torstai 13. maaliskuuta 2025

SOTATALOUTEEN

Klassinen käsitys sotatalouteen siirtymisestä yhteiskunnassa tarkoittaa julkisen talouden painopisteen ja fokuksen siirtämistä sodankäynnin toteutuksen vahvistamiseen siten, että se mahdollistaa valtiolle tehokkaan ja mahdollisimman pitkäaikaisen ja menestyksekkään sodankäynnin, turvaten kansakunnan olemassaolon.

Tänään edellä mainittuun määritelyyn tulee lisätä, uuden sodankäynnin alalajin määrittelyn, hybridisodankäynnin, vuoksi myös hybridisotatalous.

Huolimatta hybridisodankäynnin tunnistettavista elementeistä Euroopassa, myös Suomessa, ei meillä ole tunnistettavissa puhtaaseen hybridisotatalouteen siirtymistä, ellei sellaisena, vähäisessä määrin suhteessa yhteiskunnan kokonaisresursseihin, voi pitää yhteiskunnan kasvaneita panostuksia digitalisoitumisen myötä syntyneisiin tietoturvan ja vaikuttamisen uhkiin, sekä valvontaan.

Sen sijaan Suomessa on nähtävissä selkeää ja tietoista siirtymistä sotatalouteen. Valtiojohdon taholta ei asiaa haluta, ainakaan toistaiseksi, tuoda esiin oikeilla nimillä ja määrittelyillä. Tämä johtuu siitä, että kriisitietoisuuden kasvaessa sodan ja rauhan kontekstissa yli kansalaisten oman, normaalin arjen ja siihen tavanomaisena pidetyn luottamuksen ja tulevaisuususkon, syntyy yhteiskuntaan levottomuutta, joka säteilee kaikille elämänaloille.

Miten Suomessa tänään, 13.3.2025, siirtyminen sotatalouteen, sen ensimmäisille askeleille näkyy?

Alkuvuodesta 2022 on vihollinen tunnistettu valtiojohdon taholta selväsanaisesti, aiemman diplomaattisemman kielenkäytön sijaan. Tämä on tietenkin lähtökohta. On oltava vihollinen.

Sen jälkeen on raja-asemat suljettu vihollismaan suuntaan. Tässä asiayhteydessä nähtiin ensimmäinen puoluerajat ylittänyt konsensus. Poliittinen yksimielisyys valtiojohdossa onkin keskeistä siirryttäessä sotatalouteen, erityisesti ensimmäisen vaiheen aikana, ennen poikkeuslakien käyttöönottoa.

Ajallisesti samaan siirtymään kohti sotataloutta, liittyy aktiivinen hakeutuminen erilaisiin sotilaallisiin liittoumiin, monenkeskeisiin, sekä yksittäisten valtioiden kahdenvälisiin. Näin tapahtui Suomenkin tapauksessa. Itse liittyminen on nähtävä pitemmän prosessin päätepisteenä, joka kokonaan ei Suomen osalta liittynyt käynnissä olevaan siirtymään sotatalouteen. Prosessissa oli kuitenkin nähtävissä yhtäläisyyksiä, puhuttaessa asioista niiden oikeilla nimillä, erityisesti kansalaisten suuntaan. Asioita ei suoranaisesti salailtu, mutta niitä vähäteltiin ja vähätellään. Näin tapahtui muun muassa asejärjestelmien yhteensovittamisessa nato-yhteensopiviksi viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana. Toiminta oli päämäärätietoista. Samanlaista puhumattomuutta tietoisesta toiminnasta, kohti sotataloutta, on juuri nyt selvästi havaittavissa. Osin asiayhteyttä pyritään tänään hämärtämään valtiollisen resilienssin käsitteen taakse.

