SAVITAIPALEEN KUNTASTRATEGIA

 Tänään 26.11. näyttää Etelä-Karjalaankin saapuvan talvi. Sellainen talvi kuin voidaan olettaa saapuvankin, pikku pakkanen ja lunta satelee. Tänään minulle on tapahtunut muutakin kuin sään muutosten pakollista havainnointia. Ainakin on osunut iholle pistäviä uutisia. Interpolin, 192 maan hallitusten välisen rikospoliisiorganisaation johtoon valittiin Arabiemiraattien kenraali Ahmed Nasser al-Raisi, ilmeisesti kokemusasiantuntijuutensa vuoksi. al-Raisi tunnetaan kiduttajana. Ihmiskunnan aikataulussa menemme. Vakavin ja mieltäni tänään ronkkaisut tapahtuma oli kuitenkin aamuinen löytö. Olin laittanut hiirenloukun ahtaaseen paikkaan terassikalusteiden taakse. Sinne oli ahtautunut talitiainen ja menettänyt osaamattoman toimintani vuoksi henkensä. Lopetin hiirien pyydystämisen tältä erää.





Muutama päivä takaperin sain Savitaipaleen kunnan strategiaehdotuksen paperiversiona ja eilen sähköpostilla. Olen nyt ehdotuksen lukenut, muutamaankin kertaan, ajatuksella. Päätin, etten mitään  paperista sano, mutta tähän aamuun mennessä olin saanut viisi pyyntöä lausua asiasta mielipiteitäni ja pyörsin päätökseni.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein huomio on, että onko edelleenkään ymmärretty mitä strategia tarkoittaa. Onko se napakka ajatus siitä, mitä kunnan halutaan olevan strategiakauden lopussa, vai onko se toiveisiin perustuva väljä ja laaja sloganeiden toteuttamisen ohjenuora?

Strategia tarkoittaa sitä, että kaikki päätöksenteko, siis kaikki, menee kaikilla tasoilla tiukan, harkitun strategian läpi. Piste. Strategian toteuttamiseen, joka on eri asia kuin itse strategia, kuuluu olennaisena sen osatoteutukset ja tapa, sekä keinot miten strategiaa toteutetaan. Sitä sanotaan taktiikaksi. Se ei ole strategiaa. Mikäli strategiapaperissa strategiaan, sen kummemmin asiaa analysoimatta, liitetään vaikkapa  ylimalkainen, määrittelemätön sana pöhinä, mitä kaikkea se sitten tarkoittaakin, ei se ole strategiaa, eikä hallittavaa toteutustakaan.

Poliittisen strategian toteutus eroaa sotilaallisen ja yritysmaailman strategian toteutuksesta siinä, että kahdessa jälkimmäisessä ei tarvita poliittista konsensusta toteutukseen. Sen sijaan ideologioiden ja maailmankatsomuksellisten erojen vallitessa poliittisessa kentässä, strategian toteuttaminen on vaikeampaa. Silti, mitä enemmän sitoutumista saadaan aikaan, sitä paremmin voi olettaa strategian toteutuvan.   

Jo kunnanjohtaja T. Iso-Mustajärven aikana otin esille esimerkinomaisesti seuraavan esimerkin todellisesta strategiasta ( on tuossa alla ). Tuolloin mainostoimisto Kiss Consulting esitteli, iltapäivälehdissäkin repostellun "kolmen sanan" strategian Savitaipaleen kunnalle. Yhdelle sanalle tuli hintaa noin 7000 euroa. En sano, että tuolloin esimerkkinä ottamani olisi Savitaipaleelle sopiva, ainakaan enää, mutta kuvaa hyvin "oikeaa" strategiaa. Kuului näin: "Savitaipale on elinvoimainen ja itsenäinen kuntaorganisaatio vuonna 2030." Lauseen alle sitten sitä taktiikkaa, eli miten strategiassa lausuttua päämäärää toteutetaan. Ei liikaa, vaan keskeisiä jaettuna nykyisten vahvuuksien voimistamiseen ja toisaalta uusien rakentamiseen. Politiikkaa. Konsensusta.

Tästä pääsenkin toiseen keskeiseen Savitaipaleen strategiapaperin heikkouteen. Se on sillisalaattia. Se ei tunnista painotuksin voimavaroja, saati uhkia, eikä mahdollisia kunnan erityispiirteitä. Onko niitä enää? Mikä tekee Savitaipaleen paremmaksi pitäjäksi verrattuna muihin? Tuskin mikään. Ehkä sokeuttava omahyväisyys? Strategiaehdotus onkin kuin koulutuspäivien ryhmätyösapluunasta tullut, jokaisen kunnan "strategiapaperi". Paperi ei juurikaan siis eroa muiden etelä-karjalaisten kuntien vastaavista papereista. Ellei sitten sellaisena pidetä mainintaa digi-ajan mahdollisuuksista valokaapelin myötä. Tosin sekin tilanne on korjautumassa, muiden kuntien toimesta, eikä hehkutetusta etätyöstä ole syrjäisten maalaiskuntien pelastajaksi. Se voidaan jo nyt tilastojenkin valossa todeta. Hybridietätyön tekeminen lisääntyy osaksi työviikkoa, mutta koti pysyy työpaikan läheisyydessä.

Minulta on erityisesti kysytty sitä, että mihin itse kiinnittäisin huomiota strategian suunnittelutyössä. Pohjimmiltaan kysymys onkin suhteellisen helppo, toki pääkohtiin voi kukkia poliittisten intohimojen ja ideologistenkin painostusten vuoksi sävyeroja, mutta tosiasioita ne eivät muuta. Eli olemassa olevat tosiasiat on tunnistettava ja pyöriteltävä valmistelussa. Keskusteltava auki. Tämä on onnistuneelle strategiatyölle täysin välttämätön lähtökohta. Vastasin eräälle kysyjälle nopeasti kännykällä joitain ajatuksiani tähän, sen kummemmin jäsentelemättä ja ilman tärkeysjärjestystä.

