maanantai 20. helmikuuta 2023

ÄNKYRÄT JA METSIEN KASVU

Minä ja kaltaiseni änkyrät olemme jo puolitoista vuosikymmentä ihmetelleet, varoitelleet ja tuominneet metsiemme käytön kulttuuria ja sen pysähtyneisyyttä. Olemme pääsääntöisesti tarkastelleet asiaa kolmelta kantilta: miltä maisemaa näyttää ja tuntuu, mitkä ovat metsienkäytön biodiversiteettivaikutukset ja kolmanneksi mitä ovat "metsien hoidon" vaikutukset muuhun luontoomme suoraan ja välillisesti. Näin esimerkiksi suo- ja järviluontomme tilaan ja niiden myötä välillisiin vaikutuksiin muihin biotooppeihin ja niiden organismeihin.

Viimeisen vuoden aikana on asiasta alkanut tulla tutkimustietoa. On havaittu aukottomasti, että metsiemme kasvu on vähentynyt ja vähentyy väärien ja liiallisten metsänkäsittelytoimien vuoksi. Vielä muutama vuosi sitten tutkimustieto kyseenalaistettiin muun muassa keskustalaisten maatalousministerien toimesta käytäessä yksioikoista keskustelua suurimmista mahdollisista hakkuumääristä maamme metsissä. Nyt on ääni kellossa muuttunut, kun metsäteollisuus näkee uhkia raaka-aineensa saannissa jo lähitulevaisuudessa. 



Ahneusfaktori on läpäissyt koko metsäsektorin ja se näkyy nyt ja tunnustetaan. Silti vieläkään ei metsästä tuloksensa saava metsäteollisuus tarkastele metsiemme tilaa muuten kuin rahan näkökulmasta. Ei luonnon ei ihmisen näkökulmasta suoraan, vaan vain rahan kautta. Tästä tosiasiasta kertoo järviemme ja soidemme edelleen huonontuva tila. Nekin ovat viime aikaisissa tutkimuksissa näytetty kiistatta olevan sidoksissa suo- ja metsätalouteen.

https://yle.fi/a/74-20018563?utm_medium=social&utm_source=copy-link-share

keskiviikko 15. helmikuuta 2023

KURI JA JÄRJESTYS.

Voi olla, että ymmärrykseni on samalla tasolla kuin ministerillä, joka sanoi näin: "Ymmärrykseni mukaan Unkarin ratifiointi on valmis joulukuun aikana”. Näin totesi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) marraskuun alussa. Tai että voin sanoa jotain kriittistä koulujärjestelmästämme ja liittää sen, löytäen kausaalisuutta, lisääntyvään jengiväkivaltaan, ilman että tekstini lopussa olisi aukoton lähdeluettelo. Ihan vaan tässä hiljennyn ja ajattelen. Aloitan kansakoulusta, jossa opettaja lukitsi minut ja kaksi toveriani perunakellariin, lähti kokoukseen ja unohti sinne. 

Tohtori Aino Saarisen väitöskirja Suomen heikentyneistä oppimistuloksista aiheutti pari vuotta sitten valtavan porun.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009365393.html

Keskeinen tulos Saarisen tutkimuksessa lienee se, ettei koulua aivan fyysisesti, mutta ei myöskään sisällöllisesti ole kehitetty tutkimustietoon perustuen. Kouluissa sohvineen, isoine avotiloineen on melkoinen härdelli päällä. Tapakasvatukseen ei juuri puututa ja oppilas voi luokassa haahuilla levottomasti ulkovaatteet ja lippis päässä, parhaimmillaan merkkivaatteen huppu silmille vedettynä. Eikä omaan, analyyttiseen ajatteluun juuri ole tarvetta, siihen alunperin tähtäävästä opetussuunnitelmasta huolimatta ja opettaja on useinkin vain aikuinen, jolla ei ole auktoriteettia, muodollisesta auktoriteetista puhumattakaan. Älypuhelimet ja täppärit ovat ripustaneet aivot narikkaan, läksyjä ei juuri tule, eikä niitä tehtäisikään ja kirjat ovat historiallinen jäänne. Näillä tänään mennään.

Koulukeskustelu ryöpsähti Suomen huonontuneiden oppimistulosten myötä. Olemme pudonneet keskikastiin, kompukseen Turkin kanssa. Sen sijaan naapurimme Viro, jossa muun muassa suositaan huomattavasti opettajakeskeisempää opetuksen järjestelyä, on noussut kärkitiloille.

Psykologian emeritaprofessori  Liisa Keltikangas-Järvinen sanoo erojen kasvavan opetusryhmien sisällä. Hänen mukaansa olemme menossa vauhdilla kohti luokkayhteiskuntaa, jonka yhteiskunnallista kehitystä koulu avittaa. Tässä yhteydessä on paljon puhuttu inkluusiosta. Inkluusiossa on kyse tasa-arvoon pohjaavasta kasvatuksesta ja koulutuksesta, jossa mahdollistetaan osallisuus ja johon kaikkia kannustetaan ja ohjataan. Tämän lisäksi syrjimisen käytännöt ovat poissa ja yhdenvertaisuuden periaatetta tutkitaan ja noudatetaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hitaammin kehittyvät, lievästi kehitysvammaiset, adhd-lapset, agressioita omaavat, epäsosiaaliseen käytökseen taipuvaiset, opetuskieltä ymmärtämättömät maahanmuuttajataustaiset lapset ja ihan normihäiriköt mahtuvat samaan opetusryhmään. Ajatus on hieno, mutta mittaustulokset oppimistasojen saavuttamisesta kertovat muusta. Onkin niin, että tietoinen segretaatio oppilaiden ryhmäyttämisessä lienee kuitenkin parempi vaihtoehto kuin segretaatio koulunkäymisen tuloksena.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000009333148.html 

Kuuntelin tänään ( 14.2. ) A-Studion keskustelua jengiväkivallasta. Ilahdutti suomalaistaustaisen ruotsalaisen tutkijan voimakas kannanotto suoraan ruotsalaista koululaitosta kohtaan. Lyhyesti sanottuna hänen mukaansa sieltä puuttuu kuri ja järjestys. Oppilaat jo koulussa opetetaan siihen, ettei yhteiskunnassakaan sen isommin tarvitse laista ja sääntöpohjaisesta järjestyksestä välittää. Näen asian samoin.

Tästä onkin hyvä palata perunakellariin. Lauri söi hillot, Olli yritti särkeä ovea ja minä tein molempia. Opettajan rouva päästi kotiin, kun oli kuullut metelöinnin. Se oli aikaa, jolloin koululla oli vielä kasvatusvastuuta. Opettajan tullessa luokkaan noustiin seisomaan, vastatessa noustiin seisomaan, eikä pipo päässä syöty syksyllä yhdessä poimituista puolukoista tehtyä vispipuuroa, saati että olisi opettajalle haistateltu. Perunakellariin pönkällä lukitseminen oli tietenkin ylilyönti, mutta en ainakaan minä sen vuoksi ole painajaisia nähnyt, saati terapiaa tarvinnut. Ollista ja Laurista en tiedä.

Oppimistori











sunnuntai 29. tammikuuta 2023

MUSIIKIA SUOMESTA. MAINOSTAN.

Viime vuosikymmenten kotimaisen musiikin tuberaadin voittaja ja neljä kunniamainintaa on valittu. Raati, se olin minä. 

Viides oli Jope Ruonansuun "Enkeleitä toisillemme". Konstailematon kunnianosoitus monilahjakuudelle.

Neljänneksi tuli Maustetytöt X Agents ja "Salattu Suru". Video nousee noblesiin.

Kolmanneksi nousi J. Karjalaisen "Mennyt mies". Linja pitää vuosikymmenestä vuosikymmeneen. Osa suomalaisuutta. Näen itseni.

Toisen palkinnon saa Tuure Kilpeläinen Ja Kaihon Karavaani ja kappaleensa "Autiosaari". Saa aina hyvälle mielelle.


