VAALIKAMPANJAT OVAT YHÄ SYVEMMÄLTÄ?

On jotenkin lähes liikuttavaa kuinka eduskuntavaaliehdokkaat pyrkivät tulemaan muutamiksi viikoiksi, neljän vuoden välein, oletetun, heitä mahdollisesti äänestävän, kohderyhmäksi määritellyn vaalikarjan arkilaitumille. Tätä nykyä jopa fyysisen koskemattomuutensa uhallakin. Kohtaamispaikat ja kohtaamiset eivät kuitenkaan ole ehdokkaiden mukavuusaluetta. Sen näkee kaikesta. Kiusaantuneisuus ja teennäisyys ovat käsin kosketeltavia. Moni satunnainen, äänestävä kulkija kokee myötähäpeää. Minäkin. Mutta kun leveän leivän eteen se esiintyminen ja flaijereiden jakaminen on vain tehtävä. Soppaa, kahvia pahvimukeista ja ruusujakin usein tarjoillaan. Se vaan kun on niin. että näkyvyys on kaiken aa ja oo. Erityisesti uusille ehdokkaille. Neljätuhatta litraa rokkaa ja eduskunnan luottokortti taskuun.

Ehdokkaita tapaa värikkäissä selfieliiveissään ja nimikoiduissa pipoissaan toreilla, asemilla, työmatkajunissa, kirjastoissa ja jopa joogasaleilla. Jonkin sortin vastaiskukin on alkanut. Moniin kauppakeskuksiin ei ehdokkailla enää ole lupaa mennä kampanjoimaan. Toki kauppakin osansa vaalipoteista ottaa. Näin vaikkapa maksullisilla mainospaikoilla. Yksi pienikokoinen, isopäisen persun kuva tuli minuakin vastaan lappeenrantalaisessa kauppakeskuksessa joka nurkan takana. Liekö kuva vääristänyt. Veikkaanpa, että ehdokkaiden kommentit pääosin ovat puppua siitä, että palelu tuulisilla turuilla ja toreilla oman tukiryhmän kanssa äänestäjiä tavaten "vaalikentillä" on sitä vaalien "ihan parasta". En usko.  

Kahdessa vuosikymmenessä vaalikampanjointi on muuttunut luonteeltaan käänteentekevästi. Vaikka joskus vielä toisin väitetään. Some on keskeinen, uusi kampanjaväline. Se on äänestäjillä aina mukana. Taskussa. Vaalitaistelua käydään ihmisten älypuhelimilla. 

Isosti some-kampanjoinnin aikanaan aloitti Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama jo vuonna 2008, vuotta ennen valintaansa ensimmäiselle kaudelleen. Hänen kampanjansa meni jopa niin pitkälle, että tukea somessa sähköpostein Obamalle pyydettiin jopa muista maista, Suomestakin.

Meillä somefiksuimmat ehdokkaat ovat esillä sosiaalisessa mediassa koko vaalikauden antamatta "tähden sammua". Taktiikka on osoittautunut toistaiseksi hyväksi.

Toinen merkittävä muutos joka näkyy kansalaisille, erityisesti vaalien laadullisissa eroissa, on kampanjoinnin "lippujen ja lappujen koko ja runsaus". Ehdokkainen välinen segretaatio korreloi suoraan ehdokkaan vaalibudjettiin. Alle 30.000 euron on lähes turha ajatella istuvansa Arkadianmäellä seuraavaa neljää vuotta. Jenkkilän suuntaan siis olemme tässäkin menossa. Suurimmat kampanjat maksavat jo useita satoja tuhansia euroja. Vaalikassan rakentaminen alkaakin monella edustajalla ja ehdokkaalla jo heti uuden vaalikauden alettua. Jo nyt Suomessakin on nähty ehdokkaiden sitoutumista rahoittajiinsa. Puhutaan kauniisti yhteiskunnallisista sidosryhmistä. Tässä kohtaa vääjäämättä vanha totuus muiden laulujen laulamisesta pitää yhä enemmän paikkansa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Keskustan aiemman ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskosen saama tuki kaivosteollisuudelta. Hän sitten kyllä puhuikin kauniisti kaivosteollisuudesta. Korruptiota on monenlaista. Jopa laillista ja laitonta.

Kolmas merkittävä trendi, monen muun lisäksi, on lisääntyvä julkkisten määrä ehdokkaiden joukossa. Ilmiö tietenkin perustuu siihen, että heillä on valmiina imettynä julkisuutta yli minimikynnyksen. Vaalibuustin ei siis tarvitse olla niin suuri kuin tuntemattomalla soturilla ja tietenkin budjetit kiittävät. Emme tosin vielä ole poliittisen emomaamme USA:n tasolla, jossa kolmannen luokan filmien näyttelijästä tuli presidentti, tai jossa sovinistisestä, käytöstapoja omaamattomasta patologisesta valehtelijasta tuli presidentti. Tai jossa vaalitapahtumat tulee suojata kalliisti turvamiehin ja jossa ehdokkaiden vapaata liikkumista rajoitetaan. Mutta sitä kohti, sitä kohti.