Tosiasioita ajattelun lähtökohdaksi on useita.
/ Kunnan asukasmäärä vähenee, se ikääntyy, / resurssit vähenevät, / asuminen maaseudulla kallistuu muun muassa kallistuvien liikennepolttoaineiden myötä, sekä vähenevän julkisen liikenteen myötä, / palvelut tulevat edelleenkin, niin julkisella puolella kuin yksityiselläkin sektorilla vähenemään, / kiinnostus pätevien, kunnasta aidosti kiinnostuneiden kuntalaisten keskuudessa edelleen hiipuu kuntapolitiikkaa kohtaan, suurimman hallintokunnan ( terveys ) poissiirtymisen myötä, / kiinteistöjen hinnat tulevat jatkamaan edelleen kokonaisuutena tarkasteltuna halpenemistaan ja vakuusarvot alkavat määrittämään hintatasoa ja näin ollen uudisrakentaminenkin on käytännössä loppunut, / Kuolimojärven ( siitä jäljempänä ) ekologinen tila jatkaa huonontumistaan /  keskustaajamaa ympäröivät metsäalueet, kuten Hullasmäki, Supanahon alue ja erityisesti Säkniemenlohkon vuonna 1998 perustettu Taipaleen seurakunnan luonnonsuojelualue ovat avohakkuiden ja tehometsätalouden vuoksi menetettyjä korkeilta luontoarvoiltaan vuosikymmeniksi. / Maisematyöluvan saaminen on muodollisuus. / Tosiasia on sekin, ettei seutukunnalla ole haluttu, eikä kyetty huolehtimaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä. / Ja merkittävä tosiasia on sekin, että Savitaipale tunnetaan Suomen ympäristövastaisimpana kuntana. / Itsekin pidän totuutta esillä, kunnes on myönteistä raportoitavaa. 

Isojen negatiivisten ympäristötekojen lisäksi on paljon ja jatkuvasti pienempiä, mutta näkyviä tekoja, kuten puiden tarpeetonta kaatamista "maiseman avaamiseksi", keskusta-alueen puiden kaatamisia lahoina valheellisesti, tai kokonaisen Saimaan niemen avohakkaaminen rantakivikkoon asti. Täsmälleen juuri toisin päin tulisi tässä ajassa toimia. Puita tulisi säästää ja istuttaa aktiivisesti lisää. Tosiasioista seuraa, etteivät ympäristötietoiset nuoret kuntaan jää, saati muuta.

Tässä kohtaa kaivan puhelimen esiin ja katson eräälle kysyjälle kertomiani ajatuksiani siitä, että mihin nyt ainakin Savitaipaleella tulisi kiinnittää huomiota. Ranskalaiset viivat eivät ole varsinaisesti tärkeysjärjestyksessä, mutta varsinkin tuo ensimmäinen on keskeinen. 

-   kaiken päätöksenteon, kaikilla tasoilla, tulisi siirtyä rahakeskeisestä resurssoinnista ihmisen, kuntalaisen läpi tapahtuvaan päätöksentekoon 

-   asuinympäristön, niin ihmisten kuin muidenkin biologisten organismien osalta, huomioiminen ja ennallistaminen

-   väheneviin resursseihin tietoinen, etukenoinen adaptoituminen ennen täydellistä kriisiytymistä

-   julistus ja toimet täydellisen energiakäännöksen tekemiseksi kunnassa monien kuntien mallin mukaisesti omat erityispiirteet huomioon ottaen. Savitaipaleella ei edes ole sähköautoille pikalatauspisteitä, ym. ja monet kunnan kiinteistöt lämpiävät edelleenkin öljyllä, eikä niiden energiatehokuutta ole parannettu, joka maksaisi itsensä suhteellisen nopeasti takaisin

-   etukenoiset toimet lukion säilyttämiseksi keskeisenä toimena lapsiperheiden saamiseksi kuntaan, loppuessaan nopeuttaa kunnan loppua ja uhat mm. rahoituksen osalta tulee tunnistaa

-  vaikuttaminen julkisen liikenteen säilyvyyteen, sen vaikutukset asumisen kalleuteen on laskettava  auton, tai kahden omistaminen mukaan, erityisesti kun liikennepolttoaine maksaa 2 euroa litralta jo nyt

- uuden ajattelun keskeisyys mm. Pöksänlahden suhteen, jonka kunta tietoisesti antoi mennä itse altaan, Pöksänlahden arvo on suurin jätettäessä se jälkipolville virkistysalueena mahdollisimman luonnontilaisena ja kevytrakenteisena

-   yksittäisten yrittäjien taloudellinen avustaminen lainvastaisesti muita yrittäjiä syrjien on lopetettava

-   varautuminen etukäteisesti hyvinvointiaseman toiminnan loppumiseen maakuntamallin myötä vääjäämättömästi

-   hallinto-ohjesäännön kehittäminen mm. siten, ettei yksi, mahdollisesti ympäristöymmärtämätön virkamies pysty hallintopäätöksillään vaikuttamaan keskeisesti kunnan ympäristön tilaan mm. puiden kaatamisen osalta, esimerkkinä Hiekkaniemen avohakkuu

-   ympäristölautakunnan perustaminen

-  vaihtuvajäsenisen, vaaleista riippumattoman tulevaisuustyöryhmän perustaminen, johon kutsuttaisiin jäseniä, myös kunnan ulkopuolelta

-   kunnan ainoa todellisen vetovoimatekijän, joka aiemmin erotti Savitaipaleen muista kunnista, eli Kuolimojärven ekologiseen huononemisen vähentämiseen vaikuttaminen kunnan eräänä keskeisenä työnä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, muiden kuntien ja erityisesti valtiovallan kanssa. Kuolimon mukana Savitaipale elää, tai kuolee

-   Kuolimojärven julistaminen muovittomaksi suosituksin ja toimenpideohjelmalla ( valtakunnallinen näkyvyys ), tästä jo noin 8 vuotta sitten tein esityksen

Kun aikanaan vuonna 2004 Savitaipaleelle muutin, kunnassa tervetuliaistilaisuudessa sanottiin asuvan 4380 ihmistä. Tänään heitä on noin 3150. Kehitys on ollut hurjaa ja se jatkuu. Mikäli kunnassa jatketaan perinteisällä "kuntasavupiippuajattelulla", kehitys jatkuu ja maakuntamallin ja kiihtyvän inflaation myötä kiihtyy. Tämä onkin oletettavaa, että ilman suurempia yli-ideologisia, innovatiivisia ja rohkeita päätöksiä kunnassa jatketaan vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti. Tässä tilanteessa, menettämättä optimismia, seutukuntahan ei kartalta katoa, vain nykyinen kuntaorganisaatio katoaa, ehdotan, että Savitaipale profiloituisi downsiftaavaksi, taloudellisen kasvun mantrasta luopuvaksi hiljaisuuden retriitiksi.

  

PAHA PAIKKA SANOI M. SAIKKA

 Vaikka silpoisin holistisen maailmankäsitykseni, sen mikä minulla juuri nyt on, pieniksi paloiksi ja tarkastelisin niitä ulkopuolisena, pala kerrallaan kuin lihakauppias kirveensä jäljiltä lihapalojaan, ei reduktiivinen tarkastelu minua vakuuttaisi. 

Niin näkyvä kuin näkymätön maailmamme ovat siinä määrin pirstaloituneet, ettei yksittäisten tapahtumien, ilmiöiden ja näennäisen kausaalisten prosessien täydellinenkään ymmärtäminen saata ymmärtämään reduktiivisen ajattelun kautta maa-planeetan tilaa ja erityisesti sitä suvereenisti vaikutuksellaan hallitsevan ihmiskunnan tilaa. Olen vakuuttunut, että matka kohti lajimme katoamista on tulossa nopeasti ja kiihtyvästi roadmappinsa viimeiselle rastille. 

Katselin tänään huolimattomasti, muuta tehden, televisiosta tanskalaista dokumenttia, tanskalaisen kääntäjän näkökulmasta, Fjodor Dostotojevskista ja hänen viimeiseksi jääneestä teoksestaan, joka ilmestyi vuonna 1880. "Karamazovin veljekset" on pidetty aikamme parhaana kirjallisena teoksena ja sitä se voi ollakin.  Kirjassa käsitellään oikeastaan kaikki ihmisenä olemisen keskeisimmät  ikuisuuskysymykset lähes kahdeksalla ja puolellasadalla sivulla. 

Lukukokemus on jakomielinen. Kirjassa eletään 1800-luvun keskivaiheilla Venäjällä hillittömän isän ja hänen kolmen poikansa myötä. Neljäs poika oli perheen palvelija ja äpäräpoika. Teksti tuntuu luettuna epärealistisen hullulta, mutta toisaalta aivan kivuttomasti aikaamme sovitettavalta. Kahden todellisuuden hahmottaminen yhtäaikaisesti tulee todellisuudeksi.

Itse olen "Karamazovin veljekset" lukenut puoleentoista kertaan ja varmaan juuri siksi meni dokumentissa minulta osittain ohi ajatus siitä, että kirjailijoiden, runoilijoiden, kaikkien taiteilijoiden, mutta myös "näkemään kykenevien" tutkijoiden tulee esittää tuleva maailmamme niin hulluna, järjettömänä ja pahana  paikkana, ettei kukaan sellaista maailmaa kohti halua pyrkiä.

Saman on sanonut terävämmin vuonna 1995 kuollut Emil Cioran:  Se, joka hajamielisyyttään tai kyvyttömyyttään vähänkin estää ihmiskunnan etenemistä, on sen hyväntekijä.

UHRIASEMASTA IDENTITEETTI?

23.11.2021 

Jos joku luuli minun kadonneen YouTuben ja Facebookin myötä, erehtyi. Täällä kirjoitellaan, tosin pöytälaatikkotyylisesti ja samalla olen todellisuudessa ainakin enemmän läsnä itseni kanssa. Jos joku sitten uskoo minun uhriutuneen ja nauttivan siitä, erehtyi. Erehtyi siinäkin. Sellaista arvelua on tullut minulle asti. Meikälaisen parviäly lensi tiehensä, enkä tunnekylmiöni kohmettunein siivin kyennyt mukaan. En kyllä yrittänytkään. Eli ihan vaan tiedoksi, että niin siinä kävi.

Aamulla nähtiin, että yöllä oli taivas pudotellut ensilumen. Aiempia kuura-aamuja en ensilumeksi laske. Kylällä käydessäni liukui puolitutun auto risteyksessä eteeni. Itse olin jo pysähdyksissä, mutta pieni peltikolari näytti vääjäämättömältä. Sen verran kai kuitenkin ABS-jarrut kaverin kesärenkaitakin auttoivat, että rakoa jäi lopulta kymmenen senttiä. Siinä sitä sitten noustiin autoista ulos siunailemaan. Jos tupakoisin, olisin pöllistä sauhut vetänyt. 

Muutama päivän huima uutinen on tässä vielä kommentoitava. Paikallinen Etelä-Saimaa lehti kertoo, että Eksoten ( Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ) budjetti puidaan jouluun mennessä. Näyttää puintiajat menneen sekaisin niin kuin koko Eksoten talousosaaminen. Vai miltä kuulostaa muun muassa yksi lisäkulujen peruste ensivuodelle, 3,8 miljoonan edestä inflaation kaltaisia muita kuluja. Tämä tuskin ihan heti normikuntapäättäjälle aukeaa. No joo, "inflaation kaltaista" nykyisin pukkaa. 

