tiistai 13. marraskuuta 2018

MAAKUNTALEHTI, SENSUURI JA ITSESENSUURI

Osallistuin eilen, 12.11. Etelä-Saimaa lehden verkkojulkaisussa olleen jutun kommentointiin. Se käsitteli Savitaipaleen seurakunnan metsien hakkuita omistamallaan Säkniemenpalstan luonnonsuojelualueella.
Tässä linkki uutiseen ja keskusteluun

Kirjoitin kaksi kommenttia. Ensimmäiseksi kirjoitin yleiskommentin, joka kokonaisuudessaan alla, sekä toisen, jossa kommentoin keskusteluketjun nimimerkkiä "Pörriäinen".

Ensimmäinen ehti olla Etelä-Saimaa lehden ylläolevan linkin keskusteluketjussa noin 4 tuntia. Toinen kommentointi, nimimerkille "Pörriäinen", on edelleen luettavissa. 

Saatuani useita ihmetteleviä kyselyitä, että miksi olin mennyt poistamaan, totesin itsekin tapahtuneen. Laitoinkin tekstini uudelleen, ilman kahta linkkiä, jotka olivat ensimmäisessä poistetussa. Tämä teksti näkyi yleisölle noin 1,5 tuntia. Sytytyslanka oli lyhentynyt.

Otin sähköpostitse yhteyttä Etelä-Saimaa lehden toimittajaan Kaija Lankiaan, joka jutun oli kirjoittanut. Hän kävi tarkastamassa ilmeisesti vielä tuolloin näkyneen toisen sisäänajoni ja kertoi kyllä näkyvän. Hetkeä myöhemmin oli häipynyt. Kaija Lankia totesi saman ja kertoi, ettei uskonut sensuuriin, vaan tekniseen vikaan. Itsekin hieman hyväuskoisesti niin myös aluksi ajattelin.

Tämän jälkeen sain lehden uutistuottajalta postia, jossa kertoi, että täytyy tutkia. Tutkimukset kääntyivätkin sitten jo tänään iltapäivän alussa päätoimittajatasolle.

Päätoimittajan toimesta minua arrogantisti muistutettiin, että linkit osaltaan ovat vaikuttaneet julkaisemattomuuteen, sekä ilmeisesti seuraava, lainaus sähköpostista:

Moderointi lienee nojannut kohtaan ”Emme julkaise toisia ihmisiä tai asioita ivaavia viestejä”. Jos poistatte lihavoidun tekstin, en näe mitään estettä julkaista viestiä.

Merkilliseksi asian, ainakin minulle, tekee se, että päätoimittaja neuvoo minua itsesensuroimaan yhden kappaleen. Tuon, joka tuossa alla on lihavoitu. Ja sitten on mahdollisuus. Tietenkin hän muistuttaa minua myös siitä, että lehdellä on oikeus julkaista, tai olla julkaisematta yhtään mitään ylipäätään. Olen sen muistanut 40 vuotta.

Lisäksi hän antaa ymmärtää, että jopa "painostan", kun sitten sanon julkaisevani täällä blogissani ja noselaaraavani koko lehden. En painostanut. Totesin vain, että muitakin kanavia julkaista on. Lisäksi päätoimittaja peräänkuulutti rehellisyyttä minulta. Se on hyvä toive. Tukeudun sähköposteihin.

Isoksi asian, minulle, tekee se, että joku on katsonut tekstini sopimattomaksi ja lehden kommentointiohjeiden vastaiseksi. Itse en niin koe. Tässä alla linkki kommentointiohjeisiin. Haenkin ulkopuolisia arvioita tuosta kappaleesta, joka tuossa alla on lihavoitu. Itse koen niin, että kokolailla "nättiä" tekstiä. Jos vaikka vertaa Tuomas Enbusken kolumneihin. Ja moneen muuhun. Tai jopa ketjun muutamaan muuhun kommenttiin. Saati, kun en osoittanut sormella edes ketään henkilökohtaisesti. Mutta lukekaa itse ja arvioikaa.

