JOULUTARINAA

Tämä teksti on Instagram-postaukseni teksti.

Se on liian pitkä monelle alustalle, mutta tästä se löytyy.

JOULUTARINAA

Jo  40 vuotta olen kärsinyt joulunseutuun ahdistuneisuudesta. Se ei suoraan ole vaikuttanut joulukuun arkeeni, mutta siellä se on taustalla ja aiheuttaa mieleeni häiriön. Onneksi, subjektiivisen käsitykseni mukaan, se on ainoa tiedostamani toistuva mielenhäiriö. Joku voi sanoa jotain muuta.

Viime vuosina angsti on hellittänyt. Olen saanut läheisiltä ymmärrystä ja kevennystä raskaaseen jouluun. Olen myös itse kolmen, neljän vuoden ajan työstänyt asiaa, kahdesta kulmasta. Vapautuakseni hatutuksesta.

Tärkeimpänä mieltäni askarruttaneena kysymyksenä olen selvittänyt rahanteon roolia, aina ajasta ennen joulua, Rahan esiripun noustua juuri ennen joulunaikaa Black Friday-teemalla seurannaiskampanjoineen. Tuo esirippu ei kunnolla ole ehtinyt laskeutua, kun alkaa joulumyynnit ja sitten alennusmyynnit. Tavaraa myydään ja ostetaan. Enimmäkseen tarpeettomasti. Brändit halutaan ajatuksiimme kuin lapamadot. Useinkin valheelliset ja tekemällä tehdyt. Ihmiset, jotka eivät osta, saavat kokea kaupan mielestä oikeutetun stigman. Kauppa sanoo taitavasti, välillisesti ja kaunistellen, että kaikki ostavat. Sinäkin. Sinunkin tulee ostaa. Vaikka ei olisi varaa. Tässä kohtaa joulua tietenkin tulevat rahanlainaajat mukaan. Pikavippiä ja kulutusluottoa. Monen kanssaihmisen ahdistus syvenee niiden vuoksi.

• Ostamiseen liittyy runsas ja useinkin epäterveellinen syöminen ja erityisesti juominen. Alkoholiin uppoaa euroja. Minua on aina yllättänyt se, että jouluna juodaan tässä maassa eniten alkoholia verrattuna muihin vuotuisiin juhliin. Omaan jouluuni alkoholi ei ole milloinkaan kuulunut, muutamaa viinilasillista enempää.

• 
  Toiseksi, ajallisesti enemmän, selvitin itselleni joulun uskonnollista olemusta ja perspektiiviä. Ihmiskunnan historia koostuu pääosin tapahtumista, jotka tapahduttuaan muuttuvat tarinoiksi. Lajimme kulttuuri ja uskonnot ovat tarinoita ja niiden sisäisiä kertomuksia.
  Minulle, sekulaarille agnostikolle on ajatuksellisesti helppoa lähestyä joulun kristillistä tarinaa. Jeesuksen, yhden juutalaisen neitseellinen syntymä on hieno tarina. Kauniskin. Mutta sen perintö on ruma. Se on itse asiassa inhimillisesti katsoen, jopa monista näkökulmista, julmempi kuin aikamme julmuus. Ainakin suhteellisesti katsottuna väestömääriin peilaten.
  Jatkuu vielä kommentissa.

  
  

  • Lopullisesti menee joulukinkku jopa tapakristityllä väärään kurkkuun, kun kuulee, että vajaassa parissa sadassa vuodessa, noin vuosien 1080 - 1280 välillä yhdeksällä ristiretkellä Palestiinan ja Välimeren arabimaihin, kuoli tauteihin ja tapettiin 1,7 - 2 miljoonaa ihmistä. Mittakaavaksi: tuolloin Euroopassa asusteli noin 70 miljoonaa ihmistä. Inkvisiitiossa noitina ja harhaoppisina tapettiin, myös pro-Jeesus projekteina, lähteistä riippuen 20.000 - 300.000 poloista, joista yksikään ei ollut aikamme pääsiäisnoitaa kummempi.
    
    Ehkä kuitenkin on merkityksellistä, juuri näin kristillisen juhlan edellä huomata, että uskonnot tarinoineen edelleenkin tappavat, erityisesti abrahamilaiset uskonnot, juutalaiset, islamilaiset ja kristityt. Tappavia ovat toki muutkin uskonnot, kuten vaikkapa edelleen jatkuva tragedia rohingya-kansan teurastuksena Myanmarissa. Helppo minun on olla tätä jeesus-tarinaa juhlimatta.
    
