvia pahvimukeista ja ruusujakin usein tarjoillaan. Se vaan kun on niin. että näkyvyys on kaiken aa ja oo. Erityisesti uusille ehdokkaille. Neljätuhatta litraa rokkaa ja eduskunnan luottokortti taskuun.

Ehdokkaita tapaa värikkäissä selfieliiveissään ja nimikoiduissa pipoissaan toreilla, asemilla, työmatkajunissa, kirjastoissa ja jopa joogasaleilla. Jonkin sortin vastaiskukin on alkanut. Moniin kauppakeskuksiin ei ehdokkailla enää ole lupaa mennä kampanjoimaan. Toki kauppakin osansa vaalipoteista ottaa. Näin vaikkapa maksullisilla mainospaikoilla. Yksi pienikokoinen, isopäisen persun kuva tuli minuakin vastaan lappeenrantalaisessa kauppakeskuksessa joka nurkan takana. Liekö kuva vääristänyt. Veikkaanpa, että ehdokkaiden kommentit pääosin ovat puppua siitä, että palelu tuulisilla turuilla ja toreilla oman tukiryhmän kanssa äänestäjiä tavaten "vaalikentillä" on sitä vaalien "ihan parasta". En usko.  

Kahdessa vuosikymmenessä vaalikampanjointi on muuttunut luonteeltaan käänteentekevästi. Vaikka joskus vielä toisin väitetään. Some on keskeinen, uusi kampanjaväline. Se on äänestäjillä aina mukana. Taskussa. Vaalitaistelua käydään ihmisten älypuhelimilla. 

Isosti some-kampanjoinnin aikanaan aloitti Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama jo vuonna 2008, vuotta ennen valintaansa ensimmäiselle kaudelleen. Hänen kampanjansa meni jopa niin pitkälle, että tukea somessa sähköpostein Obamalle pyydettiin jopa muista maista, Suomestakin.

Meillä somefiksuimmat ehdokkaat ovat esillä sosiaalisessa mediassa koko vaalikauden antamatta "tähden sammua". Taktiikka on osoittautunut toistaiseksi hyväksi.

Toinen merkittävä muutos joka näkyy kansalaisille, erityisesti vaalien laadullisissa eroissa, on kampanjoinnin "lippujen ja lappujen koko ja runsaus". Ehdokkainen välinen segretaatio korreloi suoraan ehdokkaan vaalibudjettiin. Alle 30.000 euron on lähes turha ajatella istuvansa Arkadianmäellä seuraavaa neljää vuotta. Jenkkilän suuntaan siis olemme tässäkin menossa. Suurimmat kampanjat maksavat jo useita satoja tuhansia euroja. Vaalikassan rakentaminen alkaakin monella edustajalla ja ehdokkaalla jo heti uuden vaalikauden alettua. Jo nyt Suomessakin on nähty ehdokkaiden sitoutumista rahoittajiinsa. Puhutaan kauniisti yhteiskunnallisista sidosryhmistä. Tässä kohtaa vääjäämättä vanha totuus muiden laulujen laulamisesta pitää yhä enemmän paikkansa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Keskustan aiemman ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskosen saama tuki kaivosteollisuudelta. Hän sitten kyllä puhuikin kauniisti kaivosteollisuudesta. Korruptiota on monenlaista. Jopa laillista ja laitonta.

Kolmas merkittävä trendi, monen muun lisäksi, on lisääntyvä julkkisten määrä ehdokkaiden joukossa. Ilmiö tietenkin perustuu siihen, että heillä on valmiina imettynä julkisuutta yli minimikynnyksen. Vaalibuustin ei siis tarvitse olla niin suuri kuin tuntemattomalla soturilla ja tietenkin budjetit kiittävät. Emme tosin vielä ole poliittisen emomaamme USA:n tasolla, jossa kolmannen luokan filmien näyttelijästä tuli presidentti, tai jossa sovinistisestä, käytöstapoja omaamattomasta patologisesta valehtelijasta tuli presidentti. Tai jossa vaalitapahtumat tulee suojata kalliisti turvamiehin ja jossa ehdokkaiden vapaata liikkumista rajoitetaan. Mutta sitä kohti, sitä kohti.

Vaalikampanjoinnissa ja poliittisessa vaikuttamisessa kaiken takana on Raha. Rahaan perustuva järjestelmä, jossa kaikki päätöksenteko menee rahan läpi, ei elinympäristömme tulevaisuuden, ei edes ihmisen. Tämän ilmiön seurauksena viimeistenkin demokraattisiksi laskettujen maiden demokratiat ovat uhattuina. Näin juuri nyt vaikkapa Israelissa. Raja demokratian ja pakkovallan välillä on ohut. Jopa niin ohut, etteivät kaikki sitä näe. Toinen uhka, mutta mitä ilmeisimmin vääjäämätön kehitys, on korporaatioiden vallan kasvu yli kansalaisten vallan, oli se mitä valtaa tahansa. Yhteiskuntien vaarakehityksissä on kyseessä sama lajillemme ominainen "auvoinen tietämättömyys" kuin ilmaston muutoksessa. Tiedämme sen tulevan, mutta mieluummin sukupuuttoomme asti sopeudumme, tässä ja nyt, elämästämme nauttien kuin että tekisimme takaperoiselle kehitykselle yhtään mitään merkitsevää. 