Tärkein huomio kohdistuu poliittiseen konsensukseen sotilasmäärärahojen kyseenalaistamattomasta kasvattamisesta tilanteessa, jossa valtion talous ilman sotilasmenojen kasvuakin on kriisiytymässä. Keskustelua siitä, mistä sotilasmenojen kasvu otetaan, ei ole aloitettu. Leikataanko jostain ja kuinka paljon? Otetaanko velkaa ja velkavastuita? Kuinka paljon? Kriisitietoisuuden, joko todellisen, tai kuvitellun kasvaessa, on mahdollista, että keskustelua ei käydä. Perusteeksi saattaa riittää kansakunnan olemassaolon turvaaminen. Tämä on keskeinen poliittinen elementti, mutta myös argumentti, sotatalouteen siirryttäessä. Kansakunnan turvallisuus on viime päivinä kuulunut ykskantaan ja perustelematta sen isommin, pääministerinkin puheissa. 

Sotatalouteen siirtyminen edellyttää, historiankin valossa, erilaisista ihmisoikeus- ja aseistariisuntasopimuksista irtaantumista. Suomikin parhaillaan valmistelee Ottawan jalkaväkimiinakieltosopimuksesta irtaantumista. Todennäköisesti jalkaväkiminat otetaan jälleen käyttöön.
Mahdollisesti myös osa pakolaispoliitikkaan liittyvän lainsäädännön muutoksista suhteessa kansainvälisiin sopimuksiimme, kertoo varautumisesta poikkeusoloihin. 

Globaaleissa, rahakeskeisissä, avoimissa talouksissa ja yhteiskunnissa, on teollisuuden siirtäminen sotatalouteen hienovarainen, mutta toteutettavissa oleva prosessi ilman poikkeuslainsäädäntöä. Suomi on lähtenyt markkintalouden keinoin kehittämään sotatarviketeollisuuttaan, toistaiseksi lähes puhtaasti kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan vallitessa. Sota keskellä Eurooppaa on luonut aseteollisuudelle ja sen liepeillä elävälle teollisuudelle, sekä startup-yrityksille kannattavat markkinat. Viime aikoina myös sijoittajat ovat löytäneet aseteollisuuden sampon. Kun sanon, "lähes puhtaasti kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan vallitessa" täytyy kuitenkin huomioida Suomen valtion rooli. Suomi on bruttokansantuotteeseensa nähden suhteellisen avokätisesti tukenut sotaa käyvää maata asetoimituksin. Vajeet Suomen omilla varikoilla on pyritty korvaamaan ja korvattukin jo osin, kotimaisella asetuotannolla, jota on kasvatettu voimakkaasti. Tänään suomalaisille aseille ja asejärjestelmille on kysyntää Suomen ulkopuoleltakin.

On selvää, että Suomi on siirtymässä sotatalouteen. Se ei enää juurikaan edellytä johtopäätöksiä, saati prosessin kieltämistä. Toki niin voi tehdä, jos sotatalous kaikkineen laitetaan historialliseen raamiin, tai siitä halutaan käyttää muuta nimeä. Niin ei mielestäni tule tehdä, vaan tässäkin tosiasiat on tunnustettava. Johtopäätökset seurauksista tehdään myöhemmin. Jos tehdään.

tiistai 25. helmikuuta 2025

MERKITTÄVÄ VOITTO

Eilen, 24.2.2025, Yhdysvallat äänesti YK:ssa, yhdessä Venäjän ja Pohjois-Korean kanssa, ettei Venäjää tuomita  hyökkäyssodasta Ukrainaan. 


Tämä on hattuun lippa niille, jotka vielä ja edelleen änkyttävät Trumpin puolesta yhtään mitään. Samat Trumpin kannattajat olivat aiemmin äärimmäisen putinvastaisia ja näkivät Ukrainan mahdollisen tappion olevan uhka koko Euroopalle, mutta erityisesti itsenäiselle Suomelle. Pidän näitä leijonakorupunaniskoja sivistymättöminä, tietämättöminä ja tolloina. Arvelen heidän kärsivän poliittisesta jakomielitaudista.

