Tänään ajelin työhuoneelle auringon paistaessa matalalta jäähiukkasten läpi. Pysähdyin kolme kertaa. Kuvasin. Parhaimman maiseman missasin.
Itäisellä taivaalla Lappeenrannan suunnalla horisontista nousevat tummanharmaat pilvet muodostivat valheellisen vuoriston. Leväsen kohdalla vuoret olivat kadonneet.
Tänään tuli pitkään tekemäni työ päätökseen. Virtuaaliseen päätökseen. Mikään ei tule valmiiksi, mikä ei milloinkaan alkanutkaan. Tänään jäin pois viimeisestä keskeisestä sosiaalisen median alustasta, Twitteristä. Jäljellä ovat enää verkon pikaviestimet ja blogi.
Olo ei olekaan tyhjä, vaan täysi. Ähky. Uuskeskustalaisena en juurikaan enää ajattele syntyjä syviä ja jos milloin ajattelen, teen sen keskustalaisittain oman napani kautta.
Yhteisöä, planeetan tulevaisuutta ja elonkehää en enää pätkääkään ajattele. Mennään tässä ja nyt.
Tilanne toki henk.koht. prosessini myötä voi tosin vielä muuttua. Silloin minusta tulee klassisen koulukunnan anarkisti ( tappisilmäisten ei tule liittää anarkiaan ), joka EI OMISTA älylaitetta lainkaan, eikä silloin sovi olla keskustalainen rahan renki. Eikä kenenkään muunkaan renki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti