torstai 11. maaliskuuta 2021
KORONA TEKEE MAA-PLANEETALLE HYVÄÄ.
perjantai 5. maaliskuuta 2021
KIITOS IHMISET!
Kiitos ihmiset!
Olen yllättynyt aktiivisuudestanne. Viestiä on viety. Siitä tämä ei ainakaan jää kiinni. Luonnon puolesta, ei ketään vastaan.
Savitaipaleen Supanahon puistometsien koneelliset, "tehometsänhoidolliset" toimenpidesuunnitelmat ovat herättäneet huomiota. Olen saanut voimakasta kritiikkiä, osin asiatontakin, esittämilleni uusille ajatuksille. Ylivoimaisesti kuitenkin palaute, jo parin vuoden ajan, on ollut myönteistä, uutta ajattelua luovaa.
Olen myös viime päivinä epäillyt sitä mitä lähimetsissä tullaan tekemään. Tiedotteissa on ristiriita.
Kyse on rakennetun alueen ympäristönhoidosta. Luonnonsuojelusta asuntoalueilla. Kaksi toisistaan poikkeavaa näkemystä ovat törmäyskurssilla. Vanha ja väistyvä ja uusi.
Vallitseva käsitys, vanha ja ahdas näkemys on, että lähimetsiä tulee hoitaa tehometsätalouden keinoin ilman, että edes yhteisölle näistä pienistä katujen välisistä nuorista puista tulisi tuloja, tai saati että niiden todellisille luontoarvoille uhrattaisiin ajatustakaan. Ikään kuin ainoa syy on vain pitää lähimetsät vallitsevan metsänhoidollisen näkemyksen mukaan siistinä ja "hygieenisenä". Ainoa arvo hakkuille nähdään, luonnon suhteen, vääristyneissä kauneusarvoissa.
Erityisesti metsä, joka ei ole talousmetsää, ei saa olla ihmisen vääristyneen luontonäkemyksen tehotoimien kohteena. Tähän vanhakantaiseen toimenpiteiden perusteluun, ikään kuin mahdollistajana, kuuluvat lahopuut. Niiden poistaminen. Kuitenkin juuri ne lähimetsiin tulisi jättää. Keloutumaan, tai maatumaan. Ei mene läpi!
Toinen, nopeasti yleistyvä näkemys on, että rakennetuilla alueilla luontoarvot tulee ottaa korostetutusti huomioon. Itse edustan tätä näkemystä. Ajattelun on nopeasti muututtuva tähän suuntaan. Onneksi muuttuukin.
Rakennetuilla alueilla luonto voi olla monimuotoista, ei rakentamattoman luonnon veroista, mutta kuitenkin. Tässä tapauksessa väite, että luonto itse hoitaa itsensä parhaiten on totta.
Ihmisen näkökulmasta luonto voi toimia ihmisen eduksi. Ei muun muassa tarvitse rakentaa melu- , pöly- ja näköesteitä, edellyttäen, että luontoarvot otetaan yhä enemmän maanrakennuksessa huomioon luonnon itsensä kannalta, ei ihmisen. Ja tietenkin myös osaltaan omakin lajimme tulevaisuuden suhteen luonnolla on keskeinen merkitys. Tulevaisuus ihmisen käsisissä koostuu pienistä teoista.
Savitaipaleenkin lähimetsien tapauksessa vapaaehtoinen, julistuksellinen suojelupäätös olisi kaikkien etu. Niin ihmisen, muun eliöstön ja kasvienkin. Se saisi positiivista näkyvyyttä ja nuorenpolven hyväksyntää. Toistaiseksi se on vaikeaa, kun kunnan päättäjien ( virkamiehet ja valtuutetut ) suuri enemmistö ei elinympäristöstämme välitä, ja jos sanookin väittävänsä, ei tiedä miten se tehdään.
Lajiston nopea köyhtyminen on tosiasia. Miksi kehitystä pitää edesauttaa? Katujen väliset metsälöt näyttäisivät ja kuulostaisivat luonnolta, mikäli pyöräkonein luontoa ei tuhottaisi. Edes näillä pienillä rajatuilla alueilla tulisi pyrkiä menemään luonnon ehdoilla, ei ihmisen. Pieneliöstö, linnut ja monet kasvit palaisivat. "Viidakko" olisi myös ihmiselle mitä parhain virkistäytymispaikka yksipuolistetun ja harvan puuston sijaan.
