DETERMINISMI, VAPAA TAHTO JA SATTUMA

Filosofisilla koulukunnilla on pyrkimys päästä ajattelussaan mahdollisimman lähelle totuutta, kohti määritelmää ja loppuksi kruunuksi ratkaistuun yhtälöön. 

Pyrkimys on tietenkin kiinnostava, jopa ylevä, mutta toistaiseksi ymmärryksen vähyys satunnaisuuden merkityksestä biologisen organismin toimintaan, itsensä ja ympäristönsä suhteen, tekee puhtaasta determinismistä ja toisaalta puhtaasta vapaasta tahdosta raajarikkoja.

Olen viime vuosina kääntynyt kompatibilitisen ajattelun ymmärtäjäksi, en tosin täysin. Uskon vapaan tahdon voivan olla olemassa deterministiseksi ajatellussa organismin toiminnassa. En usko tietoisen elämämme olevan  kiveenhakattu ainoastaan kausaalisuuden historia-tulevaisuusaikaikkunassa. 

Sanoin, etten ajattele olevani puhtaan kompatibilistisen ajattelun varaukseton kannattaja. On otettava esiin laadukas ja määritelty sattuma, joka vaikuttaa niin vapaaseen tahtoon kuin determinismin ehtoon sitä heikentävästi.

Skepsis, epäily, vaikuttaa ajatteluuni, lieveilmiönä ajoittain kääntäen sen jopa pessimistisyyteen, jota ajattelua en itsessäni pidä lainkaan kielteisenä ilmiönä. Skeptikkojen määrä, joihin siis katson lukeutuvani, on filosofien keskuudessa viime aikoina kasvanut. Joidenkin arvioiden mukaan kymmenen prosentin raja on ylitetty. 

Tällä vuosikymmenellä vapaan tahdon käsitteestä on keskustelu kiihtynyt ja tyylipuhtaiden filosofien lisäksi keskusteluun osallistuvat yhä enemmän neurotieteilijät, jotka pyrkivät selittämään biologisen organismin ajattelua ja toimintaa pääosin biologisen rakenteen ja sen toiminnan kautta. Hyvä lisänsä sekin.

Yhtä kaikki, minulle, ilman akateemisen hienovirityksen taakkaa, on skotti David Humen ( 1711 - 1776 ) valistusajan perintö keskeinen. Ajattelen hänen jo tuolloin luoneen vankan pohjan tämän ajan skeptiselle keskustelulle vapaasta ihmisen tahdosta ihmiskunnan kontekstissa.

Tätä kirjoittaessani paaston aikainen ohikiitävä, hetkellinen nälkä on muutamaankin kertaan pyrkinyt nostamaan minut työpöydältäni. Olen tiedostanut rappeutuneen itsehallintani jo vuosia sitten. Tänään näen oman mieleni, ajoittain ankarankin koulutuksen parantaneen itsehallintaani. Jatkan kirjoittamista. 

Itsehallinnasta ja itsehillinnästäkin täytyisi lausua jotain. Toisella istumalla.

KESKUSTELUA TEKOÄLYN MORAALISTA

 En ymmärrä keskustelua tekoälyn moraalivajeesta. Pitäisikö tekoälylle mitä suurimmalla kiireellä rakentaa algoritmiverkko tukemaan ihmislajin ymmärryksen mukaista moraalia?

Tulisiko syvemmälti asiaa tuntemattomien kansalaisten ylipäätään ymmärtää tekoälyä ja sen mahdollista moraalittomuutta inhimillisestä näkökulmasta? Kyllä, ainakin yritystä tulisi olla. On  kuitenkin ymmärrettävä, että läpinäkyvyys on tekoälyn kehityksessä ja käyttöönotossa lähes olematonta. Tämän sanottuani ei ole vaikeaa, tai asiaan kuulumatonta sanoa, että AI:n kehitys ja käyttöönotto, keskustelutta ja ilman läpinäkyvyyttä, on suuri uhka demokratioille.

Kenen moraalin näkökulmasta lähdettäisiin tekoälyn moraalia kehittämään? On paljon erilaisiin käsityksiin perustuvaa moraalia ja on moraalittomia. Minun näkökulmasta juuri heidän määränsä kasvaa. Moraalittomien tekoälyn moraali?

Kokonaan toinen asia, vaikkakin sillä on kohtaanto tekoälyyn, on globaali regulaatio yli tekoälyn. Säätelyn todellinen momentum näyttää menneen historiaan. Aikaikkuna sulkeutui. Maailman valtiot ovat sen ymmärtäneet ja pienet valtiot eivät kansallisesti säätelyyn kykene, ilman merkittäviä kielteisiä seurauksia. Kyse on samasta asiasta kuin ilmastosopimuksista. Kaikki tunnustavat tarpeen, mutta tekoihin ei kyetä.

Kunpa nyt ensin saisimme autoni itseohjaavuuden toimimaan niin, ettei se törmäilisi, ainakaan muihin ihmisiin, tai että droonini lentäisi autonomisesti, tai edes kontrollissani aiheuttamatta vahinkoa. Nämä eivät ole moraalikysymyksiä, vaikka joskus sellaisiksi mielletään.

Ennen moraalia, tulisi tietenkin tutkia sähköä. Sitä on tai ei ole. Nolla tai yksi. Sähkön jättimäisessä kontekstissakin tekoälyä on, tai sitä ei ole lainkaan. Fakta on uhka jopa koko tulevaisuuden sivilisaatiolle. Voiko siis  lähitulevaisuutemme yhteiskunta, joka yhä enemmän tukeutuu tekoälyyn, olla stabiili ja turvallisesti toimiva uuden eksistentiaalisen ai-voimavaran yleistyessä ja muuttuessa arjen taustasovelluksiksi, toimien aina ihmisen soluista universumin ääriin. 

Tietotekniikasta tiedämme haavoittuvuuksien dramaattisista vaikutuksista. Läpi yhteiskuntien tekoälypohjaisten sovellusten haavoittuvuuksia tunnetaan toistaiseksi huonosti, mutta on kiistatonta, että tekoälyn haavoittuvuudet koskevat jo lähitulevaisuudessa kaikkia ihmisiä, eivät vain vaikkapa yhden pankin asiakkaita. Tulee ymmärtää, että tekoälyssä on kyse vain kehittyneestä tietotekniikasta, joka pääosin toimii ihmisen arjen eri kerrosten taustalla, lähes huomaamatta. 

Entä uskonnot? Tekoäly tulee murtamaan uskonnollisia myyttejä. Näen, että AI on niille enemmänkin mahdollisuus kuin uhka. Uskontojen on vain hyväksyttävä nopea muutos, tai sitten jättäydyttävä historiaan. Puhdasoppisuuden ja maallistumisen paradigmat saavat tekoälyn myötä uudet sisällöt. Virtuaaliset, tekoälypohjaiset lahkot ovat jo tosiasia ja kokonaan uudet valtauskonnot kerrostuvat vanhojen uskontojen päälle, uusien ai-juurien imiessä vanhojen uskontojen viitekehykset algoritmien rakennusaineiksi.
AI-johdannaiset ratkaisut tekoälyn moraalin evoluutiossa ( sekin nyt uusi oppinsa ), vanhojen uskontojen moraalipohjilla, voi olla valtauskontojen näkökulmista ratkaisu, mutta saattaa olla käyttäjilleen vaarallista muun muassa teknisten laitteiden erilaisissa moraalikäsityksissä,  riippuen siitä missä laitteet, tai sovellukset algoritmeineen valmistetaan.

Tekoälyn suurin vaikutus, joka on jo nähtävissä, ovat muutokset käyttäytymiseemme niin monilla tavoin, että lähdettäessä niitä luettelemaan, epäusko valtaa mielen. Olemme siirtyneet tietopohjaisiin ja massatiedon käyttöön perustuviin yhteiskuntiin, joissa tiedon määrällä on suora yhteys vallankäyttöön ja sen vahvuuteen. Emme enää kykene estämään tekoälyn yhä laajempaa käyttöönottoa, mutta voimme vaatia läpinäkyvyyttä, tietoisen hämärtämisen sijaan. Mikäli epäonnistumme, palvelevat tekoälypohjaiset ratkaisut autoritäärisiä hallintoja paremmin kuin jäljellä olevia, haavoittuvia demokratioita. 

Kosovossa 19.5.2025

SOTATALOUTEEN

Klassinen käsitys sotatalouteen siirtymisestä yhteiskunnassa tarkoittaa julkisen talouden painopisteen ja fokuksen siirtämistä sodankäynnin toteutuksen vahvistamiseen siten, että se mahdollistaa valtiolle tehokkaan ja mahdollisimman pitkäaikaisen ja menestyksekkään sodankäynnin, turvaten kansakunnan olemassaolon.

