lauantai 29. syyskuuta 2018

OBAMA, ORPO JA T. ENBUSKE KANSALLISENA PYSÄKÖINTIPÄIVÄNÄ

Tänään lauantaina, 29.9., kansallisena Pysäköintipäivänä, Tuomas Enbuske kirjoittaa Iltalehdessä Obamasta. Ja vähän muustakin.

Mies petraa kirjoittamisessaan. Enbuske on ylittänyt oman rohkeutensa. Kirjoittaa itsestään välittämättä, suhteessa lukijoihin, mutta samalla välittää nyt itsestään oikeasti. Irtoaa oikeasti ja aidosti sovinnaisuudestaan. Lukijoidenkin sovinnaisuudesta. Se meillä on yhteistä. Siis minulla ja T. Enbuskella. Muuta ei olekaan.

Petteri Orpo on valahtanut säälittävästä Don Quijote-ritaristereotypiasta aseenkantajaksi, Sanco Panzaksi. On olevinaan ovela. Kaakki-Rosinanteksi tuskin eläessään yltää. Tai oli valahtanut, hänen tultuaan valituksi Kokoomuksen puoluejohtajaksi. Mies maistui tuolloin minulle yhtä vähän kuin mielipide kesä- tai talviajasta nyt.  Huolimatta siitä, että minulla on lähes kaikkeen olevaiseen ja olemattomaan mielipide. Yhteen kesä- tai talviaikaan ei ole vieläkään. Eikä aikaan ylipäätään.

No nyt sellainen minulla on P. Orpostakin. Täyspaska poliitikko. Ihmettelee pääsääntöisesti tätänykyä lähes kaikkea. Tänään ihmettelee, että politiikanteko Suomessa on kärjistynyttä ja yhteistyöhön ei kyetä. Politiikanteko hänelle on ihmettelyä ja mantrojen toistoa omista tekemisistään. Ja tietenkin isoa epärehellisyyttä, ainakin meikän vinkkelistä arvioituna. Poliittinen, sokea ismiusko on aina minulle sitä.

Aivan. P. Orpon arvio yhteistyöstä on totta, mutta ihmettely olisi voitu jättää lausumatta. Nimittäin poliittinen sekasorto massiivisine lakonuhkineen johtuu, lähes kokonaan, edustamansa ideologian arrogantista tuuppaamisesta piippuun.

Markkinafundalismin läpitunkemana hän haluaa, että köyhät köyhtyvät, ja että erityisesti rikkaat rikastuvat, ja että maailman tila kulkee päivä päivältä yhä nopeammin kohti loppuaan, jatkuvaan kasvuun uskoen. Näinhän tässä, ihan asiaa kiistämättäkin, on käymässä. De facto. Tai sitten P. Orpo on tyhmä. Ja onkin. Kauniimmin sanottuna vähän yksinkertainen. Mutta tyhmänä ministerinä on lajillemme ja Suomelle äärimmäisen vaarallinen. Ja tyhmänä pidän myös valitsijoitaan.


torstai 27. syyskuuta 2018

OUJEE HOMO SAPIENS

Linkin jutusta olen tässä viimeaikoina yrittänyt jotain lausuakin, vaan on lausujaa hölmönä pidetty. Mut faktaa on. Ja pysyy.

Kuolimolla vielä elelee saimaannieriä viimeisillään. Ilmastonmuutoksen lisäksi senkin loppua nopeuttaa ryöstökalastus ja valtavasti levinnyt vieraslaji, täpälärapu. Sen suurinta herkkua on nieriän mäti.

Kaiken takana luuraa kuitenkin oman lajinsa TUHON suhteen irrationaalinen ihminen. Homo Sapiens.

https://yle.fi/uutiset/3-10425280

HERRA JA TEKSTIT PILVEEN

En minä ihmettele, niin kuin presidentti Niinistö männäviikolla, että miksi Luoja sallii niin paljon pahuutta maailmaan. Tässähän Sauli Niinistö osoittaa "Suuren Ajattelijan" kykynsä. Siis sillä, että ylipäätään ajattelee. Presidenttien kuuluu ajatella. Käynnissä oleva YK:n yleiskokouskin siitä kertoo. Ajattelusta.

Pahuusasiaa on ajateltu varmaankin sen 250.000 vuotta, minkä suunnilleen itsemme kaltaisia apinoita on maa-planeetalla körmöillyt. Jumalat vain ovat muuttuneet. Nämä nykyiset jumaltahan ovat suhteellisen nuoria keksintöjä. Vanhin tunnettu lienee vedalaisuus. Tunnettu niin, että siitä on jotain pränttiä.

Joka tapauksessa vedalaisuus, josta kehittyi hindulaisuus abaut 4000 vuotta sitten, on sekin babyuskonto ihmisen aikajanalla. Jotain oli kuitenkin jo 246.000 vuotta ennen sitä. Fore sure. Takuulla. Ukkosta ja synkkiä pilviä myrskyineen ainakin. Ja sattumaparantajia seudun suurimmassa luolassa. Palamattomassa, pyromaani-proof pyhätössä. Lujaa uskoa. Eli pelkoa. Peloittelua. Sellaista Saipan valmennusportaan uskoa omiinsa. Uskotaan, vaikka illalla saunan yksinäisessä lämmössä ei uskotakaan. Pelätään pahinta.

Tästä pääsenkin jaolle siihen S. Niinistön "ajatteluun".  Lantraan sitä aavistuksen verran ja kysyn aamuiselta itseltäni, että miksi Jeesus tuli vasta 2000 vuotta sitten jostain taivaan valtakunnasta. Valtakunnasta, josta on paljon kerrottu ja kirjoitettu, mutta kukaan muu kuin Jeesus ei ole siitä paikan päällä käyneenä tullut kertomaan. Miksi Herra ei tullut meitä pelastamaan 248.000 vuotta aikaisemmin? Tämä on minun, "päivän" yhtä absurdi kysymys kuin oli presidentillä omansa. Minä en halua syyllistyä rienaamiseen kysymällä kenen kanssa Aatamin ja Eevan pojat menivät naimisiin. Siihen vastatkoon perussuomalaisten Laura Huhtasaari.

Uskonnot ovat kuin keittoruokia. Vaikkapa kuin 1400 vuotta vanha islamilaisuus ja kristinuskokin muutama satavuotta vanhempana kässärinä, helppoja pistellä poskeen. Sujuvaa nautittavaa. Tulee pää kylläiseksi. Usko on sellaista. Liukasta saippuaa joka pesee puhtaaksi, mutta loppuu aikanaan. Niin kuin maailmakin.

Nämä vertaukset ovat ihania. Niitä voi kirjoittaa ylös, mutta selkosuomenkielinen katekismus tarvitaan. 2000 vuotta on kirjoiteltu. Aiemmin ei niinkään. Mitä nyt verellä ja kekäleellä kallioon tusattiin.

Ympyrä on sulkeutumassa. Jeesus meni pilveen. Niin kuin menevät tätä nykyä tekstitkin. Vertaukset. Katekismuksen "mitä-se-on" voisi jäädä menemättä. Tappaahan ei saa, eikä naapurin rouvaa himota. Tuhmat ajatuksetkin ovat syntiä ja polku kadotuksen johtaa toiseen tuntemattomaan, ikuiseen valtakuntaan; Kadotukseen. Tästä S. Niinistö ei maininnut sanaakaan. Vaikka ajattelikin. Ihmettelykin on sitä. Ajattelua.



Funtsimisessa on siis omat vaaransa. Ainakin mikäli Isoa Kirjaa on uskominen. Mutta ken sen "presidenteille" kertoisi. Ne tuhmat ajatukset, ne tuhmat ajatukset.

lauantai 22. syyskuuta 2018

JAKO

Ihmistyön irtautuessa tuotannosta robotisaation ja tekoälyn myötä, tulee eteen vääjäämättä tuotannon lisäarvon, rahallisen kannattavuuden jaon ongelma.

Minulle on käsittämätöntä, että aiheesta maailmassa, mariginaalin ulkopuolella, ei juurikaan puhuta. Olin käsityksen vallassa, ettei asiaa ymmärretä. Tänään kaikki on toisin.

Ihmistyön korvaaminen tekoälyllä, tuotannon suuressa kontekstissa, on hyvin yksinkertaista matematiikkaa seurauksiltaan. Tuotantolinjojen automaation lisääntyessä yhä suurempi osa ihmispopulaatiosta voi olla, tai joutuu olemaan, tekemättä yhtään mitään.

"Takaisin tasangolle-efekti" vaikuttaa jo nyt globaalista näkökulmasta; yhden vaateparen lukutaidottomat ovat, kuka mitenkin, lähimaailmansa varassa, ilman, että pystyvät vaikuttamaan kohtaloihinsa yhtään mitenkään. Parhaassa tapauksessa hengissä selviämiseen riittää rikkaampien tunkio. Kaatopaikka. Monista ei enää sivilisaatiomme kehityksen myötä bushmanneiksi ole. Uusi lajien sukupuutto tulee koskettamaan alueellisesti ihmistäkin.

Automaatio vaikuttaa yhteisöiden verotuottoihin ja siten niiden struktuurin kehitykseen. Tai taantumiseen paremminkin. Ja tietenkin ensimmäisessä asteessa, niin kauan kuin tukia päivittäisiin annoksiin ja suojaan on varaa yhteiskunnan toimesta maksaa, niiden velkaantumiseen. Tämä tie on kuitenkin lyhyt.

Lisäksi juuri nyt lajillemme ominaisen kollektiivisen emotionaalisuuden katoaminen tekoälyn lisääntyessä toimii kuin pitkäkestoinen anestesia. Se mahdollistaa ennen näkemättömän evoluutiohypyn tuntemattomaan nopeasti. Liian nopeasti kyetäksemme lajina sopeutumaan.

Onko nyt nähty, jossain, että eliitin, sen elinkelpoisen osan, on katsottu olevan maailmassa riittävän suuri ja riittävän pieni väestöräjähdyksen suhteen niin, että robottituotantoa ja yhteiskuntia voidaan pyörittää myymällä tuotanto tuotannontekijät omistaville? Työtä vailla oleville "yhteiskunnallisen kehityksen" vuoksi kun ei voi tulevaisuuden tuotantoa rakentaa. He eivät rahattomina ole ""kuluttajia", vaan roskaväkeä.

Uusorjayhteiskuntaan siirryttäessä "kehittyneissä" yhteiskunnissa otetaan käyttöön näennäisratkaisuina erilaisia kansalaispalkkamalleja. Ne kaikki ovat minimitasoisia ihmisen tarpeiden näkökulmasta ja turvaavat vain tuotannon, lähinnä palveluiden toimivuuden ylimenovaiheessa. Globaalissa "kansalaistoimeentulomallissa" tunnustetaan segregaatio. Osa ihmispopulaatiosta saa "mennä". Pro Tellus.

https://www.iltalehti.fi/digiuutiset/fce0a6cf-2f3c-40bb-92ca-c8a2f1bca506_dx.shtml

torstai 20. syyskuuta 2018

KUN SOTE LOPULLISESTI VIEDÄÄN MAALIIN

Kun "Sote-uudistus" viedään markkinafundalistisen ideologian mukaisesti "maaliin", niin kuin keskustakokoomus-akseli maassamme haluaa tehtävän, tarkoittaa se uusia rahalähtöisiä jakolinjoja ihmisryhmien välille.

