VELKA VELI OTETTAESSA, KAKSOISVELI SEN JÄLKEEN.

Helsingin Sanomien pääkirjoitustoimittaja, Paavo Rautio, käsittelee kolumnissaan ( HS 18.11. ) hämmästyttävän nopeaa sosioekonomista muutosta, joka säteilee valtioiden toimista yksilöiden käytökseen. Velka on veli otettaessa ja kaksoisveli sen jälkeen.

Muutos on vaarallinen, mikäli jatkamme hyväksyen muutoksen nahkoineen ja toimimme lainkaan ymmärtämättä isoa kuvaa. Tulee noutaja. Tarvitaan globaalin talousjärjestelmään ymmärryksen kautta muutoksia, mutta niitä tuskin tulee sopien, sääntöpohjaisesti etukenossa. Ne tulevat antiteesin jälkeen. Tarvitaan romahdus.

Mitä on velka? Mitä on raha? Mitä tarkoittaa vakuus, tai vakuudettomuus. Mitä korko tarkoittaa ja miten se vaikuttaa. Miten rahaa syntyy? Miten velka kohtelee erilaisia velallisia? Miten rahan luonne on muuttumassa? Miten raha / velka ohjaa?  Mitä ovat tulevaisuuden kybervaluutat? Kysymyksiä monia.

Lyhyesti sanottuna rahan määrä maailmassa kasvaa nopeammin kuin jopa maailman kokonaisvelan määrä, mutta kuitenkin lähes samassa suhteessa. Sitä syntyy pääosin aina rahanlainausprosessissa ja keskuspankkien toimesta. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että olemme jo vuosia sitten saavuttaneet pisteen, PNR, josta ei ole paluuta juurikaan nollakorkoja korkeampaan korkokantaan. Korkojen noustessa suuri osa maailman maista kävisi polvilleen. Romahtaisi. Mutta niinkin voi käydä. Järjestelmässä onkin korkojen osalta yhä enemmän keinotekoista säätelyä kuin vapaata markkinaehtoisuutta. On pakko olla.

Puhuin aiemmin romahduksesta. Se tulee. On aina tullut. Seuraava on hyvin erilainen, sillä maailman rahamarkkinat ovat muuttuneet lähes täysin viimeisen 15 vuoden aikana. Romahdukseen itse asiassa kaikkialla keskuspankkien toimesta kiivaasti valmistaudutaan. 

Itse uskon, että liikepankkien kaatuessa keskuspankit ottavat ne karvoineen haltuunsa, kuten muun muassa yksittäisten kansalaisten tilit hoitaakseen. Kiina valmistelee muutosta jo nyt avoimesti, Euroopassa poliittisten vaikeuksien vuoksi vähemmän avoimesti.

 

TÄHÄN ON TULTU. SUOMI UHITTELEE JA PELKÄÄ.

Tähän on tultu.

Jäi eilisillan klo 20.30 Ylen uutisista soimaan "sotakorvamato" korviin.

Olin jo noin 15 vuotta sitten, ja edelleen olen, yksi niistä, jotka varoittelivat puoluettomuus- ja liittoutumattomuuspolitiikasta luopumisen kielteisistä seurauksista. Tosin itse lähinnä asiasta puhuin itselleni, mutta vakavastikin otettavat asiantuntijat sivuutettin. Prosessi vietiin vähin äänin, kansalta kysymättä läpi. Puoluettomuus ja liittoutumattomuus ovat historiaa.

Nyt sitten olemme tässä. Suomi on käytännössä liittoutunut Yhdysvaltojen kanssa, ohi Natonkin ja täysin vastoin omaa poliittista ja erityisesti geostrategista etuaan. Suomi on mukana ulkovaltojen kanssa eristämässä tärkeää naapurimaataan, täysin ymmärtämättä mitä on Venäjän saartamisen, Krimin, Ukrainan tapahtumien, Syyrian ja koko arabikevään takana isossa kuvassa ja ymmärtämättä täysin, että Venäjän kohtalonyhteys liittyy aina omaamme. Saamistamme vuosisataisista opetuksista huolimatta.

Tänään olemme varustelukierteessä. Yhä kalliimpia aseita ja yhä enemmän uskotaan tarvittavan Venäjän uhkan vuoksi. Ja niitä myös hankitaan. Uskotaan sen olevan ratkaisu. Viime viikolla viimeksi ilmoitettiin isot ohjuskaupat. Kehitykselle ei näy päätepistettä. Siitä pitää huolen blokkiajattelun velvollisuudet ja aseteknologian nopea kehitys ja kaluston vanhenemisaikojen lyheneminen. Lisäksi ei ole ymmärretty taistelukentän kuvan lähes täydellistä muutosta. Kuvittelemme edelleen heilahtavamme sarkahousuissa yli suon karpaloita syöden, horneteista ja Leopardeista huolimatta.

Mutta takaisin "sotakorvamatoon". Nyt sitten kansakuntana olemme uutistenkin mukaan kusessa ja vakavan vaarallisessa tilanteessa.  Miksiköhän? Naapurilla ja meillä onkin huomattu olevan "yhteistä intressiä" 1300 kilometriä.

Korvamatoni on eilisen uutisen viesti, joka naapurissakin luetaan: Turvallisuuspolittisen selonteon mukaan tilanteen heikkeneminen lähialueillamme jatkuu ja turvallisuustilanteemme yhä heikkenee. Tappisilmäisempikin ymmärtää, että Suomi viittaa Venäjään. Syyttää suoraan. Selonteon mukaan neuvottelut, aidot ja luontevat naapuruussuhteet eivät ole vaihtoehto. On kylmäävää, että niitä ei edes mainita.

Me emme selonteon mukaan siinä ole mukana osapuolena, vai olemmeko sittenkin. Lapsellista ajattelua selonteossa! Me olemme vain ja ainoastaan hyviksiä. Ajattelemme täysin mustavalkoisesti. Venäjällä pidetään uutisointia ja yksipuolista turvallisuuspoliittista selontekoamme lapsellisen ja typerän provokatiivisena, mutta onneksi Suomen asema nähdään Venäjällä suhteellisen vähäisenä sen globaaleille eduille. Ainakin toistaiseksi. Vähän on pienen maan Paasikiven viisautta ikävä.

Klikkaa uutinen auki:

Uutisista 29.10.2020

TOIVOTTU YKSINÄISYYS

Resilienssi murtumassa? Tehostetusta yksinäisyydestä uusi normi? 

Linkin artikkeli on kirjoitettu maaliskuun lopulla koronaviruksen ensimmäisen aallon vaikutuksen alla. 

Ihmislajin menestys itsessään kertoo ja todistaa tutun hokeman: ihminen lajina on sopeutuvainen ja osaa ottaa poikkeuksellisissa tilanteissa vahvuutensa käyttöön. Ryhmänä. Yhteisönä. Entä tulevaisuudessa? 

Sosiaali- ja kulttuuriantropologian näkökulmasta uskon, että "korona-aika" on ilmiöidensä vuoksi erittäin merkityksellinen, erityisesti länsimaiselle, digitaalisen maailman kulttuureissa eläville ihmisille. Merkityksellä on kuitenkin vaikutuksensa länsimaisen dominanssin vuoksi ympäri planeetan. 

Itseäni tässä ihmiskeississä kiinnostaa sosiaalisen kognition kehitys ja erityisesti ihmisten välisten suorien suhteiden nopea vähenemä ja sen seuraukset. Kun tupaillat ja palaverit järjestetään teamsilla, tai festarit etänä, kuten juuri kirjamessut, tai lääkäri parantaa verkossa, tai terapiaistunnot puhutaan ruudun kautta, tai kun vaatteet, kilut, ruoka ja beeri ostetaan netistä ja woltit tuovat ne ulko-ovelle, tai kun puoliso tai seksikumppani etsitään profiilin perusteella verkosta, tai kun käymme raveissa älypuhelimen sisällä ja finaaliksi; sitten kun yksinäinen etätyö on tämän ajan korkein työn aste... on yksi vain varmaa: ihmisten välisen suoran, hajuun, ulkonäköön, ääneen ja koko habitukseen perustuvan kansakäymisen väheneminen tulee olemaan suurin muutos sitten tulen keksimisen. Tietoisesta yksinäisyydestä tulee uusi normi. Siinä resilienssi kognitiivisten sosiaalisten taitojen hiekkalaatikolla, jossa joutuu leikkimään yksin, ilman leluja, saattaa monen yksilön kohdalla murtua. 