Vaalikampanjoinnissa ja poliittisessa vaikuttamisessa kaiken takana on Raha. Rahaan perustuva järjestelmä, jossa kaikki päätöksenteko menee rahan läpi, ei elinympäristömme tulevaisuuden, ei edes ihmisen. Tämän ilmiön seurauksena viimeistenkin demokraattisiksi laskettujen maiden demokratiat ovat uhattuina. Näin juuri nyt vaikkapa Israelissa. Raja demokratian ja pakkovallan välillä on ohut. Jopa niin ohut, etteivät kaikki sitä näe. Toinen uhka, mutta mitä ilmeisimmin vääjäämätön kehitys, on korporaatioiden vallan kasvu yli kansalaisten vallan, oli se mitä valtaa tahansa. Yhteiskuntien vaarakehityksissä on kyseessä sama lajillemme ominainen "auvoinen tietämättömyys" kuin ilmaston muutoksessa. Tiedämme sen tulevan, mutta mieluummin sukupuuttoomme asti sopeudumme, tässä ja nyt, elämästämme nauttien kuin että tekisimme takaperoiselle kehitykselle yhtään mitään merkitsevää. 

VIIDET KAHVIT JA YHDET KONJAKIT

Tiukille veti, nimittäin ennustukseni osuminen oikeaan. Keväällä, huhtikuun alussa vuonna 2019 Sipilän hallituksen kaaduttua, ennustin rohkeasti Keskustan mielipidemittauskannatuksen putoavan alle 10 prosenttiyksikön vuoden 2022 loppuun mennessä. Tänään, 8.12.2022 julkaistussa Ylen puoluekannatusmittauksessa mittaustulos osoittaa Keskustapuolueelle 9 prosenttiyksikön kannatusta äänestysikäisten suomalaisten keskuudessa.

Keskustan alamäki johtuu kahdesta toisiaan ruokkivasta trendistä. Ensimmäinen on pitkän ajan vääjäämätön kehitys. Yhteiskunnallinen rakennemuutos, erityisesti väestön keskittyminen kaupunkeihin, syö perinteistä, betonoitua kannatusta. Kaupunkeihin muuttaneiden keskustalaisten jälkikasvu ei Keskustaa äänestä. Muut puolueet tarjoavat ja toteuttavatkin enemmän. Tätä kehityskulkua Keskustapuolue ei ole kyennyt pysäyttämään, eikä kykenekään. Muut urbaanimmat puolueet pitävät siitä huolen.

Toinen Keskustaa kutistava kehityskulku on viimeisen kymmenen vuoden aikana tehty päivänpolitiikka. Valtakunnan politiikassa näkymä on ollut tempoileva, itseään kumoava ja muita kiristävä. Kuntapolitiikassa sen sijaan on menty juuri päinvastoin. Ei ole tehty mitään. On menty vanhaa Maalaisliiton limppua syöden. Pysähtyneisyyden tilassa.

Valtakunnan politiikassa Keskustan toimintatavassa eivät äänestäjät ymmärrä luotettavuuden heikkoutta. Se, että yhdessä yössä käännytään lähes äärioikeistolaisia, omia tekoja vastaan, joita Sipilän hallituksessa tehtiin ja yritettiin, kuten yritys päätiestön myymiseksi sijoittajille, ei jäänyt huomaamatta. Piste iin päälle oli 12 tunnin aikana tapahtunut hyppäys sosialistileiriin apupuolueeksi, jonka myötä Sipiliän hallituksen teot haukuttiin samantien julkisuudessa pähkähulluiksi. Kansalaisia hauskuutettiin. Ei myöskään unholaan ole jäänyt ukaasi hallitusyhteistyöstä, mikäli pääministeri Rinne ei eroa. Rinne erosi ja samoilla huudeilla meni Keskustan puheenjohtaja Kulmunikin. Keskusta vaikutti toisen puolueen sisäisiin henkilökysymyksiin, mikä oli uutta, mutta ei hyväksyttävää.

Pitkään Suomessa toiminut tutkija on sanonut, että parasta luonnonsuojelutyötä on pyrkiä pienentämään Keskustapuolueen poliittista valtaa. Olen samaa mieltä. Totuus siitä, että Keskusta pettää aina, de facto, tuli taas näkyviin alkuviikosta, kun Keskusta äänesti opposition riveissä, sopimusten vastaisesti, luonnonsuojelulain uudistamiseksi hallituksen esityksen vastaisesti. 