Nyt on tihkunut tietoja, useasta lähteestä, muun muassa Romanian ulkoministeriltä, että Riadin neuvotteluissa Venäjä olisi esittänyt uusien natojäsenmaiden, ilmeisesti vuodesta 1997 alkaen, jäsenyyksien peruuttamisia. Asia koskisi silloin Suomeakin.

On paljon pyöritelty Yhdysvaltain käänteisulkopolitiikan motiiveja ja onko niitä ylipäätään. Onko vain kyse D. Trumpin intuitiivisesta ja selkeytymättömästä ajattelusta, jossa muun muassa kaikki irrotetaan suuren typeryyden hengen vallitessa reaalipolitiikan kontekstista ja jopa kausaalisesta ajattelusta? 

https://youtube.com/shorts/sGwKA2QECKg?feature=share

Itse en satasella täysin irrationaaliseen ulkopolitiikkaan usko, vaikka monet Trumpin hallinnon yksittäiset toimet lausuntoineen sellaisia kiistämättä ovatkin. Luulen, että Kiina on keskiössä. Onko kuitenkin niin, että huonompikin ystävyystyyppinen liittolaisuus Venäjän kanssa laskee tulevaisuudessa Kiina - Venäjä akselin painoarvoa ja lisää Yhdysvaltojen liikkumatilaa. Jos näin on, on tässä pelissä Eurooppa suuri häviäjä.

lauantai 15. helmikuuta 2025

NENÄ JA HERNE

En ole päättänyt otinko TikTokista herneitä nenään. Luultavasti en ottanut, sillä niin tehden sieluttaisin algoritmit. Tekisin TikTokista inhimillisen toimijan. Vaikutusvaltainen toimija se toki on, sen lyhyt, reilun kuukauden mittainen vierailuni alustalla osoitti. 

Muutama päivä takaperin postasin pilakuvan saatteella. Kuvassa väki kävelee älypuhelimiin tuijottaen hakaristin muotoiseen kuoppaan.


Ainakaan algoritmille ei selvinnyt mitä tarkoitin. Siinä kuuluisassa "isommassa kontekstissa". Meni itse kuoppaan. Kuvassa postaus näkyy, muuten yksyhteen, paitsi TikTokissa oli 4 - 5 hästäkkiä. Oli #valheestatotuudeksi #totuudestavalheeksi #henkilökontrolli #kasvojentunnistus. Ainakin nämä. Ottiko kiinalaista algoritmia hermoon tuo "kasvojentunnistus"? Sehän on Kiinassa viety pisimmälle, kuten kaikki kansalaiskontrolli.

Niin tai näin, TikTok antoi ensimmäisen varoituksen ja poisti julkaisun. Tiesin herneitä olevan varalta perstaskussa. Häivyin. Ihmettelen nyt sivustakatsojana TikTokin valtaa. Siellä on suht' yksinkertaista saada kymmenientuhansien katsojamäärät. Minäkin sain. Parhaimmillaan yhtä postausta katsottiin yli 40.000 kertaa.

Poistetun postauksen pointti ja konteksti on ääriajattelun ja fundamentalismikristillisyyden koveneminen ja lisääntyminen länsimaissa, samalla kun massat halutaan hallintaan kuten 1930-luvullakin, mutta aikamme teknologian keinoin. Kuten kuva kertoo, läheskään kaikki eivät sitä ymmärrä, eivätkä välitä,  tuijottavat vain ruutuaan, vaikka heihin vaikutetaan voimakkaasti ja tehokkaasti.

keskiviikko 29. tammikuuta 2025

METSIEMME TILA

Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Jyri Seppälä sanoo, etteivät Suomen metsät voi hyvin. Siitä yksi esimerkki ovat metsien hiilinielut, jotka ovat muuttuneet hiilipäästöiksi. Keskeinen syy ovat liialliset hakkuut, joiden myötä metsiemme vuotuinen kasvu on pienentynyt lähes 10 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsiämme hakataan myös vuosi vuodelta keskimäärin yhä nuorempina ja liikaa.