Kysehän tässä on lyhyesti sanottuna noin 15 miljoonan edestä kirjattua kustannusten nousua ensi vuoden Eksoten talousarvioon, joka raha olisi haluttu jäsenkunnilta saada. Kunnat kuitenkaan eivät tällä kertaa taipuneet ja Eksote joutunee yt-neuvotteluiden kautta vähentämään toimintamenojaan 7 miljoonalla. Kunnat sitten pitkin hampain rahoittavat toisen puolen. Kun viittasin talousosaamiseen, niin vanhanliiton talousosaamisen perinteet näkyvät Eksoten toimissa; henkilöstöä aiotaan lomauttaa, samanaikaisesti kun terveydenhoitopuolen henkilöstöstä on ankara pula. Ei ole vaikeaa arvata, että siinä leikissä käy kylmät. Henkilöstöä siirtyy muualle. Ottajia on. Ei ole luettu uudesta ajasta, jossa tappiollinen yritys ostaa toisen, aina tappiollisena pysyneen yrityksen 7 miljardilla, tai 150 autoa muutaman olemassaolovuotensa aikana valmistanut yritys kasvaa pörssiarvossaan 176 miljardiin, ohi Fordin. 

Tähän lopuksi veikataan, ihan tunnistautuen. Etelä-Karjalassakin palveluverkko kutistuu muutamassa vuodessa, muun muassa hyvinvointiasemien vähenemisenä. Kun maaseutumalli on toiminut muutaman vuoden, huomataan, ettei se valtion massi ollutkaan pohjaton. Savitaipaleenkin uusi hoiva-asema todennäköisesti ensimmäisten joukossa lakkautetaan. Prosessi on jo alkanut, sillä lääkäri Savitaipaleelle enää aika harvoin ajelee. Jos jotain myönteistä tässä täytyy etsiä, niin kai se on se, että paikallisten kuntapäättäjien ei lakkautuspäätöstä tarvitse tehdä. Saavat valtion syntipukiksi. Sylttytehtaasta en sano mitään. Niin ja kiihtyyhän se maaltamuuttokin sen myötä, eikä löysässä hirressä kovin pitkää tarvitse riippua.

Lopuksi vielä kaivoslaista. Sehän on uunista tulossa, mutta taitaa pulla jäädä raa'aksi. Paikallislehti tästäkin tänään uutisoi ja kertoo ympäristökysymysten hiertävän. Keskustalle ei sovi, että kaivoslakiin kirjattaisiin lause, että malminetsintä kiellettäisiin luonnonsuojelualueilla. Ihan en tätä ymmärrä. Tarkoittaako, että jos ja kun luonnonsuojelualueilla saisi etsiä malmia, niin sinne periaatteessa sitten myös voisi kaivoksen perustaa? Kyllä se sitä tarkoittaa. Ei kukaan huvikseen malmia tositarkoituksetta luonnonsuojelualueilla etsiskelisi.

Sen ymmärrän kyllä, että jos lopetetaan luonnonsuojelualueet, kun niiden merkitys on muutenkin vähenemässä, muun muassa metsätaloudessa ja kaivetaan niitä kaivoksia sinne sitten ja vaikka järvienkin alle. Ne kun alkavat olla poispilatut muutenkin. Meidän on osallistuttava Suomen kokoisella kuopalla sähköautotalkoisiin, niin kuin viikonloppuna kaivosteollisuuden tiedottaja kertoi. Niinhän se menee. Ettei n-kirjaimella alkavat pikkulapset kanna koko vastuuta koboltista ja ellei sitten jo kuparikin ehdi sitä ennen loppumaan maan povesta.

Miten tämä tähän liittyy? No ei mitenkään, mutta juuri siksi tässä ajassa liittyy.

MINULLE TARPEETONTA

Nopeatempoinen some-keskustelu ei johda mihinkään. Joskus ehkä johtikin. Silloin vuonna yksi, kun target-postauksia käsillä olevasta asiasta oli kolme, nykyisen miljoonan sijaan. Ja kun puhuttiin samasta asiasta. Heittämällä riittävän ison kiven kovaa ja kauaksi, saattoi puhkoa tuulisenkin vedenpinnan. Tänään heittämällä useammankin kourallisen soraa, ei se aallokossa näy. 

Sosiaalisen median, joka tänään sivumennen sanottuna on ilmiölle väärä nimitys, megatrendit ovat tulossa yhä ilmeisemmiksi ja näkyviksi. Ne eivät ole ihmislajin kehityksen kannalta yksinomaan hyviä. Oikeastaan marjoja somepuurosta saa etsiä.

Länsimaissa, joissa reunaehdot ja verkon rajoitukset sosiaalisen median käytölle ovat toistaiseksi vähäisiä, somen globaalivaikutuksista suurin juuri nyt lienee valtavien ihmismäärien jakautuminen yli rajojen ja merien, isoiksi some-etnisiksi klaaneiksi, jopa some-kansakunniksi. Ilmiöön liittyy tosiasiallisuuden vaatimuksen mahdottomuus miljardeille puheenvuoroille. 

Tunnetuimpana esimerkkinä on Yhdysvaltain entisen presidentin puolesta toimiva, sosiaalisessa mediassa syntynyt liike, joka on saanut messiaanisia piirteitä odottaessaan Donald Trumpin uutta tulemista. Donald Trump lienee ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka julkisesti ja tietoisesti todistetusti esitti epätotuuksia totuuksina. Kautta historian valtioiden päämiehet ovat valehdelleet, mutta valehtelu on pyritty peittelemään. Nyt some, presidentin työkaluna, toi epätotuuksien esittämisen hetkessä koko maailman tietoisuuteen. Ja valheet alkoivat muuttumaan totuuksiksi. Niin myös haluttiin tapahtuvan.

