Vuonna 2002 sanoin kömpelössä pamfletissani, ne tuttua tutummatkin sanat, ettei mikään oikeastaan tule muuttumaan politiikan päälinjoissa, huolimatta siitä, ketä ihmisiä, tai mitä puolueita valtaan vaaleilla valitsemme. Perustelin asiaa Suomen voimakkaalla liittoutumisella ja globalismin niskalenkillä. Tuosta on kulunut pian 17 vuotta.
Olin väärässä. Mutta vain yhden keskeisen politiikan osa-alueen suhteen. En nimittäin osannut kuvitellakaan ulkopolitiikan yhden palikan, nimittäin turvallisuuspolitiikan, voivan muuttua kahdessa vuosikymmenessä länsisidonnaiseksi lähes kokonaan. Kaikkien pääpuolueidemme suostumuksella. Enemmän kuin itse Länsi olisi edes toivonut.
Pidän tapaa lähes rikollisena, miten Suomi on sidottu Länteen ei-kansanvaltaisin sopimuksin ( tässä kohtaa ei tarvitse puhua edes perustuslaista mitään ) niin kuin myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja eilen teki, lähes tekopyhästi, sanoessaan Suomen Suomen Puolustusvoimien harjoittelua Suomen maaperällä yhdessä Oregonin kansalliskaartin kanssa rikolliseksi. Tämä käyköön esimerkiksi.
Kuvaavaa käsitykselleni, "ettei mikään" aidosti muutu, on myös eilinen tieto siitä, että Erkki Tuomioja itse esitteli myöhemmin käytetyt periaatteet sotilaallisesta harjoittelusta Utvassa, eli hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.
Tänään, katsoessani taaksepäin suomalaista politiikkaa, ei Suomen sotilaallinen liittoutuminen enää yllätä. Se tuntuu loogiselta, markkinakeskeisessä globaalipolitiikassa jota sotilaspolitiikkakin globaalissa kontekstissa on. Markkinakeskeistä.
Mikään ei tule myöskään muuttumaan ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Siitä pitävät suomalaiset äänestäjät huolen. Vaikka silläkään ei ole merkitystä. Aamun gallup kertoo, että vaalit voisi jättää pitämättä. Minulle asia on ollut selvä jo 17 vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti