KUNNANJOHTAJIA JA SIKOJA

Kuntatiedotteessa 1/2014 eteläsuomalaisen kunnan kyläpäällikkö kirjoittaa nasakasti: ”...keskustan alueella on yllättävänkin runsaasti rakentamattomia tontteja joiden toivottaisiin tulevan rakennetuiksi. Näin saisimme varmasti myös uusia asukkaita.”

Tänään ( 20.2. ) myös kerrotaan valtalehdissä ( omistuksien ketjuuntumisen vuoksi lue yksi, luet kaikki), että ruuhkasuomessa ale-tontit eivät käy kaupaksi ja samalla omakotikiinteistöjen hinnat ovat laskussa kautta koko maan.

Minun on helppo jeesustella trendillä ja skenaariolla. Olen sen esittänyt 2005 ja on luettavissa. Kunnanjohtajien ei vain pitäisi toivoa. Toivo onkin turhaa 80-luvulle jämähtäneellä toimintatavalla. Sitä paitsi ”Toivo-talkoot” ovat tältä erää förbi.

SIKA tonkii tässä keskeistä kasaa. Otus voi pohjolassa hyvin ilman Kreikan aurinkoa. Kreikassahan kansanliikkeen toimesta opastetaan ja rakennellaan parvekeryytimaita, parvekekanaloita, aurinkovoimalla toimivia kastelujärjestelmiä, muovipullokasvihuoneita, sekä muita elämän mahdollistajia. Pakon edessä. Siitä huolimatta kaupungeissa kurjuus ja suoranainen hätä lisääntyvät komission tieten tietämättä . Suomessa prosessi on käynnissä. Se on alkanut.

Satasen tontit eivät tuo nuoria maaseutupitäjään, ainakaan siinä mittakaavassa, että huoltosuhde saataisiin kääntymään porakaivon pohjaa kummenpaan suuntaan. Koko tämä paska prosessi on pääosin muiden kuin kuntien aiheuttama. Samainen kelpo ja laatuisa kunnanjohtaja mainitsee em. kuntatiedotteessa: ”...nyt olevan menossa kuntien eloonjäämisvuodet.” Näin on. Mutta missä on pitkän iän salaisuus.

Sahurin neljän sormen tönkkösääntö pitää ottaa uusiksi.

- Tietotekniikka ja some pitää ottaa seurailusta eturintamaan. 

- Kuntaa pitää mainostaa. Pitää mainostaa kuin yritystä. Valtakunnallisesti. 

- Kunnan pitää profiloitua voimakkaasti ja sitoutuneesti. Vaikkapa cleantech.

- Kunnasta on tehtävä mahdollisimman ekologisesti  ja omavaraisesti toimiva yksikkö.

- Koulutuspaikkoja tulee lisätä ja vanhoista tulee pitää kiinni. Lukio lienee oleellinen. 

- Sikojen, lampaiden, kanojen ja muiden hyötyeläinten kotitarvekasvatukseen, sekä kotitarveviljelyn edistämiseen tulee satsata, varsinkin kaava-alueilla ja niiden reuna-alueilla ( asukaskolhoosi? ). Kunnan oltava aktiivinen lähiruoan tuotannossa ja jakelussa. 

- Kuntalaisia ja heidän resurssejaan käytettävä vanhusten huollossa ja monessa muussakin. 

- On sisäistettävä, että käynnissä on suhteellisen lyhyt ylimenokausi, jonka jälkeen maaseudun arvo elämän ylläpitäjänä kasvaa ja tulee ihmisille oleellisesksi ruoan ja suojan suhteen. 

- Kunnan on varauduttava poikkeuksellisiin aikoihin tyystin eri tavalla kuin nyt. On rakennettava energian- ja elintarvikkeiden varmuusvarastointi paikkakunnalla, sekä aloitettava ensisuojien varaaminen ja rakentaminen kunnan kokoon nähden suuressa mittakaavassa. 

- On varauduttava hallittuun ja hallitsemattomaan kunta-ja maahanmuutoon. 

- On voitava leikata ja uudelleen kohdentaa resursseja ennen todellista hätätilaa kunnan elinkelpoisuuden ( myös uudessa ja laajassa kontekstissa ) säilyttämiseksi. 

- Tiedottaminen ( interaktiivinen ) on pystyttävä hoitamaan kunnan sisällä myös kriisitilanteessa.

Lukija, sinusta ajatukseni tuntuvat naurettavilta. Monissa maissa, nyt siis jo Euroopassa, todellisuus on helvettiä ja helvetti on hätätila, kriisi, nälkä, hoitamaton vanhus, hoitamaton sairaus, lapsi ilman koulutusta, sota, loppu. Just name!
Tai naura.

LOPETTAA JA ALOITTAA

En ole vielä pystynyt sanomaan itselleni mitä hetkellinen tyhjyyden tunne minulle tarkoittaa.
Tuntuu kuin olisin jättänyt pyrkimykseni vain päämääräni nimeämiseen ja siten enemmän kuin puolitiehen.

Elämän lainalaisuudet ovat minulle yksinkertaisia, hyväksyttäviä ja helposti ymmärrettäviä. Ihmiset elämän ympäröiminä, kiinni elämän verkossa, ovat sensijaan osa avaruuden big dataa. Hallitsemattoman tiedon ja typeryyden määrä lisääntyy, monistuu, monimutkaistuu ja kahlitsee. Täysi vesisaavi jäätyy pakkasella. Nuoskan tullen se antaa yli.

Päämäräni oli ymmärtämisen prosessin kautta löytää hiljaisuus ja yksinkertaisuus.
Olen saavuttanut ajoittaisen mielen tyhjyyden. Pelottavan tyhjyyden.

En tarkoittanut budhalaisuuteen oleellisesti kuuluvaa dukkha-käsitettä, joka usein virheellisestikin käännetään vain ”kärsimykseksi”, vaikka se sisältää kielteisiä tunteita tyhjyyden tunteesta aina henkiseen ja fyysiseenkin kipuun.

Olen kuitenkin vakuuttunut, että tyhjyys ja sen tavoittelu ilman päämäärän ”tuotteistamista” on vahingollista. Päämäärän vankina voi tyhjyys muuttua loputtomaksi mielen yksinäisyydeksi. Silloin lähestytään dukkha-käsitteen seurauksia.

Minun on siis asetettava uusi päämäärä. Lopullinen. Mielen tyhjyyden on oltava vain välitila, siirryttäessä uuteen, vakaampaan mielen ja kehon tilaan. Laatuaikaan, tappiin asti, itselle, paikkaan ja aikaan katsomatta.