Minusta tuntuu, että ihan jopa tieteiksikin tiedettyjen tieteiden reunoilla pseudotieteet ottavat yhä enemmän valtaa ihmisten arjessa. Virtuaalitodellisuus, joka sekin tänään on todellista, sekoittuu todellisuuteen. Ja päinvastoin. Silloin peli on menetetty, tai ainakin on hypätty iso evoluutiohyppy. 

Siinä sitten menemme poimuajolla kohti todellisuuden yksilöiden välistä, absoluuttista yksinäisyyttä, sen enempiä ajattelematta seurauksia. 

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/koulutus-kasvatus-ja-oppiminen/mita-resilienssi-on?fbclid=IwAR22kWFQfhlnm_S5PQjJce9PcOYk59UkDqa4j82vMvBBq7CmkvjDq0cmqZc

KIRJOITUS, JOTA EI JULKAISTU

Lähettäessäni allaolevan tekstin Hesarin mielipidepalstalle, olin lähes satavarma, etteivät sitä julkaise. Jotain rajaa. Joskus minulta ovat jotain julkaiseet, erityisesti silloin, kun kommentoin jotain muuta kirjoitusta tyyliin: "Biologi N. N. kirjoittaa ( HS 16.3 ) plaaplaap." Julkaisen itse.

xxxxxxxxxxxxx

LUONNONSUOJELUALUE

Kävellessäni Savitaipaleella, keskellä Kuolimojärveä, Selkäsaaressa, reilun 14 hehtaarin kokoisessa saaressa, syvässä motourassa kohti keskellä kohoavaa mäennyppylää, ajattelen, että vielä seuraavatkin sukupolvet saavat käyttää tätä syvään ruhjottua motouraa.

Saari näyttäisi karttamerkinnän mukaan olevan luonnonsuojelualuetta. Ellei sitten Maanmittauslaitos huijaa.
Ajattelen myös, että kannanottoni on kirjoitettava nyt, etukenossa, paikanpäällä, ennen uusia kyyneleitä.

Katselen kirkkaaksi miellettyä Kuolimojärveä. Sitä se oli vielä 60-luvun lopulla. Tänään on vesi tummaa ja yhä tummuu. Pohja tumman aineksen peitossa.

Miksi Taipaleen seurakunta hakkaa metsiään erittäin aroilla alueilla saarissa ja lähellä rantoja alueilla, jotka on sopimuksella suojeltu vuonna 1998 ja niistä on kertakorvaus maksettu. Tämä ns. Säkniemenlohko-niminen luonnonsuojelualue on vuosittaisten tehometsätalouteen liittyvien toimien kohteena. Avohakkuineen.

Mäelle kiivettyäni ajattelen, että onko seurakunnasta tullut elonkehän vihollinen, vai onko se sitä ollutkin huomaamattani aina? Mikälaisen viestin annamme nuorisollemme luonnonsuojelualueistamme ja niiden merkityksestä, joilla tehdään tehometsätaloutta? Entä Kirkosta?

Kirkkomme tarvitsee uuden uskonpuhdistuksen ja rönsyjen leikkaamista. Ei voi olla niin, että Sanan julistus vaatii hakkuita luonnonsuojelualueilla. Millään perusteilla. Veroeurojen on riitettävä. Toimintaa tulee mukauttaa aleneviin resursseihin.

Ihmisten tulee erota ympäristövastaisia tekoja tekevistä seurakunnista ja koko Kirkosta, ellei se saa seurakuntiaan kuriin. Herrasta ei tarvitse erota!

P. S.
Arkkipiispa, tervetuloa kanssani kesäiselle exkursiolle Savitaipaleelle. Tarjoan nuotiomakkarat ja venekuljetukset. En puhu mitään. Katsellaan.

TULEVAISUUS TÄÄLLÄKIN

Missä olit, kun Olof Palme ammuttiin kuoliaaksi helmikuun 28. vuonna 1986 Sveavägenillä Tukholmassa? Harva muistaa.

Ihmisen aivojen muisti toimii niin. Poikkeamat normaalista unohdetaan. Kuormitus tiputellaan perälaudan kautta muiden tallattavaksi, ellei sitten agressiot ja paineiset tilanteet kohdistu itseen. Tai että niiden uskotaan kohdistuvan itseen. Ne ylläpitävät meissä luontaista arkuutta, tuntemattomien tilanteiden välttelyä ja pakoreaktioita.

Samat käyttäytymiseemme vaikuttavat tekijät vaikuttavat käsitykseemme tulevaisuudestamme oman olemassaolomme koko sen tiedostavan elämämämme ajan. Olemme itsemme vankeja.

Tästä pääsenkin sujuvasti eksistentialismiin, Nietzchen ja Kirkegaardin kautta, jossa pelkistetysti ihmisenä oleminen on pakollista, yhden ihmisen olemassaoloa ja jokainen meistä on periaatteellisesti vapaa valitsemaan olemisensa pakotettuna omaan olemassaoloonsa, tahdostaan riippumattomasti. Olet tänne syntynyt ja sillä hyvä. Se mitä olet, essentia, olemus, on toissijaista.

Ranskalainen filosofi Jean-Paul Sartre, jota arvostan vain juuri sen verran kuin oma essentiani sallii, eli suhteellisen vähän, on kuitenkin mielestäni erotessaan ajatuksellisesti perinteisestä filosofiasta, joka pyrkii vastaamaan kysymykseen "mikä on ihminen olentona", aivan oikein pelkistänyt huuhaata eksistentialismin keskeisellä väitteellä, että olemassaolo edeltää olemusta, eli yhden savitaipalelaisen olemassaolo tulee ja on aina ensin ja perustavanlaatuisempaa kuin mikään merkitys, joka ihmisen elämälle voidaan osoittaa. Ihminen määrittää oman todellisuutensa ja elämänsä tarkoituksen. Myös täällä Savitaipaleella. Ajatus on vaikeudessaan äärimmäisen yksinkertainen.

Tässä pääsenkin tämän juttuni lopuksi olemukseni ilmentymään, siihen mitä haluan sanoa paikkakuntamme tulevaisuudesta.

Näen niin, että haikaillessamme paluuta entiseen hyvään aikaan, tai kasvun tielle, tai vetovoimatekijöiden vaikutuksia, tai hyvinvointivaikutuksia elintason kautta, tai lisää eksistentialismin uhreja, ihmisyksilöitä, emme ole määritelleet päämääriämme yksilöinä, emmekä sitä kautta ryhminä.
Mitä haluamme elinpiirimme tulevaisuudelta ja mikä vähääkään olisi realistista. Toisaalta toteutuma, kaikissa muodoissaan, kaikilla tasoillaan aina on realismia, toteutuman todellisuutta.

Jean-Paul Sartren eksistentialismin käsittettä on pakko laajentaa ulos ihmisestä, mikäli halutaan muodostaa käsitys Savitaipaleenkin tulevaisuudesta. Silloin on puhuttava luonnon eksistentialismista, jossa muille biologisille organismeille annetaan tasa-arvoinen asema ihmislajin kanssa, jossa niiden olemukseen, essentiaan, vaikuttaa ihminen.

Tässä vaiheessa kysytään, mikä sitten on Savitaipaleen tulevaisuus?
Sitä ei voi kukaan sanoa, mutta voimme poissulkea siitä paljon nähdäksemme edes jotain. Voimme oikeutetusti sanoa, että historiaan ei ole paluuta, absoluuttisesti ei lähellekään sitä. Voimme myös sanoa, että ponnistelu kohti käsityksiä, vanhan hyvän suureista, on kaikin tavoin haaskuuta ja irrationalismia. Puhtaasti eksistentialismin nurkalta katsottuna se vielä saattaisi olla mahdollista, mutta ei lainkaan koko elonkehän eksistentialismin näkökulmasta.

Todellisuuden voi nähdä niin erilaisina, että jokaiselle on omansa.


Tekoälyä, algoritmeja ja uusia elämiä odotellessa. Tänään alkukesän keskiviikkopäivä. Ajanlaskusta enää en ole varma.

KULUTUS KULUTTAA

Kirjoitukseni FB:ssa 5.6.2020

Arvoisat yrittäjät, erityisesti pienet ja osa keskisuurista yrityksistä, tämä kirjoitus ei ole teitä vastaan, vaan ehkä päinvastoin.