Seuraukset ovat kahdenlaiset. Yhtäältä vaikutukset ovat taloudellisia, toisaalta tulevaisuudellisia, jotka näkyvät lajien, myös ihmisen, selviytymisessä. 

Taloudellisetkin vaikutukset vähentyneelle biomassan tuotolle ovat kolmijakoiset. Teollisuus saa jatkossa yhä vähemmän, yhä kalliimmalla ja yhä vaikeammin laadukasta raaka-ainetta. Se pystyy ja joutuu adaptoitumaan kilpailun ja kannattavuuden kautta pienempään raaka-aineen saantiin. Nyt, ylimenovaiheessa puuraaka-aineen  hankinnasta seuraa yhteiskunnallista painetta ja ristiriitoja eri sidosryhmien välillä. Pahimmillaan ne näkyvät mielenosoituksellisina konfrontaatioina ja jakolinjojen lisääntymisenä ja syvenemisenä väestössä.

Toinen vaikutus ovat pienenevät puunmyyntitulot metsänomistajille. Parhaillaan ylimenovaiheessa, metsätuloja pyritään vakioimaan lisäämällä hakkuita, joka nopeasti näkyy metsien kokonaiskasvussa edelleen sitä vähentävästi. Hakkuiden lisäämisen tie on nopeasti kuljettu loppuun metsätaloushistoriamme aikaikkunassa.

Vaikutukset, sekä metsäteollisuudelle, että metsänomistajille ovat myös kansantaloudellisia. Metsistämme saatava kokonaispotti vähenee. Kompensaatioksi on ajateltu korkeampaa jalostusastetta ja uusia, puupohjaisia innovaatioita. Viime vuosikymmenenä on kuitenkin menty päinvastaiseen suuntaan rakentamalla uutta teollista kapasiteettia sellun tuotantoon, joka on bulkkityyppinen puolivalmiste. Se on myös nuoria metsiä liiallisesti kuluttava. Myöskään uusien puupohjaisten innovaatioiden kannattava tuotanto ei ole lähtenyt etenemään. Ainakaan toistaiseksi.

Kolmas taloudellinen vaikutus saattavat olla isot kustannukset EU:n päästösopimusten rikkomisesta. Niihin Suomikin on sitoutunut. Monien asiantuntijoiden mukaan näin tulee käymään ja Suomelle on nykytilanteen mukaan tulossa miljardilasku. Euroopan parlamentti hyväksyi Euroopan ilmastolain, joka nostaa EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoitteen aiemmasta 40 prosentista 55 prosenttiin ja tekee ilmastoneutraaliudesta vuoteen 2050 mennessä laillisesti sitovan tavoitteen. Tavoitteeseen pyritään jäsenvaltioissa päästöjen vähentämisellä kaikilla päästöjä aiheuttavilla sektoreilla, sekä päästökaupalla. Suomen osalta on tullut selväksi, ettei nykytoimin tavoitteita saavuteta.

Metsillä on keskeinen merkitys lajien hyvinvoinnille, myös ihmiselle. Niistä löytyy erilaisia luontotyyppejä, joiden suojelulla on kiire. Suojelun keskeisin tavoite tulee olla kaikkien luontotyyppien ominaispiirteiden säilyttäminen. Suomessa on 69 luontodirektiivin luontotyyppiä, joista 14 on ensisijaisesti ja kiireellisesti suojeltavia. Tämä ei tarkoita tietenkään muidenkaan luontotyyppien unohtamista.

Metsä osaa hoitaa itse itsensä, ihmisen siihen puuttumatta, ylivoimaisella tavalla. Sen se on tehnyt satoja tuhansia vuosia. Metsien omaehtoinen kuolema ja uudistuminen, eivät ole aiheuttaneet haittoja muulle luonnolle. Päinvastoin metsät ovat mahdollistaneet bio-organismien tasapainoisen kehityksen ja olemassaolon.