Tänään edellä mainittuun määritelyyn tulee lisätä, uuden sodankäynnin alalajin määrittelyn, hybridisodankäynnin, vuoksi myös hybridisotatalous.

Huolimatta hybridisodankäynnin tunnistettavista elementeistä Euroopassa, myös Suomessa, ei meillä ole tunnistettavissa puhtaaseen hybridisotatalouteen siirtymistä, ellei sellaisena, vähäisessä määrin suhteessa yhteiskunnan kokonaisresursseihin, voi pitää yhteiskunnan kasvaneita panostuksia digitalisoitumisen myötä syntyneisiin tietoturvan ja vaikuttamisen uhkiin, sekä valvontaan.

Sen sijaan Suomessa on nähtävissä selkeää ja tietoista siirtymistä sotatalouteen. Valtiojohdon taholta ei asiaa haluta, ainakaan toistaiseksi, tuoda esiin oikeilla nimillä ja määrittelyillä. Tämä johtuu siitä, että kriisitietoisuuden kasvaessa sodan ja rauhan kontekstissa yli kansalaisten oman, normaalin arjen ja siihen tavanomaisena pidetyn luottamuksen ja tulevaisuususkon, syntyy yhteiskuntaan levottomuutta, joka säteilee kaikille elämänaloille.

Miten Suomessa tänään, 13.3.2025, siirtyminen sotatalouteen, sen ensimmäisille askeleille näkyy?

Alkuvuodesta 2022 on vihollinen tunnistettu valtiojohdon taholta selväsanaisesti, aiemman diplomaattisemman kielenkäytön sijaan. Tämä on tietenkin lähtökohta. On oltava vihollinen.

Sen jälkeen on raja-asemat suljettu vihollismaan suuntaan. Tässä asiayhteydessä nähtiin ensimmäinen puoluerajat ylittänyt konsensus. Poliittinen yksimielisyys valtiojohdossa onkin keskeistä siirryttäessä sotatalouteen, erityisesti ensimmäisen vaiheen aikana, ennen poikkeuslakien käyttöönottoa.

Ajallisesti samaan siirtymään kohti sotataloutta, liittyy aktiivinen hakeutuminen erilaisiin sotilaallisiin liittoumiin, monenkeskeisiin, sekä yksittäisten valtioiden kahdenvälisiin. Näin tapahtui Suomenkin tapauksessa. Itse liittyminen on nähtävä pitemmän prosessin päätepisteenä, joka kokonaan ei Suomen osalta liittynyt käynnissä olevaan siirtymään sotatalouteen. Prosessissa oli kuitenkin nähtävissä yhtäläisyyksiä, puhuttaessa asioista niiden oikeilla nimillä, erityisesti kansalaisten suuntaan. Asioita ei suoranaisesti salailtu, mutta niitä vähäteltiin ja vähätellään. Näin tapahtui muun muassa asejärjestelmien yhteensovittamisessa nato-yhteensopiviksi viimeisen kahdenkymmen vuoden aikana. Toiminta oli päämäärätietoista. Samanlaista puhumattomuutta tietoisesta toiminnasta, kohti sotataloutta, on juuri nyt selvästi havaittavissa. Osin asiayhteyttä pyritään tänään hämärtämään valtiollisen resilienssin käsitteen taakse.

Tärkein huomio kohdistuu poliittiseen konsensukseen sotilasmäärärahojen kyseenalaistamattomasta kasvattamisesta tilanteessa, jossa valtion talous ilman sotilasmenojen kasvuakin on kriisiytymässä. Keskustelua siitä, mistä sotilasmenojen kasvu otetaan, ei ole aloitettu. Leikataanko jostain ja kuinka paljon? Otetaanko velkaa ja velkavastuita? Kuinka paljon? Kriisitietoisuuden, joko todellisen, tai kuvitellun kasvaessa, on mahdollista, että keskustelua ei käydä. Perusteeksi saattaa riittää kansakunnan olemassaolon turvaaminen. Tämä on keskeinen poliittinen elementti, mutta myös argumentti, sotatalouteen siirryttäessä. Kansakunnan turvallisuus on viime päivinä kuulunut ykskantaan ja perustelematta sen isommin, pääministerinkin puheissa. 

Sotatalouteen siirtyminen edellyttää, historiankin valossa, erilaisista ihmisoikeus- ja aseistariisuntasopimuksista irtaantumista. Suomikin parhaillaan valmistelee Ottawan jalkaväkimiinakieltosopimuksesta irtaantumista. Todennäköisesti jalkaväkiminat otetaan jälleen käyttöön.

Mahdollisesti myös osa pakolaispoliitikkaan liittyvän lainsäädännön muutoksista suhteessa kansainvälisiin sopimuksiimme, kertoo varautumisesta poikkeusoloihin. 

Globaaleissa, rahakeskeisissä, avoimissa talouksissa ja yhteiskunnissa, on teollisuuden siirtäminen sotatalouteen hienovarainen, mutta toteutettavissa oleva prosessi ilman poikkeuslainsäädäntöä. Suomi on lähtenyt markkintalouden keinoin kehittämään sotatarviketeollisuuttaan, toistaiseksi lähes puhtaasti kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan vallitessa. Sota keskellä Eurooppaa on luonut aseteollisuudelle ja sen liepeillä elävälle teollisuudelle, sekä startup-yrityksille kannattavat markkinat. Viime aikoina myös sijoittajat ovat löytäneet aseteollisuuden sampon. Kun sanon, "lähes puhtaasti kysynnän ja tarjonnan epäsuhdan vallitessa" täytyy kuitenkin huomioida Suomen valtion rooli. Suomi on bruttokansantuotteeseensa nähden suhteellisen avokätisesti tukenut sotaa käyvää maata asetoimituksin. Vajeet Suomen omilla varikoilla on pyritty korvaamaan ja korvattukin jo osin, kotimaisella asetuotannolla, jota on kasvatettu voimakkaasti. Tänään suomalaisille aseille ja asejärjestelmille on kysyntää Suomen ulkopuoleltakin.

On selvää, että Suomi on siirtymässä sotatalouteen. Se ei enää juurikaan edellytä johtopäätöksiä, saati prosessin kieltämistä. Toki niin voi tehdä, jos sotatalous kaikkineen laitetaan historialliseen raamiin, tai siitä halutaan käyttää muuta nimeä. Niin ei mielestäni tule tehdä, vaan tässäkin tosiasiat on tunnustettava. Johtopäätökset seurauksista tehdään myöhemmin. Jos tehdään.

MERKITTÄVÄ VOITTO

Eilen, 24.2.2025, Yhdysvallat äänesti YK:ssa, yhdessä Venäjän ja Pohjois-Korean kanssa, ettei Venäjää tuomita  hyökkäyssodasta Ukrainaan. 

Tämä on hattuun lippa niille, jotka vielä ja edelleen änkyttävät Trumpin puolesta yhtään mitään. Samat Trumpin kannattajat olivat aiemmin äärimmäisen putinvastaisia ja näkivät Ukrainan mahdollisen tappion olevan uhka koko Euroopalle, mutta erityisesti itsenäiselle Suomelle. Pidän näitä leijonakorupunaniskoja sivistymättöminä, tietämättöminä ja tolloina. Arvelen heidän kärsivän poliittisesta jakomielitaudista.

Nyt on tihkunut tietoja, useasta lähteestä, muun muassa Romanian ulkoministeriltä, että Riadin neuvotteluissa Venäjä olisi esittänyt uusien natojäsenmaiden, ilmeisesti vuodesta 1997 alkaen, jäsenyyksien peruuttamisia. Asia koskisi silloin Suomeakin.

On paljon pyöritelty Yhdysvaltain käänteisulkopolitiikan motiiveja ja onko niitä ylipäätään. Onko vain kyse D. Trumpin intuitiivisesta ja selkeytymättömästä ajattelusta, jossa muun muassa kaikki irrotetaan suuren typeryyden hengen vallitessa reaalipolitiikan kontekstista ja jopa kausaalisesta ajattelusta? 

https://youtube.com/shorts/sGwKA2QECKg?feature=share

Itse en satasella täysin irrationaaliseen ulkopolitiikkaan usko, vaikka monet Trumpin hallinnon yksittäiset toimet lausuntoineen sellaisia kiistämättä ovatkin. Luulen, että Kiina on keskiössä. Onko kuitenkin niin, että huonompikin ystävyystyyppinen liittolaisuus Venäjän kanssa laskee tulevaisuudessa Kiina - Venäjä akselin painoarvoa ja lisää Yhdysvaltojen liikkumatilaa. Jos näin on, on tässä pelissä Eurooppa suuri häviäjä.