Lopullisessa ratkaisussa "ihmisroskat", kuvan mukaisesti, jäävät kaikkea sote-apua vaille. Lisäksi järjestelmä laajentaa "ihmisroskakäsitteen" todellisuusavaruutta addiktoituneesta irtolaisuudesta pikkupersaukisten ja köyhtyvän keskiluokan suuntaan. Sote uudistus tehdään rahalähtöisesti, raha edellä ja rahapäämääräisesti.



Valinnanvapaus terveyspalveluissa ja laadukkaan hoidon hyvä saatavuus tulevaisuudessa ovat TOSIASIOITA. Jos on maksukykyä. Suomalaiset terveysmiljardit ja mittavat verotuotot halutaan globaalin markkinafundalismin käsikirjan mukaisesti kierrättää ulkomaille. Takaisin sinne, mistä lainamiljardimme tulevat. AA+ pelleluokituksella.

Pyydän kirjoitustani anteeksi suomalaisten enemmistöltä, jotka vaalit vaaleilta äänestävät samat näkevät sokeat päättämään kansamme kohtaloista. Itseltäni en pyydä anteeksi. En heitä äänestä.

maanantai 17. syyskuuta 2018

BRÄNDÄYS ON RIKOLLISTA. BRÄNDIT ON TEHTÄVÄ TARPEETTOMIKSI.

Brändit irtautuvat itsestään. Tuotteesta. Jalostuvat rahaksi. Brändejä ostetaan ja myydään. Tuote tulee kylkiäisenä. Brändikulttuurin performance kertoo aikamme järjettömyydestä.

"Brand", suomeksi merkki, tavaramerkki, laatu, laji, mutta myös kekäle, polttomerkki, poltinrauta, tai palava puu, tarkoittaa selkosuomeksi käännettynä rahaa. Tavallista hienompaa rahaa. Ja paljon rahaa ja valtaa. Yhä harvemmilta, yhä harvemmille.

Brändäys on siis rahan tekemistä. Se tarkoittaa rahan tekemistä mielikuvia vahvistamalla. Tai niitä heikentämällä. Tehokkaimmillaan brändäyksellä luodaan uusia mielikuvia. Mielikuvat tuotteistetaan, sidotaan tuotteeseen ja vaiheistetusti mainonnalla lisäännytetään  neitseellisesti yli maanpallon kamaran.

Brändäys ja brändit ovat vaarallisia maa-planeetalle. Äärimmäisen vaarallisia. Ne vieraannuttavat hengissä pitävästä todellisuudesta ja kuluttavat, entisestään liikaa kulutetun maa-planeetan resursseja, luomalla elämälle täysin tarpeettomia tuotteita uusiksi tarpeiksi. Ylipäätään brändäys ja brändit lisäävät turhaa ja kestämätöntä kulutusta. Jopa niin sanottu henkilöbrändäys sen tekee. Se lisää turhaa taloudellista aktiivisuutta ihmisen ympärillä. Kaikki turha, elonkehälle tarpeeton taloudellinen toiminta on järjetöntä. Brändäys on tärkeä osanen jatkuvaan kasvuun perustuvassa talousmallissa. Malli on mahdoton ja on oman lajimme tuhon tiellä jo saavuttanut kulminaatiopisteensä.

Brändäys on markkinoinin eräs tärkeä osa-alue, joka on nousemassa virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn myötä omaksi käsitteekseen yli markkinoinin. Se on vääjäämätön seuraus globalisaation tiedonvälityksen kehittymisestä yli heimorajojen.

Ihmettelen, ettei kukaan "viisas mies" kyseenalaista brändäystä ja brändejä oman lajimme tuhon nopeuttajana. Jos olisin globaalitotalitarismin diktaattori, tai edes viisas mies, kieltäsin brändäämisen ja markkinafundalismin päätöksenteossa ylipäätään. Mutta kun en ole. Ole sinä!

Tästä eteenpäin, nyt ja aina. Minusta:
http://karjalastakajahtaa.blogspot.com/2014/10/uudet-aforismini.html?m=1





torstai 13. syyskuuta 2018

GOODBYE FREE INTERNET

Vapaan internetin kahlitseminen on Lännen Rahanlainaajien eliitin etujen mukaista. Se on johdonmukaista jatkumoa uhkien eliminoimiseksi ja vallan lujittamiseksi.

Venäjällä, Kiinassa ja monissa islamilaisissa maissa internetin amputaatioon on lähdetty suorin sensuurin keinoin. Lännessä nyt sofistikoidummin, mutta äärimmäisen tehokkaasti. Massojen globaali hallinta on taitolaji. Paluuta vanhaan ei ole. Ennenkuin savuavilla raunioilla etsimme toinen toistamme savumerkein.

Kuukausi sitten Yhdysvaltain viestintäviranomainen, FCC, kumosi niin sanotun Internetin neutraliteettiperiaatteen. Se tarkoittaa tasa-arvoperiaatteen poistamista verkkoyhtiöiden toiminnasta. Käytännössä rikkaille nopea ohituskaista nettiin ja rupusakille rajoitettu, lähinnä indy-viihteellinen netti luureihin. Rahaohjauksella vallan kurkkuihin takertuvat akanat puhalletaan taivaalle. Kansalaisten rajoittamaton sisällön tuotanto halutaan kuriin ja pääosin poistaa.