Ilmiö on mielenkiintoinen seurauksiltaan. Trumpin hallinto ei lähtenyt juurikaan selittelemään, saati korjaamaan presidenttinsä kannanottoja Twitterissä. Sen sijaan Twitter teki jotain ennen kuulumatonta; se poisti supervallan päämiehen twitter-tilin. Tämä oli kuitenkin loppupeleissä, joita muuten vielä ei ole nähty, kaikille osapuolille win-win-tilanne. Julkisuus lisäsi niin Twitterin julkisuutta ja näennäistä autonomista asemaa kuin myös presidentin julkikuvaa, somen pahan voimia vastaan taistelevana. Tänään näemme, Suomessakin uuden jakolinjan syntyneen lähinnä konservatiivisiin, äärioikeistolaisina pidettyihin piireihin, läpi koko läntisen maailman, mutta erityisesti ilmiö on syvyytensä vuoksi saanut Yhdysvalloissa vakavat mittasuhteet jakamalla raadollisesti kansan. On puhuttu jopa sisällissodan mahdollisuudesta. 

Toinen globaali, ihmisten välinen jakolinja on syntynyt Covid-19 viruksen ympärille, erityisesti syntyneen pandemian ratkaisumallien ympärille. Monille covid-19 viruksen aiheuttama, yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan ennen näkemättömän suuri pandemia, ei ole muuta kuin normaali influenssavirus ja sellaisena siihen heidän mukaansa tulee suhtautua. Nämä ihmiset liittyvät sosiaalisessa mediassa isompaan ihmisryhmään, some-kansakuntaan, joka vastustaa, eri syistä, rokotuksia pandemian hallintaan saamisessa.

On hyvin mielenkiintoista havaita kerroksellisuutta ja osin päällekkäisyyttäkin vertailtaessa näitä kahta vahvaa some-kansakuntaa. Ryhmät ovat hyvin erilaisia lähtökohdiltaan, mutta niitä yhdistäviä tekijöitäkin löytyy. Äärioikeistolaisessa "Our People" liikkeessä, joka on syntynyt amerikkalaisen konservatismin kovan ytimen ja niin sanotun trumpismin lähtökohdista, ei ensi havainnoinnilla voisi olettaa olevan mitään yhteistä kansainvälisen rokotusvastaisen liikkeen kanssa. Näiden ihmisten "ihmisenä olemisen" lähtökohdat ovatkin lähes täysin erilaiset. Silmiinpistävintä on tietynlainen intellektuaalisuus, tai sen puute. Yhteisiä tekijöitä molemmilla ovat kuitenkin "oman kansakunnan" luominen sosiaalisen median avulla ja sen sisään, virtuaalitodellisuuteen. Vahvin yhdistävä tekijä on kuitenkin usko erilaisiin salaliittomalleihin ja -teorioihin. Tämän mahdollistaa, tietoisuuden avartamisessa, sosiaalinen media työkaluineen, mutta erityisesti tasapainottavien työkalujen puute.

Somen käyttökelpoisuutta jakolinjojen luomisessa edesauttaa totuusmassan huono hallinta. Se taas tarkoittaa yksinkertaista oivallusta siitä, että epätotuuksia voi luoda ja hallita siinä määrin, että totuudellisuus hämärtyy, hämärtyy hiljalleen historian hämärään. Oivallus on myös valtavien massojen puhdistetun ja yhtenäistetyn mielipiteen käyttö kuin se olisi omasi. Oma mielipiteesi.

Totuus, sellaisena kuin me olemme sen tunteneet, on somen mahdollistamassa virtuaalimaailmassa muuttumassa joksikin muuksi. Merkityksellistä on myös havainto, että reuna-alueiltaan uusi totuuden käsite on siirtymässä reaalimaailmaan. Tästä esimerkkinä on jakolinjojen syvenemisen myötä ihmisten face to face sosiaalisten verkkojen pirstaloituminen. Tähän liittyen on jopa huvittavaa huomata joidenkin iltapäivälehtien uutisoineen lisääntyneestä tarpeesta tietoisesti säilyttää ystävyyssuhteet huolimatta some-vihamielisyydestä.

Sosiaalisella medialla on lukuisa määrä muitakin merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, joiden tutkimus on alkutaipaleellaan. Yksi on ajankäyttömme muutokset. Erityisesti lastemme ajankäytön muutokset. Miten sosiaalinen media vaikuttaa henkisen terveytemme lisäksi myös fyysiseen terveyteemme? Liikummeko riittävästi? Miten käy silmillemme? Entä painonhallinta, liikunnan väheneminen ja ylipainon terveysvaikutukset? Kysymyksiä on paljon.

Entä sitten sosiaalisen median vaikuttavuus sen työkaluominaisuuden lisäksi? Palaan tässä alkuun. Uskoni somen vaikuttavuuteen, vaikkapa yhteiskunnallisissa asioissa, kuten ympäristöasioissa, yhden yksittäisen kansalaisen osalta on vähenemässä nopeasti. Se on minulle enää lähes kuriositeetti. Siksi aion käyttää aikaani muuhun. 

Ajattelen tämän päivän some-vaikuttamista ikään kuin tulvana, joka mennessään huuhtelee kaiken pois, erityisesti hedelmällisen kasvualustan. Näin esimerkiksi älykkään ympäristöaiheisen keskustelun aikaansaaminen somessa on lähes mahdotonta. Blokkiutuminen leireihin näkyy tässäkin ja some sen erinomaisesti mahdollistaa ja prosessia edesauttaa.

Kun alussa sanon, että sosiaalinen media on väärä nimitys sosiaaliselle medialle, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, tulisi minun tietenkin perustella väitteeni. En siihen kykene. Eikä somessa tarvitsekaan. Tai tarvitsisi, mutta perustelua kohti tulee tuhat muuta yhtä vahvaa perustelua, joilla ei ole dialogin kanssa mitään tekemistä. Se ei johda mihinkään. Eli tuon nimen suhteen kyseessä on niin monitahoinen ja yhteiskuntia nopeasti muuttava ilmiö, että ennemminkin se tulisi paloitella osiin. Sen jätän muille. 