SE ON MORO, SANOI ÄRMÄTINKORVEN BARISTA.

Tänä aamuna fiilikset ovat sellaiset, että kuuntelin pitkästä aikaa Arseny Avraamovin sinfonian, tai sanoisinko puolen tunnin äänimaailman. Symphony of Sirens esitettiin ensimmäisen kerran Bakussa vuonna 1922, Avraamovin itsensä johtamana, kahta punalippua käsissään liehutellen. 

Kertomattakin voi uskoa, että tämä merkittävä avargardinisti ja modernin musiikin nero Avraamov, kuoli 58 vuotiaana vuonna 1944, täysin unohdettuna ja kurjuudessa. Omana aikanaan häntä pidettiin lähinnä hulluna. Osittain on jopa paradoksaalista, että Avraamov teki teoksensa viisivuotiaan Venäjän vallankumouksen kunniaksi, käyttäen ennen kuulemattomia elementtejä ja tekniikkaa, joita uskoi ilmeisen vilpittömästi työläisten valtiossa arvostettavan. Tuolloin sinfoniankin nimi oli vielä "The symphony of the Factory Sirens".

Maailmantilanteessa, jossa Venäjä röyhkeästi ja verisesti pyrkii, omaakin vertaan säälimättömästi vuodattaen, valloittamaan takaisin omaa historiaansa, maailmanrauhaakin uhmaten, en minä ylenkatso venäläisiä klassikoita. En kirjallisuutta, en musiikkia. Tchaikovskia kuuntelen viikottain ja lähes yhtä usein luen, yhä uudelleen, erityisesti Dostojevskia. Halveksin niitä, jotka nykyisten, julmien Kremlin vallanpitäjien vuoksi mitätöivät koko Venäjän, sen kansan ja historian.

Miksi sitten tänä aamuna kuuntelin Arseny Avraamovin teoksen Symphony of Sirens? Siksi, että äkillisesti tulin hyvin vihaiseksi ja jonka tunteen sain kuitenkin taipumaan hatutukseksi. Otti kipeästi koko kroppaan Elon Musk. Mies kehoitti äänestämään republikaaneja nyt käytävissä USA:n välivaaleissa, ymmärtämättä, että trumpilaisuuden uudella nousulla on merkittäviä kielteisiä vaikutuksia maailmanrauhaan ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Sama mies omistaa diktaattorin ottein politiikan digifoorumi Twitterin. Inhoan yli kaiken diktatuureja ja diktaattoreita. Sanoinkin eilen Twitterille eilen että "Se on moro!"

Laitan tähän alle linkin Arseny Avraamovin sinfoniaan tietäen, että harva sen auki klikkaa ja vielä harvempi sen loppuun kuuntelee. Teos kertoo tästä päivästä jäätävän kylmällä tavalla. 

Sireenien sinfonia.

SUOMI OSALLISTUU USA:N PUOLUSTAMISEEN.

 Aivan hetken kuluttua, tänä monien jumalien siunattuna perjantai-päivänä, jotka jumalat kaikki toisilleen ovat epäjumalia, alkaa Valtioneuvoston tiedotustilaisuus. Pääministeri S. Marin tulee kertomaan velkataakan ikeessä, Yhdysvaltain suuntaan rämällään olevalle Suomen kansalle, kenraalien valinneen uudeksi ilmojen tappokoneeksi amerikkalaisen F-35 hävittäjän.

S. Marin myös julistaa tämän jumalten päivän Suomen tulevaisuudelle ilon päiväksi, joka turvaa Suomen tulevaisuuden ainakin siksi aikaa, kun Suomenniemellä originaalisuomalaisia vielä tallustelee väestön enemmistönä, eli pitkälle 2060-luvulle. Hän ei tule mainitsemaan sitä, että ostos maksaa 10 miljardia euroa ja asejärjestelmät koneisiin, jotka ovat tuon kansalle tarkoitetun 10 miljardin tuijotusluvun ulkopuolella, noin 1,5 miljardia euroa kylkeen. Pääministeri tuskin myöskään kertoo, että siitä kun tuo 10 miljardin katto asetettiin, on inflaatio lähtenyt kiihtymään, erityisesti Yhdysvalloissa, ollen jo yli kuuden prosentin. Onkin selvää, että tuo inflaatiokorjaus hintaan tulee, ainakin noin miljardin verran. Se kuitataan olankohautuksin. 

Linkin avaamalla voitte lukea kuinka Suomi siirtyy puolustusvoima-ajasta hyökkäysvoima-aikaan. Sitä tarkoittavat muiden muassa 200:n risteilyohjuksen hankinta, sekä muidenkin pitkänkantaman aseiden hankinnat hankittaviin hävittäjiin.

https://yle.fi/uutiset/3-12222490

Amerikkalaisen etulinjan hävittäjän hankinnalla on kolmenlaisia vaikutuksia. Sotilaspoliittisia, ulkopoliittisia, sekä sisä- ja talouspoliittisia. 