Tässä tarvitaan uutta ajattelua. Eilen eräs kuntalainen tuomitsi Amazonasin alueen hakkuut soijan- ja lihantuotannon vuoksi, mutta sanoi haluavansa katujen välit leikattaviksi nurmikentiksi muutamilla petäjillä tapitettuna. Juuri kun leikattavista isoista nurmikentistä hiljalleen maailmassa aletaan muiden biologisten organismien vuoksi ja eduksi hiljalleen luopumaan. Jos vaikka saataisiin perhosille kodit takaisin.
keskiviikko 17. helmikuuta 2021
LIIKENNERATKAISUILLA ON MERKITYSTÄ
Päivän epistola kylmän Pohjolan reuna-alueelta savikyliltä.
Lumisokeutta.
Liikenneyhteyksillä on merkitystä.
Ihmiset ovat valmiita maksamaan enemmän asumisestaan hyvien julkisten liikenneyhteyksien läheisyydessä. Rakennuttajat, asuntojen omistajat ja asuntojen vuokraajat tietävät tämän.
Ahneus ei milloinkaan ole asunut Korkeasaaressa kaltereiden takana.
Maaseudulla ja pienissä kaupungeissa kaikki on toisin. Julkinen liikenne ja liikennöitsijöiden tukeminen ovat edelleen vähentymässä. Rakennuttajat, asuntojen omistajat ja asuntojen vuokraajat tietävät tämän. Maaseudulla Ahneus on ottanut pihakarhun hahmon. Maaseudun ihmiset ovat tottuneet verokarhuun valtion ekosysteemissä, jossa maaseudunkin rahaa virtaa metropolien liikennehankkeisiin.
Liikkumisen mahdollisuuksien ja uusien energiaratkaisuiden myötä alueellinen eriarvoisuus on lisääntymässä. Kasvavissa kaupungeissamme investoidaan voimakkaasti liikkumisen infrastruktuuriin. Seuraukset ovat koko yhteiskunnallemme merkityksellisiä.
Toimiva joukkoliikenne on mahdollistaja. Mikäli sitä ei ole, tai näkymä sen olemassaololle, muun muassa perhekohtaisia investointipäätöksiä tehtäessä on olematon, siirtyy vastuu mahdollisuuksien hyödyntämisestä yhä enemmän yksilölle itselleen. Väestöllinen rakennemuutos kiihtyy.
Valtiovallan merkitys liikennepolitiikassa on keskeinen, erityisesti julkisen vallan investointivarojen allokoinnissa. Muiden muassa niin sanotut tunnin junat tulevat palvelemaan vain suurimpia kaupunkejamme, mutta erityisesti pääkaupunkiseutua työssäkäyntialueena. Häviäjä on maaseutu. Niin kuin on ollut jo tovin päätöksissä lopettaa junavuoroja provinsseihin, sekä lopettaa pysähtymisiä lähes puolella sadalla maaseutuasemalla, kuten esimerkiksi Luumäellä. Tänään jopa monet Tampere - Helsinki junat kiitävät pääradallamme ohi Hämeenlinnankin.
On älyllistä epärehellisyyttä sanoa, että kunnallisvaalit painotuksissaan ja tiennäyttäjänä eivät olisi valtakunnallisesti tärkeät. Ne ovat sitä. Juuri nyt mikään puolue ei voi ottaa vähäisintäkään kunniaa toisintoimimisesta. On haluttu hyvin eriarvoistava aluepoliittinen tilanne ja se on saatu.. Markkinaliberalistisessa hurmoshengessä ja vaihtoehdottomuudessaan liikenneratkaisut on katsottu, vain ja ainoastaan, Rahan silmälasien läpi. Tuottavuuden kasvun läpi. Loputtoman talouskasvun läpi. Ei ihmisten. Ei kaikkien suomalaisten.
keskiviikko 18. marraskuuta 2020
VELKA VELI OTETTAESSA, KAKSOISVELI SEN JÄLKEEN.
perjantai 30. lokakuuta 2020
TÄHÄN ON TULTU. SUOMI UHITTELEE JA PELKÄÄ.
torstai 29. lokakuuta 2020
TOIVOTTU YKSINÄISYYS
Resilienssi murtumassa? Tehostetusta yksinäisyydestä uusi normi?
Linkin artikkeli on kirjoitettu maaliskuun lopulla koronaviruksen ensimmäisen aallon vaikutuksen alla.
Ihmislajin menestys itsessään kertoo ja todistaa tutun hokeman: ihminen lajina on sopeutuvainen ja osaa ottaa poikkeuksellisissa tilanteissa vahvuutensa käyttöön. Ryhmänä. Yhteisönä. Entä tulevaisuudessa?