Monissa maissa on sosiaalinen media kontrolloimattomana nähty uhkaksi yhteiskunnalle, ei niinkään ihmisille itselleen. Venäjällä ja erityisesti Kiinassa kuljetaan edelleen älylaite kädessä, mutta siinä pyörii valtion toimesta sunniteltu ja valvottavissa oleva appi. Samaan suuntaan olemme menossa Länsimaissa, mutta valtioitakin voimakkaampien yhtiöiden toimesta. 

Päätös vetäytyä, tarkoittaa ylivoimasta vastustajaa.       A.E. Bäcklund

Olen Instagramissa vielä toistaiseksi.

#kuolevajäkälä

ITSESTÄ ITSELLE

Eräs alan ammattilainen haluaisi koutsata minua "julkaisutoiminnassani". Tarjosi ammattiapua. Yhteistyötäkin. Viisas mies. Kiitos! Samalla kysyi eemailissaan mikä on elämäni credo. Näin hetki sitten vastasin.

Huomenta!

Lähtökohta:
Biologisella organismilla on aina pyrkimys tasapainotilaan.
Mikä on tiedostavan eläimen, ihmisen, elämänkaaren tarkoitus? Se on tietenkin täsmälleen sama kuin tiedostamattomallakin; lisääntyminen, periaatteessa mahdollisimman tehokkaasti. Ei muuta.
Sitten jo täsmentyy; suvun jatkaminen, omien geenien ylivoimaisuuden todistaminen "kukkotappeluiden ja sarvipolkan" kautta. Ne tiedostavalla eläimellä tänään useinmiten ovat, lajikohtaisen evoluution myötä, ulkokohtaisia, "perinteisestä mieskunnosta" yhä enemmän pois siirtyneitä, kuten asema, mikrovalta, dominantti älyvalta, omaisuus, jopa kulttuurin monet kerät.

Minä.
Kun kysyt elinkaareni credoa, on se laskevassa vaiheessaan ja siten selvästi erotettavissa ja tunnistettavissa. Siis itse tunnistan.

Tässä vaiheessa minulla ei ole paineita suvunjatkamisen suhteen, eikä jälkeläisten selviytymisenkään suhteen. Nuorinkin tuli täysi-ikäiseksi elokuussa. Toki katseella seuraan ja tarvittaessa enemmänkin. Ei myöskään omaisuuden suhteen ole paineita ( ei enää ole ), eikä maailmantuskankaan suhteen hartioillani, jota miehuuteni aikoina oli, kunnes huomasin, että senkin kantaminen oli energiani ¹hukkaa. Eli fokus itseni taholta menee itseeni, nyt ja jatkossa.

Pyrin edes jotenkin säilyttämään tiedostetusti fyysisen toimintakuntoni mahdollisimman pitkään. Samoin pyrin säilyttämään henkisen toimintakuntoni mahdollisimman pitkään, mahdollisimman hyvänä.

Se, että olen toistaiseksi suhteellisen hyvävoimainen molemmilla osa-alueilla, aiheuttaa ylimääräistä, ulospäinsuuntautuvaa painetta "rollaattorin työntämisen" lisäksi vielä hetken. Se on minun postiivinen henkinen ja fyysinen energiataseeni ylimäärä, vielä hetken, toivottavasti. Se myös voi mennä hetkessä.

Olenkin rationaalisen ajattelun kautta pyrkinyt kanavoimaan sen ( ylimäärän ) oman elämäni tasapainotilaan pyrkimiseksi, synteesiksi itsestäni itselleni, ennen lopullista poismenoani. Joku voi sitä sanoa myös onnellisuudeksi, joku typeryydeksi, tai itsekkyydeksi. Itse sanon arjen onnellisuudeksi. Siinä on ylä- ja alamäkiä, jossa alamäet pitää, kerta toisensa jälkeen, tiedostamalla ymmärtää kuuluvaksi omaan onnellisuuteeni. Itse koen olevani onnellinen. Se on kiva juttu aidosti. Toki muidenkin onnellisuuden näkeminen ympärilläni lisää oudolla tavalla hyvinvointiani.

Mennään sitten niihin ylimääräisiin sielunvoimiini, paineisiini, jotka vääjäämättä ehtyvät.

Ensinnäkin minulla on, vielä, monialainen kiinnostus vähän kaikkeen, lukemisen ja opiskelun kautta. Saan tyydytystä, kun luulen ymmärtäväni jotain. Vaikka en ymmärtäisikään muiden mielestä. Oman ymmärtämisen hyväksyminen on tärkeää. Oivalluksena aidosti. Ymmärtämistäni en sekoita totuuksiin. Älä luulekaan! Totuudet ovat kerubeja jumaliensa laitumilla. Ei niitä saa kiinni.

Sitten julkaisutoimintaani. Jos pyrkisin sillä johonkin, toimisin toisin. "Sivistyneemmin", mitä sitten sekin tarkoittaa. Pyytäisin apuakin. Sinultakin. Tekisin yhteistyötä. Jne.​ Vaan ei. Puran niillä vain omia paineitani. Kirjoitan vain ja ainoastaan itselleni ja itseni vuoksi. Itselleni voin ilmaista itseäni juuri niin rujosti kuin haluan. Se on kivaa ja saan tyydytystä. Joku sitä saa maratonilta, tai koiran kasvatuksesta, jälkeläisten kasvatuksen jälkeen.​

Mikäli julkaisutoimintani aiheuttaa muissa reaktioita, niin ookoo. Niitäkin on joskus oikein mukavaa seurata, mitä itse itselleni kirjoittaminen aiheuttaa muissa, kun omien paineideni purkaminen paineistaa muita. Usein tulee jopa primitiivireaktioita. Se on ihan parasta. Bonusta.