 Helsingin Sanomat kirjoittaa tänään kulutuksessa näkyvän merkkejä piristymisestä. Vähän mulkaisin. Teki jotenkin pahaa. Ajauduin tuosta hetkellisesti miettimään kulutusta.

Kun kulutetaan, tapahtuu kulumista. Kulunut vaihdetaan uuteen, kierrätetään, jätetään jätteeksi, tai kulutetaan loppuun. Kuten vaikkapa jäätelötötterö.

 Kulutukselle on keskeistä energia ja sen käyttö. Biologisen organismin kannalta keskeistä kulutusta on kuluttamalla saada energiaylijäämää jatkuvuuden varmistamiseksi yli itse kuluttamistapahtuman tarvitseman energiamäärän. Sitoa energiaa.

Useinmiten tuolloin on kyseessä energian olomuodon muuttuminen. Fysiikan tuntemissa ilmiöissä eri energianmuotojen summa kuitenkin pysyy vakiona, toisin sanoen energiaa ei synny eikä häviä. Suhteellisuusteorian mukaan myös aine ( massa ) sisältää energiaa. Energia voi vapautua aineesta esimerkiksi Loviisassa ydinreaktiossa. 

Teoreettisesti ajateltuna alkuperäisin ihmisten käyttämä energian muoto on  lihasenergia, eli ihmisten lihasten käyttämä osa ravintoenergiasta, joka hänen liikkuessaan muuttuu liike-energiaksi ja näkyy työnä, joka mahdollistaa lajin jatkuvuuden. Kaikki muu, purjehduskin, on turhaa.
Tätä ajatusta peilaten sadalla kielellä hyvää huomenta toivottava robotti on täysin turha lajin säilymisen kannalta. Vai onko?

 Keskustelu lajien tulevaisuudesta kiteytyy yllä lausuttuun ajatukseen ja kysymykseen, jakaen ajattelua. Välillisesti pieni robotti voikin olla tärkeä askel nähtäessä lajimme parhaat tyttäret ja pojat matkaamassa horroksessa kohti uuden universumin utopiaa. Juuri nyt itse en sitä näe, etenkään missään suhteessa elonkehän tarvitsemaan kokonaisresurssin määrään, jonka maaplaneetta voi tarjota. Kulutamme liikaa ja mahdollisesti turhaan, erityisesti loistavaa tulevaisuuttamme ajatellen. 

Ihmispopulaation lähetessä 8 miljardin rajaa, on hyvinvoinnin takaamiseksi ollut välttämätöntä luoda kulutusta, jota emme tarvitse, mutta joka toimii kuten pakollinen kulutus. Kuka meistä tarvitsee omaan kulutukseensa tietokoneohjattua toilettia, tai pikku robottia joka tervehtii sinua tullessasi kotiin? Ei kukaan! Ja lista vastaavista on lähes loputon. Noita tuotteita tekevä tehdas kuitenkin maksaa valmistuksesta ja siten ylläpitää elämän mahdollistumista tässä nyt. Armottoman pienen aikaikkunan tarpeisiin. Seuraavan aterian vuoksi. Siksi niitä on. 

Kulutus liittyy lähes uskonnolliseen talousdogmiin, joka liittyy kasvuun ja sen myötä hyvinvoinnin lisääntymiseen. Jos emme kuluta, jostain syystä, kasvuun perustuva talous sakkaa. Muutamaksi kuukaudeksi kävi nyt niin.

 Kun lasketaan maaplaneetan kaikki kulutukset mahdollisimman tarkoin yhteen, näemme, että tarpeettoman kulutuksen aiheuttamien haittojen lisäksi kulutus tulee hiipumaan ja ennen pitkää käy mahdottomaksi. Siitä seuraa, että globaali talouskasvu jää vuosi vuodelta yhä enemmän kulutuksen jälkeen. Kulutus ei enää ruoki kasvua. Kokonaan toinen keskustelun aihe on sitten kasvun ja kulutuksen epätasainen jakautuminen.

 Kaikillehan tämä on selvää. Purin vain itseäni viikonlopun, jos ei nyt kunniaksi, niin ainakin edessä. Pisti tuo lööppi harvinaisen kipeästi silmään. Let's rock til the end!

EI JULKAISUUN. SENSUURIA?

https://esaimaa.fi/uutiset/lahella/b629d3f9-ce1b-49a4-89b5-d182bad73a32

Komentoin tätä linkin uutista Etelä-Saimaan Sanomien uutisen keskusteluosiossa. Kommenttiani ei julkaistu.

Tässä kommentti:
Tässä projektissa, sen pääosin tuntien, oli kunnalla muitakin kytköksiä Mehiläiseen kuin tiettyjen sote-kiinteistöjen myynti. Ne liittyivät vanhuspalveluiden tuottamiseen monimutkaisen sopimuskuvion kautta, jossa lisäksi oli ns. "kiinteistökumppani", Siklatilat, rakentajana.

Lisäksi sopimuksin kunta myös liitettiin Mehiläinen Hoivapalveluihin ns. ristikkäisehdolla: kaikkien osasopimusten oli tultava voimaan, jotta koko pääsopimus olisi tullut voimaan.

Siklatilat Oy olisi rakentanut uuden vanhusten palvelutalon kunnan keskustaan, vuokrannut sen Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle, jolta taas Eksote olisi ostanut hoitopäiviä. Kunta olisi rakentanut infran, antanut tontin Siklatilat / Mehiläisen kiinteistölle ja sopimuksen mukaisesti mahdollistanut nopean rakentamisen.

Jotta kertomus ei olisi liian yksinkertainen, edellytti Mehiläinen Hoivapalvelut Oy yksityisen, rekisteröidyn yhdistyksen, vanhuspalvelutuotantoa itselleen kauppojen toteutumisen ehtona. "Vanhusraaka-ainetta" oli saatava tuottavaan liiketoimintaan.

Savitaipaleen Vanhaintuki ry luovuttikin Suvannon palvelutalon ryhmäkodin lähes 900.000 liikkeenvaihdon liikkeenluovutuksella ilmaiseksi, hyvin erikoisen "junailun" jälkeen Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:lle. Järjestelyn suoritti yhdistyksen varapuheenjohtaja, joka tuolloin oli kunnanhallituksen jäsen. Hän ei jäävännyt itseään yhdistyksen kokouksissa asiaa käsiteltäessä.

Itse dokumentoidusti puhuin jo 2019 puolella, viimeksi otin asian esille kunnanjohtajan kyselytunnilla 4.2.2020, että ennakkopäätösten valossa KKV ei tule hyväksymään sopimusrypästä, sillä niissä näkyy kunnan selkeä kytkös Mehiläiseen, sekä Savitaipaleen vanhuspalvelutuotannon strategian valinta Mehiläinen Hoivapalveluiden kautta.

Iso kysymys kuuluukin tässä sopimusten valmistelun tasosta. Vai onko kyse siitä paljon puhutusta pienten kuntien sopimuksenteon osaamisesta? Vai olisiko jopa kyse lähes miljardin liikkeenvaihtoa tekevän yrityksen sopimusosaamisesta? UKK olisi sanonut: "S---nan tunarit!"

Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että kaikille osapuolille sopimuksen purkautuminen sopii hyvin ja on joillekin jopa helpotus. Muussa tapauksessa katsottaisiin oikeuden päätös ja noin 12 kuukauden viivästys hankkeelle. Se kun ei tässä projektissa ole varsin pitkä aika ja kun lisäksi kunta sanoo kunnanjohtajan suulla KKV:n olevan väärässä.