NENÄ JA HERNE

En ole päättänyt otinko TikTokista herneitä nenään. Luultavasti en ottanut, sillä niin tehden sieluttaisin algoritmit. Tekisin TikTokista inhimillisen toimijan. Vaikutusvaltainen toimija se toki on, sen lyhyt, reilun kuukauden mittainen vierailuni alustalla osoitti. 

Muutama päivä takaperin postasin pilakuvan saatteella. Kuvassa väki kävelee älypuhelimiin tuijottaen hakaristin muotoiseen kuoppaan.

Ainakaan algoritmille ei selvinnyt mitä tarkoitin. Siinä kuuluisassa "isommassa kontekstissa". Meni itse kuoppaan. Kuvassa postaus näkyy, muuten yksyhteen, paitsi TikTokissa oli 4 - 5 hästäkkiä. Oli #valheestatotuudeksi #totuudestavalheeksi #henkilökontrolli #kasvojentunnistus. Ainakin nämä. Ottiko kiinalaista algoritmia hermoon tuo "kasvojentunnistus"? Sehän on Kiinassa viety pisimmälle, kuten kaikki kansalaiskontrolli.

Niin tai näin, TikTok antoi ensimmäisen varoituksen ja poisti julkaisun. Tiesin herneitä olevan varalta perstaskussa. Häivyin. Ihmettelen nyt sivustakatsojana TikTokin valtaa. Siellä on suht' yksinkertaista saada kymmenientuhansien katsojamäärät. Minäkin sain. Parhaimmillaan yhtä postausta katsottiin yli 40.000 kertaa.

Poistetun postauksen pointti ja konteksti on ääriajattelun ja fundamentalismikristillisyyden koveneminen ja lisääntyminen länsimaissa, samalla kun massat halutaan hallintaan kuten 1930-luvullakin, mutta aikamme teknologian keinoin. Kuten kuva kertoo, läheskään kaikki eivät sitä ymmärrä, eivätkä välitä,  tuijottavat vain ruutuaan, vaikka heihin vaikutetaan voimakkaasti ja tehokkaasti.

METSIEMME TILA

Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Jyri Seppälä sanoo, etteivät Suomen metsät voi hyvin. Siitä yksi esimerkki ovat metsien hiilinielut, jotka ovat muuttuneet hiilipäästöiksi. Keskeinen syy ovat liialliset hakkuut, joiden myötä metsiemme vuotuinen kasvu on pienentynyt lähes 10 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsiämme hakataan myös vuosi vuodelta keskimäärin yhä nuorempina ja liikaa.

Seuraukset ovat kahdenlaiset. Yhtäältä vaikutukset ovat taloudellisia, toisaalta tulevaisuudellisia, jotka näkyvät lajien, myös ihmisen, selviytymisessä. 

Taloudellisetkin vaikutukset vähentyneelle biomassan tuotolle ovat kolmijakoiset. Teollisuus saa jatkossa yhä vähemmän, yhä kalliimmalla ja yhä vaikeammin laadukasta raaka-ainetta. Se pystyy ja joutuu adaptoitumaan kilpailun ja kannattavuuden kautta pienempään raaka-aineen saantiin. Nyt, ylimenovaiheessa puuraaka-aineen  hankinnasta seuraa yhteiskunnallista painetta ja ristiriitoja eri sidosryhmien välillä. Pahimmillaan ne näkyvät mielenosoituksellisina konfrontaatioina ja jakolinjojen lisääntymisenä ja syvenemisenä väestössä.

Toinen vaikutus ovat pienenevät puunmyyntitulot metsänomistajille. Parhaillaan ylimenovaiheessa, metsätuloja pyritään vakioimaan lisäämällä hakkuita, joka nopeasti näkyy metsien kokonaiskasvussa edelleen sitä vähentävästi. Hakkuiden lisäämisen tie on nopeasti kuljettu loppuun metsätaloushistoriamme aikaikkunassa.

Vaikutukset, sekä metsäteollisuudelle, että metsänomistajille ovat myös kansantaloudellisia. Metsistämme saatava kokonaispotti vähenee. Kompensaatioksi on ajateltu korkeampaa jalostusastetta ja uusia, puupohjaisia innovaatioita. Viime vuosikymmenenä on kuitenkin menty päinvastaiseen suuntaan rakentamalla uutta teollista kapasiteettia sellun tuotantoon, joka on bulkkityyppinen puolivalmiste. Se on myös nuoria metsiä liiallisesti kuluttava. Myöskään uusien puupohjaisten innovaatioiden kannattava tuotanto ei ole lähtenyt etenemään. Ainakaan toistaiseksi.

Kolmas taloudellinen vaikutus saattavat olla isot kustannukset EU:n päästösopimusten rikkomisesta. Niihin Suomikin on sitoutunut. Monien asiantuntijoiden mukaan näin tulee käymään ja Suomelle on nykytilanteen mukaan tulossa miljardilasku. Euroopan parlamentti hyväksyi Euroopan ilmastolain, joka nostaa EU:n vuoden 2030 päästövähennystavoitteen aiemmasta 40 prosentista 55 prosenttiin ja tekee ilmastoneutraaliudesta vuoteen 2050 mennessä laillisesti sitovan tavoitteen. Tavoitteeseen pyritään jäsenvaltioissa päästöjen vähentämisellä kaikilla päästöjä aiheuttavilla sektoreilla, sekä päästökaupalla. Suomen osalta on tullut selväksi, ettei nykytoimin tavoitteita saavuteta.

Metsillä on keskeinen merkitys lajien hyvinvoinnille, myös ihmiselle. Niistä löytyy erilaisia luontotyyppejä, joiden suojelulla on kiire. Suojelun keskeisin tavoite tulee olla kaikkien luontotyyppien ominaispiirteiden säilyttäminen. Suomessa on 69 luontodirektiivin luontotyyppiä, joista 14 on ensisijaisesti ja kiireellisesti suojeltavia. Tämä ei tarkoita tietenkään muidenkaan luontotyyppien unohtamista.

Metsä osaa hoitaa itse itsensä, ihmisen siihen puuttumatta, ylivoimaisella tavalla. Sen se on tehnyt satoja tuhansia vuosia. Metsien omaehtoinen kuolema ja uudistuminen, eivät ole aiheuttaneet haittoja muulle luonnolle. Päinvastoin metsät ovat mahdollistaneet bio-organismien tasapainoisen kehityksen ja olemassaolon.

Ihmispopulaation kasvu on aiheuttanut metsille yhä enemmän talouteen liittyviä vaatimuksia niiden hyödyntämisessä, mutta myös poistamisessa paremman tuoton saamiseksi. Samanaikaisesti sivilisaation rakentaminen aiheuttaa yhä enemmän metsä- ja luontokatoa, sekä muita haittoja.

Metsien tehokäyttö ja äärimmilleen viety metsänhoito lisätuottojen maksimoimiseksi, aiheuttaa metsätyyppien köyhtymistä ja aiheuttaa lisääntyvien hiilipäästöjen lisäksi lajien määrien vähenemää. Tässä ihmisen toimilla on keskeinen merkitys. Selkeästi näkyviä haittoja ovat veden kiertokulun häiriintyminen luonnossa, sekä vesistöjen humuspohjainen tummeneminen. Tässä kontekstissa on huonosti ymmärretty soiden merkitys. Suot onkin pyritty muuttamaan puuntuotantoon, useinkaan siinä hyvin onnistumatta. 

Suomessa on edelleen käynnissä metsänkäyttösektorin voimakas lobbaaminen tehostetun metsänkäytön puolesta. Hiipumista on kuitenkin tosiasioiden ja mahdollisten jättikustannusten vuoksi nähtävissä. On nähty, ettei metsistämme voida ulosmitata rahallista arvoa tiettyä raja-arvoa enempää, joka raja-arvo eri sidosryhmillä on eri tasoilla. Keskeisintä kuitenkin ovat kansalaisyhteiskunnan lisääntyvät ja yhtenäiset käsitykset ja vaatimukset siitä, että metsillämme on muitakin keskeisiä merkityksiä ihmisten hyvinvoinnille arjessa. Nämä merkitykset ovat vahvistuneet. Ne ovat vahvistuneet siinä määrin, että metsäsektori kokonaisuudessaan joutuu ne huomioimaan, ymmärtäen, että myös kansalaisilla on moraalinen omistajuus ja immateriaaliarvoja kansalliseen metsäomaisuuteemme, eivätkä fyysiset omistajat voi metsillä tehdä mitä tahansa. Muutos on käynnissä ja hyvä niin.

SEKASYÖJÄ

Nykyisin ihmisten hyvinvointimessuilla luennoidaan eläinten oikeuksista ja muutenkin asiasta keskustellaan paljon. Onko keskustelu anekauppaa, jolla ostetaan mielen hyvinvointia eläimien oikeuksista puhumalla? Varmaankin on ja ei. Some on iso ja helppo foorumi muiden lajien oikeuksien käsittelyyn. Ok!