Vaikutukset ovat nähtävissä jo Suomessakin. Monien nettilehtien videot eivät enää näy. Sisältö rajautuu ja ohjaa käyttäjiä. Tämä on hyvä huomata, sillä käytännöstä on tulossa uusi normi. Kontrolloitu netti. Vanha ja vapaa unohtuu. Uusi vapaa ei olekaan oikeasti vapaata.

Euroopan Unionin parlamentin eilinen päätös laajentaa tekijänoikeuskriteereitä muun muassa YouTubessa sisällöntuottajilta alustojen haltioiden, eli suuryhtiöiden suuntaan on taitava manööveri ennakkosensuurin suuntaan. Valinta ja vastuu otetaan pois sadoilta miljoonilta muutamille harvoille suuryhtiöille. Niitä on sitten helpompi kontrolloida. Päätös on valitettava. Tekijäinoikeuksien tiukennuksien kautta ei Lauri Tähkä tule saamaan latiakaan enempää massiinsa. Idiootit!

JohannesW kirjoittaa tänään Ylellä hyvin:

Uutinen:
https://yle.fi/uutiset/3-10401488

LISÄYS 17.9.2018

Globaalitotalirarismi ottaa vallan virtuaalitodellisuudessakin. Markkinafundalismin manuaalin viimeinen luku käsittelee verkossa tapahtuvan tiedonvälityksen ja kansalaistuotannon kahlehtimista. Täysvapaa sananvapaus on vaarallista tulevalle maailmanhallituksen dikratuurille. 

EU on osaltaan päättämässä direktiiviehdotuksessaan ns. linkkiveron voimaan saattamisesta. 

Tarkoittaa, että jatkossa käy käytännössä yksittäiselle ihmiselle mahdottomaksi mm. laittaa linkki vaikkapa jonkun lehden artikkeliin. Se taas tarkoittaa muun muassa nykymuotoisen Facebookin alasajoa.

Toinen vaikutus tulee olemaan tekijänoikeudelliset vaikutukset. Tarkoittaa monen muun muassa YouTuben loppua. Sellaisen YouTuben loppua, joka mahdollistaa "ilmaisen" sisällön tuotannon.

Kolmanneksi tekijänoikeuskäsitettä ollaan laajentamassa koskemaan vaikkapa urheilukilpailuja, lentonäytöksiä ja koiranäyttelyitä.

EU:n suunnitelmat ovat rahakatsannon ja massojen hallinnan linjassa sen jälkeen, kun internetin neutraliteettiperiaatteesta luovuttiin. Internetistä on tullut enemmänkin uhka kuin mahdollisuus. Siksi internet jäsennellään uudelleen. Vain markkinafundalistisella asiasisällöllä, viranomaistoiminnoilla ja viihteellä on jatkossa elämisen mahdollisuus internetissä. Varattoman on tyytyminen vain seuraamaan katseella. Sisältöön on jatkossa lähes mahdotonta vaikuttaa.

Olen tyytyväinen kehitykseen. Se helpottaa lajimme sukupuuttoprosessia. Tiedon ei tarvitse lisätä tuskaa. Idiootitkin kuolevat. Samassa rytäkässä.

https://yle.fi/uutiset/3-10407943

VALEMEDIAT FRAMILLE JA TOTUUDEKSI. TÄMÄKÄÄN LINKKI EI LINKITTYISI:

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/259077-huoli-kohudirektiivista-facebook-estaa-kaikki-uutislinkit-valemediat-enemman





keskiviikko 12. syyskuuta 2018

JOONA-HERMANNILTA HYVÄ TIIVISTELMÄ

Joona-Hermanni Mäkisen kolumnin myötä toivotan kaikille lukijoilleni aamujen aamua.

Nauttikaa lasillinen appelsiinimehupörssissä noteerattua tiivistetuoremehua, joogatkaa hetkonen ja mikäli olette vaikkapa etelän latauskuntolomalla, lähtekää rannalle aamuhölkälle. Se on niin ihanaa. Sillä me olemme viimeisiä sukupolvia, jotka niin voivat tehdä. Aamujen aamua!

Korkmanneille, Sipilöille ja muille Häkämiehille ja Wahlrooseille sanoisin; tehkää reikä viissatasen setelin keskelle ja työntäkää tappisilmänne siitä katselemaan maailmaa. Päätökset rahan läpi. Ainiin sori! Tehän jo teette niin. Idiootit!

Joona-Hermanni Mäkinen:
https://yle.fi/uutiset/3-10396593

Väestöräjähdyksestä ja kansainvaellusten vääjäämättömyydestä:
https://www.hs.fi/tiede/art-2000005823690.html?share=bba42d62699861df0615f8706e89bd7e

tiistai 11. syyskuuta 2018

TOUKON AALLOT

Kävin läpi vanhoja kirjoituksiani. Palauttaakseni sanomisiani tähän hetkeen. Olen nimittäin joutunut Vihreiden massahyökkäyksen kohteeksi. Linkolaisuuteen viittaavat ajatukseni ja Touko Aallon valintaan ja toimintaan kohdistamani vaatimaton kritiikki on sen tehnyt. Yllättävää, vaikka en ole poliittinen toimija. En minkään puolueen äänenkannattaja. "Kalikkaefekti"? "Kakanlentoefekti"?

En lähde toistamaan, enkä siteeraamaan sanomisiani. Ei minun tarvitse. Määrittelen itse itseni. Se välillisesti riittäköön.