    Paradoksaalista on hurjan määräinen höpötys rauhoittumisesta joulunpyhiksi. Suurimmalle osalle se on mahdotonta. Sympaattinen hermosto on kireällä kuin pyykkinaru pakkasessa, eikä viinallakaan sitä joulun hetkenä alas saa ajettua. Mutta yritetään! Yritetää laskeutua jouluun, niin kuin nätitsti sanotaan. Nyt on pakko lopettaa. Alkaa ressaamaan. ?

MIKSI JUMALIA PITÄÄ PALVELLA?

Miksi Jumalaa pitää palvella? Miksi mitään jumalia missään pitää palvella? Olen kysynyt tätä yhä useammin, yhä moninaisemmissa tilanteissa.

Jumalien näkökulmasta en usko, pitkällisen teosofisfilosofisen ajatteluni perusteella, erityisesti heidän oman panos- tuotosajattelunsa pohjalta, että heitä ihmisten tulisi palvella. Ajatus perustuu jumallisuuden käsitteen autonomiaan. Ylimaallisina jumalat eivät ole ihmisistä riippuvaisia. Jos olisivat, eivät olisi jumalia, vaan ihmisiä loisivia taruolentoja.

Tarkasteluun, jumalista ihmisten suuntaan, kuuluu olennaisena lähtökohtana lähes kaikkien jumalien jumalallinen kaikkivaltius ja ylivoimaisuus kaikessa yli ihmisen. Tässä aiheen kontekstiin liittyy ristiriita. Tuskin jumalienkaan näkökulmasta heillä on tarvetta saada ihmisiltä palvelua. Missään muodossa. Mahdollinen tarve kumoaisi jumalallisuuden yliuniversaalisuuden ja täydellisen autonomisen jumalallisuuden käsitteen. Jumalat eivät voi olla ihmisistä riippuvaisia, mikäli ovat jumalia.

--------------

Ihmisten näkökulmasta jumalien palvelemisessa on yksinkertaisesti kyse ihmisen itsensä palvelemisesta. Jumalia halutaan eri muodoin palvella uskonnollisen, itsekkään utilitarismin periaatteen vuoksi. Halutaan moraalisen, omana aikanaan hyväksyttävän etiikan mukaisesti palvella jumalia, jotta saataisiin maksimaalinen hyöty arjelle. Hyöty uskotaan saatavan elämän aikana, mutta myös kuoleman jälkeen. Jälkimmäisessä kyse on tutusta "ei vara venettä kaada" teoriasta.

Jumalien hyväksikäyttö on viety pisimmälle Intiassa. Hindulaisuudessa löytyy jumala kaikille ihmisten tarpeille. Polyteistinen uskontojen kudelma onkin eräs vuosituhansien aikana kehittynyt, ihmisen näkökulmasta monipuolisin jumalajärjestelmä. Oleellista siinä on ihmisten kaikkien ominaisuuksien projisointi nimettyihin jumaliin, yksinkertaisesti arjen käytännöllisyyden nimissä.

Ihmiskunnan ajallisen kehityksen myötä
tiedostavan pragmaattisuuden lisääntyessä jumalallisuus ihmisen ajattelussa siirtyi kohti panteismia. Oli kätevää niputtaa jumalien elämää edesauttavat voimat, sekä luonto ilmiöineen yhteen jumalaan. On käytännöllisempää palvella yhtä jumalaa. Syntyivät monoteistiset uskonnot.

Tänään pääosa, yli puolet maailman ihmispopulaatiosta tunnustaa abrahamilaisia uskontoja eri lahkoineen. Kyseessä on kuitenkin mielestäni enemmän ekumeeninen kielikuva kuin yhtenäinen monoteistinen uskontoperhe, sillä niin kaukana toisistaan ne ovat, itse jumaluutta lukuunottamatta. Islam, kristinusko ja juutalaisuus.
On merkittävää, että islam on 1900-luvun alun 200 miljoonasta kannattajasta kymmenkertaistanut jäsenmääränsä. Syynä on, paradoksaalista kyllä, yhtäältä islamilaisen Jumalan ehdoton säälimättömyys ihmistä kohtaan, mutta toisaalta kaiken läpäisevän julmuuden sitominen tulevaisuudellisuuteen, joka näkyy muun muassa yksityiskohtaisessa paratiisiutopia- ja martyyriusopeissa, sekä jumaluskonnon muuttumisessa maallisen yhteiskuntajärjestelmän keskeiseksi opiksi. Polygamian hyväksyntääkään huomioimatta, joka oli historiallisesti islamin syntysijoilla eräs keskeinen selviytymisen elinehto.