Asia on yhtä aikaa monimutkainen ja yksinkertainen. Eläimet, saati kasvit, biologisia organismeja nekin, eivät ole olemassaolonsa edellytyksille itse lakeja luoneet. Eivätkä niitä jatkossakaan tee. Ihminen tekee. Sama kuin alienit tekisivät meille. Eikä toistaiseksi ole eläintuomareita niitä tulkitsemaan, alieneista puhumattakaan ihmiskunnan lakien tulkitsijoina. Eikä ole Haagin kansainvälisen tuomioistuimen kaltaista instituutiota, jossa käsiteltäisiin, ei rikoksia ihmisyyttä vastaan, vaan rikoksia muita lajeja kohtaan. Tarvetta olisi, muun muassa puiden suhteen, jotka muodostavat metsiä, joita tuhotaan. 

Tänään ainoastaan ihmisen on muiden lajien olemassaolon edellytyksiä tulkittava. Tulkinta on useinkin vielä täysin hyötyopin mukaista ja se on ongelma. Muut lajit itse eivät siihen pysty kuin vain esittämällä herkiä indikaatioita, jotka ihmisten tulisi osata lukea ja ymmärtää. Biodiversiteetti lajikohtaisesti on fokuksessa, sekä siihen liittyen ihmisen luomat tilastolliset menetelmät isoista kysymyksistä, kuten ollako, vai eikö olla.

Toinen ongelma on se, että mihin vetelemme punaisia viivoja muiden lajien oikeuksien suhteen. Ovatko kasvit elävinä bio-organismeina jätettävä, muuten kuin uusiutuvilta siemeniltään ja hedelmiltään rauhaan? Mikä on suurin kärsimyksen määrä jonka voimme sallia ja miten sitä mitaan? Onko sellaista? Tuleeko juottoporsaat jättää elämään, mutta hyönteisravinto ihmisille on ok? Entä pilkkiahvenet, räkäkiiskeistä puhumattakaan? Entä hyönteisten joukkotuhonta kesämökillä?

Sekasyöjäihminen, planeetan tyhmin laji ( ainoa joka kykenee tuhoamaan itse itsensä ja tuhoaakin ) on noin 350.000 vuotta käyttänyt mahdollisimman tehokkaasti muita lajeja ravinnokseen. Ja käyttää edelleenkin. Joskus myös omaakin lajiaan. 

Mikäli ihminen tänään lopettaisi kaikkien muiden lajien käytön ravinnossaan, todennäköisesti lajiamme kohtaisi sukupuutto, tai maaplaneetan ihmispopulaation määrä romahtaisi 8,5 miljardista noin 100.000 yksilöön enimmillään. Se tietenkin olisi jatkumon oleellista parantamista, mutta aniharva sellaiseen olisi valmis. Itse aion jatkaa evoluution viitoittamalla tiellä, sekasyöjänä.

JOULUTARINAA

Tämä teksti on Instagram-postaukseni teksti.

Se on liian pitkä monelle alustalle, mutta tästä se löytyy.

JOULUTARINAA

Jo  40 vuotta olen kärsinyt joulunseutuun ahdistuneisuudesta. Se ei suoraan ole vaikuttanut joulukuun arkeeni, mutta siellä se on taustalla ja aiheuttaa mieleeni häiriön. Onneksi, subjektiivisen käsitykseni mukaan, se on ainoa tiedostamani toistuva mielenhäiriö. Joku voi sanoa jotain muuta.

Viime vuosina angsti on hellittänyt. Olen saanut läheisiltä ymmärrystä ja kevennystä raskaaseen jouluun. Olen myös itse kolmen, neljän vuoden ajan työstänyt asiaa, kahdesta kulmasta. Vapautuakseni hatutuksesta.

Tärkeimpänä mieltäni askarruttaneena kysymyksenä olen selvittänyt rahanteon roolia, aina ajasta ennen joulua, Rahan esiripun noustua juuri ennen joulunaikaa Black Friday-teemalla seurannaiskampanjoineen. Tuo esirippu ei kunnolla ole ehtinyt laskeutua, kun alkaa joulumyynnit ja sitten alennusmyynnit. Tavaraa myydään ja ostetaan. Enimmäkseen tarpeettomasti. Brändit halutaan ajatuksiimme kuin lapamadot. Useinkin valheelliset ja tekemällä tehdyt. Ihmiset, jotka eivät osta, saavat kokea kaupan mielestä oikeutetun stigman. Kauppa sanoo taitavasti, välillisesti ja kaunistellen, että kaikki ostavat. Sinäkin. Sinunkin tulee ostaa. Vaikka ei olisi varaa. Tässä kohtaa joulua tietenkin tulevat rahanlainaajat mukaan. Pikavippiä ja kulutusluottoa. Monen kanssaihmisen ahdistus syvenee niiden vuoksi.

• Ostamiseen liittyy runsas ja useinkin epäterveellinen syöminen ja erityisesti juominen. Alkoholiin uppoaa euroja. Minua on aina yllättänyt se, että jouluna juodaan tässä maassa eniten alkoholia verrattuna muihin vuotuisiin juhliin. Omaan jouluuni alkoholi ei ole milloinkaan kuulunut, muutamaa viinilasillista enempää.

• 
  Toiseksi, ajallisesti enemmän, selvitin itselleni joulun uskonnollista olemusta ja perspektiiviä. Ihmiskunnan historia koostuu pääosin tapahtumista, jotka tapahduttuaan muuttuvat tarinoiksi. Lajimme kulttuuri ja uskonnot ovat tarinoita ja niiden sisäisiä kertomuksia.
  Minulle, sekulaarille agnostikolle on ajatuksellisesti helppoa lähestyä joulun kristillistä tarinaa. Jeesuksen, yhden juutalaisen neitseellinen syntymä on hieno tarina. Kauniskin. Mutta sen perintö on ruma. Se on itse asiassa inhimillisesti katsoen, jopa monista näkökulmista, julmempi kuin aikamme julmuus. Ainakin suhteellisesti katsottuna väestömääriin peilaten.
  Jatkuu vielä kommentissa.

  
  

  • Lopullisesti menee joulukinkku jopa tapakristityllä väärään kurkkuun, kun kuulee, että vajaassa parissa sadassa vuodessa, noin vuosien 1080 - 1280 välillä yhdeksällä ristiretkellä Palestiinan ja Välimeren arabimaihin, kuoli tauteihin ja tapettiin 1,7 - 2 miljoonaa ihmistä. Mittakaavaksi: tuolloin Euroopassa asusteli noin 70 miljoonaa ihmistä. Inkvisiitiossa noitina ja harhaoppisina tapettiin, myös pro-Jeesus projekteina, lähteistä riippuen 20.000 - 300.000 poloista, joista yksikään ei ollut aikamme pääsiäisnoitaa kummempi.
    
    Ehkä kuitenkin on merkityksellistä, juuri näin kristillisen juhlan edellä huomata, että uskonnot tarinoineen edelleenkin tappavat, erityisesti abrahamilaiset uskonnot, juutalaiset, islamilaiset ja kristityt. Tappavia ovat toki muutkin uskonnot, kuten vaikkapa edelleen jatkuva tragedia rohingya-kansan teurastuksena Myanmarissa. Helppo minun on olla tätä jeesus-tarinaa juhlimatta.
    
    Paradoksaalista on hurjan määräinen höpötys rauhoittumisesta joulunpyhiksi. Suurimmalle osalle se on mahdotonta. Sympaattinen hermosto on kireällä kuin pyykkinaru pakkasessa, eikä viinallakaan sitä joulun hetkenä alas saa ajettua. Mutta yritetään! Yritetää laskeutua jouluun, niin kuin nätitsti sanotaan. Nyt on pakko lopettaa. Alkaa ressaamaan. ?

MIKSI JUMALIA PITÄÄ PALVELLA?

Miksi Jumalaa pitää palvella? Miksi mitään jumalia missään pitää palvella? Olen kysynyt tätä yhä useammin, yhä moninaisemmissa tilanteissa.

Jumalien näkökulmasta en usko, pitkällisen teosofisfilosofisen ajatteluni perusteella, erityisesti heidän oman panos- tuotosajattelunsa pohjalta, että heitä ihmisten tulisi palvella. Ajatus perustuu jumallisuuden käsitteen autonomiaan. Ylimaallisina jumalat eivät ole ihmisistä riippuvaisia. Jos olisivat, eivät olisi jumalia, vaan ihmisiä loisivia taruolentoja.

