perjantai 23. maaliskuuta 2018

MAAILMA ON MUUTTUMASSA ENNUSTETTAVAMMAKSI

Jos ottaa 15 tosiasiohin perustuvaa tietoa, jotka yhteisessä viitekehyksessä edes sivuavat toisiaan, on mahdollista tehdä tarkkoja lähitulevaisuuden ennustuksia ihmiskunnan nykyasteessa.

Poikkeuksiakin on. Tietenkin. Vaikkapa osakekurssien kehitys. Huhut, toimialojen lukuisuus ja niiden tila suhteessa hetken makrotalouteen ja kestävyyksien, tasaisten kehityskulkujen pituuksien ennakointi ja tietoinen osakekurssien manipulointi, tekevät osakekurssien ennustamisen mahdottomaksi. Arvaaminen on toinen juttu.

Kun D. Trump reilu vuosi sitten vannoi virkavalansa, monet noidat ennustivat vuodessa presidentin lähipiirin nostavan kytkintä, tai saavan kenkää. Näin on käynyt tässä entisessä demokratian linnakkeessa.

Näin:
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005614714.html

Omalta takapihalta toinen esimerkki. Sinänsä vähäpätöinen, mutta liittyy palasena ennustukseeni nykymuotoisen Savitaipaleen tulevaisuuteen. Kuolemaan.

Tasan puolitoista vuotta sitten kirjoitin, että näkemäni valossa Mikkeli - Lappeenrantatien varrella sijaitseva liikennehuoltoasema, jossa sijaitsee Fresto-ravintola ja myymälä, lopettaa toimintansa kahdessa vuodessa. Tänään ovet on laitettu säppiin.

Viime kesäkuussa asiasta keskustelin kunnanjohtajan kanssa, joka ei halunnut uskoa niin käyvän. Ei myöskään uskonut mahdollisuuteen, että paikkakunnan hampurilaisravintola voisi lopettaa. Niin paljon hänen mukaansa kunta oli yrityksen eteen tullut vastaan.

Kun ei uskota, kun ei tehdä jatkuvaa uhka-analyysia, kun ei tehdä vaihtoehtoisia tulevaisuus-skenaarioita, muutokseen ei pystytä reagoimaan etukenossa. Ja usein miten jälkikäteen on myöhäistä. Näin Savitaipaleella ja osin siksikin tulevaisuus kuntana on synkkä. Ja sitäkin synkempi.

keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

EI YLLÄTÄ

Kuikkarobot Kuolimolle.

Linnut katoavat. Planeetan ihmiset haluavat niin. Maailman suurin enemmistöpäätös. C. Darwin'in henki on ylpeä meistä. Ja itsestään.



Elonkehän romahdus kiihtyy.  Kiiiihtyyy. Eliitin ekonometriaa, vai iäisyyteen asti loputonta metrilakua?

Vaikka kuinka tilastotieteen pohjalta taloudesta tehdään rakettitiedettä, josta resuperseinen köyhäkansa ei mitään ymmärrä, niin 1 - 1 = 0 Se ymmärretään. Kun kaikki ensin vähenee. Ja sitten loppuu. Luonnonlaki. Niin yksinkertaista se on.

Riittävän, peruuttamattoman, luonnonvaroihin perustuvan kokonaiskulutuksen jälkeen, loput menevät nopeasti itsellään. Tuskin ehdimme katseella seurata. Käy kuin järvelle, joka saavuttaa puskurointikynnyksensä, käy kuin ihmiselle, jonka sairaus voittaa. Ne kuolevat. Näin on nyt käymässä tälle planeetalle.

Tänään ensimmäistä kertaa A - studiossa keskustalainen valtiosihteeri Paula Lehtomäki sanoi, että saattaakin olla niin, ettei talouskasvu enää parannakaan taloutta niin kuin on ajateltu ja laskettu. Okei. Vähän myöhässä, mutta kuitenkin. J. Sipilä ja P. Orpo eivät myönnä. Päinvastoin. He ovat idiootteja. Piruparkoja.