Ihmispopulaation kasvu on aiheuttanut metsille yhä enemmän talouteen liittyviä vaatimuksia niiden hyödyntämisessä, mutta myös poistamisessa paremman tuoton saamiseksi. Samanaikaisesti sivilisaation rakentaminen aiheuttaa yhä enemmän metsä- ja luontokatoa, sekä muita haittoja.

Metsien tehokäyttö ja äärimmilleen viety metsänhoito lisätuottojen maksimoimiseksi, aiheuttaa metsätyyppien köyhtymistä ja aiheuttaa lisääntyvien hiilipäästöjen lisäksi lajien määrien vähenemää. Tässä ihmisen toimilla on keskeinen merkitys. Selkeästi näkyviä haittoja ovat veden kiertokulun häiriintyminen luonnossa, sekä vesistöjen humuspohjainen tummeneminen. Tässä kontekstissa on huonosti ymmärretty soiden merkitys. Suot onkin pyritty muuttamaan puuntuotantoon, useinkaan siinä hyvin onnistumatta. 

Suomessa on edelleen käynnissä metsänkäyttösektorin voimakas lobbaaminen tehostetun metsänkäytön puolesta. Hiipumista on kuitenkin tosiasioiden ja mahdollisten jättikustannusten vuoksi nähtävissä. On nähty, ettei metsistämme voida ulosmitata rahallista arvoa tiettyä raja-arvoa enempää, joka raja-arvo eri sidosryhmillä on eri tasoilla. Keskeisintä kuitenkin ovat kansalaisyhteiskunnan lisääntyvät ja yhtenäiset käsitykset ja vaatimukset siitä, että metsillämme on muitakin keskeisiä merkityksiä ihmisten hyvinvoinnille arjessa. Nämä merkitykset ovat vahvistuneet. Ne ovat vahvistuneet siinä määrin, että metsäsektori kokonaisuudessaan joutuu ne huomioimaan, ymmärtäen, että myös kansalaisilla on moraalinen omistajuus ja immateriaaliarvoja kansalliseen metsäomaisuuteemme, eivätkä fyysiset omistajat voi metsillä tehdä mitä tahansa. Muutos on käynnissä ja hyvä niin.





sunnuntai 12. tammikuuta 2025

SEKASYÖJÄ

Nykyisin ihmisten hyvinvointimessuilla luennoidaan eläinten oikeuksista ja muutenkin asiasta keskustellaan paljon. Onko keskustelu anekauppaa, jolla ostetaan mielen hyvinvointia eläimien oikeuksista puhumalla? Varmaankin on ja ei. Some on iso ja helppo foorumi muiden lajien oikeuksien käsittelyyn. Ok!

Asia on yhtä aikaa monimutkainen ja yksinkertainen. Eläimet, saati kasvit, biologisia organismeja nekin, eivät ole olemassaolonsa edellytyksille itse lakeja luoneet. Eivätkä niitä jatkossakaan tee. Ihminen tekee. Sama kuin alienit tekisivät meille. Eikä toistaiseksi ole eläintuomareita niitä tulkitsemaan, alieneista puhumattakaan ihmiskunnan lakien tulkitsijoina. Eikä ole Haagin kansainvälisen tuomioistuimen kaltaista instituutiota, jossa käsiteltäisiin, ei rikoksia ihmisyyttä vastaan, vaan rikoksia muita lajeja kohtaan. Tarvetta olisi, muun muassa puiden suhteen, jotka muodostavat metsiä, joita tuhotaan. 

Tänään ainoastaan ihmisen on muiden lajien olemassaolon edellytyksiä tulkittava. Tulkinta on useinkin vielä täysin hyötyopin mukaista ja se on ongelma. Muut lajit itse eivät siihen pysty kuin vain esittämällä herkiä indikaatioita, jotka ihmisten tulisi osata lukea ja ymmärtää. Biodiversiteetti lajikohtaisesti on fokuksessa, sekä siihen liittyen ihmisen luomat tilastolliset menetelmät isoista kysymyksistä, kuten ollako, vai eikö olla.