Jumalien palveleminen ihmisen näkökulmasta, jumalathan eivät palvele ihmisiä,  voi sanoa olevan ihmislajin selviytymiseen ja ahneuteen perustuva riitti. Hyvien sattumien, mutta myös epäonnen on katsottu olevan jumalien, joilla on ajateltu olevan ihmisten tunneälyä yhdistettynä tuomiovaltaan, monimuotoisia tekosia.

Aluksi lähdin ajattelemaan kirkollisten instituutioiden jumalanpalvelusoppia   elinympäristömme resursseja riistävinä prosesseina. Sitä ne ehdottomasti ovatkin. Sellaisina voimme ajatella, laajasti ymmärrettynä, jumalanpalvelustyöhön osallistuvia ja heidän ylläpitoaan, fyysisiä rakenteita ja niiden ylläpitoa, maaomaisuuksia ja muita omistuksia, tai sodan tukitoimia, kuten juuri nyt Venäjällä. Jumalien palvelukset siis kuluttavat käsittämättömiä määriä maaplaneetan resursseja, eivätkä jumalat sitä vaadi. Ihmiset palvelevat jumalia itsensä vuoksi. Jumalien palvelusajatus ja siihen liittyvä toiminta sopii ja tulee kyseenalaistaa.

VESISTÖNSUOJELUYHDISTYS

Olen vesistönsuojeluyhdistyksen perustajajäsen vuosikymmenen takaa. Eipä aikaakaan, kun toiminnan aloittamisen jälkeen jouduin eroamaan yhdistyksestä vähin äänin, jättämällä jäsenmaksun suorittamatta. Syynä oli se, että yhdistys poisti kotisivuiltaan keskustelupalstan. 

Se oli erään toimihenkilön mukaan, joka myös istui kunnan luottamustoimissa, kunnan "imagoa" vahingoittava. Vesistöhän oli hänen mukaansa puhdas, eikä keskusteluissa ollut toivottavaa muuta väittää. Keskustelu haluttiin tyrehdyttää. Ei ymmärretty, että avoimessa keskusteluosiossa ihmiset esittävät omia mielipiteitään ja vastaavat itse niistä. Vapaa keskustelu ja yleinen sananvapaus ovat demokraattisen järjestelmän kulmakiviä, myös paikallisesti yhteisöissä.

Tänään olen joutunut tekemään saman valitettavan päätöksen mahdollisesti uudelleen, tosin eri syystä, vaikka en yhdistyksen kotisivuilta vieläkään avointa keskustelupalstaa löydä.

Kukaan ei voi väittää, että olisin kärsimätön penätessäni konkreettisia tuloksia, tai edes realistisia suunnitelmia käytännön toimiksi järven ekologisen tilan huononemiskierteen katkaisemiseksi. Olen odottanut niitä nyt kaksi vuosikymmentä. Yksi miniatyyrikosteikko on yhdistyksen aloitteeista saatu aikaan. Hatunnosto siitä.

Järveä on tutkittu vuodesta 1972, lähinnä säännöllisin näytteenotoin.  On tutkittu siis jo yli 50 vuotta. Ja tutkitaan edelleen. Tutkitaan tutkimuksen vuoksi, vaikka hyvin tiedetään kehityksen trendi. Se huononee edelleen. Samoin tiedetään huonon kehityksen syyt, eli suo- ja metsätalous ja jossain määrin myös ravinnepäästöt.

Läpi yhdistyksen historian, on siteeksi puhuttu järven tilaan vaikuttavista käytännön hankkeista. Aiemmin mainitsemaani pikku kosteikkoa lukuunottamatta ei mitään, suunnitelmia enempää, ole saatu toteutukseen.

Olen joutunut nyt tarkastelemaan yhdistyksen toimintaa omasta näkökulmastani uudelleen. On erinomaista, että yhdistys on toimihenkilökierron myötä saanut aktiivisuusbuustin. Se on hyvä! Erityisesti on nähtävissä jäsenmäärän lisäyksen myötä yhteisöllisyyden ja tiedon määrän lisääntyminen. Kuitenkin edelleen toiminta painottuu, yksittäisen jäsen näkökulmasta, vain tutkimukseen ja jossain määrin järveen liittyvän tiedon jakamiseen.