KAKSI VANHUSTA

Tänään minä katson
       yli järven
kylälle jossa muutamat kulkevat
      pulisevat soidimella nadaa
      suut suljettuina
      silmät paidannappien alla
Käsiruutuni läpi
näen kauas
       pitemmälle kuin korkealta vuorelta
       siltä jolta sinä tapasit katsella
              itseäsi

Ei nouse pärske veden selän
yli järven näköni taivaisiin
ei yli samponi lyö
sähköä sammuta kyynel veden
ei surumieleni sumua silmiini tuo
Näen valon


Sokea kahvila
ja vielä sokeampi ravintola
       syövät itseään
       odottavat vain
              lisää itseään
Jotain on etelästä luvattu
jotain mikä pitää myöhemmin
       antaa ylen
Siinä tämä kaikki ympärillä
       tabernaakkelin leikkikentän
Tyhjä on
lapseton
Kirkontorni harhailee
       kaiken yllä
       katsettani hakkuille pakenee

Pankki on auki
yleensä kiinni
Näen sen olevan kylällä
vaikka onkin lähtenyt pois
       masturboi nettissä
       puolisot tyyni kaikki auki
Pankki pelkää
       joutsenet lentävät pelon syksyyn
Tänään logo oli laitevika
ja virus

Isoimmassa tiilitalossa
       siinä joka näkyy huonosti
       rinteessä antaakseen järvelle
on toivoa heitetty
Muutamat saavat mennä
       menemättä rantaa pitemmälle
       jos sitten myöhemmin
       kutsutaan taloon
muutamat saavat soppaa tykillä
Neuvonpito sitten koskee kaikkia
       muistuttaa eräs Martti
       asia arpa ja puhe
       ei muu ei teot
Sinä rakkaani
       Sinä tietenkin tulet etäämmälle
       lähelleni
lähetän tuulet ja veneen

Koulu nauraa puiden takana
       niiden muutamien
       mitä kylä vielä omistaa
Näinkin kaukaa sinne näen
ummistan vain silmäni
Tuhat muutakin silmää
koulun näkevät
muutamat tujoittavat takaisin
läpi sähköisten ruutujen
       ja se on tietenkin outoa
Opettajakin nauraa

En minä sinulle selkääni käännä
järvi
Pakko mikä ei pakko
Kysyn kuitenkin
miten sinä rannan petäjä voit
mihin asti sinä näet
taaksepäin tiellä huomisen
ees sahuri taivaan kunnallinen

Kuulen tuulesi
       komppaan
       miksaa mieleni rokkenrollin
       henkeen elämään yhdyn
Kaksi vanhusta tanssii
vaan ei kerran viimeisen
Iltaravintolan sokean
odotan ihmetekoa älyn optiikan
Vanhukset tanssii
       aamuun loppuun elämän
       pilkkuun viilaajan yhteiskunnallisen

TONNEJA TAIVAASTA

Suomen Kuvalehden mukaan Business Finland on viikonloppuun, 19.4. mennessä tehnyt noin 5200 yritysten tukipäätöstä, joilla pyritään tukemaan yrityksiä yli koronaviruspandemian aiheuttaman laman. On hyvä, että noinkin iso määrä tukipäätöksiä on nopeasti pystytty tekemään.

Aivan kuten kansalaisten mielestä hengityssuojaimien kaupassa kiinalaisen yrityksen kanssa, jossa käytettiin epäilyttäviä välikäsiä, joutuivat virkamiehet ja poliittinen johtommekin epäilyttävään valoon, kuten myös tukirahojen myöntämisessä yrityksille, juuri nyt, ovat jälleen joutuneet. Kansalaisten puolelta on noussut epäilyjä virkamiesten taitamattomuudesta ja suoranaisesta tyhmyydestä. Se iso kysymys nyt kuuluu, miten Sanna Marinin hallitus reagoi. Vai reagoiko mitenkään.

Selväksi ainakin on tullut, että poliittinen johtomme tulee vetoamaan kiireeseen tukea yrityksiä nopeasti ja ylilyönnit pyritään näin lakaisemaan pois näkyvistä. Kuitenkin kyse on aivan muusta. Kyse on selvien ohjeiden ja linjauksen puutteesta, tai niiden liiallisesta harkinnanvaraisuudesta.

Syvenevän laman tilanteessa olisi tietenkin aivan ensimmäiseksi tullut tehdä suuri linjaus: tukea annetaan vain vahvasti taloutta ja kansalaisten toimeentuloon suoraan vaikuttaville yrityksille. Ei siis jääkiekkoseuroille, tai muille urheiluun ja kulttuuriin liittyville yrityksille.

Toisessa vaiheessa tukea myönnettäisiin välillisesti taloutta ja kansalaisten selviytymistä vahvistaviin yrityksiin.

Kolmannessa vaiheessa tulisi kulttuurin kautta työllistäviä yrityksiä tukea.

Viimeiseksi mikäli jaettavaa vielä on jäljellä voitaisiin tukea Huutokauppakeisaria, Levin kyläkauppiasta, tai europarlamentaarikko Petri Sarvamaan ja puolisonsa omistamaa Huono Äiti Oy  some-yritystä ja muita vastaavia julkkislähtöisiä yrityksiä. Pidän näiden yritysten tukemista heti kättelyssä kutakin 100.000 eurolla lähes skandaalinomaisena.

Rahanjakaminen on taitolaji. Erityisesti se on sitä, kun virkamiehiltä puuttuu kokemus nopeutetussa byrokratiassa. Ikään kuin synnit olisi annettu anteeksi. Höveli joulumieli juhannuksen kynnyksellä. Mutta niin se vaan on  että suomalainen virkanainen, tai -mies ei pääse pakoon stereotypiaansa, ei edes sen varjoa. Sillä sitä ei ole. On vain maksujen ja verojen keräävän virkamiehen kutinsa pitävä stereotypia.

ETÄTYÖ

Työllisiä oli vuoden 2020 helmikuussa 2 524 000. Tästä joukosta karkeasti 1,5 miljoonaa suomalaista ei voi siirtyä etätöihin, oli korona tai ei.

Siis noin miljoonalla työllisellä olisi teoreettinen mahdollisuus etätyöhön. Vuonna 2017 yksi viidestä tästä miljoonasta teki etätöitä ainakin yhden päivän viikossa. Vuonna 2020 luku on noussut kahteen viidestä.

Eli, noin 100.000 suomalaista tekee etätöitä, yhden vuorokauden, tai enemmän viikossa. Kokoaikasta etätyötä tekee harvempi.

Tuosta joukosta, joka toki kasvaa, pitäisi löytää maallemuuttajat. Tehtävä on vaikea, sillä kaikesta huolimatta etätyön tekijöistä suurin osa on tyytyväisiä nykyiseen asuinpaikkaansa. On omahyväistä kissanhännän nostamista ajatella muuta.

Tehdään pieni harjoitus. Oletus: 25.000 suomalaista tekee juuri nyt kokoaikaista etätyötä. Heistä 20.000 on tyytyväisiä nykyiseen kotiinsa ja asuinpaikkaansa. He eivät edes kuvittele haluavansa muuttaa kodistaan. Ja sitten on jo osa, joka tekee jo nyt maaseudulla etätyötä. Tuossa naapurissa on yksi. Tehnyt jo 15 vuotta.

 Jäljelle jää noin 5000 potentiaalista etätyöläistä. Tästä joukosta 3000 muuttaa maaseudulle, kuitenkin lähinnä pääkaupunkiseudun ja isojen kaupunkien kehyskuntiin ja ympäristökuntiin halvempien asuntojen ja maaseutumaisen elinympäristön vuoksi. Muulle Suomelle se tekee noin 2000 etiäistä. Jyvitettynä tasan, se tekee noin 7 etätyöläistä per kunta. 

Ja tasan tarkaan ei jako mene kuntien kesken tasan. Lähipalvelut, liikenneyhteydet, lukio, veroäyrin suuruus, laadukkaat lähisote-palvelut ratkaisevat, mutta nykyisin lisäksi yhä enemmän kunnan ympäristöllinen tila.

Muistettava on myös ihmisen sosiaalinen viitekehys. Ihminen kaipaa luonnostaan konkreettista yhdessäoloa työyhteisössä. Ihminen on laumaeläin. Tästä johtuu, että etätyössä ollaan mielellään vain maksimissaan muutamia työpäiviä viikossa ja sitten myös satunnaisesti matkustelun yhteydessä.

Maaseudun pelastajaksi etätyöstä toistaiseksi ei vielä ole. Väärän hevosen veikkaaminen saattaa käydä kalliiksi. Ja on jo monessa kunnassa käynytkin muun muassa velkaisten valokuituhankkeiden myötä.

TAKAISIN ENTISEEN

Aamun uutiset rummuttavat evankeliumia. Taloustieteilijät meillä ja muualla ovat käsittämättömän yksimielisiä ilosanoman sisällöstä: maailman talous, siinä siivellä myös Suomen talous, alkavat loppuvuodesta toipumaan nopeasti entiseen. Mitä tarkoittaa, kun globaali talous nopeasti palaa entiseen? Mitkä ovat seuraukset?

Viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana, mutta erityisesti viimeiset kaksikymmentä vuotta ovat osoittaneet, että taloudellisina lainalaisuuksina pidettyjen taloudellisten parametrien muodostamat vaikutusmekanismit ovat lakanneet olemasta, tai niiden vaikutukset ovat heikenneet.

Kun IMF, Kansainvälinen valuuttarahasto, pari päivää takaperin ilmoitti, että tänään jopa 1930-luvun Suuri Lama saattaa näyttää pieneltä, tämän nykyisen rinnalla, se tarkoituksellisesti unohti, vaikka toisenkin suuntaisia puheenvuoroja on ollut ( mm. Noam Chomsky ja ranskalainen Thomas Piketty ), tosin virallisten organisaatioiden ulkopuolelta, että vanhat talouden määrittelyt eivät enää toimi. Tämä ei tietenkään poissulje inhimillistä hätää ja elonkehämme aktiivisen pelastamisen vähenemistä. Niissä siis ei olekaan kyse talouden häiriönä pidetystä tilasta, vaan muutoksen lopputulemasta.

Aikaan pystytettyjä talouden kilometritolppia löytyy tunnetun historiamme aamusta alkaen ja ne kaikki vaikuttavat juuri nyt tällä planeetalla elävien arkeen. Oman aikamme suurin rahapoliittinen muutos, monelta lähes huomaamaton, oli nimittäin kun valtioiden kultakytkös katkaisiin 1971 Richard Nixonin luovuttua dollarin kultasidoksesta lopullisesti.

Länsimainen fiat-velkarahajärjestelmä syntyi käytännössä yhdessä yössä, kun Nixon irroitti dollarin kultakannasta, koska tarvitsi lisää rahaa Vietnamin sotaa varten. Koska dollari oli, ja on edelleen tärkein varantovaluutta, katosi samalla myös muiden valuuttojen kultakanta. Siihen asti kaikki, lähes kaikki valuutat, oli sidottu dollariin Brenton Woods sopimuksella ja siten dollarin kautta sidottu kultaan.

Nixonin oli tehtävä tämä päätös pystyäkseen luomaan vakuudetonta keskuspankkirahaa rahoittaakseen Vietnamin, USA:llekin kalliiksi käyneen sodan rahoitusta.

Tuosta hetkestä rahan määritelmä muuttui. Yhtäläisyysmerkki velan ja rahan välille voitiin edelleen laittaa, mutta rahan vastinpari muuttui kullasta ja samalla muusta vakuudellisesta immateriaaliseksi ja velat muuttuivat keskuspankkien tietokoneiden kirjauksiksi.

Valtion velan, siis rahan-luonnilla ei puolestaan ole mitään teoreettista ylärajaa ( velka / BKT-suhde ), sillä kuten liikepankkien luotoista luoma tiliraha, niin myös valtionvelkakin on luotu tyhjästä pelkkinä kirjauksina tietokoneelle. Valtio luo rahaa aina tehdessään alijäämää. Rahaa puolestaan häviää aina, kun lainoja lyhennetään ja veroja maksetaan.

Kultakanta rajoitti valtion rahanluontia, kun taas velkarahajärjestelmässä rahaa, tai velkaa, miten vain, voi luoda lähes rajatta, sillä rahan arvo ei ole sidoksissa mihinkään todelliseen assettiin. Nyt 50 v. myöhemmin maailman velkamäärä onkin kovaa vauhtia kasvamassa hallitsemattomasti, johtuen uuden rahan käsittämättömästä määrästä ja joka myös lisääntyy lähes eksponentiaalisesti kiitäen kohti universumin ulkorajaa.

Jokainen, joka edes osan tästä ymmärtää ( tutustukaa miten raha syntyy ), ymmärtää, ettei näin voi jatkua enää kovinkaan pitkään. Valtavat määrät rahaa imuroidaan markkinoilta, lähinnä kuluttajilta, mutta myös ns. ei-valtioautonomisilta yrityksiltä pois, inflaation uhan vuoksi. Virtuaalinen raha muuttuu imuprosessissa varallisuudeksi. Planeetan yhteenlasketusta varallisuudesta jo lähes kaksi kolmasosaa on suoraan, tai väillisesti hyvin harvojen käsissä. 
Sivutuotteena velkadeflatorisista maista on tullut uusia vallankäytön kohteita, joilla jo nyt on kansallisissa politiikan käytännöissään selvästi globaalin vallankäytön elementtejä. 

Viimeisimmät, vapaat agentit,  fundamentaalitaloushöynöytetyt pelaavat lajille ominaisesti pörsseissä talouksien tunnusmerkkien laskiessa, mutta pörssien noustessa kuin akanvirrat näkemättä totuuksia, suuria kokonaisuuksia ja kausaalisuuksia.

Ymmärrän, että haikailu loputtomaan talouskasvuun, kaikilla talouden osa-alueilla, johtaa elollisen kärsimykseen ja tuhoon nopeutetussa tahdissa. Kun katsoo planeetan ja sen elollisen tunnettua historiaa, näkee kaikkien syklien tihentyneen. Näin myös taloudessa.

En ymmärrä talouden hymysuuasiantuntijoita, jotka aamun talousuutisissa kertovat maailmatalouden pääsevän loppuvuodesta voimakkaalle kasvu-uralle. He ovat ihmiskunnan ja kaiken muunkin vihollisia.

KUPLA VUOTAA

Tätä kirjoittaessani maailmanlaajuinen pandemia on tappanut ihmisiä ja kohdellut talouksia väkivaltaisesti jo sata päivää. Tänään elämme aikaa, jolloin ykseydeksi ymmärretty maailmantalous on saavuttamassa yhteenlasketulta arvoltaan sen alimman mahdollisen pisteen, josta se voi toipua entisen kaltaiseksi, velkadeflatoriseksi järjestelmäksi. Se on kuin kolarin ajanut ihminen, joka vuotaa verta sydänpysähdykseen asti, mutta joka aikamme mahdollistamin toimin elvytetään hengittämään aivovamman saaneena. Samoin nyt pyritään, yhä keskittyneemmin, ihmisten sijasta, pelastamaan talous antamalla talouksille virtuaalirahaa elvyttävänä plasmana.

Jatkaessaan uusien terveiden isäntäsolujen etsimistä, kyetäkseen lisääntymään, korona virus  tarvitsee terveitä ihmisiä. Esteenä ovat ihmisten estotoimet. Ongelma vain on se, että samalla lisätään nopeutta saavuttaa TAS, talouksien alin selviytymispiste, takaisin vanhan ponzi-talouden mukaiseen, vakuudettomaan talousjärjestelmään, jota on ylläpidetty modernina lajimme hallintajärjestelmänä. Siksi painopiste elvytyksessä on siirtymässä ihmisistä Rahan vallan elvytykseen.

Talousjärjestelmän heikkoudesta kertoo moni, äkkiseltään erillinen asia, joita päivitellään turuilla ja toreilla. Itseäni ei yllättänyt esimerkiksi Yhdysvaltain työllisyystilanne. Maassa oli tilastollinen täystyöllisyys. Osin jopa ylikin, sillä monet amerikkalaiset joutuivat tekemään useampaakin mikropalkkaista työtä selviytyäkseen. Vain kuukaudessa kuitenkin saavutettiin 7 prosentin massatyöttömyys ja 10 prosentin työttömyyden raja saavutetaan lähi viikkoina.

Indikaatioita järjestelmän aktiivisista virheistä on kymmeniä, mutta merkittävin on virtuaalisten varallisuuksien nopea katoaminen. "Rahaa" on kadonnut viisinkertaisella nopeudella verrattuna pankkijärjestelmän luoman rahan ja keskuspankkien luoman rahan muodostumisessa kansantalouksiin.
Onkin täysin uusi kysymys tarkasteltaessa rahaa ja varallisuuksia, että voimmeko enää puhua yhtäläisyysmerkein rahasta ja velasta, niin kuin taloustieteissä on tehty.

Vaikka alun esimerkkini on järkyttävä, on tilanne koko ihmislajille järkyttävä. Onko muille, sitä emme vielä tiedä. Kasvaako keväinen nurmi verta valuvan uhrin alla paremmin? Syntyykö myös jotain uutta globaalin, loputtomaan kasvuun perustuvan talousjärjestelmän vuodattaessa virtuaalivarantonsa pellolle.