Yleisemmällä tasolla voin toki toistaa ajatukseni, että pidän Vihreiden poliittista toimintaa "yleispuoluehingussa" typeränä ja hampaattomana. Ja sanoin T. Aallon valinnan yhteydessä hänen mittakaavaistavan Vihreät takaisin mariginaaliin. Ja sanoin, jälkeenpäin,  T. Aallon omien toimien olevan huonoja puolueen kannatusluvuille. Kun niitä "toimia" tuli, en T. Aaltoa ihmisenä tuominnut. Sen tekevät aivan muut. Tänäänkin. Linkistä luettavissa.

Kun Eero Paloheimon kanssa keskustelimme pitkään, höyrypilvi päiden yllä, 80-luvun alussa, Hämeenlinnan kirjastossa, mahdollisen puolueen perustamisen seurauksista, näyttävät monet uhkat toteutuneen.

Tässä yhteydessä minulla on oikeus, maailmantuhon edessä, haikalla toimintamallia, jonka kautta Koijärven veteraaneja nousi kokemusmaailmoineen Eduskuntaan. Kyse oli tuolloin puhtaasti yhdenasian liikkeestä. Elämän jatkuvuuden turvaamisesta maa-planeetalla. Turha sitä on hävetä. Minä sen sijaan häpeän nykyisin Vihreiden yleispuoluemallia.

Omieni sanomisieni lisäksi katselin myös Vihreiden päätöksentekoa Eduskunnassa. Huomioita tuli kaksi.

Ensiksikin Vihreiden kannanotot Eduskunnassa ovat pehmeämpiä ja pääosin henkilöiden sanomisiin kohdistuvia kuin talon ulkopuolella. Vastaamista heittoihin. Tämä on jossain määrin ymmärrettävää talon toimintatavoista johtuen. Mutta silti.

Tärkein fakta on kuitenkin se, että Vihreät ovat vuosien mittaan olleet osaltaan hyväksymässä päätöksiä, JOTKA PERUSTUVAT JATKUVAN KASVUN IDEOLOGIALLE. Kaikista sellaisista päätöksistä, sekä markkinafundalismiin ( raha edellä ennen ihmistä ) perustuvista päätöksistä tulisi pidättäytyä kategorisesti ja jokaisen kohdalla kertoa kansalle miksi.

Nykyisellä politiikanteolla Vihreät tekevät, ovat jo tehneetkin, itsensä tarpeettomiksi ja rakentaneet itsensä sisään muihin puolueisiin. Se ei riitä. Tästä kertoo ympäristöpuolueiden ahdinko Euroopassa. Viimeinen niukka rimanylitys nähtiin Ruotsissa. Katoavaa kansanperinnettä.

https://www.iltalehti.fi/politiikka/201809112201191765_pi.shtml

LISÄYS:
On oleellista, että Vihreät osallistuisivat merkittäviin hankkeisiin, joilla raiskataan planeettaa, vastustavana voimana. Puolueena. Olemalla paikan päälläi. 

Nykyinen vähäinen ympäristöpoliittinen liikehdintä kulminoituu erilaisiin pro-liikkeisiin, joista Vihreät sanoutuvat irti. Olemalla poissa. Torien vaaliteltat eivät riitä. 

Ympäristön tuhoavan markinafundalismin mukaan on tärkeää integroida ympäristöliikkeet vallitsevaan järjestelmään ja loppujen osalta sirpaloittaa.


LISÄYS 17.9.2018
Näin Vihreiden Jani Toivola.
Aate ei kanna. 


maanantai 10. syyskuuta 2018

RUOTSI, TULKOON VALO.

Heikki K. Auvinen kirjoitti vuonna 2016, että "kun jälkipolvet kirjoittavat oman aikamme historiaa tulevaisuudessa, se tulee eroamaan valtamedian ja uuden tiedon tuottamiseen erikoistuneiden instituutioiden ( tiede, innovaatiotoiminta ja politiikka ) luomasta maailmankuvasta.

Tämä on Ruotsissa nähtävissä todeksi. Mikään ei "tosielämässä" tule muuttumaan. Markkinafundalismilla on absoluuttinen valta. Ruotsissakin.

Auvisen mukaan jatkuvuus ratkaisee. Tai oikeammin ylläpitää. Vahvistaa sääntöä.

Auvinen:
"Konsensus-periaate:
Ihmisiä yhdistävän yhteiskunnallisen toiminnan lähtökohtana on yhteisöllisyydellä saavutettavien etujen suurempi merkitys ( "kokonaisuuden jatkumiselle" ) kuin muiden lähtökohtana olevien asioiden erilaisuus ja merkitys yhteisyydelle.

Yhteisöllisyyden perustana ovat maapallon fyysisen ympäristön lainalaisuudet, käsitykset ajasta, sekä kyky vaihtaa ja hyväksikäyttää tietoja muiden ihmisten ja yhteisöjen kanssa omaan elämään liittyvän erikoisuuden säilyttämiseksi ja jatkamiseksi lisääntymisen avulla."

En olisi itse, lähellekään, yhtä hyvin kyennyt sanomaan tiivistetysti universaalia ymmärrystä ihmisenä olemisesta muun elämän keskellä. Ja sitten aasinsiltaa pitkin Ruotsiin.

Huolimatta Ruotsidemokraattien vaalivoitosta, mikään ei tule muuttumaan vaalivoiton vuoksi, ruotsalaisen politiikan suuressa kuvassa. Maahanmuuton vastustaminen, järjestyksen ja lain peräänhuutaminen, tai EU-vastaisuus, eivät ole vain ruotsalaisia, tämän vuosikymmenen ilmiöitä. Ne ovat eurooppalaisia ilmiöitä.