Lähes tragikoominen tragedia on se, että mitä tuon opin globaali toteutus on aiheuttanut. Käsittämättömän nopeasti. Pääosin peruuttamattomasti. Elonkehä on romahtamassa.
Kuka välittää enää?

LINNUT KATOAMASSA EUROOPASTA

https://yle.fi/uutiset/3-10126428?utm_source=facebook-share&utm_medium=social

ÄÄRIMMÄISEN KUSTANNUSTEHOKAS LUOMUKAATOPAIKKA

Onko viimeisen viidakon reunalla ymmärretty, että planeetan peli on menetetty ja lopunaikojen iloa ei pidä tuhlata jätetekniseen näpertelyyn.

Juodaan beeriä ja tanssitaan. Tropiikkipaidoissa ja kukkamekoissa tiikkipöydillä. Syödään krokonperää ja kuunnellaan viidakon terapeuttisia ääniä. Moottorisahaa, tiepuskutraktoria ja tukkirekkaa.

Don't worry, be happy! Siispä sinne joukolla Kirsi "Heikoinlenkki" Salon esimerkin siivin. Mietiskelemään. Irtoamaan itsestä. Maailman paskasta.

Kaikki on globaalin talousfilosofian mukaisesti tehtävä äärimmäisen kustannustehokkaasti. Halvalla. Piranhojen muovirehulla ruokkiminenkin. Suoraan luomukasvatusaltaaseen.

Odotan J. Sipilältä avausta Talvivaaran jälkeen. Mitä tuhotaan lopullisesti edellistä prokkista edullisemmin. Lopullisesti tuhoaminen on kallista.

Eli näin:
https://youtu.be/wVnMBGXVVUI

Tai ehkä näin? Omantunnon taputtelua enää. Mene Otso tuonne Amazonille lajittelemaan. Anteeksi ilkeyteni. Mutta game over. Tellus tiltissä. Okei, tehdään niin kuin Otso, tullaan paremmiksi ihmisiksi. Siinä kaikki.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2018/03/05/pystyisitko-itse-tahan-helsinkilaisen-otso-sillanaukeen-24-kahden-kuukauden

Tässä viitekehyksessä suomalainen sote-pakettikin on vain käytetyssä sairaalalateksihanskassa Amazonilla hiljalleen kohti iäisyyden merta lipuva pikkupaska. Tämä on näiden asioiden mittakaava. Pienempi vain mahtuu lähemmäksi omaa napaa.

KYNNÖSPUUPELLOT JA METSÄSTYS

Haluan rauhoitella kaikkia metsästysvastaisia.
Metsästys Suomessa vähenee nopeasti. Ja pääosin monien metsästäjien omien toimien seurauksena. "Luonnonmenetelmin". Asiaan on 3 pääasiallista syytä.

Aseiden hankkiminen on tehty vaikeaksi. Myös metsästysaseiden. Aseiden menetys on tehty helpoksi. Viranomaisen harkintavalta on suuri. Nykyisin metsästysaseet voi menettää ilman, että menetykseen johtaneilla teoilla on mitään tekemistä aseiden kanssa. Toistuvat liikennerikkomukset rattijuoppoudella riittävät. Tai äänekäs avioero. Etenkin jos naama ei lupapoliisia miellytä.

Toinen metsästystä näivettävä tekijä on suljetut metsästysseurat. Ne ukkoutuvat ja uusia, "maattomia" jäseniä ei oteta. Lisäksi seurojen ampumaradat ovat vähenemässä, kun eivät ylitä tiukentuneita lupaehtoja.

Kolmas ja loppupeleissä tärkein metsästyksen lopettava tekijä on puupeltojen avohakkuut ja nurinkyntäminen. Metsästäjä-lehti 2/2018 on tästä tehnyt jutun. Olen odottanut. Puiden ylikaatamisen myötä metsästys tehokkaasti ja nopeasti vähenee.

Luonnon monimuotoisuuden nopean vähenemisen, ahneuden ja riistakantojen kestävän verotuksen väärinymmärtämisen  myötä, mutta erityisesti metsästysalueiden nopean vähenemisen myötä, joka ei tuota riistaa, eikä mahdollista metsästystä, on nykymuotoinen metsästyskulttuuri Suomessa katoamassa. Nopeammin kuin ymmärrämmekään.

Monien mielestä kokonaisuus on hieno.
Saamme metsästyksen loppumaan epäeettisenä, saamme ruutiaseet pois suomalaisista pirteistä ja saamme Suomen parturoitua puupelloista teollisuutemme käyttöön ja sitä kautta myös bkt:n käyttöön muutamiksi vuosiksi. Kaikkille siis jotain hyvää.

Kuvassa modernin hirven laidunaluetta. Ken Suomessa liikkuu, näitä näkee. Enemmän ja enemmän. Oravatkin jalkamiehiä.


SONG OF SOLOMON, AN EROTIC POEM

Is Judaism built on lust and sex?

Juutalaisuutta pitää seurata, Savitaipaleeltakin. 😂🤣 Siinä missä muitakin uskontoja, visa- ja kuoripoikapiispoja, politiikkaan hairahtaneita lestadiolaisia, suojelualueilta hakkaavia seurakuntia ja juopottelevia pyhäkoulun opettajia.

Maailman valtioille lainaavista miehistä, Rahanlainaajien vähälukuisesta klaanista, ( he ovat ainoastaan miehiä ), lähes kaikki kulkevat kipa päässä. Tunnustavat hartaasti hartaina juutalaista uskoa. Ja mikäettei.

Kirjoitan tämän, koska eilen kävin mielenkiintoisen keskustelun maallistuneen juutalaisen, hyvän ystäväni kanssa. Ympärileikattu, mutta ystävyydessä yhteentultu. Tuli matskua. Viittasi Somoraan ja Gomoraan. Sanoi, ettei enää kaukaa liippaa Tel Avivissa. Sai ensimmäisen gay-pormestarinsa. Onnea!

Myös Israelin valtalehti, Jerusalem Post kirjoittaa "ihmisenä olemisesta" aivan eri sävyyn kuin vielä 5 vuotta sitten, jolloin sen lukemisen aloitin. Toimitus vaihtunut? Vai mitä mitä? Mielenkiintoista kuitenkin. Vaikuttaa lajimme terminaaliin.

Kyseinen lehti muuten räävittövimmin, täysin tarkoituksella, ripottelee feikkiä, muuten oikeisiin uutisiin. Huomaatte itsekin, jos luette vaikkapa tuon avioliitto-sinkku-vaimikäjutun.

Näillä menen kohti kahden kaffia. Lasten Dominikaaneista tuomaa extra mörkrostia. Rommimaustettua. Lunta hipsii. Video hiljalleen tekeytyy. Jouluinen tunnelma.

-----------------------------

Panen tekstin julkiseksi. Typerimmille ei-fb-kavereilleni tiedoksi: en tässä hyökkää homoja ja uskontokuntia kohtaan. En rienaa. Ja jos jonkun syntymäsyntisen mielestä rienaakin, niin pyydän louhimiehet kymmenkertaisesti. Haluan vain nähdä ajatuksiani sanoina. Hienot fb-kaverini sen tietävät ilman ilmoitustakin.

Kuriositeettina, kirjoituksessa myös mielenkiintoinen selvitys Aatamin lihasta ja luusta.
http://m.jpost.com/Opinion/The-lust-marriage-545515

http://m.jpost.com/Israel-News/Raanana-gets-countrys-first-gay-mayor-546533

Ossi sen sanoo:
https://youtu.be/LCCiwPEdEpg

SAUNASSA ITSELTÄ KUULTUA

Sunnuntaipäivän päiväsaunassa ajattelin sunnuntaimuutosta ja globaalia suiden tukkimista. Lisäksi rentouduin makaamalla hetkeksi mustaan tyhjään.

Sunnuntai ei enää ole pyhä. Se on epäpyhä. Arkipäivä, jolloin tehdään arkisia asioita. Stressataan vaikkapa tekemättömällä. Juutalaisesta sabatista kristinuskoon pyhäpäivä tuli Jeesuksen julistettua olevansa sabatin Herra. Sunnuntain määräytymisestä käytiin vääntöä, lähinnä Jeesuksen ylösnousemuksen suhteen. Siitä en tosin tiedä mitään. Faktantarkistusta en pystynyt tuosta tekemään. Uskottava on. Monelle usko ajaakin totuuden ohi. Ja faktankin.