Käräjöinti on eläkeläiselle kallista ja mahdotonta. Juuri ennen sitä kai minulla menee joku raja. Olisi hölmöä, jos kirjoittamalla itselleni joutuisin käräjille. Tuskin kukaan tuomari sitä käsittäisi, että itselleni kirjoitin. Joskus sofistikoidusti kokeilen sanavapaudenkin rajoja. Se on painotuksiltaan hieman eri asia ja eri "instansseilla" on omia rajojaan. Tuntuu siltä, että sananvapaus on jollain kohtaa kaventumassa siitä, mitä se parhaimmillaan on ollut.

Se meitsin credosta se.

ABä"

JOSEPH STIGLITZ

 Muutama minuutti sitten sain luettua Joseph Sieglitzin suomennetun kirjan "Globalisaation sivutuotteet", 2000-luvun alkupuolelta ja jatkan harmaan aamun lennossa uusimman pään tuotannostaan "The Euro: And its Threat to the Future of Europe", vuodelta 2016.

Joseph Stiglitz on ristiriitainen henkilö amerikkalaisten taloustieteilijöiden joukossa. Hän muun muassa on toiminut Maailmanpankin ekonomistina, mutta jo ennen postiaan arvostellut Maailmanpankin toimintaa. Olen ihmetellyt pitkään, miten tämä jihadistineokeynesiläinen ( oma tulkintani ) on voitu, edes jotenkin hyväksyä taloudellisen vallan linnakkeissa. Nyt asiaan enemmän, silti pintapuolisesti tutustuttuani, uskon, että häntä ajatuksineen on pidetty paineentasaajana ja varoventtiilinä vallan linnakkeissa, globalismin itseriittoisessa tilanteessa.

Tässä, jo nyt pitkässä postauksessa, on mahdotonta mennä yksityiskohtiin, siksi jotain keskeisiä Stieglitzin ajatuksia, niin kuin minä niistä jotain ymmärrän. Olen lukenut ja kuunnellut monia tulkintoja, mutta monista niistä en ole ymmärtänyt yhtään mitään.

Lähtökohtana voisi olla Stiglitzin moneen kertaan väännelty ajatus siitä, että globalisaatiotilanteessa länsimaiden ihmisten (taloudellinen)eriarvoisuus ei ole syntynyt ikään kuin sattumalta, vaan kyseessä on tunnettujen mekanismien aiheuttama ilmiö ja siten tietoinen valinta. Ylipäätään hän pitää maailman ihmisten suurta ja kasvavaa eriarvoisuutta kaikkien uhkien äitinä ihmiskunnalle. Tämä voisi olla keskeinen lähtökohta ajattelulleen ja tutkimukselleen. Tai sitten ei.

Uudemmassa tuotannossaan ja opetusmateriaaleissaan hän käsittelee laajalti tekoälyn vaikutusta taloudessa. Stiglitz väittää tekoälyn nykykehityksen lisäävän monin tavoin ihmisten eriarvoisuutta. Jo aiemmin hän puhui robotisaation ongelmista, sen orastavassa historiassa, tässä samassa asiayhteydessä. Nämä ovatkin juuri nyt aktualisoitumassa länsimaailmassa ja Aasiassa monin tavoin.

Erityisesti Euroopassa keskustelussa olleita kansalaispalkkamalleja hän pitää itse asiassa "järjestelmän" edunvalvontana, tilkkeenä ja pitää niitä typerinä. Hän sanookin, että talouksien järjestelmävirheiden vuoksi ainoastaan mittavat ja rakenteelliset tulonsiirtojärjestelmät ovat ainoa toimiva ratkaisu.

Eurooppaan päästyämme pysytään Euroopassa. Eurojärjestelmän Stiglitz sanoo olevan järjestelmään kuuluvia maita vammauttava. Kun rahapolitiikan säätelyn mekanismit on yksittäisiltä jäsenvaltioilta viety, jäljelle ei jää juurikaan mitään keinoja. Monissa yhteyksissä kautta vuosikymmenen Stiglitz, tähän liittyen ja muutenkin, on pitänyt julkisenvallan leikkauspolitiikkaa rahapolitiikan jatkeena lähes tuhoisana. Tähän hän palaa monissa asiayhteyksissä aina uudelleen. Hän jopa listaa asiaa esimerkein maailmalta julkiseen talouteen tehdyistä mittavista leikkauksista ja mihin ne ovat johtaneet. Usein miten lamaan. On muuten joskus ottanut jopa kantaa Suomen leikkauspolitiikkaan vuonna 2015, joka Suomessa vaiettiin kuoliaaksi, näin: "Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz arvostelee Suomen leikkauksia ja työmarkkinauudistuksia. Stiglitz moittii Helsingin Sanomille, että Suomen hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunutta.

- Sisäiset devalvaatiot eivät ole toimineet lähes koskaan, hän sanoo viitaten hallituksen suunnitelmiin leikata palkkoja viennin edistämiseksi.

Nobelisti ihmettelee ajatusta, että leikkaukset ovat välttämättömiä, koska lastenlapsille ei haluta jättää velkataakkaa. Hänen mukaansa Suomi päinvastoin ryöstää lapsiltaan, kun se ei tee järkeviä investointeja lainarahalla."

Että näinkin. Nythän tappisilmäiset puhuvat siitä, että ei ole vaihtoehtoja. Tässä pidän tappisilmäisinä, asiayhteydestä riippumatta niitä, jotka kieltävät tässäkin asiassa vaihtoehtojen mahdollisuuden kategorisesti. Tuolloin muuten lainaraha oli kalliimpaa kuin nykyisin.