TOIVEIKAS JA TOIVEIKAS... TOIVEIKKAAMPI.

Tätä kirjoittaessani, sunnuntain juuri taivuttua maaliskuun viimeiseksi maanantaiksi, olen koronaviruspandemian suhteen toiveikkaampi. Kuin aamunkajoa iltasateessa odottava. Aamu tulee.

Uskon, ettei Suomessa tule Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kevyimmän  skenarion mukaista viruksen aiheuttamaa 1200 kuolonuhria. Ainakaan tässä ensimmäisessä aallossa. Ehkä sitten jokus tulee tuokin luku saavutettua viruksen jäätyä pyörimään ihmisten maailmaan kausiviruksena.  Tietenkin toivon lähes hartaasti, että olen oikeassa alempien lukujen suhteen.

Yleisen ammattilaiskäsityksen, jotka käsitykset usein minulle ovat, Rahanvallan nokkani edessä heiluttelevia, harhauttavia punaisia vaatteita, olen törkeästi väärässä. Uhri on asiantuntijoiden todennäköisyyksien mukaan tuota 1200:kin isompi.

Isoja uhreja Suomi on antanut ennenkin. Talvisodassa kaatui 250 sotilasta joka päivä. 105 päivän ajan. Huolimatta siitä, että lyijymyrkytykselle vastalääke oli tunnettu. Tieto ei ole irrallinen ajateltaessa Virusta.

Otan omat demonivirukseni henkisenä harjoituksena. Harjoituksena tämän meidän ihmisten maailman tulisi Virus ottaa kaikkialla. Pahempaa, paljon pahempaa on tulossa.

Monistan itseäni sanomalla, että olen jo lukioaikoinani kyseenalaistanut loputtomaan kasvuun perustuvan talousjärjestelmän, jossa vaikkapa kasvuprosentit kuvaavat suoraan työllisyysasteita ja aikaan sidottua taloudellista hyvinvointia. Muistan samalla kyseenalaistaneen isäni, opettajani ja kokoomusnuoret. Mutta viiteryhmäni se oli, ainakin ne kauniit, uriensa alussa olevat nuoret kansalliset neidot, jotka minut siellä iltamissa pitivät.

Talouksien peruutuksia on ollut aina. Monesta syystä. Nyt näköpiirissämme olevat kasvunrajat ja ympäristömme tuhoutuminen tekevät niistä vaikeasti torjuttavia. Ainoa keino on luopua kasvuun perustuvasta talousmallista ja pyrkiä ihmiskuntana sopeutumaan alempiin lukuihin.

Harjoitus on tietenkin mahdoton, sillä sen ensimmäisessä vaiheessa tulisi tapahtumaan varallisuuksien tasaaminen. Se on tehtävissä lainsäädännöllisesti, mutta olisi tehtävä kaikkialla planeetalla. Siksi sekin on mahdoton tehtävä.

Koska adaptoituminen uudenlaiseen talousajatteluun ja sen edellyttämiin toimiin on mahdotonta, pyrimme takaisin nousevien talouksien tielle ja ylikin. Se on lajillemme ominaista.

Koronavirus jää historiaan, uudet kasvomaskit palautetaan varmuusvarastoihin odottamaan sitä oikeaa maailmanloppua. Sitä ennen puut planeetalta parturoidaan, ettei mene maailmanlopussa hukkaan ja niistä tehdään haluttua kauppatavaraa muille maailmanloppuun varautuville.
Kaikki maat eivät varaudu. Ne varautuvat jo nyt vain seuraavaan tuntiinsa.

Vaikkapa Senegali kuvatkoon kaikkia niitä maita, jotka eivät tule käyttämään hengityssuojaimia. Senegali ei maskeja osta. Sillä ei ole varaa. Eikä se tarvitsekaan. Länsi-Afrikkalaisen Senegalin tärkeä luonnonvara, rannikon kala, on pyydetty loppuun. Muiden kuin senegalilaisten toimesta. He tekevät viimeisistä kaloista jauhoa. Sioillemme. Muutamat pyrkivät sieltä köyhyyttä pakoon meillekin. Syömään tutulle kalalle maistuvaa sikaa ja siipikarjaa. Maailma on Senegali.

MASKS 4 ALL

Viruskriisin alusta alkaen olen ollut vakuuttunut muutamista asioista.

1. THL on osin toiminut hitaasti reagoiden ja epäjohdonmukaisesti. Näin muun muassa tammikuussa kertoessaan, ettei Suomella juurikaan ole hätää kiinalaisen viruksen kanssa. Seuraavana päivänä WHO piti kriisikokouksen Sveitsissä.

2. EU ei ole pystynyt osoittamaan eurooppalaista johtajuutta.

3. WHO ei ole riittävästi antanut korkeimman varoitustason ohjeistusta.

4. Tilastot osoittavat kasvomaskien tehokkuuden. Vieläkin ne olisi saatava pakollisiksi liikuttaessa julkisilla paikoilla.

Tästä klippi:
https://youtu.be/BoDwXwZXsDI

5. Pandemia voi luoda globaaliin maailmaan jotain uutta. Uskon niin.

HERKKÄHIPIÄISTÄ

Somen seuraaminen, tavallista laajemminkin, on mukavaa hupia näin vapaaehtoisen karanteenin aikana.
Ja kyllä sitä on tullut tehtyäkin. Erityisesti, kun jäin toistaiseksi pihalle Facebookista.

Joku voisi sanoa, että poliittiset puolueemme ovat olleet lähes liikuttavan yksimielisiä viruksen leviämisen hidastamisen lainsäädännöllisistä toimista. Itse en ole liikuttunut, mutta hyvilläni kylläkin. Yhteistyöllä on mahdollisuus päästä päämääriin nopeimmin. Demokratiassa malli on lähes mahdoton. Ilman syvää kansallista kriisiä.

Yleisimmän ajanlaskun mukaan tänään 26.3. on koronavirusepidemian 89. päivä. Lähes kolme kuukautta on monissa maissa kärsitty viruksen voimasta. Erityisesti infektoitunut Raha ja sen ympärille rakentunut talousjärjestelmä kärsii. Rahan palveluksessa olevat ideologisesti sitoutuneet talousoppineet miettivät nyt veen-muotoisen suhdanteen jyrkkyyttä, eivät syitä järjestelmän haavoittuvuudelle.

Toistaiseksi Suomessa vielä kausi-infuenssan jälkitauteineen aiheuttamat vuotuiset 1000 vainajaa ja oman käden kautta kuolleet 700 vainajaa ovat merkittävempiä lukuja kuin tähän mennessä virukseen kuolleet 5 henkilöä. Mutta jatko on tuntematon. Paitsi itsemurhien osalta. Niiden ennustetaan aiempien talousromahdusten kokemuksen valossa pompahtavat ylös, jopa tuplaantuvan.

Hallitus onkin eilen illalla reagoinut voimakkaasti. Terveydenhoitojärjestelmämme pyritään pitämään toimintakuntoisena pidentämällä viruksen vaikutusaikaa rajoituksin. Huomista alkaen Uusimaa eristetään muusta Suomesta ja alkuviikosta ravintolat suljetaan.

Naapurimaamme Ruotsi on valinnut toisin. Koulut toimivat ja ravintoloita ja monia muitakaan palveluita ei yhteiskunnan toimesta lähdetä sulkemaan. Myöhemmin tulemme ihmisten osalta tietämään ratkaisun oikeellisuuden, talouden osalta jo tiedämme. Se ei tule koukkaamaan yhtä syvälle kuin Suomen talous.

Itselleni mielenkiintoinen ilmiö on fiksunakin pitämieni ihmisten tappisilmäisyys koronasome-keskustelussa. Sitä ei saisi kritiikin, tai edes analyyttisen arvioinnin osalta käydä. Miksi? Sen liikuttavan yksimielisyyden vuoksi?

Keskustelun vaimentajat ja jälkiviisaudella mollaavat sanovat , että ruoditaan sitten, kun epidemia on ohi.

Sitten kun epidemia on ohi, nämä samat ihmiset, aikaisemmasta kommentoinnista heidät tuntien, sanovat, että on jälkiviisautta ronkkia menneitä. Se siitä fiksuudesta.

PÄIVÄ 86

Muiden muassa tämä teksti poistettiin Facebookista ilmeisesti sopimattomana.