Aivan ylivoimaiseksi ykköseksi nousi Arttu Wiskarin "Sirpa". Paras ja koskettava lyriikka, suomalainen poljento ja aivan ylivoimainen video. Suomalaista sielunmaisemaa.






Kunniamaininta  Pauli Hanhiniemen kappaleelle "Muutkin mokaa". Tästä maasta löytyy lahjakkuuta tekemään rouheaa, suomalaista musiikkivideota.




tiistai 24. tammikuuta 2023

METSÄHALLITUKSEN HARVENNUSHAKKUU. LUONTOKATO ETENEE.

 Jokainen voi skarpata ja katsoa mitä Metsähallitus tekee Aalistuntureilla. 

Metsähallituksen mukaan tehdään harvennushakkuita. A-studio 23.1.2023


Antti Haataja kysyy Twitterissä:
"Voisiko joku ekologi/tutkija ottaa kantaa, eroaako kuvassa näkyvä metsienkäsittely millään funktionaalisella tavalla eri metsälajien kannalta avohakkuusta?"

Minä kysyn samaa. Ymmärtääksenne tämän postauksen oikein, korostan kysymystä metsän käsittelystä ja siitä mitä Metsähallituksen edustaja sanoo. Maalaisjärjellä kyseessä on avohakkuu. Kansalaisia sumutetaan. Ympäristön viholliset Rahan renkeinä puhuvat mitä käsketään. Ovat oppineet Putinilta. Jotkut kun uskovat riittävän isoja valeita. Kyseessä on tietoinen toiminta ja tiedotus.  Metsähallituksen yhtiöitetty osa tekee rahaa. Kyseessä on myös poliittinen päätös tuloutuksen määrästä valtiolle. Tulevan hallituksen aikana muutos todennäköisesti tulee olemaan vain huononpaan suuntaan.

Loppuun vielä paljon puhuva Jari Miettisen kommentti Twitteristä:
"Ette usko, mutta tuo on sekä FSC, että PEFC- sertifikaatin mukaisesti hoidettua metsää, eli ha riittää 10 puuta pystyssä. Puuksi lasketaan 50mm tikku. Ihan järjetön kusetus koko metsäsertifiointi. Kuvan aukko on metsälainvastainen. Koko tuon ”arvoketjun” Co2 päästöt ovat hirveät."










lauantai 21. tammikuuta 2023

NATOFARSSI

Yhdysvaltojen, tärkeimmän sotilasliittolaismaamme, maan joka on aloittanut enemmän sotia kuin yksikään muu maa sitten toisen maailmansodan, New Jerseyn senaattori Bob Menendez sanoo, että Turkki on muuttunut niin autoritääriseksi valtioksi, ettei sitä enää voi pitää Yhdysvaltojen liittolaisena.


On mielenkiintoista, että Unkaria ja erityisesti Turkkia on pidetty ja pidetään hidasteena, ei esteenä, Suomen nato-täysjäsenyydelle. Nyt uusi kasken kanto näyttää löytyvän Yhdysvaltain senaatista. 

Senaattori Bob Menendez ei halua myydä aseita Turkille. Syyt ovat ihmisoikeudellispainotteisia. Hän on aiemmin kyennyt estämään useita asekauppoja Turkille ja nyt on vuorossa F-16 hävittäjäkaupan ja jo myytyjen koneiden päivitysten torppaaminen. Turkin ulkoministerin muutaman päivän takaisella Yhdysvaltojen vierailulla amerikkalaiset koplasivat Ruotsin ja Suomen nato-ratifioinnit hävittäjäkauppaan. Nyt kauppa kyseenalaistetaan myyjänkin puolelta.


Suomen kannalta asian tekee kimurantiksi monet, lähinnä ihmisoikeuksiin, länsimaiseen demokratiaan ja oikeuskäytäntöön liittyvät seikat, janan molemmissa päissä.

Kuinka kauan ja kuinka pitkälle Suomen tulee "nuolla Turkin ahteria" antaen periksi omista oikeusvaltioperiaatteistamme? Jo nyt olemme myyneet aseita Turkille, vastoin omia päätöksiämme, maalle joka käy sotaa kurdikansaa vastaan. Samalla tulee muistaa, että tämä autoritäärisesti hallittu maa tulee olemaan sotilaallinen liittolaismaamme. Miten se sopii omaan oikeusvaltioperiaatteeseemme? Mitä viestitämme? Saman asian on kyseenalaistanut oman maansa osalta amerikkalainen senaattori.