Se, mikä tekee tappisilmäisyyden, on ruotsalaisen kansankoti-idean stereotypian murtumisen kuvilteltu mahdottomuus. En voi arvostaa kommentaattoreita, jotka tätä päivät päästään ihmettelevät. Ikään kuin Ruotsi olisi pohjoismaisen hyvinvoinnin viimeinen, pysyvä linnake. Ei ole. Niitä ei enää ole. Ruotsi on osa globaalia maailmaa, jota markkinafundalismi integroi todellisuusmalliinsa. Se malli on mustan aukon tapahtumahorisontti, reuna-alue, jonne Ruotsikin on rahakeskeisessä, kasvuun perustuvassa ajattelussa joutunut.

Ainoa merkittävä lyhytaikainen, hetken lämmittävä housukusi, on mitäänsanomattoman vaalituloksen vaikutus Ruotsin kruunun arvoon. Se edelleen heikentyy. Tänään 1€ on yli 10 kuninkaan kruunua. Näin Ruotsin kansallinen valuutta voitelee teollisuuden rattaita aiheuttaen J. Sipilän sängelle syksyn harmautta.

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

PUNAINEN AURINKO NOUSEE

Kirjoittaessani vielä Facebookissa, tein 21.8. tekstin, jossa kritisoin Suomen kiinalaistamista ja massaturismia. Kimmoke sille tuli Savitaipaleen kunnanjohtaja Kimmo Kainulaisen Kiinan vierailusta. Hän haluaa kiinalaistaa Saimaan rannat taloudellisen hyvinvoinnin lisäämisen mantralla. Minä en. Olen kirjoittanut asiasta jo koko 2000-luvun.

Kiinalaiseen maailmanvaltaan:
http://karjalastakajahtaa.blogspot.com/2017/02/kiinalaiseen-maailmanvaltaan.html?m=1

xxxxxxxxxxxxxxx

Tässä se teksti:

"KYLÄPÄÄLLIKKÖ JA KIINA

Hyi! Meni kylmät väreet.
Kunnanjohtaja K. Kainulainen on lyhytnäköisesti, itse sanoisin vastuuttomasti, promoamassa turisteja sadointuhansin Saimaan alueelle. Kun alkaa "puhtaus ja väljyys" muualta loppumaan, niin pannaan planeetan viimeisetkin likoon.

VASTUSTAN MASSATURISMIA!
VASTUSTAN MASSATURISMIA SAIMAALLE JA LAPPIIN!

MASSATURISMIN RESURSSIT TARVITAAN MUUALLE.

Enkä muutenkaan kaipaa kiinalaisten neoimperialismia Suomeen. Metsät biodieseliksi ja maat montuiksi?
Esimerkit löytyvät Kiinan laajentumispolitiikasta, joka tapahtuu alibabarahalla."



xxxxxxxx


Afrikassa strategisesti tärkeät maat Kiina on jo uuskolonisoinut, mutta samoin on käynyt jo mm. Kreikassa, mutta erityisesti Italiassa. Siellä tekstiiliteollisuus alkaa olla pääosin italiankiinalaisten hallussa. Kiinalaisia kolonioita "Pikkukiinoja" syntyy nyt eripuolille  maailmaa kuin sieniä syyssateilla kuivan kesän jälkeen. Suomessakin markkinafundalistinen keskustakokoomuslainen hallitus lyhytnäköisesti haluaa kiinalaisia yrityksineen Suomeen. Seurauksista välittämättä ja niitä tuntematta.

Kiinan valtiojohtoinen neokolonialismi, jotkut puhuvat imperialismista erityisesti Afrikassa, on valtiojohtoinen, pitkän aikavälin suunnitelma. Syitä suunnitelmaan voi lukea alla olevasta linkistä, mutta se toimeenpannaan yritysostoin, jota kautta saadaan kiinalaisia alueelle ja "nuorisolähetyksellä".

Joka vuosi Kiina lähettää 700.000 opiskelijaa eri puolille maailman yliopistoihin. Luku nousee miljoonaan, kun mukaan lasketaan muut, yksityisellä rahalla opiskelevat. Opintojen jälkeen opiskelijoita kannustetaan porkkanoin, tai jopa pakotetaan, jäämään pysyvästi ulkomaille ja establisoitumaan paikalliseen yhteiskuntaan.

Tämän aamun ( 9.9. ) Helsingin Sanomat kirjoittaa aiheesta. On mielenkiintoista, että asiaan aletaan heräämään vasta nyt. Parempi kuitenkin koskaan kuin ei milloinkaan. Sillä kyyti voi kylmää. Siitä on jo esimerkkejä muun muassa Pireuksen sataman myynnistä, tai paremminkin sen seurauksista. Kiinalaisille olemme ali-ihmisiä ja se näkyy pikku hiljaa Kiinan vahvistumisen myötä.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005820422.html?share=e840e855c72fff1f336bf91282343cd6

torstai 6. syyskuuta 2018

BIOS SEN KERTOO. IDIOOTTIEN SUOMI.

On runollista, että Tuomiopäivän viimeinen taistelu, ilman uskontojen eetosta, Harmageddon, on meissä. Sisällämme. Sisäänrakennettuna.

Tiedämme, että ilmastonmuutos on kohtalokas ihmislajille. Ja monille muille lajeille. Emme todellisuuksissamme kuitenkaan tee sille riittävästi. Päinvastoin. Kutsun sitä ihmisen lajinomaiseksi idiotismiksi.

Teoreettisesti ajateltuna maa-planeetalla tulisi kieltää metsien hakkuut, päästöllinen liikenne maalla, merellä ja ilmassa, olemassaolollemme tarpeeton ja vaarallinen tuotanto, asevarustelu, turismi. Maa-planeetan väestön kasvu tulisi estää ja kääntää laskuun. Jos siis oikeasti haluaisimme pelastaa lajimme näkymättömään tulevaisuuteen. Emme halua!