Tämän aamun puolueiden kannatusmittauksessa näkyy, ettei rehti Suomen kansa pidä poliittisesta änkyröinnistä ja sovitun rikkomisesta, mutta erityisesti se ei pidä siitä, että Keskustapuolue arjessaan ei tunnusta ympäristössämme tapahtuvaa muutosta, vaan elää Maalaisliiton aikaa. Niin kauan kun näin on, puolueen terminaalivaihe jatkuu kiihtyvin askelein.

Tänään on kakkukahvien aika. Konjakit myöhemmin.

SIPILÄCARE

Menin sitten selailemaan sote-aiheisia kirjoituksiani viimeisen neljän vuoden ajalta. Huomasin, että olin aika usein ottanut härkäpavun kokoisen herneen nenääni. Huomasin myös olleeni kuitenkin, sanon kuitenkin, helpottaakseni oloani, niinkin hallitususkovainen, etten vielä puolitoista vuotta sitten olisi uskonut tältäkin hallitukselta soten järjestelmämuutoksen leviävän käsiin.

Toisin kävin. Vasta siitä alkaen olen näin vahvasti arvellut käyvän, kun kokoomuslainen taustavaikuttaja, Helsingin pormestari Jan Vapaavuori tuli ulos ja tuomitsi soten epäonnistumaan. Ja siitähän on noin vuoden verran. Viime aikoina kyllä muutenkin.

Tänään, 8.3. noin puolitoista kuukautta ennen eduskuntavaaleja J. Sipilän markkinafundalistinen, äärikapitalistinen hallitus, jonka kannatuspohja on pudonnut reiluun 30 prosenttiin, on hakenut Mäntyniemen herralta eron, muuttuen toimitusministeriöksi.

Samalla siirtyvät poliitiset, kesken jääneet lakialoitteet kuten tiedustelulait historiaan. Se on hyvä! Tosin olen melko varma, että uusi A. Rinteen hallitus ottaa ensitöikseen vanhan tiedustelulakipaketin naftaliinista sellaisenaan käsittelyyn. Niin laajapohjainen oli sen kannatus. Kyse on kaikkien kansalaisten yksityisyyden suojan heikennyksistä ilman oikeuden päätöksiä. Stasi-tyyppinen urkintalaki. Se ei ole hyvä!

Miksi sote-muutos jälleen kaatui? Yksinkertaisesti se kaatui siksi, että lähtökohta, joka oli ihminen, kansalainen, jäi taka-alalle. Pienet kunnat haluttiin Keskustan toimesta lahdata maakunnille ja palvelutuotannon voittomarginaali, jossa ihminen oli raaka-ainetta, haluttiin Kokoomuksen toimesta antaa ulkomaisille yrityksille.  Ahneus jaettiin. Alkuperäinen hallitusohjelmaankin kirjattu tavoite ammuttiin kuin viallinen Hornetin hyökkäysristeilyohjus päin Karjalan petäjää.

Kansalaiset olivat fiksumpia kuin hallitus uskoi.  Suoranainen valehtelu uuden järjestelmän kustannuspaineita alentavasta vaikutuksesta, tai järjestelmien yksinkertaistuimisesta, tai kansalaisen terveysmaksujen stabiloinnista eivät olleet uskottavia. Sen sijaan uskottiin, ettei hyvin monimutkainen järjestelmä olisi ollut kenenkään hallittavissa. Ja näin varmaan olisikin ollut.

Ainakin minä tulen nyt kuuntelemaan suurella korvalla vaalilupauksia uudesta sotesta, huomioon ottaen sen, että vaalivalehtelu on Suomessa maan tapa. Enemmän kuin muissa Länsi-Euroopan maissa yhteensä. Muistan poliitikot ennen viime vaaleja kyltit käsissään. Niissä luki: "Koulutuksesta ei leikata". Leikattiin.

POLIITIKOT AKTIVOITUVAT

Kirjoitin eilen, 29.11. Uuden Suomen Puheenvuoro-palstalle takarivin kansanedustajien aktivoitumisesta sosiaalisessa mediassa. Se tuntuu minusta lähes yht' äkkiä tulleessaan väkinäiseltä.
Tässä teksti talteen hetkeksi tänne. Papuryskäärön arvoinen ei sentään ole.

-------------

POLIITIKON ON TEHTÄVÄ, MITÄ POLIITIKON ON TEHTÄVÄ

29.11.2018 19:17 Arto Bäcklund 1 kommentti

Istuvat kansanedustajat ovat nousseet. Nousseet kuin kuolleista. Tänäänkin tällä alustalla monet kansanedustajat kertovat olemassaolostaan.

Kaikki ei ole kuitenkaan sitä miltä näyttää. Uudelleenvalituksi tulemisen kamppailu on juuri nyt erityisen julmaa, sillä poliittisen kannatuksen muutokset syövät ihmisiä.

Dostojevskin "Rikos ja rangaistus" draamana kääpiöityy tämän todellisen, mestarillisen draaman rinnalla, jossa evoluution ihmiseen kertynyttä älykkyyttä ei enää voi erottaa idiotismista. Ehkä juuri siinä on sen draamallisuus ja ihmisenä olemisen kepeys. Ja kaiken yllä katselee lähes uskonnollisen kultin statuksen saanut "poliittinen pelisilmä". Se ei katsele seuraajiaan, vaan kannatuslukuja. 

Joku on sanonut, että pahuus viihtyy tyhjässä tilassa. Voi olla niinkin. Ajattelen, että poliitikot juuri nyt viihtyvät tyhjissä tiloissa. Eri syistä. 

Kirjassaan "Näin puhui Zarathustra" F. Nietzche sanoo, ettei yli-ihmisellä enää ole tarvetta varmoihin perusteisiin, vaan hän pystyy tanssimaan ohuilla langoilla. Yli-ihminen pystyy luomaan itse arvonsa ja norminsa. Ajatus sopii poliittiseen aikaamme. 

Tänään, kun olemme liittymässä älylaitteiden jatkeiksi ja muuttumassa koneiksi ja älylliset koneet muuttumassa ihmisiksi, luulen ja uskon, että klassinen demokratiakäsitys on kiihtyvän evoluution myötä jäänyt toteutukseltaan historiaan. 

Uusi, "neodemokraattinen" oppi ja kaikki päätöksenteko peilataan aina talouden, rahan läpi. Ei ihmisten, yhteisöiden, ei ympäristön, ei elonkehän läpi. Onko nykyinen demokratiakäsitys anarkokapitalismia, minarkismia, tai vain talouden toiminnanohjausjärjestelmä? 

Kevään vaaleihin mennessä emme asiasta ole yhtään viisaampia. Takarivin edustajien kirjoittelusta huolimatta. Ainoa tosiasia tästä on se, että kansan merkitys niin pienessä kuin suuremmassakin politiikanteon viitekehyksessä on pienentynyt. Ja yhä pienenee.

TUHOAVA, NÄENNÄINEN POLIITTINEN JATKUVUUS.

Olen oikeastaan otettu, kun vankka ajatukseni suomalaisen politiikan yleislinjan jatkuvuudesta, puolueiden kannatuslukujen perusteella, on toteutumassa.

Vuonna 2002 sanoin kömpelössä pamfletissani, ne tuttua tutummatkin sanat, ettei mikään oikeastaan tule muuttumaan politiikan päälinjoissa, huolimatta siitä, ketä ihmisiä, tai mitä puolueita valtaan vaaleilla valitsemme. Perustelin asiaa Suomen voimakkaalla liittoutumisella  ja globalismin niskalenkillä. Tuosta on kulunut pian 17 vuotta.

Olin väärässä. Mutta vain yhden keskeisen politiikan osa-alueen suhteen. En nimittäin osannut kuvitellakaan ulkopolitiikan yhden palikan, nimittäin turvallisuuspolitiikan, voivan muuttua kahdessa vuosikymmenessä länsisidonnaiseksi lähes kokonaan. Kaikkien pääpuolueidemme suostumuksella. Enemmän kuin itse Länsi olisi edes toivonut.

Pidän tapaa lähes rikollisena, miten Suomi on sidottu Länteen ei-kansanvaltaisin sopimuksin ( tässä kohtaa ei tarvitse puhua edes perustuslaista mitään ) niin kuin myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja eilen teki, lähes tekopyhästi, sanoessaan Suomen Suomen Puolustusvoimien harjoittelua Suomen maaperällä yhdessä Oregonin kansalliskaartin kanssa rikolliseksi. Tämä käyköön esimerkiksi.

Kuvaavaa käsitykselleni, "ettei mikään" aidosti muutu, on myös eilinen tieto siitä, että Erkki Tuomioja itse esitteli myöhemmin käytetyt periaatteet sotilaallisesta harjoittelusta Utvassa, eli hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Tänään, katsoessani taaksepäin suomalaista politiikkaa, ei Suomen sotilaallinen liittoutuminen enää yllätä. Se tuntuu loogiselta, markkinakeskeisessä globaalipolitiikassa jota sotilaspolitiikkakin globaalissa kontekstissa on. Markkinakeskeistä.

Mikään ei tule myöskään muuttumaan ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Siitä pitävät suomalaiset äänestäjät huolen. Vaikka silläkään ei ole merkitystä. Aamun gallup kertoo, että vaalit voisi jättää pitämättä. Minulle asia on ollut selvä jo 17 vuotta.