Toinen ongelma on se, että mihin vetelemme punaisia viivoja muiden lajien oikeuksien suhteen. Ovatko kasvit elävinä bio-organismeina jätettävä, muuten kuin uusiutuvilta siemeniltään ja hedelmiltään rauhaan? Mikä on suurin kärsimyksen määrä jonka voimme sallia ja miten sitä mitaan? Onko sellaista? Tuleeko juottoporsaat jättää elämään, mutta hyönteisravinto ihmisille on ok? Entä pilkkiahvenet, räkäkiiskeistä puhumattakaan? Entä hyönteisten joukkotuhonta kesämökillä?

Sekasyöjäihminen, planeetan tyhmin laji ( ainoa joka kykenee tuhoamaan itse itsensä ja tuhoaakin ) on noin 350.000 vuotta käyttänyt mahdollisimman tehokkaasti muita lajeja ravinnokseen. Ja käyttää edelleenkin. Joskus myös omaakin lajiaan. 

Mikäli ihminen tänään lopettaisi kaikkien muiden lajien käytön ravinnossaan, todennäköisesti lajiamme kohtaisi sukupuutto, tai maaplaneetan ihmispopulaation määrä romahtaisi 8,5 miljardista noin 100.000 yksilöön enimmillään. Se tietenkin olisi jatkumon oleellista parantamista, mutta aniharva sellaiseen olisi valmis. Itse aion jatkaa evoluution viitoittamalla tiellä, sekasyöjänä.

perjantai 20. joulukuuta 2024

JOULUTARINAA


Tämä teksti on Instagram-postaukseni teksti.

Se on liian pitkä monelle alustalle, mutta tästä se löytyy.


JOULUTARINAA

Jo  40 vuotta olen kärsinyt joulunseutuun ahdistuneisuudesta. Se ei suoraan ole vaikuttanut joulukuun arkeeni, mutta siellä se on taustalla ja aiheuttaa mieleeni häiriön. Onneksi, subjektiivisen käsitykseni mukaan, se on ainoa tiedostamani toistuva mielenhäiriö. Joku voi sanoa jotain muuta.

    Viime vuosina angsti on hellittänyt. Olen saanut läheisiltä ymmärrystä ja kevennystä raskaaseen jouluun. Olen myös itse kolmen, neljän vuoden ajan työstänyt asiaa, kahdesta kulmasta. Vapautuakseni hatutuksesta.

    Tärkeimpänä mieltäni askarruttaneena kysymyksenä olen selvittänyt rahanteon roolia, aina ajasta ennen joulua, Rahan esiripun noustua juuri ennen joulunaikaa Black Friday-teemalla seurannaiskampanjoineen. Tuo esirippu ei kunnolla ole ehtinyt laskeutua, kun alkaa joulumyynnit ja sitten alennusmyynnit. Tavaraa myydään ja ostetaan. Enimmäkseen tarpeettomasti. Brändit halutaan ajatuksiimme kuin lapamadot. Useinkin valheelliset ja tekemällä tehdyt. Ihmiset, jotka eivät osta, saavat kokea kaupan mielestä oikeutetun stigman. Kauppa sanoo taitavasti, välillisesti ja kaunistellen, että kaikki ostavat. Sinäkin. Sinunkin tulee ostaa. Vaikka ei olisi varaa. Tässä kohtaa joulua tietenkin tulevat rahanlainaajat mukaan. Pikavippiä ja kulutusluottoa. Monen kanssaihmisen ahdistus syvenee niiden vuoksi.

  • Ostamiseen liittyy runsas ja useinkin epäterveellinen syöminen ja erityisesti juominen. Alkoholiin uppoaa euroja. Minua on aina yllättänyt se, että jouluna juodaan tässä maassa eniten alkoholia verrattuna muihin vuotuisiin juhliin. Omaan jouluuni alkoholi ei ole milloinkaan kuulunut, muutamaa viinilasillista enempää.