Tarkasteluun, jumalista ihmisten suuntaan, kuuluu olennaisena lähtökohtana lähes kaikkien jumalien jumalallinen kaikkivaltius ja ylivoimaisuus kaikessa yli ihmisen. Tässä aiheen kontekstiin liittyy ristiriita. Tuskin jumalienkaan näkökulmasta heillä on tarvetta saada ihmisiltä palvelua. Missään muodossa. Mahdollinen tarve kumoaisi jumalallisuuden yliuniversaalisuuden ja täydellisen autonomisen jumalallisuuden käsitteen. Jumalat eivät voi olla ihmisistä riippuvaisia, mikäli ovat jumalia.

--------------

Ihmisten näkökulmasta jumalien palvelemisessa on yksinkertaisesti kyse ihmisen itsensä palvelemisesta. Jumalia halutaan eri muodoin palvella uskonnollisen, itsekkään utilitarismin periaatteen vuoksi. Halutaan moraalisen, omana aikanaan hyväksyttävän etiikan mukaisesti palvella jumalia, jotta saataisiin maksimaalinen hyöty arjelle. Hyöty uskotaan saatavan elämän aikana, mutta myös kuoleman jälkeen. Jälkimmäisessä kyse on tutusta "ei vara venettä kaada" teoriasta.

Jumalien hyväksikäyttö on viety pisimmälle Intiassa. Hindulaisuudessa löytyy jumala kaikille ihmisten tarpeille. Polyteistinen uskontojen kudelma onkin eräs vuosituhansien aikana kehittynyt, ihmisen näkökulmasta monipuolisin jumalajärjestelmä. Oleellista siinä on ihmisten kaikkien ominaisuuksien projisointi nimettyihin jumaliin, yksinkertaisesti arjen käytännöllisyyden nimissä.

Ihmiskunnan ajallisen kehityksen myötä
tiedostavan pragmaattisuuden lisääntyessä jumalallisuus ihmisen ajattelussa siirtyi kohti panteismia. Oli kätevää niputtaa jumalien elämää edesauttavat voimat, sekä luonto ilmiöineen yhteen jumalaan. On käytännöllisempää palvella yhtä jumalaa. Syntyivät monoteistiset uskonnot.

Tänään pääosa, yli puolet maailman ihmispopulaatiosta tunnustaa abrahamilaisia uskontoja eri lahkoineen. Kyseessä on kuitenkin mielestäni enemmän ekumeeninen kielikuva kuin yhtenäinen monoteistinen uskontoperhe, sillä niin kaukana toisistaan ne ovat, itse jumaluutta lukuunottamatta. Islam, kristinusko ja juutalaisuus.
On merkittävää, että islam on 1900-luvun alun 200 miljoonasta kannattajasta kymmenkertaistanut jäsenmääränsä. Syynä on, paradoksaalista kyllä, yhtäältä islamilaisen Jumalan ehdoton säälimättömyys ihmistä kohtaan, mutta toisaalta kaiken läpäisevän julmuuden sitominen tulevaisuudellisuuteen, joka näkyy muun muassa yksityiskohtaisessa paratiisiutopia- ja martyyriusopeissa, sekä jumaluskonnon muuttumisessa maallisen yhteiskuntajärjestelmän keskeiseksi opiksi. Polygamian hyväksyntääkään huomioimatta, joka oli historiallisesti islamin syntysijoilla eräs keskeinen selviytymisen elinehto.

Jumalien palveleminen ihmisen näkökulmasta, jumalathan eivät palvele ihmisiä,  voi sanoa olevan ihmislajin selviytymiseen ja ahneuteen perustuva riitti. Hyvien sattumien, mutta myös epäonnen on katsottu olevan jumalien, joilla on ajateltu olevan ihmisten tunneälyä yhdistettynä tuomiovaltaan, monimuotoisia tekosia.

Aluksi lähdin ajattelemaan kirkollisten instituutioiden jumalanpalvelusoppia   elinympäristömme resursseja riistävinä prosesseina. Sitä ne ehdottomasti ovatkin. Sellaisina voimme ajatella, laajasti ymmärrettynä, jumalanpalvelustyöhön osallistuvia ja heidän ylläpitoaan, fyysisiä rakenteita ja niiden ylläpitoa, maaomaisuuksia ja muita omistuksia, tai sodan tukitoimia, kuten juuri nyt Venäjällä. Jumalien palvelukset siis kuluttavat käsittämättömiä määriä maaplaneetan resursseja, eivätkä jumalat sitä vaadi. Ihmiset palvelevat jumalia itsensä vuoksi. Jumalien palvelusajatus ja siihen liittyvä toiminta sopii ja tulee kyseenalaistaa.

VESISTÖNSUOJELUYHDISTYS

Olen vesistönsuojeluyhdistyksen perustajajäsen vuosikymmenen takaa. Eipä aikaakaan, kun toiminnan aloittamisen jälkeen jouduin eroamaan yhdistyksestä vähin äänin, jättämällä jäsenmaksun suorittamatta. Syynä oli se, että yhdistys poisti kotisivuiltaan keskustelupalstan. 

Se oli erään toimihenkilön mukaan, joka myös istui kunnan luottamustoimissa, kunnan "imagoa" vahingoittava. Vesistöhän oli hänen mukaansa puhdas, eikä keskusteluissa ollut toivottavaa muuta väittää. Keskustelu haluttiin tyrehdyttää. Ei ymmärretty, että avoimessa keskusteluosiossa ihmiset esittävät omia mielipiteitään ja vastaavat itse niistä. Vapaa keskustelu ja yleinen sananvapaus ovat demokraattisen järjestelmän kulmakiviä, myös paikallisesti yhteisöissä.

Tänään olen joutunut tekemään saman valitettavan päätöksen mahdollisesti uudelleen, tosin eri syystä, vaikka en yhdistyksen kotisivuilta vieläkään avointa keskustelupalstaa löydä.

Kukaan ei voi väittää, että olisin kärsimätön penätessäni konkreettisia tuloksia, tai edes realistisia suunnitelmia käytännön toimiksi järven ekologisen tilan huononemiskierteen katkaisemiseksi. Olen odottanut niitä nyt kaksi vuosikymmentä. Yksi miniatyyrikosteikko on yhdistyksen aloitteeista saatu aikaan. Hatunnosto siitä.

Järveä on tutkittu vuodesta 1972, lähinnä säännöllisin näytteenotoin.  On tutkittu siis jo yli 50 vuotta. Ja tutkitaan edelleen. Tutkitaan tutkimuksen vuoksi, vaikka hyvin tiedetään kehityksen trendi. Se huononee edelleen. Samoin tiedetään huonon kehityksen syyt, eli suo- ja metsätalous ja jossain määrin myös ravinnepäästöt.

Läpi yhdistyksen historian, on siteeksi puhuttu järven tilaan vaikuttavista käytännön hankkeista. Aiemmin mainitsemaani pikku kosteikkoa lukuunottamatta ei mitään, suunnitelmia enempää, ole saatu toteutukseen.

Olen joutunut nyt tarkastelemaan yhdistyksen toimintaa omasta näkökulmastani uudelleen. On erinomaista, että yhdistys on toimihenkilökierron myötä saanut aktiivisuusbuustin. Se on hyvä! Erityisesti on nähtävissä jäsenmäärän lisäyksen myötä yhteisöllisyyden ja tiedon määrän lisääntyminen. Kuitenkin edelleen toiminta painottuu, yksittäisen jäsen näkökulmasta, vain tutkimukseen ja jossain määrin järveen liittyvän tiedon jakamiseen.

On ilmeistä, jopa todennäköistä, että myös seuraavat viisikymmentä vuotta painopisteisesti tutkitaan, sukupolvesta toiseen, aina siihen kuuluisaan tappiin asti.

Mitä sitten ajattelen yhdistyksen toiminnasta, kun kritisoin painotusta tutkimukseen, jota on jatkunut jo vuosikymmeniä ja jonka tulokset trendiltään ovat olleet nähtävissä syineen jo pitkään?  

Ymmärrän, että isot, merkittävyyttä tilaan merkitsevät toiminnalliset hankkeet järven ekologisen tilan huononemisen pysäyttämiseksi ovat vaativia ja kalliita. Ne vaativat pääsääntöisesti yhteiskunnan tukea. Se, että saadaanko yhteiskunnalta tukea yksittäisen vesistön tilan parantamiseksi onkin sitten toisen keskustelun aihe. 

Ajattelen, että vesiensuojeluyhdistysten tulisi ympäristöllisesti kriisiytyneessä maailmassa terävöittää toimintaansa valtion, mutta erityisesti kuntien suuntaan. On uskottu, että tuo "terävöittäminen" katkoisi siltoja. En usko. Enää "kiltteydellä" yleiseen etuun liittyvissä kysymyksissä ei saada riittäviä tuloksia. Julkusuus on keskeistä. Asiat voi esittää kärkevästikin, kunhan se tehdään asiallisesti ja kohteliaasti ja mahdollisimman paljon tietoon perustuen. Yksinkertaisia lukuarvoja vesistöjen tilasta tosiasioiksi löytyy.