On ilmeistä, jopa todennäköistä, että myös seuraavat viisikymmentä vuotta painopisteisesti tutkitaan, sukupolvesta toiseen, aina siihen kuuluisaan tappiin asti.

Mitä sitten ajattelen yhdistyksen toiminnasta, kun kritisoin painotusta tutkimukseen, jota on jatkunut jo vuosikymmeniä ja jonka tulokset trendiltään ovat olleet nähtävissä syineen jo pitkään?  

Ymmärrän, että isot, merkittävyyttä tilaan merkitsevät toiminnalliset hankkeet järven ekologisen tilan huononemisen pysäyttämiseksi ovat vaativia ja kalliita. Ne vaativat pääsääntöisesti yhteiskunnan tukea. Se, että saadaanko yhteiskunnalta tukea yksittäisen vesistön tilan parantamiseksi onkin sitten toisen keskustelun aihe. 

Ajattelen, että vesiensuojeluyhdistysten tulisi ympäristöllisesti kriisiytyneessä maailmassa terävöittää toimintaansa valtion, mutta erityisesti kuntien suuntaan. On uskottu, että tuo "terävöittäminen" katkoisi siltoja. En usko. Enää "kiltteydellä" yleiseen etuun liittyvissä kysymyksissä ei saada riittäviä tuloksia. Julkusuus on keskeistä. Asiat voi esittää kärkevästikin, kunhan se tehdään asiallisesti ja kohteliaasti ja mahdollisimman paljon tietoon perustuen. Yksinkertaisia lukuarvoja vesistöjen tilasta tosiasioiksi löytyy.

Vesiensuojeluyhdistysten tulisikin käyttää merkittävä osa resursseistaan kannanottoihin paikallisessa mediassa, mutta myös pyrkiä vaikuttamaan, joko suoraan, tai epäsuorasti kuntien valmisteluprosesseihin. Juuri nyt ovat  viimeiset, mutta otolliset hetket vaikuttaa laajempiin kansalaispiireihin, erityisesti kun on muun muassa Aalto-yliopiston mukaan nähtävissä jo yhdeksästä kriittisestä planetaarisesta rajasta kuuden ylitykset.

Vaikuttamisen tulisi kohdistua jätevesien puhdistamiseen, kehitystyöhön ja niiden purkamiseen asuinympäristöömme, erityisesti ravinnetaseen osalta. Olisi myös vaikutettava toleransseihin puhdistustuloksissa, päämääränä nollapäästöt. Tätä muun muassa edellyttää ilmaston lämpeneminen pidentyneen kasvukauden myötä.

Toiseksi yhdistysten tulisi vaikuttaa kannanotoin erityisesti valuma-alueille tapahtuvaan luvitukseen. Muun muassa kunnan myöntämiä ympäristölupia tulisi evätä aroilla alueilla tapahtuvissa hakkuissa. Kunnissa tulisi tiedostaa, että puiden kaatoon lain mukaan oikeutetut ovat ainoa ryhmä, joka laillisesti saa saastuttaa vesistöjämme. Tämäkin tosiasia tulisi tuoda esiin tosiasiana, syyllistämättä. Regulaatiota tarvitaan.

Kolmantena keskeisenä vaikutuskohteena tulisi olla kuntien kaavoitustoiminta. Se mitä aroilla alueilla tehdään ja rakennetaan, tai jätetään tekemättä, vaikuttaa merkittävästi vesistöjemme, mutta koko elinympäristömme tilaan pitkälle tulevaisuuteen. Erityisesti kaavoituskysymyksissä vesiensuojeluyhdistysten tulisi ottaa, jopa äkäisempi rooli. Nyt pelätää varpaille astumista. Tässä kuitenkin herrojen pelko on tyhmyyden alku.

Olen ollut nyt uudelleen muutaman vuoden vesistönsuojeluyhdistyksen passiivinen, maksava jäsen. Oman ymmärrykseni vuoksi, siis itseäni ajatellen, punnitessani yhdistyksen toiminnan painopistealueita, joudun jälleen symbolisesti harkitsemaan  jäsenyyttäni suojeluyhdistyksessä. Samalla kuitenkin toivotan kaikille Suomen vesistöjensuojeluyhdistyksille menestystä, ymmärtäen, ettei niiden voimin vesistöjen pitkälle päässyttä pilaantumiskierrettä saada pysähtymään. Siihen tarvittaisiin valtiovallan toimia. Niitä ei ole näkyvissä, ei edes EU:n ennallistamisdirektiivin muodossa.  