Jo aiemmin olen kirjoittanut Suomen "periaatevajeesta" Yhdysvaltojen suhteen. Olemme liittoutuneet monin sotilaallisin sopimuksin Yhdysvaltoihin. Olemme sotineet suoraan Yhdysvaltojen liittolaisina Afganistanissa ja myöhemmin nato-johtoisessa ISAF-operaatiossa naamioituneena missioksi parantaa afganilaisten naisten asemaa. Kyse oli sodasta. Suomi oli osapuoli sodassa, jonka hävisi. 

On täysin oikeutettua ottaa esille tässä nato-kontekstissa, yhä uudelleen, maailman suurimman sotilasmahdin omat, jatkuvat ihmisoikeusrikkomukset. Niistä on puhuttava. Alla listattuna joitakin niistä.

Agent Orange myrkytykset vuosina 1962–1971, jolloin Yhdysvaltain C-123-kuljetuskoneet levittivät kymmeniä miljoonia litroja kasvimyrkkyjä Etelä-Vietnamiin operaatio Ranch Handissa. Tarkoitus oli tuhota kommunistisissejä suojaavat viidakot ja iskeä lovi näiden ruoantuotantoon.  Kasvimyrkkyjen lisäksi Agent Orange sisälsi supermyrkky dioksiiniä, joka edelleen näkyy luonnossa, mutta myös ihmisissä Vietnamissa. Hyökkäyssota Irakiin tekaistuin syin. Abu Ghraibin kidutukset. Useiden täysin syyttömien ihmisten kaappaamiset ympäri maailmaa salaisiin kidutuskeskuksiin ja loppusijoitus Kuubaan Guantanamon keskitysleirille, ilman oikeudenkäyntejä, kaikkien lakien ulkopuolelle. Tässä räikeimpiä. Ensin mainittua on pidetty selvänä rikoksena ihmisyyttä vastaan, josta kukaan, eikä mikään taho joutunut tuomiolle. Eikä sovi unohtaa amerikkalaisen kaksinaismoralismin käsittämättömän suurta määrää. Esimerkistä käy Yhdysvaltain tuomio Iranin viimeaikaisille teloituksille. Niiden tuomitseminen on oikein, mutta tulee muistaa, että Yhdysvallat itse teloittaa ihmisiä jatkuvasti yhä enemmän. Top viidessä. Vuoden 1976 jälkeen on teloitettu 1530 ihmistä.

Suomi on puolensa valinnut. Oikein tai väärin, sen historiaksi muuttuva tulevaisuus kertoo. Nato-jäsenyyden takana on kuitenkin monenlaisten intohimojen, hyväksikäytön ja pyrkimysten monitasoinen verkosto varjojen ja lisääntyvän läpinäkymättömyyden mailla. 

Mitä parhaana ajanvietteenä ole seurannut keskeisten poliitikkojemme arvausleikkiä nato-täysjäsenyyden päivämäärästä. Huonoja ja vääriäkin arvauksia olemme saaneet. Mutta leikkiähän sekin vaan on. Tosin jo nyt, väärien vastausten määrä kertoo minulle heidän kyvykkyydestään tehdä arvioita. Tähänkään kevään vaalit eivät tee kyvykkyyden nostoa. Valitettavasti. Poliittisten johtajiemme ymmärryksen määrä julkituotuna on usein olematon: "Ymmärrykseni mukaan Unkarin ratifiointi on valmis joulukuun aikana”, totesi esimerkiksi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr) marraskuun alussa vuonna 2022.