  • Toiseksi, ajallisesti enemmän, selvitin itselleni joulun uskonnollista olemusta ja perspektiiviä. Ihmiskunnan historia koostuu pääosin tapahtumista, jotka tapahduttuaan muuttuvat tarinoiksi. Lajimme kulttuuri ja uskonnot ovat tarinoita ja niiden sisäisiä kertomuksia.
    Minulle, sekulaarille agnostikolle on ajatuksellisesti helppoa lähestyä joulun kristillistä tarinaa. Jeesuksen, yhden juutalaisen neitseellinen syntymä on hieno tarina. Kauniskin. Mutta sen perintö on ruma. Se on itse asiassa inhimillisesti katsoen, jopa monista näkökulmista, julmempi kuin aikamme julmuus. Ainakin suhteellisesti katsottuna väestömääriin peilaten.
    Jatkuu vielä kommentissa.


      Lopullisesti menee joulukinkku jopa tapakristityllä väärään kurkkuun, kun kuulee, että vajaassa parissa sadassa vuodessa, noin vuosien 1080 - 1280 välillä yhdeksällä ristiretkellä Palestiinan ja Välimeren arabimaihin, kuoli tauteihin ja tapettiin 1,7 - 2 miljoonaa ihmistä. Mittakaavaksi: tuolloin Euroopassa asusteli noin 70 miljoonaa ihmistä. Inkvisiitiossa noitina ja harhaoppisina tapettiin, myös pro-Jeesus projekteina, lähteistä riippuen 20.000 - 300.000 poloista, joista yksikään ei ollut aikamme pääsiäisnoitaa kummempi.

      Ehkä kuitenkin on merkityksellistä, juuri näin kristillisen juhlan edellä huomata, että uskonnot tarinoineen edelleenkin tappavat, erityisesti abrahamilaiset uskonnot, juutalaiset, islamilaiset ja kristityt. Tappavia ovat toki muutkin uskonnot, kuten vaikkapa edelleen jatkuva tragedia rohingya-kansan teurastuksena Myanmarissa. Helppo minun on olla tätä jeesus-tarinaa juhlimatta.

      Paradoksaalista on hurjan määräinen höpötys rauhoittumisesta joulunpyhiksi. Suurimmalle osalle se on mahdotonta. Sympaattinen hermosto on kireällä kuin pyykkinaru pakkasessa, eikä viinallakaan sitä joulun hetkenä alas saa ajettua. Mutta yritetään! Yritetää laskeutua jouluun, niin kuin nätitsti sanotaan. Nyt on pakko lopettaa. Alkaa ressaamaan. ?



maanantai 25. marraskuuta 2024

MIKSI JUMALIA PITÄÄ PALVELLA?

Miksi Jumalaa pitää palvella? Miksi mitään jumalia missään pitää palvella? Olen kysynyt tätä yhä useammin, yhä moninaisemmissa tilanteissa.


Jumalien näkökulmasta en usko, pitkällisen teosofisfilosofisen ajatteluni perusteella, erityisesti heidän oman panos- tuotosajattelunsa pohjalta, että heitä ihmisten tulisi palvella. Ajatus perustuu jumallisuuden käsitteen autonomiaan. Ylimaallisina jumalat eivät ole ihmisistä riippuvaisia. Jos olisivat, eivät olisi jumalia, vaan ihmisiä loisivia taruolentoja.

Tarkasteluun, jumalista ihmisten suuntaan, kuuluu olennaisena lähtökohtana lähes kaikkien jumalien jumalallinen kaikkivaltius ja ylivoimaisuus kaikessa yli ihmisen. Tässä aiheen kontekstiin liittyy ristiriita. Tuskin jumalienkaan näkökulmasta heillä on tarvetta saada ihmisiltä palvelua. Missään muodossa. Mahdollinen tarve kumoaisi jumalallisuuden yliuniversaalisuuden ja täydellisen autonomisen jumalallisuuden käsitteen. Jumalat eivät voi olla ihmisistä riippuvaisia, mikäli ovat jumalia.