VELKA JA RESURSSI

Valtiot haluavat jatkaa kaikilla keskeisillä sektoreillaan tasaista kehitystä. Biologisten organismien tapaan ne pyrkivät tasapainotilaan. Lähes yksisilmäisesti asetetaan kehityksen ja talouskasvun väliin yhtäläisyysmerkit. Valtiot eivät halua kehityksessään pysähdyksiä, eivätkä uusia alkuja, vaan loputonta talouskasvua.

Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon halusi painaa vastikkeetonta rahaa kustantaakseen jättimäiset Vietnamin sodan kustannukset. Manööveriin tarvittiin lopullinen kultakannasta luopuminen.

Lainaus Wikipedia: "Nimellisesti kulta- tai hopeakantaa ylläpidettiin Yhdysvalloissa 1970-luvulle asti siten, että 35 dollaria vastasi yhtä troy-unssia (31,103 476 8g ) kultaa, mutta oikeus vaihtaa seteleitä kultaan oli enää vain muilla valtiolla ja niiden keskus­pankeilla, ei yksityis­henkilöillä. Muiden valtioiden keskuspankit pitivät hallussaan kullan sijasta Yhdysvaltain dollareita. Yhdysvaltain presidentti  Richard Nixon irrotti dollarin lopullisesti kullasta 15. elokuuta 1971 Yhdysvalloissa valta-asemaan nousseen monetaristisen taloustieteen oppien mukaisesti. Koska dollarilla oli ollut reservi­valuuttana maailman­laajuinen merkitys, tämä merkitsi samalla kulta­kannasta luopumista koko maailmassa."

Se mitä maailman globaalille talousjärjestelmälle tuon 1971 elokuun jälkeen on tapahtunut, on ennen kaikkea talousvastuun väheneminen, helpon, vastikkeettoman talousahneuden iloittelu, varallisuuksien käsittämätön keskittyminen, digiaikaan siirtyminen talouksien toiminnallisissa rakenteissa, sekä tänään erityisesti algoritmien, tekoälyn ja virtuaalisuuden yhä laajempi käyttöönotto ja niiden merkityksen korostuminen. Samalla virhevastuu siirtyy yhä enemmän palveluiden tuottajille ja hybridivahingontekojen kontolle, siis pois itse sylttytehtailta.

Miten tämä näkyy maailman valtioiden talouksissa? Suurin näkyvä muutos on valtioiden peruuttamaton velkaantuminen, joka käynnistyi voimakkaasti 1990-luvun alussa, kylmän sodan aikakauden päättyessä. Kaikilla maailman valtioilla on velkaa ja niiden määrät ovat kasvussa. Japanilla valtionvelka on noin 240 % bruttokansantuotteesta, tosin pääosin kotimaisilta instituutiolta lainattuna. Yhdysvalloillakin valtionvelka on jo noin 98 % bruttokansantuotteesta, ollen yli 34000 miljardia dollaria. Velkaluku on niin suuri, että se vaikuttaa merkittävästi liittovaltion toimintaan. Meille valehdellaan, jos sanotaan, että edes pyritään maksamaan valtion velat pois. Ne ovat jäädäkseen ja tässä talousjärjestelmässä vielä hetken kasvavat.

Globaalin makrotalouden näkökulmasta taloudenpidon vuosisataiset periaatteet ovat voimissaan. Siis periaatteessa. Toisen ylijäämä on toisen alijäämä ja päinvastoin. Euroalueella tämä vielä ennen Ukrainan sotaa näkyi hyvin. Saksan talouden kaupan ylijäämä näkyi monen muun maan alijäämänä. Tänään taloustieteilijöille aiheuttaa päänvaivaa Kiina. Onko maa luomassa jopa uutta reunaa yleisesti hyväksytyille talousteorioille? Kiinan teollisuus tekee edelleen valtavaa ylijäämää, mutta samanaikaisesti Kiina velkaantuu nopeasti. Velkaantuuko tietoisesti ja sotilasstrategisesti? On nähty, että Kiinan globaalit, valtapoliittiset pyrkimykset ovat monitahoisia ja ristiriitaisia. Esimerkkinä mainitaan keskusjohtoisen maan massiivinen taloudellinen tuki strategisesti tärkeille aloille, kuten autoteollisuuteen. Autoteollisuuden tukeminen onkin saattanut muun maailman, erityisesti autoteollisuutta omaavan, asettamaan kiinalaisille autoille merkittäviä tuontitulleja. Globaali kaupankäynti onkin yhä enemmän muuttumassa kauppasodaksi, joka sekin tuhovoimaltaan, aikamme yhteiskunnassa, on lähes traaginen.