Tiedän, että jälleen moni ajattelee, että tässä taas putinisti kirjoittaa. Hyvät Tappisilmäiset, tuomitsen Venäjän agression ylipäätään ja nyt erityisesti Ukrainassa! Voinko sen selvemmin sanoa? Teen työtä Ukrainan puolesta, enemmän kuin valtaosa suomalaisista. Se, että puhun ja kritisoin Yhdysvaltoja ja Turkkia Suomen nato-pyrkimysten kontekstissa, ei tee minusta venäläisten toimien hyväksyjää. Puhumattomuuden vaatimus liittolaistemme osalta, heidän teoistaan, on myös epä-älyllistä.

perjantai 20. tammikuuta 2023

EI RUOKAMATKAILULLE! TILAUSLENNOILLA RYPYTTÄMÄÄN PIIRAKOITA?

"Ruokamatkailutarjonta on matkailijoiden kohtaama paikallisuuteen ja tarinoihin perustuva maukas ravintolaruokailu, kotiruokailu, katuruoka, suomalaisen ruoan tekeminen ohjatusti, luonnonantimiin ja keräilyyn liittyvät ruokamatkailutuotteet, luonnossa ja kulttuuriympäristössä tapahtuva ruokailu, erilaiset ruokamatkailuun liittyvät reitit ja tapahtumat, torit, kauppahallit, erikoismyymälät kuten juustolat, viinitilat, tislaamot sekä pienpanimot ja niiden ympärille rakennettu ohjelma." Näin Suomessa määritellään ruokamatkailu. 

Hetki sitten katselin uutisista miten Etelä-Karjalassa Saimaan alueella pyritään kehittämään, lähes hullaantuneena, ruokamatkailua. Joissain korvissa kuitenkin kuullaan tuomiopäivän kello. Siksi ruokamatkailua pyritäänkin nyt lähes vilpillisesti kääntämään ja sen jälkeen markkinoimaan vastuullisena matkailun muotona. Ruokamatkailu on kuitenkin aina vastuutonta. Kaikissa muodoissaan. Kuinka nämä ihmiset kehtaavat? Miksi vastustan kaikkea ruokamatkailua kategorisesti ja yksiselitteisesti? Nälänhädän käsite on otettava lähtökohdaksi tuomitessani ruokamatkailun, lähes rikollisena, valtavaa joukkoa lajitovereita kohtaan, jotka kärsivät nälästä ja usein kuolevat aliravitsemukseen. Mitä tarkoittaa nälänhätä?  


Alueelle, tai maahan julistetaan nälänhätä, kun aliravitsemus ja siihen liittyvä kuolleisuus ylittävät tietyn rajan. Tämä määrittely on suhteellisen yksinkertainen. Määrittelyn mukaan ainakin 20 % alueen kotitalouksista kärsii ravinnonpuutteesta, vakavasti aliravittujen alle 5-vuotiaiden määrä alueella on yli 30 % ja aliravitsemukseen liittyvä kuolleisuus on kaksi aikuista, tai neljä lasta 10 000 ihmistä kohti päivässä. 

Syyt nälänhädälle ovat näennäisesti yksinkertaisia, mutta paljastuvat ympyrän kaaren kohdaksi, josta lähdetään yksinkertaisista väittämistä monisyiselle nälkämatkalle, palaten takaisin lähelle alkupistettä yksinkertaisiin tosiasioihin, jotka liittyvät ihmislajille tyypilliseen peruskäyttäytymiseen. Kaaren sulkeutuessa näemme ihmisen hetkellisen hyvinvoinnin tärkeyden korostuvan tasapainoisen tulevaisuuden ajattelun ja erityisesti tekojen sijaan. Elämme tässä ja nyt, vaikka muuta väittäisimme.

Ihmiskunta on valjastanut noin puolet viljelyskelpoisesta planeetan maaperästä ravinnontuotantoon, lähinnä viljelyskasvien kasvattamiseen. Toiseen puoleen kuuluvat metsät, noin 35% pinta-alasta ja noin 11% on joutomaita, eli pusikoita ja pensaikkoa. Veden peittämää aluetta on 71% planeetan pinta-alasta ja suuren alueen muodostavat viljelyyn ja karjanhoitoon soveltumattomat alueet. Näitä ovat jäätiköt, autiomaat, rämeet ja ihmisen muuhun käyttöönsä ottamat alueet, kuten tieverkot ja asutusalueet. Nopeimmin viljelysmaan katoa aiheuttavat juuri aavikoituminen, jossa keskeisenä syynä on ilmaston lämpeneminen, sekä ihmisen tulevaisuutta huomioimaton maankäyttö rakentamisessa.