Merkittävin ja vähän keskusteltu tosia-asia on se, että Suomi osallistuu yhtenä keskeisenä osana Yhdysvaltain alueellisen koskemattomuuden puolustamiseen.    ( BTW, juuri nyt, klo 14.35, keskustalainen puolustusministeri julisti papinomaisessa saarnassaan 64:n amerikkalaisen F-35 hävittäjän valituksi suomalaisille korpikentille ja pikiteiden levennyksille amerikkalaisten hävittäjien lisäksi. ) Olemme päätöksen myötä osa nopeasti rappeutuvan, seuraavaksi romahtavan maailmanvallan puolustusjärjestelmää. Samalla suumme tukkien hyväksymme Yhdysvaltain onnettoman demokratian tilan, eriarvoisuuden, guantanamolaisen väkivaltakoneiston, poliisirikollisuuden ja jättimäiset sosiaaliset ongelmat. Valinta onkin samalla myös arvovalinta.

Venäjälle Suomi on yhä enemmän hankinnan myötä "yksi USA:n osavaltio", jolla on 1300 kilometriä yhteistä maarajaa. Hyvät suomalaiset, nyt keskimatkan ydinkärjin varustetut ohjukset ovat lukitut suomalaisiin kohteisiin. Tulemme näkemään, siitäkin huolimatta, että F-35 hävittäjät eivät ole Venäjälle ylipääsemätön ongelma, mutta risteilyohjusten myötä kuitenkin huomioitava ongelma, että ulkopoliittinen ystävyys tulee kylmenemään. Sotilaspoliittisesti kuitenkin tärkeintä on se, että ennaltaehkäisevän iskun kynnys suomalaisiin kohteisiin tulee alenemaan, huolimatta siitä, että konflikti ei edes olisi Suomessa, tai lähellä Suomea. Suomi on vihollismaa olematta vihollinen. Tämön on Venäjän ulkoministeri Lavrovkin todennut. Suomi tuhotaan riittävästi ennen kuin yksikään F-35 ehtii taivaalle. USA:n liittolaiset ovat Venäjän ja jatkossa mahdollisesti myös Kiinan vihollisia. Automaattisesti.

Ulkopoliittisesti olemme hankinnan jälkeen suomettuneita ja kontallamme Yhdysvaltojen suuntaan. Samanaikaisesti jäähtyvät ulkopoliittiset suhteemme Ruotsiin. 

Taloudellisesti hankinta on Suomen taloudellisille resursseille aivan liian suuri. Kaksinaismoralistisesti onkin sätitty kaikkien puolueiden taholta Suomen nopeaa velkaantumista ja velalla elämistä, mutta lähes 50 miljardin ( elinkaarikustannuksineen, aseineen, kehitystöineen ja päivityksineen ) uusi laina ei herätä edes keskustelua. Se lisää kansalaisten epäluottamusta poliitikoihin ja politiikkaan. Lisäksi hankinta aiheuttaa hyökkäysvoimillemme vääristymää sotavoiman kehittämisessä. Armeijan budjettiraamissa lentotuntien ja huoltojen hinnat näivettävät muuta kehitystä yksittäiseen taistelijaan asti. Noin 250 miljoonaa ei tule lähellekään riittämään F-35-arjen pyörittämisessä vuodessa. Sen muiden konetta hankkineiden maiden toteutumat selkeästi kertovat. 

Lopuksi on todettava, että uusien hävittäjien hankinta on jo nyt sotatekniikan kehittyessä jäämässä auttamattomasti vanhanaikaiseksi. Jopa Ilmasotakoulun johtaja pari päivää sitten sanoi perinteisen kaartotaisteluelementin, joka on ollut perinteisen torjuntahävittäjän keskeisin rooli, olevan jäämässä taka-alalle. Doktriinissa onkin tapahtunut muutos. Ostamme monitoimihävittäjiä. Niillä osallistumme kansainvälisiin sotiin ja rajojemme yli tehtäviin hyökkäyksiin. Tämä on suomalaisten hyvä tietää. Sitä ei ääneen kerrota.

Jokaisen sukupolven on edelleenkin sotansa saatava. Hävittäjähankinta siitä kertoo. Rauhantyöhön ei investoida. Sotaan investoidaan. Tuhosta, raunioista, kärsivistä lapsista ja naisista ei välitetä. Planeetan resurssien tuhoamisesta ei välitetä. Olemme sietämättömiä elukoita. Jokainen vihreää nappia eduskunnassa painava kansanedustaja on minulle ihmislajin vihollinen. Päätöksen hetkellä minulla on syvä häpeä olla suomalainen.

Kuvassa raunioita, lasten, naisten ja vanhusten hätää. Tuhoa. Sotakaluston hankkijat ovat idiootteja, jotka uskovat sotaa Euroopassa käytävän erillisenä ja talvisodan tapaan. He eivät piittaa ihmisten ja luonnon kärsimyksestä. Siitäkin mitä suuremmissa määrin hankinnassa on kyse. Elonkehän olemassaolosta.