Palataan tekstin ensimmäiseen lauseeseen. "Valtiot haluavat jatkaa kaikilla keskeisillä sektoreillaan tasaista kehitystä." Maailman resurssien ylikulutuspäivä vuonna 2024 oli elokuussa. Suomessa tuo laskennallinen päivä oli 1.8. Sen jälkeen kulutamme maaplaneetan resursseja liikaa planeetan kantokykyyn nähden ja kulutus edelleen kiihtyy. Haluamme jatkaa ja kehittyä kuten ennenkin. Siihen velka, virtuaalinenkin velka, on nähty ratkaisuksi.

Seuraukset ovat dramaattisia. Rahakeskeisyys on ylittänyt lajikeskeisyyden. Yhä suuremmat alueet muuttuvat ihmisellekin elinkelvottomiksi. Muutoksella on suuri kausaalisuus moniin hyvin ikäviin asioihin. Aalto-yliopiston mukaan yhdeksästä, tällä planeetalla elämällemme  kriittisestä planetaarisesta rajasta, kuusi on jo ylitetty. Ilmasto lämpenee hallitsemattomasti, kansainvaellukset kiihtyvät, luonnon biodiversiteetti on jo romahtanut ja lajikato uhkaa jo ihmislajiakin. Viljelysmaa vähenee nopeasti, samoin makean veden varannot.

Valtioiden käsittämättömän nopea velkaantuminen onkin nähtävä ylikulutetun planeetan resurssin kuvajaisena. Virtuaalivelalla korvataan todellista resurssia. Uskotaan, että virtuaalivelalla voidaan jatkaa kasvua ja hyvinvoinnin lisäämistä ja jalostamista. Vasta aivan viime aikoina olen saanut lukea joidenkin tieteilijöiden näkevän kasvun rajat ( tosin mm. Rooman klubi jo 1970-luvulla ), mutta nyt erityisesti sen täydellisen lopun. Näin muiden muassa ranskalainen Thomas Piketty.

MAALAISJÄRKEÄ, VAI MASSIA?

Tuttavapariskunta on lomalla Turkin rannikolla. Nojaa, lomalla ja lomalla. Sain eilen viestin, jossa peilautuu Suomen julkinen ja vähän muukin terveydenhuoltojärjestelmä kuin Linnanmäen kuvan vääristävässä peilitalossa.

Rouva on sairaanhoitaja ja työterveyden piirissä. Alkaa näköjään senkin systeemin eroosio murentamaan hyvämaineista työterveydenhoitojärjestelmää. Kävi nimittäin viestin mukaan niin, että Terveystalon työterveyslääkäri ei antanut lähetettä rautainfuusioon. Ei edes ykityispotilaana. On lääkärin mukaan liian kallista. Luokkaa 1500€ plus lääkärikäynnit. Rouvalla on raudan imeytymishäiriö.

Turkissa tuttava oli rimpauttanut lääkärilleen ja rautainfuusioajat järjestyivät kahdelle seuraavalle päivälle. Ja yhteishintaan 250€. Jälkeen päin oli lääkäri vielä soitellut ja kysellyt vointia. 

Mitä tästä opimme? Yksilötasolla paljonkin, kansana emme yhtään mitään. Fakta on se ainakin, että terveydenhuollon hintataso kaikkineen, on jo Välimeren pohjoispuolellakin hyvin erilainen. Kallimpi ja halvempi.

Turkissa käy jo pelkästään 1,5 miljoonaa terveysmatkalaista vuosittain ja luku kasvaa nopeasti. Sitä ei käy ihmetteleminen. Suomessa terveydenhuollossa ja monella muullakin sektorilla hinnat karkaavat. Vain varakkaat saavat takuuvarmasti ja nopeasti hoitoa. Turkissa köyhilläkin on kahden viikon hoitotakuu. Jos siinä ajassa et pääse julkisen puolen hoitoon, voit mennä yksityiselle. 

Ei vaan vaikuta, vaan on niin, että suomalaisessa terveessä markkinatalousjärjestelmässä on iso virhe. Se ei ole terve. Ei käytetä maalaisjärkeä, vaan massia. Järjestelmä on rakentunut ahneeksi ja täysin rahakeskeiseksi, sen sijaan, että järjestelmät ylipäätään luotaisiin ihmisten ehdoilla.