FAO:n Yhdistyneiden kansakuntien ruoka- ja maanviljelysorganisaation mukaan noin 23 hehtaaria viljelysmaata poistuu käytöstä joka minuutti. Neliökilometreiksi muutettuna se tarkoittaa vuositasolla suoraan noin kolmasosan Suomen pinta-alasta käsittävää poistumaa. Tosiasiassa poistuva alue on lähes Suomen kokoinen, mikäli katsotaan vain maaperän soveltuvuutta viljelyyn.




Edelleen suurin syy nälänhädälle, noin 60 prosenttia, maailman eri alueilla ovat sodat, myös välillisesti, kuten Ukrainassa käytävä sota osoittaa. Paradoksaalista on se, että useinkin juuri sota-alueilla sodan juurisyyt liittyvät ravinnontuotantoon ja makean veden saatavuuteen. Muita keskeisiä syitä ovat liian nopea väestönkasvu, ottaen huomioon alueen ravinnontuotannon kantokyvyn, ilmaston lämpeneminen ja ääri-ilmiöiden aiheuttama viljelysmaan poistuma, satojen yllättävät menetykset, lannoiteaineiden puute ja kallistuminen, logistiset ongelmat, muun maailman vähentyneet avustusresurssit, sekä varallisuuksien hyvin epätasainen jakautuminen ja korruptio. Lisäksi aivan viime vuosina on kasteluveden puute perinteisillä viljelyalueilla aiheuttanut satojen merkittävää pienenemistä. Näin on käynyt muun muassa Yhdysvaltain Keski-Lännen viljantuotantoalueilla pohjavesialtaiden ehtyessä. 

On huomattava, että viljelysmaan maailmanlaajuinen katoprosessi edelleenkin kiihtyy, päättyäkseen erityisesti ihmislajille kohtalokkaisiin seurauksiin. Kyse on myös globaalin, olemassa olevan ravinnoksi muunnettavan  resurssin allokoinnin muutoksista. Esimerkiksi käy asevarusteluun muutama vuosi sitten käytetyn 2100 miljardin dollarimäärän kasvu muutamassa vuodessa 3000 miljardiin dollariin. Aseet suoralla analogialla ajateltuna ovat tärkeämpiä kuin ravinnontuotanto. Numerot sen osoittavat kiistatta.

YK:n uusimien lukujen mukaan maailman väestöstä jo enemmän kuin 10% kärsii jatkuvasta aliravitsemuksesta. Nopea hyppäys nykyiselle, lähes yhden miljardin ihmismäärälle vuoden 2020 luvusta, 811 miljoonasta, johtuu YK:n mukaan pääosin koronaepidemiasta ja Ukrainan sodasta. Luvut kasvat dramaattisesti useisiin miljardeihin, jos katsotaan ravinnontuotannon niukkuuden muita vaikutuksia. Onkin yhä useammin nähtävissä kalliin ravinnon aiheuttamia välillisiä sairauksia ja kuolemia isoissa kymmenien miljoonien suurkaupungeissa. Päivittäin näemme hallitsemattomia ruokamellakoita ympäri maailmaa. Olemattomat tulot eivät yksinkertaisesti riitä ruokaan, saati sitten mihinkään muuhun. Seuraukset ovat globaaleja ja koskettavat  kaikkia, muun muassa uusien kansainvaellusten muodossa. Afrikassa, jossa parhaillaan on tapahtumassa väestöräjähdys, aliravitsemuksesta kärsii 22% ihmisistä.

Mikäli joku vielä ihmettelee kantaani vastustaa ruokamatkailua niin, että ruoka olisi syy matkustaa nauttimaan ruokaa eri syistä ja vaihtelun vuoksi lomaillen, ihmettelen niitä jotka ihmettelevät. Pidän heitä tyhminä ja osittain tietämättöminä. Minulle ruokamatkailun kritiikki on myös moraalista ja eettistä. Se myös kertoo ympäristön tuhoutumisen kontekstissa ihmislajin sietämättömän pinnallisesta elämästä tällä planeetalla. Edelleen. Tiedosta huolimatta. 