Olen Pentti Linkolan ajatusten heimolainen. Jaan myös kanssaan voimakkaan käsityksen siitä, että oikeastaan mitään suurempaa ei enää ole tehtävissä. Se, että meneekö lajimme kuolemiseen 100, vai 2000 vuotta, on ihmisen 250.000 vuoden historiassa räpäys.

Pidän suomalaista metsienkäyttön käytäntöä puhtaana idiotismina. En huolimatta siitä voi antaa minkäänlaista synninpäästöä ihmiskunnan vihollisille. Heihin lasken koko J. Sipilän hallituksenkin. Syyntakeettomuutta tässä keississä ei ole.

Lue tästä. Bios. Tutkimusraportti lyttää hallituksen hankkeet.
https://yle.fi/uutiset/3-10389057

Suomen Kuvalehti:
https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/lajikato-kiihtyy-halpa-energia-tyrehtyy-tutkijat-kapitalistinen-jarjestelma-ei-selvia-ilman-vahvaa-ohjausta/

TUHOAVA, NÄENNÄINEN POLIITTINEN JATKUVUUS.

Olen oikeastaan otettu, kun vankka ajatukseni suomalaisen politiikan yleislinjan jatkuvuudesta, puolueiden kannatuslukujen perusteella, on toteutumassa.

Vuonna 2002 sanoin kömpelössä pamfletissani, ne tuttua tutummatkin sanat, ettei mikään oikeastaan tule muuttumaan politiikan päälinjoissa, huolimatta siitä, ketä ihmisiä, tai mitä puolueita valtaan vaaleilla valitsemme. Perustelin asiaa Suomen voimakkaalla liittoutumisella  ja globalismin niskalenkillä. Tuosta on kulunut pian 17 vuotta.

Olin väärässä. Mutta vain yhden keskeisen politiikan osa-alueen suhteen. En nimittäin osannut kuvitellakaan ulkopolitiikan yhden palikan, nimittäin turvallisuuspolitiikan, voivan muuttua kahdessa vuosikymmenessä länsisidonnaiseksi lähes kokonaan. Kaikkien pääpuolueidemme suostumuksella. Enemmän kuin itse Länsi olisi edes toivonut.

Pidän tapaa lähes rikollisena, miten Suomi on sidottu Länteen ei-kansanvaltaisin sopimuksin ( tässä kohtaa ei tarvitse puhua edes perustuslaista mitään ) niin kuin myös entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja eilen teki, lähes tekopyhästi, sanoessaan Suomen Suomen Puolustusvoimien harjoittelua Suomen maaperällä yhdessä Oregonin kansalliskaartin kanssa rikolliseksi. Tämä käyköön esimerkiksi.

Kuvaavaa käsitykselleni, "ettei mikään" aidosti muutu, on myös eilinen tieto siitä, että Erkki Tuomioja itse esitteli myöhemmin käytetyt periaatteet sotilaallisesta harjoittelusta Utvassa, eli hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa ministerivaliokunnassa.

Tänään, katsoessani taaksepäin suomalaista politiikkaa, ei Suomen sotilaallinen liittoutuminen enää yllätä. Se tuntuu loogiselta, markkinakeskeisessä globaalipolitiikassa jota sotilaspolitiikkakin globaalissa kontekstissa on. Markkinakeskeistä.

Mikään ei tule myöskään muuttumaan ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen. Siitä pitävät suomalaiset äänestäjät huolen. Vaikka silläkään ei ole merkitystä. Aamun gallup kertoo, että vaalit voisi jättää pitämättä. Minulle asia on ollut selvä jo 17 vuotta.




JATKUMOA. YLIOPISTOT VOITTOA TUOTTAVIKSI YRITYKSIKSI.

Suurin osa englantilaisista yliopistoista perii 9000 punnan lukukausimaksua. Yhdysvalloissa 50.000 dollarin lukukausimaksu ei ole harvinaisuus. Ranska on antautumassa, muualla Euroopassa vielä sinnitellään lähes ilman maksuja.

Markkinafundalistisen käsityksen mukaan yksilön omaamalle tiedolle annetaan numeerinen arvo, korkeakorkoinen laina, jonka opiskelija pystyy maksamaan takaisin saattaessaan tiedollisen pääomansa kiertoon markkinamekanismin polttoaineena. Opiskelija tutustutetaan talouden rautaisiin lakeihin heti fuksivuodesta. Siksi isotkaan lukukausimaksut eivät ole ongelma. Päinvastoin.

Yliopistojen metamorfoosi yritysrahoituksen kautta "puhtaiksi yrityksiksi" on ollut nopea. Vain reilun vuosikymmenen mittainen. Joku saksalainen ränkkinlistojen ulkopuolinen pikku yliopisto kertoo rehtorinsa suulla paheksuntansa; yliopistoilla on myös opetuksellinen, sivistyksellinen ja tutkimuksellinen merkitys, eikä voi ymmärtää nykyistä kehitystä. Mutta nämä viimeiset, eläköityvät dinosaurukset ovat lajinsa viimeisiä. Siitä markkinakeskeisyyden kautta ihmisyyttä ja ihmisiä katsova järjestelmä on pitänyt huolen.

Globaali, kaupallistuva yliopistolaitos sellaisena kuin nykyiset päättäjämme ovat sen kokeneet ja nähneet on historiaa. Epätasa-arvoinen ja neo-orjayhteiskuntaa tukeva yliopistoinstituutio on tosiasia. Pientä antiteesiä tosin on näkyvissä. Parhaimmillaan jo 40 prosenttia valmistuneista laiminlyö takaisinmaksut osin, tai kokonaan. Mutta ei pitkään.