Vesiensuojeluyhdistysten tulisikin käyttää merkittävä osa resursseistaan kannanottoihin paikallisessa mediassa, mutta myös pyrkiä vaikuttamaan, joko suoraan, tai epäsuorasti kuntien valmisteluprosesseihin. Juuri nyt ovat  viimeiset, mutta otolliset hetket vaikuttaa laajempiin kansalaispiireihin, erityisesti kun on muun muassa Aalto-yliopiston mukaan nähtävissä jo yhdeksästä kriittisestä planetaarisesta rajasta kuuden ylitykset.

Vaikuttamisen tulisi kohdistua jätevesien puhdistamiseen, kehitystyöhön ja niiden purkamiseen asuinympäristöömme, erityisesti ravinnetaseen osalta. Olisi myös vaikutettava toleransseihin puhdistustuloksissa, päämääränä nollapäästöt. Tätä muun muassa edellyttää ilmaston lämpeneminen pidentyneen kasvukauden myötä.

Toiseksi yhdistysten tulisi vaikuttaa kannanotoin erityisesti valuma-alueille tapahtuvaan luvitukseen. Muun muassa kunnan myöntämiä ympäristölupia tulisi evätä aroilla alueilla tapahtuvissa hakkuissa. Kunnissa tulisi tiedostaa, että puiden kaatoon lain mukaan oikeutetut ovat ainoa ryhmä, joka laillisesti saa saastuttaa vesistöjämme. Tämäkin tosiasia tulisi tuoda esiin tosiasiana, syyllistämättä. Regulaatiota tarvitaan.

Kolmantena keskeisenä vaikutuskohteena tulisi olla kuntien kaavoitustoiminta. Se mitä aroilla alueilla tehdään ja rakennetaan, tai jätetään tekemättä, vaikuttaa merkittävästi vesistöjemme, mutta koko elinympäristömme tilaan pitkälle tulevaisuuteen. Erityisesti kaavoituskysymyksissä vesiensuojeluyhdistysten tulisi ottaa, jopa äkäisempi rooli. Nyt pelätää varpaille astumista. Tässä kuitenkin herrojen pelko on tyhmyyden alku.

Olen ollut nyt uudelleen muutaman vuoden vesistönsuojeluyhdistyksen passiivinen, maksava jäsen. Oman ymmärrykseni vuoksi, siis itseäni ajatellen, punnitessani yhdistyksen toiminnan painopistealueita, joudun jälleen symbolisesti harkitsemaan  jäsenyyttäni suojeluyhdistyksessä. Samalla kuitenkin toivotan kaikille Suomen vesistöjensuojeluyhdistyksille menestystä, ymmärtäen, ettei niiden voimin vesistöjen pitkälle päässyttä pilaantumiskierrettä saada pysähtymään. Siihen tarvittaisiin valtiovallan toimia. Niitä ei ole näkyvissä, ei edes EU:n ennallistamisdirektiivin muodossa.  

VELKA JA RESURSSI

Valtiot haluavat jatkaa kaikilla keskeisillä sektoreillaan tasaista kehitystä. Biologisten organismien tapaan ne pyrkivät tasapainotilaan. Lähes yksisilmäisesti asetetaan kehityksen ja talouskasvun väliin yhtäläisyysmerkit. Valtiot eivät halua kehityksessään pysähdyksiä, eivätkä uusia alkuja, vaan loputonta talouskasvua.

Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon halusi painaa vastikkeetonta rahaa kustantaakseen jättimäiset Vietnamin sodan kustannukset. Manööveriin tarvittiin lopullinen kultakannasta luopuminen.

Lainaus Wikipedia: "Nimellisesti kulta- tai hopeakantaa ylläpidettiin Yhdysvalloissa 1970-luvulle asti siten, että 35 dollaria vastasi yhtä troy-unssia (31,103 476 8g ) kultaa, mutta oikeus vaihtaa seteleitä kultaan oli enää vain muilla valtiolla ja niiden keskus­pankeilla, ei yksityis­henkilöillä. Muiden valtioiden keskuspankit pitivät hallussaan kullan sijasta Yhdysvaltain dollareita. Yhdysvaltain presidentti  Richard Nixon irrotti dollarin lopullisesti kullasta 15. elokuuta 1971 Yhdysvalloissa valta-asemaan nousseen monetaristisen taloustieteen oppien mukaisesti. Koska dollarilla oli ollut reservi­valuuttana maailman­laajuinen merkitys, tämä merkitsi samalla kulta­kannasta luopumista koko maailmassa."

Se mitä maailman globaalille talousjärjestelmälle tuon 1971 elokuun jälkeen on tapahtunut, on ennen kaikkea talousvastuun väheneminen, helpon, vastikkeettoman talousahneuden iloittelu, varallisuuksien käsittämätön keskittyminen, digiaikaan siirtyminen talouksien toiminnallisissa rakenteissa, sekä tänään erityisesti algoritmien, tekoälyn ja virtuaalisuuden yhä laajempi käyttöönotto ja niiden merkityksen korostuminen. Samalla virhevastuu siirtyy yhä enemmän palveluiden tuottajille ja hybridivahingontekojen kontolle, siis pois itse sylttytehtailta.

Miten tämä näkyy maailman valtioiden talouksissa? Suurin näkyvä muutos on valtioiden peruuttamaton velkaantuminen, joka käynnistyi voimakkaasti 1990-luvun alussa, kylmän sodan aikakauden päättyessä. Kaikilla maailman valtioilla on velkaa ja niiden määrät ovat kasvussa. Japanilla valtionvelka on noin 240 % bruttokansantuotteesta, tosin pääosin kotimaisilta instituutiolta lainattuna. Yhdysvalloillakin valtionvelka on jo noin 98 % bruttokansantuotteesta, ollen yli 34000 miljardia dollaria. Velkaluku on niin suuri, että se vaikuttaa merkittävästi liittovaltion toimintaan. Meille valehdellaan, jos sanotaan, että edes pyritään maksamaan valtion velat pois. Ne ovat jäädäkseen ja tässä talousjärjestelmässä vielä hetken kasvavat.

Globaalin makrotalouden näkökulmasta taloudenpidon vuosisataiset periaatteet ovat voimissaan. Siis periaatteessa. Toisen ylijäämä on toisen alijäämä ja päinvastoin. Euroalueella tämä vielä ennen Ukrainan sotaa näkyi hyvin. Saksan talouden kaupan ylijäämä näkyi monen muun maan alijäämänä. Tänään taloustieteilijöille aiheuttaa päänvaivaa Kiina. Onko maa luomassa jopa uutta reunaa yleisesti hyväksytyille talousteorioille? Kiinan teollisuus tekee edelleen valtavaa ylijäämää, mutta samanaikaisesti Kiina velkaantuu nopeasti. Velkaantuuko tietoisesti ja sotilasstrategisesti? On nähty, että Kiinan globaalit, valtapoliittiset pyrkimykset ovat monitahoisia ja ristiriitaisia. Esimerkkinä mainitaan keskusjohtoisen maan massiivinen taloudellinen tuki strategisesti tärkeille aloille, kuten autoteollisuuteen. Autoteollisuuden tukeminen onkin saattanut muun maailman, erityisesti autoteollisuutta omaavan, asettamaan kiinalaisille autoille merkittäviä tuontitulleja. Globaali kaupankäynti onkin yhä enemmän muuttumassa kauppasodaksi, joka sekin tuhovoimaltaan, aikamme yhteiskunnassa, on lähes traaginen.

Palataan tekstin ensimmäiseen lauseeseen. "Valtiot haluavat jatkaa kaikilla keskeisillä sektoreillaan tasaista kehitystä." Maailman resurssien ylikulutuspäivä vuonna 2024 oli elokuussa. Suomessa tuo laskennallinen päivä oli 1.8. Sen jälkeen kulutamme maaplaneetan resursseja liikaa planeetan kantokykyyn nähden ja kulutus edelleen kiihtyy. Haluamme jatkaa ja kehittyä kuten ennenkin. Siihen velka, virtuaalinenkin velka, on nähty ratkaisuksi.

Seuraukset ovat dramaattisia. Rahakeskeisyys on ylittänyt lajikeskeisyyden. Yhä suuremmat alueet muuttuvat ihmisellekin elinkelvottomiksi. Muutoksella on suuri kausaalisuus moniin hyvin ikäviin asioihin. Aalto-yliopiston mukaan yhdeksästä, tällä planeetalla elämällemme  kriittisestä planetaarisesta rajasta, kuusi on jo ylitetty. Ilmasto lämpenee hallitsemattomasti, kansainvaellukset kiihtyvät, luonnon biodiversiteetti on jo romahtanut ja lajikato uhkaa jo ihmislajiakin. Viljelysmaa vähenee nopeasti, samoin makean veden varannot.