P. Linkola, joka kehoitti tappamaan ihmisiä, sai tekstinsä läpi. Niitä odotettiin ja kauhisteltiin. Suhteellisuuden taju tuntuun olevan medialta usein kateissa. Kysymys onkin aivan muusta; journalistisesta tarkoitushakuisuudesta.

Turhanpäiväiseen loukkaamiseen ei mielestäni ole syytä. Sen sijaan perusteltu syyllistäminen muun muassa osallisuudesta tietoiseen ympäristötuhoon, on keskeistä. Tekijät on osoitettava.

Lehden kommentointiohjeet:

Olen nyt, pitemmän ajan perusteella, täysin vakuuttunut lehden journalistisesta linjasta ja suhteellisen kepeästä taustoitustyöstä. Syy- seuraussuhteisiin ei juurikaan mennä. Resurssikysymys? Se, mikä linja on, määritellään ilmeisesti omistajien suunnasta juuri ennen perälautaa. Klassinen juttu. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat.

Tietenkin lukijat muodostavat oman käsityksensä lehden sisällön perusteella. Niin minäkin. Siihen on vielä oikeus. Tilata, tai jättää tilaamatta. Minä unohdan koko lehden tämän naurettavan, pienen jutun vuoksi. Komenttini on merkityksetön, mutta sopimattomuuden määrittely tässä vihapuheen maassa on merkityksellinen. Ainakin minulle.

ON TOSIASIA, ETTÄ LEHTIEN JULKAISTESSA, TAI JÄTTÄESSÄ JULKAISEMATTA, SE LINJAA ITSEÄÄN JA KERTOO MITÄ ON, TAI EI OLE. SITÄ SANOTAAN JOHDON TOIMITUKSELLISEKSI TYÖKSI. MÄÄRITTELY TEHDÄÄN ALUEELLISESSA VIITEKEHYKSESSÄ YLHÄÄLTÄ ALASPÄIN.

Maakunnallinen lehti on ahdingossa joka puolella. Se on ajan uusien ilmiöiden puristuksissa, eikä tunnu pystyvän uudistumaan. Ja mikä pahinta, ei sisällöllisestikään. Joskus pientä yritystä on, mutta mitä ilmeisimmin omistajan lieka on suht' lyhyt, juurikin muun muassa ympäristöasioissa. Alkutuotantoalueella kun olemme. Aroiksi miellettyjä kysymyksiä ei kysytä. Itsesensuuria ennen sisällöntuottoa. Kaikkia yritetään miellyttää, mutta sitten ei miellytetä oikein ketään. Pian tuleva talouslama tulee olemaan monelle maakuntalehdelle kohtalokas. Onneksi kansalaisten oma sisällöntuotanto tulee paikkaamaan aukot joustavasti.

Etelä-Saimaan levikki on vuoden 2017 tilaston mukaan hieman reilu 18.000, kun se vielä vajaa 10 vuotta sitten oli 10.000 enemmän. Alenema on ollut vuosittain 3 - 7% luokkaa. Lukuja tänään kaunistavat verkkotoiminnot, mutta jäsentymättömään ja kehittymättömään ansaintalogiikaan perustuva toiminta ei ole ilmeisesti pystynyt taloudellista aukkoa kursimaan umpeen. Ainakaan vielä.

Nähtäväksi jää, kykeneekö lehti juuri muun muassa maailmalle ja sitä kautta ihmisille elintärkeistä ympäristökysymyksistä uutisoimaan terävästi, analyyttisesti ja samanaikaisesti pysymään jatkuvassa muutoksen tilassa. Asettamaan prioriteettaja. Ainakin se edellyttää vanhan maalaisliittolaisen viitan pois heittämistä lopullisesti ennen kannattavuusrajaan törmäämistä.

Tässä kohtaa, tätä tekstiä, toimitus saattaa parahtaa, että eihän se noin ole. Emme tunnista väitetä. Siinäpä se!

Hyvät hyssykät! Etelä-Saimaa Lehden linja on toinen ääripää. Olkoon. Olisiko tämän jutun lehti julkaisut?  IL 16.11.