--------------

Ihmisten näkökulmasta jumalien palvelemisessa on yksinkertaisesti kyse ihmisen itsensä palvelemisesta. Jumalia halutaan eri muodoin palvella uskonnollisen, itsekkään utilitarismin periaatteen vuoksi. Halutaan moraalisen, omana aikanaan hyväksyttävän etiikan mukaisesti palvella jumalia, jotta saataisiin maksimaalinen hyöty arjelle. Hyöty uskotaan saatavan elämän aikana, mutta myös kuoleman jälkeen. Jälkimmäisessä kyse on tutusta "ei vara venettä kaada" teoriasta.

Jumalien hyväksikäyttö on viety pisimmälle Intiassa. Hindulaisuudessa löytyy jumala kaikille ihmisten tarpeille. Polyteistinen uskontojen kudelma onkin eräs vuosituhansien aikana kehittynyt, ihmisen näkökulmasta monipuolisin jumalajärjestelmä. Oleellista siinä on ihmisten kaikkien ominaisuuksien projisointi nimettyihin jumaliin, yksinkertaisesti arjen käytännöllisyyden nimissä.

Ihmiskunnan ajallisen kehityksen myötä
tiedostavan pragmaattisuuden lisääntyessä jumalallisuus ihmisen ajattelussa siirtyi kohti panteismia. Oli kätevää niputtaa jumalien elämää edesauttavat voimat, sekä luonto ilmiöineen yhteen jumalaan. On käytännöllisempää palvella yhtä jumalaa. Syntyivät monoteistiset uskonnot.

Tänään pääosa, yli puolet maailman ihmispopulaatiosta tunnustaa abrahamilaisia uskontoja eri lahkoineen. Kyseessä on kuitenkin mielestäni enemmän ekumeeninen kielikuva kuin yhtenäinen monoteistinen uskontoperhe, sillä niin kaukana toisistaan ne ovat, itse jumaluutta lukuunottamatta. Islam, kristinusko ja juutalaisuus.
On merkittävää, että islam on 1900-luvun alun 200 miljoonasta kannattajasta kymmenkertaistanut jäsenmääränsä. Syynä on, paradoksaalista kyllä, yhtäältä islamilaisen Jumalan ehdoton säälimättömyys ihmistä kohtaan, mutta toisaalta kaiken läpäisevän julmuuden sitominen tulevaisuudellisuuteen, joka näkyy muun muassa yksityiskohtaisessa paratiisiutopia- ja martyyriusopeissa, sekä jumaluskonnon muuttumisessa maallisen yhteiskuntajärjestelmän keskeiseksi opiksi. Polygamian hyväksyntääkään huomioimatta, joka oli historiallisesti islamin syntysijoilla eräs keskeinen selviytymisen elinehto.

Jumalien palveleminen ihmisen näkökulmasta, jumalathan eivät palvele ihmisiä,  voi sanoa olevan ihmislajin selviytymiseen ja ahneuteen perustuva riitti. Hyvien sattumien, mutta myös epäonnen on katsottu olevan jumalien, joilla on ajateltu olevan ihmisten tunneälyä yhdistettynä tuomiovaltaan, monimuotoisia tekosia.

Aluksi lähdin ajattelemaan kirkollisten instituutioiden jumalanpalvelusoppia   elinympäristömme resursseja riistävinä prosesseina. Sitä ne ehdottomasti ovatkin. Sellaisina voimme ajatella, laajasti ymmärrettynä, jumalanpalvelustyöhön osallistuvia ja heidän ylläpitoaan, fyysisiä rakenteita ja niiden ylläpitoa, maaomaisuuksia ja muita omistuksia, tai sodan tukitoimia, kuten juuri nyt Venäjällä. Jumalien palvelukset siis kuluttavat käsittämättömiä määriä maaplaneetan resursseja, eivätkä jumalat sitä vaadi. Ihmiset palvelevat jumalia itsensä vuoksi. Jumalien palvelusajatus ja siihen liittyvä toiminta sopii ja tulee kyseenalaistaa.