Sosiaali- ja kulttuuriantropologian näkökulmasta uskon, että "korona-aika" on ilmiöidensä vuoksi erittäin merkityksellinen, erityisesti länsimaiselle, digitaalisen maailman kulttuureissa eläville ihmisille. Merkityksellä on kuitenkin vaikutuksensa länsimaisen dominanssin vuoksi ympäri planeetan.
Itseäni tässä ihmiskeississä kiinnostaa sosiaalisen kognition kehitys ja erityisesti ihmisten välisten suorien suhteiden nopea vähenemä ja sen seuraukset. Kun tupaillat ja palaverit järjestetään teamsilla, tai festarit etänä, kuten juuri kirjamessut, tai lääkäri parantaa verkossa, tai terapiaistunnot puhutaan ruudun kautta, tai kun vaatteet, kilut, ruoka ja beeri ostetaan netistä ja woltit tuovat ne ulko-ovelle, tai kun puoliso tai seksikumppani etsitään profiilin perusteella verkosta, tai kun käymme raveissa älypuhelimen sisällä ja finaaliksi; sitten kun yksinäinen etätyö on tämän ajan korkein työn aste... on yksi vain varmaa: ihmisten välisen suoran, hajuun, ulkonäköön, ääneen ja koko habitukseen perustuvan kansakäymisen väheneminen tulee olemaan suurin muutos sitten tulen keksimisen. Tietoisesta yksinäisyydestä tulee uusi normi. Siinä resilienssi kognitiivisten sosiaalisten taitojen hiekkalaatikolla, jossa joutuu leikkimään yksin, ilman leluja, saattaa monen yksilön kohdalla murtua.
Minusta tuntuu, että ihan jopa tieteiksikin tiedettyjen tieteiden reunoilla pseudotieteet ottavat yhä enemmän valtaa ihmisten arjessa. Virtuaalitodellisuus, joka sekin tänään on todellista, sekoittuu todellisuuteen. Ja päinvastoin. Silloin peli on menetetty, tai ainakin on hypätty iso evoluutiohyppy.
Siinä sitten menemme poimuajolla kohti todellisuuden yksilöiden välistä, absoluuttista yksinäisyyttä, sen enempiä ajattelematta seurauksia.
lauantai 4. heinäkuuta 2020
KIRJOITUS, JOTA EI JULKAISTU
xxxxxxxxxxxxx
LUONNONSUOJELUALUE
Kävellessäni Savitaipaleella, keskellä Kuolimojärveä, Selkäsaaressa, reilun 14 hehtaarin kokoisessa saaressa, syvässä motourassa kohti keskellä kohoavaa mäennyppylää, ajattelen, että vielä seuraavatkin sukupolvet saavat käyttää tätä syvään ruhjottua motouraa.
Saari näyttäisi karttamerkinnän mukaan olevan luonnonsuojelualuetta. Ellei sitten Maanmittauslaitos huijaa.
Ajattelen myös, että kannanottoni on kirjoitettava nyt, etukenossa, paikanpäällä, ennen uusia kyyneleitä.
Katselen kirkkaaksi miellettyä Kuolimojärveä. Sitä se oli vielä 60-luvun lopulla. Tänään on vesi tummaa ja yhä tummuu. Pohja tumman aineksen peitossa.
Miksi Taipaleen seurakunta hakkaa metsiään erittäin aroilla alueilla saarissa ja lähellä rantoja alueilla, jotka on sopimuksella suojeltu vuonna 1998 ja niistä on kertakorvaus maksettu. Tämä ns. Säkniemenlohko-niminen luonnonsuojelualue on vuosittaisten tehometsätalouteen liittyvien toimien kohteena. Avohakkuineen.
Mäelle kiivettyäni ajattelen, että onko seurakunnasta tullut elonkehän vihollinen, vai onko se sitä ollutkin huomaamattani aina? Mikälaisen viestin annamme nuorisollemme luonnonsuojelualueistamme ja niiden merkityksestä, joilla tehdään tehometsätaloutta? Entä Kirkosta?
Kirkkomme tarvitsee uuden uskonpuhdistuksen ja rönsyjen leikkaamista. Ei voi olla niin, että Sanan julistus vaatii hakkuita luonnonsuojelualueilla. Millään perusteilla. Veroeurojen on riitettävä. Toimintaa tulee mukauttaa aleneviin resursseihin.
Ihmisten tulee erota ympäristövastaisia tekoja tekevistä seurakunnista ja koko Kirkosta, ellei se saa seurakuntiaan kuriin. Herrasta ei tarvitse erota!
P. S.
Arkkipiispa, tervetuloa kanssani kesäiselle exkursiolle Savitaipaleelle. Tarjoan nuotiomakkarat ja venekuljetukset. En puhu mitään. Katsellaan.