P. S. Pidän myös ruokaohjelmia, kokkisotia ja sen sellaisia arveluttavina. Ovat ainakin järkyttävän kiusallisia ja joidenkin ylemmyydestä kertovia aliravitsemuksesta kärsiville. Kieltäisin, jos kykenisin.

 


perjantai 6. tammikuuta 2023

ON YLEVÄÄ

On tavattoman ylevää, että suomalaiset nuoret eivät halua tehdä jälkeläisiä. Olisi vastuuntunnotonta lisätä ihmispopulaation määrää ylipäätään, mutta myös tehdä lapsia suomalaiseen yhteiskuntaan, jossa yhtäkään asiaa päätöksenteossa ei arvioida lasten, tai heidän vanhempiensa kautta. Otan yksinkertaisen esimerkin.

Alueella, jossa lapsien määrä mahdollistaisi koulun olemassaolon, säällisen koulumatkan ja turvallisen pienen koulun, on koulu lopetettu. Se ei ole lasten, eikä heidän vanhempiensa etu. Se on ainoastaan Rahan etu, paikallistalouden etu. Vastaavia esimerkkejä päätöksistä, joita on tehty yksinomaan talouden näkökulmasta, ihmisten hyvinvoinnin vastaisesti, on lukemattomia, näin muun muassa lopetettaessa terveyskeskuksia taloudellisin perustein, ei ihmisten edun nimissä. Kehityskulut kertovat järjestelmän kriisiytymisestä, järjestelmän, joka perustuu järjenvastaiselle loputtoman kasvun mantralle ja riittämättömästi säädellylle varallisuuksien tasaamiselle.  Tänään olemme auttamattomasti muutoksessa myöhässä. 

Edellä esittämäni kouluesimerkki on kuitenkin yksittäisenä syynä alhaiseen syntyvyyteen naurettavan vähäinen ja vain yksittäinen. Se on kuitenkin selkeän kertova. Koko talouden suuntaan on kuitenkin katsottava ja yksittäisen kansalaisen asemaan järjestelmässä, etenkin kun Suomen hedelmällisyysluku on pudonnut 1,33:een. Niin monta lasta suomalainen hedelmällisessä iässä oleva nainen tänään keskimäärin synnyttää. Nuoret eivät näe toivoa ja tulevaisuuden menestystä yhä enemmän keskittyvän markkinaliberalismin viedessä hyvinvointivaltion rippeetkin. Maa on muuttumassa heille tulevaisuudettomaksi. Kyse on yksinkertaisesti yhä useammin siitä, että palkka, mikäli ylipäätään on työpaikka, ei juurikaan riitä elämiseen. Energia, asunnot, kulkeminen, koulutus ja kallis ruoka ovat nousseet keskiöön. Lisäksi hyvä ja laadukas terveyden- ja vanhustenhuolto on nuorilta karkaamassa taivaanrannan taa. Eikä riittävästä eläketulosta enää edes haaveilla. Vain rahalla saa huippuhoitoa. Jo nyt alkaa muun muassa syöpähoitojen kanssa olla niin. 

Todellisuuden reuna-alueilla hetkellistä toivoa tulevaisuudettomuuteen  antavat huumeet ja päihteet, lisäten yhteiskunnan negatiivista kierrettä. Muun muassa Yhdysvalloissa sota huumeita vastaan on täysin hävitty, kaduilla asuminen lisääntyy nopeasti ja yhä useampi on terveydenhuoltopalveluiden ulkopuolella. Euroopassa vastaavaa on erityisesti tapahtumassa Britanniassa. Huumeiden asteettainen vapauttaminen ja käytön rangaistavuuden poistaminen ovat käynnissä ratkaisuna huumeongelmiin Euroopassakin. Vaihtoehtoja ei ole ja valittu linja on linjassa markkinafundalistisen ajattelun kanssa. Lähdetään tekemään rahaa huumeilla laillisesti, toki harvojen taskuun silloinkin.