Sunnuntai ei kaikille enää ole lepopäivä. Onnellisuustutkimuksissa se mainitaan maanantaitakin raskaampana. Vaikeana päivänä.

------------------

Odottelen globaalia sensuuria someen. Ensiksi Facebookiin. D. Trumpin jälkeen Twitteriin. Niin suuren vallan ne ovat saaneet. Ajattelen asiaa, sillä yksittäisten ihmisten bannaaminen, määräaikainen poistaminen sovelluksesta, on yleistymässä. Itselleni on kerran tehty valeprofiili ja nyt viime kuukausina kommentteja, omia ja vieraiden, on kadonnut.

Rajoittamaton, vapaa some nähdään yhä enemmän hybridivaikuttamisen ja -sodankäynnin alustana. Myös maailman hyvin harvalukuinen Rahanlainaajien eliitti kokee somen nykymuodossaan uhkana. Ainoana sellaisena.

Luulen, että elämme vapaan internetin viimeisiä vuosia. Ensimmäiset suuret lainsäädännölliset muutokset Yhdysvalloissa on jo tehty ansaintamekanismeihin, sekä ohituskaistoihin. Rahalla saa enemmän netin vapautta. Köyhät pällistelkööt Netfixin trailereita ja omia selfieitään. Eli annetaan palaa hetki vielä. Ennen kirjekyyhkyjen paluuta.

Tästä se lähtee:
Senaattorit vaativat USA:ssa Facebookin tiukempaa sääntelyä miljoonien käyttäjien tietojen väärinkäytön paljastuttua – ”Tällaiset alustat eivät pysty valvomaan itseään”.
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000005608480.html?share=01ca05fbf73ff1e82d96952b9c9407ba

GINA HASPEL

Olen suomettunut jossain määrin, Lappeenrannan suuntaan. Pakko. Nyt, kun Elonkehä ajaa nykykuosista Savitaipaletta alas. Luonto saa pienen pienen mahdollisuuden. En ole suomettunut Yhdysvaltain suuntaan, en Moskovankaan, en Kiinan.

Suuri osa FB-ystävistäni, kuvainnollisesti Risto E. J. Penttilän johdolla, ovat suomettuneita Yhdysvaltojen jalkojen juureen. Sanonko mitä. En sano.

Yhdysvallat mädättää loputkin länsimaiset arvot. Heillä on kuin onkin jatkumoa. Guantanamon, kaikkien lakien ulkopuolella olevan epäinhimillisen vankileirin, kidutuskeskusten, joista tunnetuin, Al Ghraib, kidutuksen ja kaiken muun pahan kautta Yhdysvallat on päätynyt valitsemaan keskeisimmäksi tiedustelujohtajakseen kiduttajan. Maailmanvalta on tuhoutumassa. Mätänemässä sisältäpäin.

Maa, jonka tankkeja ja hävittäjäkoneita odotamme jälleen harjoittelemaan maahamme, on monen suomalaisen varauksettoman ihailun kohde. Luulen, että johtuu tiedonpuutteesta. Oikean tiedon, ei simpsontiedon puutteesta.

Minä en halua amerikkalaisia sotavoimia Suomeen. Enkä Natoakaa. Ne, jotka haluavat, ovat Suomen vihollisia ja hyväksyvät välillisesti mm. kidutuksen. Mieleeni nousee Nürnbergin oikeudenkäynti ja syyllisyyden määritelmä ja julmuuksien hiljainen hyväksyntä hyväksymällä järjestelmä, joka sallii julmuudet.

Gina Haspel on saatava rikoksistaan ihmiskuntaa vastaan vastaamaan teoistaan kansainvälisen tuomioistuimen eteen. Mitä tekee J. Sipilä? T. Soini? Juovat rukousteetä.
https://www.theguardian.com/commentisfree/2018/mar/16/gina-haspel-cia-torture-vincent-warren