Lopuksi, tietysti vähän juttuni ulkopuolelta, on mainittava, että Stiglitz on ollut kehittämässä työttömyyteen liittyvää, selittävää mallia, joka tunnetaan nimellä Shapiro-Stiglitz-malli. Tätä ei ole syytä jättää pois puhuttaessa Stiglitzistä, vaikka minua ei juurikaan värisytä.

Joseph Stiglitz sai taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 2001 kolmen muun tutkijan kanssa tutkimuksistaan, jotka kohdistuivat, suomeksi sanottuna hömpän ja huhujen vaikutukseen taloudessa. Häntä pidetään naurettavalla taloustieteilijöiden ranking-listalla neljänneksi vaikutusvaltaisimpana alallaan maailmassa.

1Arhi Kuittinen

KAIKKI KAIKESTA

Ne, joihin kolahtaa, ovat muutoksen tilassa.

Jos joku uskoo tietävänsä kaikesta kaiken, on väärässä. 

Jos joku sanoo, "että onhan se vaikeaa olla sellaisen ihmisen kanssa tekemissä, joka uskoo tietävänsä kaiken", ei tiedä juuri sitä tosiasiaa, että kukaan ei voi tietää kaikesta kaikkea. Sanoja jää itsensä vangiksi. Silloin tuota ääneen lausuttua ajatusta käytetään tietoisesti kevyenä solvauksena.

Tässä tietenkin puhun itsestäni ja omista kokemuksistani.

Joku vuosi sitten puolituttu face-kaverini sanoi, että häntä ärsyttää, kun "tiedän" kaikesta kaiken ja esitän asian niin, ettei ole muita totuuksia kuin omani. Tämä kyseinen henkilö tuli siinä samassa paljastaneeksi itsestään ymmärryksen "oman tasonsa", sen joka meillä kaikilla on. Hän ei tullut käsittäneeksi tosiasiaa; kukaan ei voi tietää kaikesta kaikkea. Hänelle olisi ollut myös jokseenkin tarpeetonta tuota tosiasiaa alkaa perustelemaan. Niinpä ykskantaan sanoin, että poistan hänet fb-kaverilistoilta, etten aiheuta lisää ahdistusta. Ja näin tapahtui ja uskoakseni rauha palasi hänelle.

Toisen kerran vastaavan eteen jouduin tänään. Kaverilleni sanottiin, että on se vaikeaa olla sellaisen kaverin kanssa, joka tietää kaikesta kaiken. Neuvoin auton parkkeerauksessa. Ajattelin ääneen, että olisihan sitä voinut jättää vähän enemmän rakoa kaverin maasturille. 

En juurikaan ole tekemisissä arvion esittäneen henkilön kanssa ja hän onkin muodostanut käsityksensä myös facebookissa. Se on tänään aivan normaalia.

Tästä pääsenkin kahteen asiaan liittyvään arviooni, nimittäin oikeuteen olla tiukasti jotain mieltä ilman, että se tuomitaan kaikkitietävyydeksi ja toiseksi suomalaisten alemmuudentuntoon. Siitä tässä on myös kyse.

Tiedän, että pääsääntöisesti, ei kokonaan, julkikuvani on muodostunut sosiaalisessa mediassa. Olen kiinnostunut monista asioista. Perehdyn niihin. Jopa joskus tutkinkin. Ja otan kantaa ja sanon mielipiteeni, kritisoin. Se ärsyttää monia, heidän ymmärtämättään, että mielipiteeni on subjektiivinen, yhden kansalaisen mielipide, minun mielipide. 

Suomalaisen jäppisen mielestä se on outoa. Vielä oudommaksi asia heidän mielestään tulee, kun kirjoitan asian auki tyylillä, joka ei jätä mielipiteelleni tulkinnanvaraa. He eivät ymmärrä, että se on vain yhden henkilön mielipide. Niitä maailmaan mahtuu. He ärsyyntyvät. Suomalaisuuteen kuuluu tietty "tekovaatimattomuus" ja niskakarvat ovat pystyssä, jos joku sanoo tietävänsä suomalaisessa "tiedähäntä-yhteiskunnassa". 

Näin käy esimerkiksi metsäkeskustelussa, jossa esitän eriäviä mielipiteitä "metsänhoidosta", tai metsäpolitiikasta. Sama koskee kuntapolitiikkaa. Näen asioita niin toisin, että se sattuu moniin. Seurauksena on nimittelyä "kaikkitietävyydestä", tai "kylähulluudesta". Miksi se niin sattuu?

Se, että esittää hyvinkin erilaisia näkemyksiä valtavirran näkemyksiä kohtaan, on tietenkin tutun, perinnäisen ja turvallisen rikkomista. Yhteisö tietenkin vastaa monin keinoin. Se jättää huomioimatta, humoristisoi, jopa pyrkii nokkeluuksin tekemään naurunalaiseksi, tuomitsee tietämättömäksi. Pienillä paikkakunnilla suhtauminen saa jopa tragikoomisia piirteitä, kun tervehtimisen sijaan käännetään pää pois. On loukkaannuttu käytäntöjen arvostelusta.

Mutta lopuksi takaisin itseeni. Ajattelen niin, että tämän tekstin voin niin kauan kirjoittaa, kun minusta löytyy alttius ja kyky muutokseen ajattelussani. Toistaiseksi on löytynyt. Pystyn muuttamaan mielipiteeni. Näin on käynyt muun muassa metsien suhteen. Ymmärrän niiden merkityksen ja hyödyntämisen täysin toisin kuin vielä 25 vuotta sitten. Tai soiden kuivatuksen. Pidin soiden kuivatusta järkevänä. Jouduin kuitenkin sellaisten argumenttien eteen, että muutin mieleni. Lista asioista, joista olen mieleni muuttanut, on pitkä. Mutta se asialista, josta puhun tunteella, omalla tyylilläni ja tiukastikin, on vielä pitempi. Siispä eteenpäin.