Tämän päivän nuorten taloudellisen hyvinvoinnin peak-vuodet ovat takana päin. He eivät enää keskimäärin tule varakkaammiksi kuin vanhempansa, vaikka maa on varakkaampi kuin koskaan aiemmin. Taloudellinen epätasa-arvo on nuorten keskuudessa tunnistettu. Koulutustaso määrittää rationaalisen pelon määrää ja korreloi lasten määrään. Nuoret pelkäävät taloudellista tulevaisuuttaan. Pelkäävät lastensa tulevaisuutta. Lapset eivät siihen näkymään sovi.

Yhä enemmän suomalaisten nuorien suvunjatkamiseen vaikuttavat myös globaalit uhat, jotka koetaan yhä raskaammin omakohtaisesti. Sota Euroopassa, maailman sotilasmenojen nopea kasvu 2100 miljardista dollarista muutamassa vuodessa 3000 miljardiin, käsittämättömän nopea ilmastonmuutos, lajien kato, köyhtyvä luonto, ympäristötuhot, saastuvat ja tyhjenevät meret ja liikakansoitus. Tässä keskeisiä tekijöitä, jotka muodostavat tiedostaville nuorille lähes ylitsepääsemättömän kynnyksen haluta lapsia tuhoutuvaan, äärimmäisen uhanalaiseen, ydinuhan alla elävään maailmaan. Vanhemmat eivät luontaisesti halua lastensa kärsivän. Nuoret ymmärtävät olevansa osa luotoa ja nyt maailman luotoa raiskataan. Meilläkin.

Tänään saamme mitä olemme tilanneet. Vielä toistaiseksi hyväksymme eliitin taloudellisen segretaation, tuloerovaatimuksesta syntyvän laillistetun tulonjakovääryyden, peilaten satojen tuhansien mikropalkkoja saavien oikeudenmukaisuusvaatimusta.  Esimerkiksi maksamme yhteiskuntana huonosti toimivan Postin johtajalle miljoonan euron vuosipalkkaa, tai pois lähtevälle Eksoten vt. johtajalle yli 100.000 euron erorahan, puhumattakaan uusien hyvinvointialueiden johtajien 20.000 euron kuukausipalkoista. Ymmärrystä monilta nuorilta ei myöskään riitä maastamme poisvirtaaville pääomille, lähes vastikkeetta, globaalien omistajuuksien myötä. Esimerkkien lista on pitkä. 

Samanaikaisesti vielä hakkaamme puut avohakkuuna kasvavissa määrin, loppuakseen kokonaan lähimmän sadan vuoden aikana. Vielä kaivamme kaivostunnelimme luonnonsuojelualueiden alle, vielä saastutamme vetemme käyttökelvottomiksi ja vielä saamme uuden Rahan orjalliston. Nuoremme näkevät kehityskulut, näkevät ristiriidat ja rahakeskeisen talouden syöksyvän kehityksessään kohti tuhoaan, eivätkä halua siinä olla mukana tekemällä lapsia tuhoutuvaan prosessiin. Ymmärrän ja kunnioitan!

Pieni yksityiskohta on etnisen Suomen nopea katoaminen. Tarvittaisiin 25.000 uutta suomalaista enemmän vuodessa kuin nyt syntyy. Hedelmällisyysluvun tulisi nousta 2,6:een. Ei nouse. En kuitenkaan väestökehityksen suhteen ole huolissani täällä Suomeksi kutsutulla pohjoisella perukalla. Tyhjiöt täyttyvät ja maa-planeetan elinkelvottoman maa-alueen nopea lisääntyminen lisää kansainvaelluksia, joista Suomikin saa osansa.

P. S. On lähes törkeän hupaisaa, ettei suomalaisten nopeasta kadosta puhuta sen oikeilla nimillä, erityisesti maamme keskeisten päättäjien keskuudessa. Tämä asettaa monet keskeiset poliittiset toimintamallit, päämäärät ja päätökset kyseenalaisiksi.