Tänään tunnin kuluttua saamme uusia liikkumisrajoituksia koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Jos rajoituksia ei lisätä tänään, niin niitä lisätään sitten huomenna, sillä hallitus on levännyt eilen. Pääministerikin näyttää nauttineen kevätauringosta. Se on hyvä!

Saksassa eilen liittokansleri A. Merkel, joka itsekin on karanteenissa ja johtaa liittovaltiota etänä, antoi hänelle myönnetyin oikeuksin poikkeusasetuksen. Sen mukaan yli kahden henkilön joukkokokoukset ovat kielletyt.

Saksa on Suomelle gripeneitäkin tärkeämpi valtio. Suomi elää Saksasta, niin kuin on elänyt jääkäreistä asti. Ilmaisulla kiinnitän asian aikaan.

Sen mitä tuo kahden valtion kirjoittamaton liittosuhde on tälle pohjoiselle valtiolle tehnyt, on mestari- oppipoikasuhde. Suomi on oppipoika ja varmaankin aivan syystä. Venäjä-suhteessa on tasapainon vuoksi valittu toinen asento; Suomi on mestari. Varmaankin aivan syystä.

Pienen perustelunomaisen ymmärtämisvirkkeen kautta voisin uskoa, että S. Marinin hallitus hetken kuluttua julistaa kaikki yli 3 henkilön kokoontumiset kielletyiksi. Saksan yli ei kävellä. Itse kylläkin olisin itsekkäästi toivonut, että hallitus kieltäisi kaikki kokoontumiset, myös kokoontumiset ihmisten itsensä kanssa. Paitsi ehkä uusien Prismojen avajaisia lukuunottamatta.

Ilmeisesti myös tullaan seuraavan 48 tunnin aikana kertomaan miten Helsinki eristetään muulta Suomelta. Sipooseen asti vedettyä rajaa pystytä ei valvomaan. Siihen ei kunniakompania riitä. Veikkaan Malmi Westend linjaa.

Se, että linnoitetaanko, jää kovasti A. Kaikkosen kontolle. Evakkokysymys jää sitten sisäministerille. Iso kysymys kuulukin, saako isänmaa uuden evakkoaallon yli seitsämänkymppisistä pois Helsingistä.

ENTÄPÄ JOS

Monien jännitteiden ja jakolinjojen maailmassa yksi jakolinja on Suomessakin kärjistymässä maaseudun kuntien näivettyessä. Maaseutu tyhjenee ihmisistä, kaupungit kasvavat. Pakon sanelemaa, vai ei? Pannaanko hanttiin, vai ei?

Maaseutu tyhjenee myös monista muista lajeista. Kimalaiset, mehiläiset ja monet lintulajit ovat katoamassa. Ne eivät ole muuttaneet kaupunkiin. Pakon sanelemaa, vai ei?

Se, että maaseutu tyhjenee Suomessa elämästä on vääjäämätöntä, sanotaan. Sanotaan, että globalismin hengen leijuessa yli maailman, sydänmaat kaikkialla tyhjenevät ja mekään Suomessa emme ole tyhjenemisen imun pyörteen ulkopuolella. Ettemme ole poikkeus.

Maaseudun asuttuna pitäminen rakenteeltaan sellaisena, että se mahdollistaisi nykyisenkaltaisen aikamme elämän kaupunkien ulkopuolella, tulisi niin kalliiksi, että valtioiden budjeteissa ei maaseutujen asuttuna pitämiseen löytyisi lähellekään riittäviä varoja. Näin asia perustellaan. Rahalla. Siitäkin huolimatta, että varoja maailmassa on enemmän kuin milloinkaan.

Raha allokoidaan ja myös toimitetaan muualle, pääosin varallisuuksia kerryttäviin hankkeisiin. Kuten vaikkapa aseteollisuuteen ja tiedon hallintaan. Aseteollisuus on nousemassa maailman ylivoimaisesti tärkeimmäksi teollisuuden tuotantohaaraksi. Suomikin on mukana asiakkaana ja sitä kautta rahoittajana.

Tiedonhallintaan kykenevät, globaalilla kentällä toimivat yritykset ovat lyhyessä ajassa ohittaneet perinteisen yrityksen olemassaolon reunaehdot. Niistä on tullut valtioitakin voimakkaampia toimijoita, eikä korporatiivisen, yritysjohtoisen maailman kehitys ole päättynyt. Itse asiassa kehitys on ensimmäisessä kvarttaalissaan.

Kysymys maaseudun elämän asteesta ja määrästä onkin siis kysymys rahan systeemisestä vaikutuksesta. Kysymys on pohjimmiltaan yhdestä, globaalista, rahaan ja jatkuvaan kasvuun perustuvan maailmantalouden ilmenemästä kasvuperusteisessa rahataloudessa. Puhutaan Rahan vallasta. Ymmärtämättä mitä se tarkoittaa ja mitä se tarkoittaa sydänmailla. Ymmärtämättä, että kaiken olevaisen, materiaalisen, immateriaalisen ja elollisen mittaaminen rahassa tyhjentää maaseudun gigantisiin, helposti hallittaviin ja tuholle alttiisiin keskitysleireihin, kaupunkeihin. Ihmisen evoluution uuteen must-asteeseen.

Globaaliin talousjärjestelmään on sisäänrakennettu ansainta- ja keskittymisen mekaniikka. Varallisuudet keskittyvät, ihmiset keskittyvät.

Niin kauan, kun maa-planeetalla vallitsee rahaan perustuva, keskittävä, elämää ylläpitävä järjestelmä, yksilön kohdalla kehdosta hautaan, terveydestä kuolemaan, kulttuurista avaruusteknologiaan, on seuraukset hyväksyttävä. Aivan ominamme, itse rakennettuina.

Kyseessä on lajimme olemassaolonsa käytännön surullinen narratiivi, toteutuksen valinta. Valinta juuri nyt. Ihminen, lajille ominaisesti, seuraa varallisuuskeskittymien ulkoista illuusiota, kaupunkien näennäistä helpoutta toteuttaa ihmisen elämää, lisääntyä. Viimeisessä vaiheessa maaseutu, takamaat, luovuttavat puunsa, hiekkansa, vetensä ja malmionsa kaupungeille.

Entäpä, entäpä jos antaisimme vääjäämättömänä pitämämme kehityksen tapahtua? Pidikkeettä. Jopa urbanisoitumisen monet vastustajat pitävät kehitystä todellisena, vastustamattomana. Se tapahtuu. Tässä ja nyt. Miksi siis emme pyrkisi hallitsemaan ja edesauttamaan kehitystä? Sen molemmissa päissä. Kaupungeissa ja maaseuduilla. Vähentäisimme lajimme lopun tuskaa.
Vai vähentäisimmekö?

Olen jo kahdeksan vuotta sitten kirjoittanut, oman asuinkuntani suhteen, aktiivisesta sopeutumisesta aleneviin resursseihin sen sijaan, että jatkamme kuin että mitään isompaa ei olisi tapahtumassa. Jatkamme kasvulle perustuvan hyvinvoinnin lisäämisen globaalissa kontekstissa, kuitenkin toimien vähenevän kasvun, alenevien lukujen kunnassa. Tämä on ristiriitainen, kivulias toimintamalli.

Pyrimme rutiininomaisesti toimimaan viime sotiemme jälkeisen ajan keinovalikoimalla, uskomalla ja toivomalla tulevaisuuteen, lähihistorian hyvien toteutumien valossa, ymmärtämättä syvällisemmin mitä on tapahtunut, mutta ennen kaikkea mitä tulee jo lähitulevaisuudessa nopeutuvassa syklissä tapahtumaan.

Jos kiertää markkinavoimien tyhjäksi kuluttamia alueita Ranskassa, Belgiassa, keskellä vaurainta Eurooppaa, tai Yhdysvaltain lohduttomia takamaita, Appalakkien ennen niin vauraissa pikkukaupungeissa, keskilännen tyhjäksi imettyä maatalousaluetta ilman pölyttäjähyönteisiä, Michiganin kyliä, ihmetellen talojen lautavuorattuja ikkunoita, ajellen niiden monttuisia teitä, näkee kirkkaasti Rahaan perustuvan, notkean imutalouden kehitysasteen näillä seuduilla, mutta näkee myös oman lähitulevaisuuden koti-Suomessa.