Asiasta hyvä dokkari Areenassa. Mielenkiintoista on kiinalaisten yliopistojen "valloitus". Sen olen itsekin huomannut yliopiston lounasravintolan linjastolla. Jälkiruokamehukeittoa kaadetaan paistettujen perunoiden päälle.

http://areena.yle.fi/1-3863659

maanantai 3. syyskuuta 2018

KUN PALKKA EI RIITÄ RUOKAAN

Kehittyneissä länsimaissa olemme lähestymässä friedmanilaisen markinafundamentalismin utopiaa, joka ei ollutkaan utopia.

Niin Saksassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassakin palkatonta, tai lähes palkatonta työtä tekevä uusorjallisto on tosiasia. Linkin artikkelissa kerrotaan valtion leipäjakelusta "työllisille" Yhdysvalloissa.

Eurooppalaisissa "hyvinvointivaltioissa" olemme vielä "vaiheessa". Palkattoman työn tekemisen määrä on jyrkässä kasvussa, mutta toistaiseksi valtiot ovat pystyneet antamaan silkkaa rahaa kuoleman ja elämän välisen kuilun kattamiseksi. Mutta kuinka kauan?

Saksassa tänä vuonna jo yli 10 miljoonaa työläistä tekee kokopäiväistä työtä keskimäärin 5 euron tuntipalkalla. Valtio maksaa maksaa loput, eli minimin toimeentuloon asti. Järjestelmä on tulossa Pohjoismaihinkin palkkojen yleissitovuuden ja työpaikkakohtaisen sopimisen myötä. Ota, tai jätä. Ja jos jätät, sinua rangaistaan.

Hyvin suomalainen tapa hoitaa "sama asia" on jättää palkka kokonaan maksamatta. Se tapahtuu käytännössä erilaisin harjoittelu- ja kuntoutusmallein. Eräs hyvin toimiva malli on Kelan kuntoutusmalli. Sen piirissä on jo nyt lähes 60.000 työntekijää. Koeaikaisissa muissa malleissa "toimiva" järjestelmä on harjoittelijoiden käyttö. Heidän työpanoksistaan jopa yrityksille maksetaan.

Miksi elämiseen riittämättömän palkan maksaminen, tai palkattoman työn teettäminen laillisesti on yleistynyt? Ja mitä seurauksia ihmisille tästä on lähitulevaisuudessa?

Työn siirtyminen kolmansiin maihin halutaan estää, koska on nähty "työpaikkojen" katoamisen johtavan muun yhteiskunnan infran vaurioitumiseen. Se ei tietenkään ole varakkaidenkaan etu. Päätelmä on kuitenkin osoittatunut pysyvyyden näkökulmasta vääräksi.

Toiseksi on nähty uusorjalliston synnyttäminen yhteiskunnallisena "uudistuksena", joka yhtäältä betonoi yhteiskunnallisen segregaation lopullisesti tilanteessa, jossa ihmisiä planeetalla on jo 7,5 miljardia ja toisaalta samalla kyetään saattamaan massat, uusorjallisto, tiettyyn "minimitilaan", poistamalla teollistumisen ja tekniikan kehittymisen myötään tuoneen toimeentulominimin ylittävä energia. Siten perustarpeiden säätelyllä voidaan massoja hallita.

Mitä moderni orjatyö aiheuttaa yksilölle?

Päällimmäiseksi ja virheellisesti tulee ensiksi usko ja luottamus valtioon. Länsimaissa usko demokratian toimivuuteen ja "hyvyteen". Valtio ei katsota voivan "jättää heitteille" parhaita tyttäriään ja poikiaan. Vaan kyllä voi. Populismin nousu on yksi selvä indikaatio tästä.

Itse asiassa olemme massojen osalta jo siirtymässä länsimaisen demokratian uuteen vaiheeseen, tulevaisuudettomuuteen. Varallisuuden kertyminen, esimerkiksi omaan asuntoon, lomamatkoihin ja vastaviin unelmiin on käymässä yhä useammille vain unelmiksi. Toki välivaihe sekin.

Neososialistisessa järjestelmässä, jossa valtio keppiä käyttäen maksaa toimeentulominimin, mutta yritykset korjaavat voitot, on sekin vain kehitysaste palkattomaan yhteiskuntaan. Klassiseen orjayhteiskuntaan. Sellaiseen, jossa korporatiivinen valtio antaa tarpeiden mukaan suojan, vaatteet ja ravinnon ja määrittelee niiden tason. Sen sijaan massoilta otetaan enemmän kuin kykyjen mukaan. Yksilön tuottavuuden määrän ja tason määrittelevät muut kuin yksilö itse. Tason alittavat ovat ongelma, joka nähdään vain kustannuseränä, joka pyritään minimoimaan.

Kehityksen on globalisaatio nopeasti mahdollistanut. Ylimenovaiheessa tulee olemaan mellakointia ja epäjärjestystä. Satoja miljoonia ihmisiä tulee kuolemaan ylimenovaiheessa ravinnon kallistuessa. Kansainvaellukset lisääntyvät ja niidenkin myötä ihmispopulaatioiden kasvut kääntyvät laskuun.

Tien päässä kuitenkin kirkkaana loistaa toisen maailmansodan jälkeisten sosialististen valtioiden kokeilut. Ihminen voidaan kahdessa sukupolvessa alistaa osaksi keskusjohdettua järjestelmää, jossa "yksilö" tarkoittaa harvalukuisen, etuoikeutetun eliitin ihmistä.

https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/201808312201173065_ul.shtml