Valtioiden käsittämättömän nopea velkaantuminen onkin nähtävä ylikulutetun planeetan resurssin kuvajaisena. Virtuaalivelalla korvataan todellista resurssia. Uskotaan, että virtuaalivelalla voidaan jatkaa kasvua ja hyvinvoinnin lisäämistä ja jalostamista. Vasta aivan viime aikoina olen saanut lukea joidenkin tieteilijöiden näkevän kasvun rajat ( tosin mm. Rooman klubi jo 1970-luvulla ), mutta nyt erityisesti sen täydellisen lopun. Näin muiden muassa ranskalainen Thomas Piketty.

MAALAISJÄRKEÄ, VAI MASSIA?

Tuttavapariskunta on lomalla Turkin rannikolla. Nojaa, lomalla ja lomalla. Sain eilen viestin, jossa peilautuu Suomen julkinen ja vähän muukin terveydenhuoltojärjestelmä kuin Linnanmäen kuvan vääristävässä peilitalossa.

Rouva on sairaanhoitaja ja työterveyden piirissä. Alkaa näköjään senkin systeemin eroosio murentamaan hyvämaineista työterveydenhoitojärjestelmää. Kävi nimittäin viestin mukaan niin, että Terveystalon työterveyslääkäri ei antanut lähetettä rautainfuusioon. Ei edes ykityispotilaana. On lääkärin mukaan liian kallista. Luokkaa 1500€ plus lääkärikäynnit. Rouvalla on raudan imeytymishäiriö.

Turkissa tuttava oli rimpauttanut lääkärilleen ja rautainfuusioajat järjestyivät kahdelle seuraavalle päivälle. Ja yhteishintaan 250€. Jälkeen päin oli lääkäri vielä soitellut ja kysellyt vointia. 

Mitä tästä opimme? Yksilötasolla paljonkin, kansana emme yhtään mitään. Fakta on se ainakin, että terveydenhuollon hintataso kaikkineen, on jo Välimeren pohjoispuolellakin hyvin erilainen. Kallimpi ja halvempi.

Turkissa käy jo pelkästään 1,5 miljoonaa terveysmatkalaista vuosittain ja luku kasvaa nopeasti. Sitä ei käy ihmetteleminen. Suomessa terveydenhuollossa ja monella muullakin sektorilla hinnat karkaavat. Vain varakkaat saavat takuuvarmasti ja nopeasti hoitoa. Turkissa köyhilläkin on kahden viikon hoitotakuu. Jos siinä ajassa et pääse julkisen puolen hoitoon, voit mennä yksityiselle. 

Ei vaan vaikuta, vaan on niin, että suomalaisessa terveessä markkinatalousjärjestelmässä on iso virhe. Se ei ole terve. Ei käytetä maalaisjärkeä, vaan massia. Järjestelmä on rakentunut ahneeksi ja täysin rahakeskeiseksi, sen sijaan, että järjestelmät ylipäätään luotaisiin ihmisten ehdoilla.

Neljäs valtakunta.

Ilman historian opintoja suurin osa suomalaisesta aikuisväestöstä tietää mikä oli 1900-luvulla saksalainen Kolmas valtakunta. Vuosien 1933 - 1945 välillä Saksassa vallinnut ajanjakso tunnetaan julmana, totalitaarisena  ja laajentumishaluisena aikana, jolloin korostettiin valkoisen rodun ylivaltaa. Tuolloin tuhottiin yli kuusi miljoonaa juutalaista ja muitakin vähemmistöihin kuuluvia, kuten romaaneja ja homoseksuaaleja. Kolmannen valtakunnan ( Drittes Reich ) poliittinen kehitys dokumentointiin, mutta dokumentoitiin myös ihmisille tehdyt julmuudet. Niistä käytetään yleisesti nimeä holokausti. Mikä on Neljäs valtakunta? Onko se kristillisen etiikan länsimaisen utopian aamun sarastus ja tulevaisuus, vai sekulaarien kansalaisyhteiskuntien osien tuho?  

Kolmannen valtakunnan ajanjaksolla on edelleen vaikutuksensa nykypäivään. Yhä useammilla tahoilla kategorisesti kielletään holokausti. Kieltäminen ei yllätä, sillä kieltäähän eräs eurooppalainen, suomalainen presidenttiehdokas maa-planeetan pyöreydenkin, tai että ilmastonmuutosta ei ole, ei ainakaan ihmisen toimesta kiihdytettynä. Itsestäänselvyyksien kieltäminen on kautta historian toiminut poliittisessa retoriikassa.

Tämän päivän Saksa on tehnyt sodan jälkeisen ajan tiliä historiansa suhteen ja tekee edelleenkin. Maa on kieltänyt natsismin ulkoiset tunnusmerkit ja kriminalisoinut holokaustin kieltämisen. Natsistisen kansallissosialismin stigma näkyy kipuiluna annettaessa sotilaallista tukea Ukrainaan, jossa käytiin toisen maailmansodan kaksi suurinta taistelua. Se näkyy Saksan sodan jälkeisessä liberaalissa maahanmuuttopolitiikassa, mutta myös suhteessa Venäjään, sekä reuna-alueillaan eu-politiikassa.

On kiistatonta, ettei Suomen vuosien 1941 - 1944 aikaisesta sodasta Neuvostoliittoa vastaan voi käyttää sanaa "erillissota". Jatkosodaksi nimetty sota oli Saksan kanssa yhteinen ja pitkälti etukäteen suunniteltu hyökkäyssota yli vanhojen Suomen rajojen. Oulun tasalta Suomi jaettiin pohjoiseen Saksan vastuualueeseen ja muu Suomi jätettiin Suomen asevoimien hallintaan. Jo sodan aikana sotilaspoliittista kehitystä liudennettiin puhumalla julkisuudessa poliittisesti suhteellisen mitäänsanomattomasta "aseveljeyden" käsitteestä. Niinpä Suomikin edelleen, 79 vuoden jälkeen, kipuilee historiansa kanssa. Petteri Orpon hallitus onkin, Saksan mallin mukaan, kieltämässä lailla holokaustin julkisen kieltämisen. Asia tietenkin sivuaa Suomessa parhaillaan käytävää rasismikeskustelua, joka historian valossa on, etenkin eduskunnassa, vain hyvin feikkiä pyrkimystä saavuttaa poliittista toimintavapautta.

Eurooppalainen taloudellinen integraatio ei ole vaikuttamatta eurooppalaiseen poliittiseen kehitykseen. Sotilasjärjestö Nato on tästä yksi ajankohtainen esimerkki. Ei tarvitse olla poliittisen historian tutkija, eikä ylipäätään tutkija, havaitakseen ympäri Eurooppaa vahvistuvan nationalismin, jossa on selkeitä, yhteisiä piirteitä 1920-luvun lopun ja 1930-luvun saksalaisen kansallissosialismin kehityksessä. 

Ruotsissa vuonna 1988 perustettu oikeistonationalistinen SD, toimii hallituksen ulkopuolella, mutta takaa oikeistohallituksen toiminnan pitäen hallituksen talutusnuorassaan. Suomessa maahanmuuttovastainen Perussuomalainen puolue istuu hallituksessa, Puolassa politiikkaa vuodesta 2005 on hallinnut kaksi oikeistolaista puoluetta: Laki ja oikeus, sekä Kansalaisfoorumi. Seuraukset ovat näkyvissä. Muun muassa aborttilainsäädäntöä on tiukennettu, riippumatonta oikeuslaitosta on alistettu hallituksen ohjaukseen, eikä avoimelle rasismille tehdä käytännössä mitään. Saksassa on vahvistumassa äärioikeistolainen puolue AfD, joka peitellyn julkisesti ihailee kansallissosialismia. Viime päivinä on kuitenkin jo puhuttu mahdottomuudesta pitää AfD hallitusvastuun ulkopuolella. Aivan viimeisimmät kannatustiedustelut antavat puolueelle jo noin 25 prosenttiyksikön kannatuksen. Unkaria hallitsee vuonna 1988 perustettu Unkarin kansallisliitto Fidez, johtajansa Victor Orbanin lähes diktatuurimaisin ottein. Italiassa avoimen äärioikeistolainen Giorgia Mellonin hallitus on käynyt suoraan toimintaan maan demokraattisia rakenteita vastaan, muun muassa haluamalla romuttaa EU:n elvytysrahojen valvontamekanismin. Se syyttääkin EU:ta maan sisäisiin asioihin puuttumisesta. Muita merkittävää asemaa saaneita äärioikeistolaisia puolueita löytyy Hollannista, Itävallasta ja Espanjasta, jossa äärioikeistolainen Vox-puolue on nopeasti noussut maan kolmanneksi isoimmaksi puolueeksi.