Siinä tulevaisuudessa puhumme nyt talojen purkupalkkioista, monenlaisesta yhä kasvavasta korjausvelasta, alenevasta syntyvyydestä, köyhien kuntien rutsasta köyhien naapureidensa kanssa, sairastuvuuden lisääntyvistä kustannuksista, kansallisomaisuuden korvaamisesta mikropalkoilla ja pätkätöillä kaupungeissa, tulevaisuuden eläkkeettömistä eläkeläisistä. Ongelmista tuossa narratiivissa emme juurikaan, sen juurisyiltään puhu. Mutta nekin ovat nähtävissä.

Viime viikolla poliisi kertoi toivottomasta tilanteesta huumeiden suhteen, tilastot kertovat kaunistelematta köyhyysrajan alapuolella elävien kansalaisten määrän lisääntymisestä, sosiaalisten ongelmien lisääntymisestä ja sote-menojen vaikeasti hallitsemattomasta kasvusta, jengirikollisuuden vaikutuksesta yhteiskunnissa. Nämä kaikki kuuluvat kuvaan, joka kertoo globaalista tulevaisuudestamme, takamaillakin.

Tämä mitalin toinen puoli on rumempi. Rumempi kuin se, jonka jo nyt uskomme rumaksi. Globaali, universaali organismi toimii näin. Se pyrkii tasapainoon siinä missä muutkin biologiset organismit. Torjumalla tasapainon horjuttajat, ihmiset. Raha tarvitsee ihmisen, maa-planeetta ei. Rahatalous korkeimmassa kaupungistumisen asteessaan on lähellä ihmislajin globaalia nälänhätää ja pan-demioita.

Ehkäpä niin on evoluution käsikirjoituksessa kirjoitettu; ihmisen aika on ohi ja muulle kestävämmälle elämänmuodolle annetaan ihmiseltä mahdollisuus. Emme olleetkaan niin eteviä kuin uskoimme.

Lähden talvimyrskyyn kävelylle.
Näen hapettumista, mätänemistä, biomassan kasvua, korjausvelkojen muuttumista saataviksi. Kuulen sateen ikiaikaisen rummutuksen. Keskitalvella.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/bd288bbc-1521-47bc-b717-1693825ca547

SAVITAIPALEEN KUNNALLA MENEE HYVIN.

Savitaipaleen kunnalla menee hyvin. Menisi erittäin hyvin, ellei vanhusväestö lisääntyisi nopeasti, eikä asukaskato riivaisi. Vuodesta 2005 on tultu alas lähes tuhannella nykyiseen alle 3350 asukkaaseen.

"Kimmon kahveilla", 4.2. kunnanjohtaja tiedotustilaisuudessaan kertoi kunnalla olevan massissa 4milj.€ kumulatiivista hyvää ja viime vuoden tilinpäätöskin jäi 22.000 euroa plussalle. Hätä ei siis ole rahan näköinen. Ei ainakaan kumulatiivisen rahan.

Kunta onkin päättänyt lähteä vastaiskuun ihmiselinvoimaa lisäävillä toimilla. Se lähtee muuttumaan senioriystävälliseksi
positiivisten kärkihankeiden avulla.

Kiintiöpakolaisista muutama sana tilaisuudessa sanottiin. Ei ole tulossa, niin kuin moniin muihin Etelä-Karjalan kuntiin on tullut ja lisää on tulossa.

Avainsana on "seniorikansalaiset".
Kunta saa heille uuden Mehiläisen pyörittämän vanhustenpalvelutalon, ellei Kilpailu- ja kuluttajavirasto laita loppumetreillä kapulaa sopimuksen väliin. Eksote kun jätti palvelusopimukset kilpailuttamatta. Lisäksi kunta aloittaa varakkaille, auton tai kaksi omistaville paluumuuttajille, erityisesti senioreille suunnatun Pöksänlahden vanhan leirikeskuksen markkinoinnin. Toki muillekin kytkettynä valokaapeliliekaan.

Alueelle on tässä vaiheessa kaavoitettu 13 tonttia, joista 11 omarantaista. Niistä avautuu järvimaisema itään. Infra alueelle rakennetaan, mikäli kauppa lähtee lentoon. Takapuoli edellä Pöksänlahteen yritetään asukkaat modernilla työjärjestyksellä saada. Moneen kertaan toistettiin kunnanjohtajan suulla, että katsotaan kuinka käy. Panos-tuotoslaskelmissa sijoitetun pääoman takaisinsaamiseksi on liian monta muuttujaa. Tunteella mennään.

Kunta itse on siis nyt levittänyt siipensä ottaakseen projektin hallintaansa. Alue oli jo kertaalleen esisopimuksin myyty aluerakentajalle, mutta se vetäytyi nähtyään tämän, reilun 2 kilometrin päässä palvelukatoa kärsivästä kuntakeskuksesta sijaitsevan alueen kehittämisen jäävän kannattamattomaksi.

Pöksänlahden rakentaminen liittyy olennaisesti osana kunnan myönteiseen suhtautumiseen seniori-ikäistä, varakasta, tervettä ja rakennuttajan rooliin kykenevää vanhusväestöä kohtaan. Heitä halutaan kuntaan huolimatta Etelä-Karjalan korkeimmasta veroäyristä ( 21,5 ) ja olemattattomista julkisista liikenneyhteyksistä.

Liikennöintiyhteyksiä, onnikkavuorojen sijaan, kunta pyrkii parantamaan rakentamalla modernisti vesiliikenteen infraa rakentamalla satamia pitäjään. Juuri valmistuneen kirkonkylän sataman jälkeen ( siihen upposi 850.000€ ), kunta aloitti uuden sataman rakentamisen Saimaalle, vanhan sataman välittömään läheisyyteen, hakkaamalla omistamastaan niemestä kaikki puut pois. Vesiliikenne nähdään kunnassa mahdollisuutena vastata tulevaisuuden haasteisiin. Muuten satamiin ei panostettaisi.

Hyvin Savitaipaleen kunnalla menee kuntalaistenkin mielestä. Siitä on kiittäminen luottamusmiehiämme ja päteviä virkamiehiämme. Pienellä ympäristöystävällisyysvarauksella. Osoituksena tästä oli "Kimmon kahvit". Kunnan 1600:sta työikäisestä paikalla tiedotustilaisuudessa ei ollut yhtäkään. Sen sijaan eläkeläisiä oli reilu puolenkymmentä kahvilla. Olisko tarvittu muoviämpäreitä? No ei, sillä mitäs hyvästä lähteä vääntämään.

Fakta ja sen sisko:
https://youtu.be/yArAZKiaSog

Kimmon kahvit:
https://youtu.be/L7EcxVqlGI4

TERVEISIÄ ITSELLENI TÄÄLTÄ MISSÄ OLEN.

Olen ollut täällä ennenkin. Tänään epäilemättä viimeisen kerran. Keskitalven aurinko lämmittää ajatuksiani revitystä saaresta. Tämä saari on revitty maailmanlopun kuntoon.

Saari on muutaman sadan kilometrin päässä Afrikan rannikosta. Sen pinta-ala on 1500 km2 ja lähes pyöreä saari on halkaisijaltaan noin 50 kilometriä. Turistityöläisiä on 900.000. Heitä sanotaan asukkaiksi.

Kun Suomen itärajalta tulee ensimmäisen kerran Amerikkaan, ensiksi ihmettelee hyvinvoivia, hyvinsyöneitä amerikkalaisia. Kun tule Gran Canarialle ihmettelee auringon töitä. Saaren tällä nurkalla ei olisi juurikaan mitään ilman aurinkoa. Vai olisiko sittenkin? Olisivatko kalliot ehjät, rinteen ilman keskeneräisiksi jääneitä rakennelmia?

Kuinka kauan saaret pysyvät pinnalla hotelliensa ja jätteidensä alla, feikin olemassaolon alla? Loppuuko vesi ennen lentomatkailua? Suuriin hotellikomplekseihin on käynnissä jatkuva, valtava tankkiautoralli. Saaret ovat kuivumassa. Maatalous kulutti vielä 20 vuotta sitten pääosan vedestä, mutta sai taipua hotellibisnekselle. Nyt hotellibisnes on taipumassa luonnolle.

Miksi enää tänne palaa? Siksi, että suru voittaa auringon lämmön. Siksi  kun näen ihmisen ahneuden muuttuvan järjettömyydeksi. En halua lomanmittaista pahaa mieltä.

Kanarialinnun silmin:
https://youtu.be/pAQsHh1ExNQ