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/d0e8d915-4b48-438f-b78c-5eeda6fb400a

-----------------------------------
TÄSSÄ LEHTEEN TARJOAMANI KOMMENTTI

Kiitos, että otitte asian esiin. Tunnen asian ja ensimmäisenä, jo vuosia sitten, olen asian tuonut julkisuuteen ja kuvannut mm. järkyttävät aukkohakkuut ilmasta. Suurempi niistä valuttaa humusta Rajalammin suolle ja siitä Kuolimoon. Kyse on siis isommasta ja paljon laajemman, globaalin kontekstin asiakokonaisuudesta. Viitaan tässä vaikkapa IPCC-raporttiin.
Kyse on kolmesta asiasta. Ei "metsänhoidosta" sinänsä. Vaikka metsiä voikin "hoitaa" monin tavoin. Kukaan ei ole väittänyt, että lakia rikotaan Säkniemen hakkuissa.
Hakkuu luonnonsuojelualueella osoittaa ja kertoo jostain, ainakin ympäristöllisestä moraalikadosta, ja siitä että suojelupäätöksellä määrätyllä ja topokarttaan merkityllä luonnonsuojelualueella hakataan.
Mitä suojellaan? Mitä se kertoo luonnonsuojelualueen merkityksestä ylipäätän ja erityisesti nuorisollemme. Mitä se kertoo "seurakuntalaisten" tärkeimmän retkeily- ja virkistysalueen tärvelemisestä vuosikymmeniksi.
Hakkuu osoittaa ja kertoo myös tämän Savitaipaleen seurakunnan uskonnollisesta moraalikadosta ja piittaamattomuudesta tulevaisuuden toivon luojana. "Sanan" julistus tarvitsee paljon rahaa voidakseen tulla julistetuksi. Organisaatio lienee kasvanut liialliseksi suhteessa todellisiin resursseihin. Vielä törkeämpänä sama näkyy Saimaan Oritsaaressa, jossa Imatran seurakunta hakkaa. Selkeä kysymys kuuluukin, että olisiko uuden uskonpuhdistuksen aika. Enää ei riitä, että annetaan vain jatkuvasti anteeksi sillä perusteella, etteivät he tiedä mitä tekevät. Maailma ei enää odota.
Edessäni olevassa suojelupäätöksessä, vuodelta 1998 näkyy selkeästi räikeä ristiriita. Todellakin, 
rantojensuojelusopimuksen mukaisia rajallisia hakkuita voidaan tehdä, paitsi alueella A, jossa ei saada tehdä mitään. Sen sijaan sopimuksen lopussa, kielletyistä toimista alueella sanotaan, että maisemaa muuttavia toimenpiteitä luonnonsuojelualueella ei saa tehdä. Jos avohakkuut eivat sellaisia ole, siis maisemaa muuttavia, niin sokea Reettaa näkee ja hänen uskovainen sisarensa on sokea.
Kirkko kamppailee alenevien "kannatuslukujen" kanssa ja sitä myöten vähenevien verotuottojen kanssa. Metsien massiivisilla hakkuilla seurakunnat, eivät tosin kaikki, antavat tekohengitystä ja irtaantuvat tästä ajasta, jossa tulisi toimia aivan muuten. Esimerkillisesti. Ja verotuotot edelleen vähenevät.
Luulen, että kirkon kannatuksen vähenemä näkyy tulevissa seurakuntavaaleissa ja eroamiset huonoiksi koetuista seurakunnista lisääntyvät. Se ei tarkoita tietenkään eroa Jumalasta.
Toivoakin on ilmassa. Sain viime viikonlopulla arkkipiispan kansliasta sähköpostia, jossa kerrotaan Kirkon tekemiin hakkuisiin suhtauduttavan entistä kriittisemmin, ja että ympäristöohjelmaan tehdään muutoksia ja tarkennuksia parhaillaan.
Arto Bäcklund
Savitaipale
P. S. Jäi sanomatta, että tuossa 1.300.000 markan korvauksessa ei korvausta ole korvamerkitty, vaan se on taloudellisista menetyksistä. Tässä yritetään omatulkinnalla sumuttaa. Tämä selkeästi lukee luonnonsuojelupäätöksessä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti