Yhdysvaltojen, tärkeimmän sotilasliittolaismaamme, maan joka on aloittanut enemmän sotia kuin yksikään muu maa sitten toisen maailmansodan, New Jerseyn senaattori Bob Menendez sanoo, että Turkki on muuttunut niin autoritääriseksi valtioksi, ettei sitä enää voi pitää Yhdysvaltojen liittolaisena.
On mielenkiintoista, että Unkaria ja erityisesti Turkkia on pidetty ja pidetään hidasteena, ei esteenä, Suomen nato-täysjäsenyydelle. Nyt uusi kasken kanto näyttää löytyvän Yhdysvaltain senaatista.
Senaattori Bob Menendez ei halua myydä aseita Turkille. Syyt ovat ihmisoikeudellispainotteisia. Hän on aiemmin kyennyt estämään useita asekauppoja Turkille ja nyt on vuorossa F-16 hävittäjäkaupan ja jo myytyjen koneiden päivitysten torppaaminen. Turkin ulkoministerin muutaman päivän takaisella Yhdysvaltojen vierailulla amerikkalaiset koplasivat Ruotsin ja Suomen nato-ratifioinnit hävittäjäkauppaan. Nyt kauppa kyseenalaistetaan myyjänkin puolelta.
Suomen kannalta asian tekee kimurantiksi monet, lähinnä ihmisoikeuksiin, länsimaiseen demokratiaan ja oikeuskäytäntöön liittyvät seikat, janan molemmissa päissä.
Kuinka kauan ja kuinka pitkälle Suomen tulee "nuolla Turkin ahteria" antaen periksi omista oikeusvaltioperiaatteistamme? Jo nyt olemme myyneet aseita Turkille, vastoin omia päätöksiämme, maalle joka käy sotaa kurdikansaa vastaan. Samalla tulee muistaa, että tämä autoritäärisesti hallittu maa tulee olemaan sotilaallinen liittolaismaamme. Miten se sopii omaan oikeusvaltioperiaatteeseemme? Mitä viestitämme? Saman asian on kyseenalaistanut oman maansa osalta amerikkalainen senaattori.
Jo aiemmin olen kirjoittanut Suomen "periaatevajeesta" Yhdysvaltojen suhteen. Olemme liittoutuneet monin sotilaallisin sopimuksin Yhdysvaltoihin. Olemme sotineet suoraan Yhdysvaltojen liittolaisina Afganistanissa ja myöhemmin nato-johtoisessa ISAF-operaatiossa naamioituneena missioksi parantaa afganilaisten naisten asemaa. Kyse oli sodasta. Suomi oli osapuoli sodassa, jonka hävisi.
On täysin oikeutettua ottaa esille tässä nato-kontekstissa, yhä uudelleen, maailman suurimman sotilasmahdin omat, jatkuvat ihmisoikeusrikkomukset. Niistä on puhuttava. Alla listattuna joitakin niistä.
Agent Orange myrkytykset vuosina 1962–1971, jolloin Yhdysvaltain C-123-kuljetuskoneet levittivät kymmeniä miljoonia litroja kasvimyrkkyjä Etelä-Vietnamiin operaatio Ranch Handissa. Tarkoitus oli tuhota kommunistisissejä suojaavat viidakot ja iskeä lovi näiden ruoantuotantoon. Kasvimyrkkyjen lisäksi Agent Orange sisälsi supermyrkky dioksiiniä, joka edelleen näkyy luonnossa, mutta myös ihmisissä Vietnamissa. Hyökkäyssota Irakiin tekaistuin syin. Abu Ghraibin kidutukset. Useiden täysin syyttömien ihmisten kaappaamiset ympäri maailmaa salaisiin kidutuskeskuksiin ja loppusijoitus Kuubaan Guantanamon keskitysleirille, ilman oikeudenkäyntejä, kaikkien lakien ulkopuolelle. Tässä räikeimpiä. Ensin mainittua on pidetty selvänä rikoksena ihmisyyttä vastaan, josta kukaan, eikä mikään taho joutunut tuomiolle. Eikä sovi unohtaa amerikkalaisen kaksinaismoralismin käsittämättömän suurta määrää. Esimerkistä käy Yhdysvaltain tuomio Iranin viimeaikaisille teloituksille. Niiden tuomitseminen on oikein, mutta tulee muistaa, että Yhdysvallat itse teloittaa ihmisiä jatkuvasti yhä enemmän. Top viidessä. Vuoden 1976 jälkeen on teloitettu 1530 ihmistä.
Suomi on puolensa valinnut. Oikein tai väärin, sen historiaksi muuttuva tulevaisuus kertoo. Nato-jäsenyyden takana on kuitenkin monenlaisten intohimojen, hyväksikäytön ja pyrkimysten monitasoinen verkosto varjojen ja lisääntyvän läpinäkymättömyyden mailla.
Mitä parhaana ajanvietteenä ole seurannut keskeisten poliitikkojemme arvausleikkiä nato-täysjäsenyyden päivämäärästä. Huonoja ja vääriäkin arvauksia olemme saaneet. Mutta leikkiähän sekin vaan on. Tosin jo nyt, väärien vastausten määrä kertoo minulle heidän kyvykkyydestään tehdä arvioita. Tähänkään kevään vaalit eivät tee kyvykkyyden nostoa. Valitettavasti. Poliittisten johtajiemme ymmärryksen määrä julkituotuna on usein olematon: "Ymmärrykseni mukaan Unkarin ratifiointi on valmis joulukuun aikana”, totesi esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) marraskuun alussa vuonna 2022.
Tiedän, että jälleen moni ajattelee, että tässä taas putinisti kirjoittaa. Hyvät Tappisilmäiset, tuomitsen Venäjän agression ylipäätään ja nyt erityisesti Ukrainassa! Voinko sen selvemmin sanoa? Teen työtä Ukrainan puolesta, enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Se, että puhun ja kritisoin Yhdysvaltoja ja Turkkia Suomen nato-pyrkimysten kontekstissa, ei tee minusta venäläisten toimien hyväksyjää. Puhumattomuuden vaatimus liittolaistemme osalta, heidän teoistaan, on myös epä-älyllistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti