tiistai 20. tammikuuta 2015

KIINALAISTA

Tänään eräs merkittävä ajanjakso päättyi elämässäni. En itse omintakeisesti sitä pysty kuvailemaan. Enkä tiedä haluaisinko edes. Kuittaan tilani koetelluilla ajatuksilla, aikojen takaa. Saan niistä lohtua.

Uusi ajanjakso alkaa. Jääkö siitä kerrottavaa, jää nähtäväksi.

Metrin paksuinen jää ei synny yhdessä päivässä.
Wang Chong

Menneisyys ja tulevaisuus eivät vedä vertoja nykyhetkelle.
Tuntematon

Jollei tapaa ihmistä kolmeen päivään, ei näe häntä enää entisin silmin.
Tuntematon

Neuvotteluissa ole ensin nihkeä, sitten herrasmies.
Xiyouji

Jos ahnehdit halpaa, tulet ostaneeksi ikälopun härän.
Tuntematon

Oikeusjutun aloittaja on usein syyllinen.
Tuntematon

Kunnon mies ei tappele naisen kanssa.
Lao She

Saman pesän ketut eivät piittaa toistensa löyhkästä.
Tuntematon

Ylimielisyys pilaa lahjakkuuden.
Tuntematon

Lapsena opitusta tulee toinen luonto.
Hanshu

Rikkaudet ja kunnia kuin vaeltavat pilvet.
Lunyu

Köyhyys johtaa muutokseen, muutos hyvään ratkaisuun.
Tuntematon

Älä usko ihmisten rehellisyyteen, vaan varaudu heidän pahantahtoisuuteensa.
Fengshen yanyi

Sitten kun ihmisillä on puhdas omatunto, koirat lakkaavat syömästä paskaa.
Tuntematon

Oivallinen kysymys on lähellä viisautta, kyky hävetä ei ole kaukana rohkeudesta.
Sima Qian

Joka vahingoittaa toista, vahingoittaa lopulta itseään.
Shuo Tang

Jos ihminen ei tunne häpeää, hän voi tehdä mitä tahansa.
Tuntematon

Ei suurempaa onnettomuutta kuin hylätä hyveet ja arvostaa paheita.
Zuo zhuan

Jos narttukoira ei tarjoa persettä, miten uros voisi nousta sen selkään?
Tuntematon

Jos ihminen haluaa mennä, ei ole oikein pidätellä häntä.
Hongloumeng

Helpompi löytää mittaamaton aarre kuin hyväntahtoinen ja tunteikas mies.
Tuntematon

Kerran petetty viisastuu.
Tuntematon

Naisen sydän on kuin neula meren pohjassa.
Tuntematon

Anteeksi antaminen onnea, toisten pettäminen epäonnea.
Tuntematon

Vertailu toisiin ihmisiin tietää kärsimystä.
Zaisheng yuan

Jos vaaditaan täydellisyyttä, onko onnellisuus mahdollista?
Hongloumeng

Ihminen kärsii, koska ei tunne itseään.
Tuntematon

Viina ja seksi ovat onnettomuuksien puhemiehiä.
Tuntematon

Yöelämään mieltyneet naiset ovat tunteettomia.
Tuntematon

Kun ihminen muuttuu epäystävälliseksi, älä ole enää tekemisissä hänen kanssaan.
Tuntematon



Pari runoa ja ajatus

Yön syvyydessä
     mieleni portit avautuvat --
jäljetön vaeltaja,
     ajatuksen henki
on äkkiä läsnä.
Bing Xin

Kevyet pilvet varjostavat
     kalpeaa kuuta,
          tuuli huojuttaa puiden latvoja --
tällaisina hetkinä sinun tulee
          kehittää luonnettasi.
Bing Xin


Sinisellä valtamerellä seilanneen on vaikea tottua pienempiin vesiin.
Xingshi hengyan










perjantai 9. tammikuuta 2015

HUSU

Abdirahim Hussein, Husu, sanoo eilisessä kirjoituksessaan, että "millään uskonnolla ei voi perustella Pariisin terroritekoja".
Suomalainen muslimiyhteisö on tullut lausuntoineen ulos reilu vuorokausi Charlie Hebdon toimitukseen tehdyn terroristi-iskun  jälkeen. 

Niinpä. Natsien julmuuksiinkin osallistui vain murto-osa kansallissosialistisen puolueen jäsenistä.

Sinä, mainitse uskontoja, joissa "vääräuskoisten" tappaminen on hyve ja kuolemalla taistelussa näitä vastaan pääsee paratiisiin.

Sinä, mainitse uskontoja, joissa profeetan ( ei Jumalan ) satiirinen piirosesittäminen langettaa piirtäjälle fatwan ( kuolemantuomion uskonnon loukkaamisesta ), joka myös toteutetaan.

Sinä, mainitse uskontoja, joissa hyökätään kouluun ja surmataan 120 lasta ( Pakistan 2014 ) perusteena ja oikeutuksena islamin vastainen maallistunut opetus.

Sinä, mainitse uskontoja, joissa uskosta luopumisen rangaistus on kuolema.

Niin ja missä kulttuureissa silvotaan tyttöjä, tehdään kunniamurhia ja uskonnolle nauraminen on hengenvaarallista?
Tiedoksi Ranskassa tehdään säännöllisesti kunniamurhia. Jätän eri syistä lukumäärän tässä kertomatta.