On tutkimuksen paikka nähdä syitä eurooppalaisen äärioikeiston nousulle, vaikkakin monet syyt ovat syklisiä ja historian valossa ilmeisiä. Miksi näitä puolueita syntyi erityisesti 1980-luvun loppuvuosina? Myös Yhdysvalloissa on oma, osin hyvinkin epärationaalinen, oikeistokonservatiivinen poliittinen kehitys käynnissä. Yhteistä äärioikeistolaisten arvojen nousulle on riittämättömästi säädellyn markkinatalouden aiheuttama taloudellinen eriarvoistuminen, keskiluokan kutistuminen, tulevaisuudettomuus, sekä läntisiin maihin suuntautuva maahanmuutto. Viimeksi mainitussa on huomattava, että juuri äärioikeistolaisia arvoja ajavat haluavat edelleen jatkaa isolaatiopolitiikkaa, eivätkä näe klassisen siirtomaavaltaimperialismin muutosta aikamme neo-imperialismiksi. He eivät myöskään näe ilmastonmuutosta keskeisenä tekijänä globaalille muutokselle ja siirtolaisuudelle, absoluuttisen köyhyyden lisäksi, jos ylipäätään hyväksyvät ilmastonmuutoksen olemassaolon.

Eurooppaan onkin syntymässä uudenlainen, eurooppalaisen integraation ja globalismin ryydittämä Neljäs valtakunta. Onkin merkillepantavaa, että käynnissä on pääpiirteiltään samanlainen poliittinen kehitys kuin 1920-luvun ja 1930-luvun Saksassa. Tuolloin natsismin päämäärähakuisuus oli sidottu parlamentaariseen työhön ja kehitykseen ymmärtäen demokratian heikkous ja alttius "demokraattisille vallankaappauksille". Demokratia nähtiin työvälineenä. Tänään on nähty länsimaisten demokratioiden heikkous. Lainsäädäntövalta mahdollistaa riittävällä kannatuspohjalla demokratian häivyttämisen kulissiksi ja kansalaisyhteiskunnan tietoisen lopettamisen. Tänään omakin yhteiskuntamme on poliittisen metamorfoosin vaiheessa, jossa älykkäinä pitämiämme kansalaisia, historioitsijoita, tutkijoita, vaikuttajia, isiä ja äitejä siirtyy äärioikeistolaisiin liikkeisiin. Kehitys on täysin oppikirjasta, joka on jo kirjoitettu Kolmannen valtakunnan syntyvaiheessa. Nyt vuorossa on eurooppalainen Neljäs valtakunta. Onko kehitys vääjäämätöntä?

LAPSENTEKOA.

Aamun Hesarissa ( 21.8. 2023 ) Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch sanoo, että suomalaiset saavat vähemmän lapsia kuin toivoisivat saavansa. Kova väite, mutta on hyvä lähtökohta katsoa asiaa eteläkarjalaisen mahtipetäjän takaa.

Ilman tutkimustuloksia, matkoihini maailmalla perustuen, uskallan sanoa, että yksilötasolla hyvä sosioekonominen asema, ylipäätään kaikkialla, pitää yllä nykyisin keskimääräistä suurempaa syntyvyyttä, erityisesti länsimaissa. Köyhimmän väestönosan syntyvyys sen sijaan on alentunut. Köyhissä  maissa syntyvyysaste on korkea väestöryhmistä riippumatta. Kansantuotteeltaan köyhissä maissa, joissa taloudellinen eriarvoisuus on äärimmäistä, syntyvyyden syyt saattavat olla erilaiset. Pääosalla väestöä syntyvyys kuitenkin perustuu ihmisen evolutiiviseen perimään, joka on ylijäämien ( lähinnä ravinnon ) maailmassa heikentynyt, mutta on köyhyyden vallitessa edelleen olemassa ja vaikuttamassa syntyvyyteen. 

Erityisesti ilmiö näkyy voimakkaasti päiväntasaajan molemmin puolin Afrikassa. On tärkeää pyrkiä lisääntymään kaikille biologisille organismeille tyypillisesti ja tehokkaasti jatkuvuuden takaamiseksi.  Sivuilmiönä, alkuperäisen, lajinomaisen ja lajille keskeisen tarkoituksen lisäksi, on voimistunut tietoisuuteen perustuva syy lisääntyä kantokyvyn äärirajoille; puuttuvan sosiaali- ja vanhustenhuollon rakenteen vuoksi tarvitaan jälkeläisiä mahdollisimman paljon huolehtimaan vanhemmistaan. Samalla kuitenkin lapsikuolleisuus on alentunut muun muassa kansainvälisten rokotusohjelmien ja järjestöjen työn, sekä suoran avun tuloksena. Juuri nyt nämä toimet ovat uhattuina länsimaiden jyrkästi alenevan kehitysavun myötä. Ilmastonmuutos tuleekin aiheuttamaan ylikansoittuneilta alueilta, niiden muuttuessa elinkelvottomiksi, yhä kasvavaa, massiivista siirtolaisuutta, mutta myös lisääntyvää kuolleisuutta.

Suomessa on katsottu, että hedelmällisyysluvun tulisi olla noin 2,8 - 3,5 hedelmällisessä iässä olevaa naista kohti. Se tarkoittaa, että suomalaisen naisen tulisi synnyttää laskennallisesti 2,8 lasta, tai enemmän, kyetäksemme säilyttämään edes suomalaisten nykyisen määrän. Kuitenkin hedelmällisyysluku on nyt 1,33.  Syntyneiden lasten määrissä tuo tarkoittaa, että syntyvien lasten määrä tulisi olla 70.000 luokkaa, tämän hetkisen alle 40.000 sijaan. Kuolleiden määrä kasvaa nopeasti suhteessa syntyvyyteen. Kansakunta on katoamassa  nopeasti hedelmällisessä iässä olevien naisten lukumäärän vähetessä.

Sattumalta toisessa jutussa päivän Hesarissa sama Anna Rotkirch sanoo "pariutumista lisääväksi ajatellun internetin deittipalvelujen toimivan huonosti. Hän sanoo "pitkäaikaisen kumppanin löytäminen oli helpompaa ennen deittipalveluja. Tilastot ja tutkimukset osoittavat, että ennen loputonta ruutuaikaa parisuhteissa meni paremmin."

Vaikka asiasta ei olisikaan tutkimustietoa, en tiedä onko, niin johtopäätös on selvä: ihmisten välisten fyysisten, järjestettyjen ja satunnaisten tapaamisten vähentyessä parinmuodostus vaikeutuu ja muuttaa muotoaan. Vaikuttavia tekijöitä ovat myös yhteiskunnan rakennemuutos agraariyhteiskunnan tanssilavakulttuurista urbaaniin kaupunkiyksinäisyyteen. Itse asiassa tyhjentyvien maaseutupitäjien tilanne on hankalin. Pääosa hedelmällisessä iässä olevista lähtee ja jäävien tilanne on yhä useammin ahdistava; puolisoa ei löydy ja jos löytyy, parisuhde yhä harvemmin on tyydyttävä, lähinnä pakonomainen ikävine seurauksineen. 

On välttämätöntä lopuksi puhua muista Suomessa syntyvyyteen vaikuttavista tekijöistä. Ehkä tärkein on yksilökohtainen syntyvyyden hallinta. Ehkäisy. "Sitten-kun-yhteiskunnassa" ehkäisy mahdollistaa lapsen syntymän siirtämisen kuviteltuun parempaan ajankohtaan tulevaisuudessa. Yhä useammin sitä hetkeä ei tule. Siitä pitää huolen tulevaisuudettomuus. Mitä siirtää tulevaisuuteen, kun yhä useampi nuori kokee tulevaisuuden epävarmana, tai jopa niin, ettei sellaista heille ole? On vain ilmaston- ja ympäristönmuutosta. On sotia ja sodanpelkoa, työttömyyttä, tai töitä joilla ei tule toimeen, puhumattakaan mikroeläkkeistä. On ylivoimaisen kallista asumista ja ravintoa. Ylivoimaisiksi koettuihin haasteisiin luonnollinen, evoluution ohjaama vastaus on lapsettomuus. Jos olosuhde on huono, lisääntyminen kärsii.

Syntyvyyden kontekstiin liittyy paradoksi. Toisaalta monissa maailman maissa syntyvyys alenee ja vanhusväestö lisääntyy, toisaalta maailman väkiluku edelleen jatkaa kasvuaan. Haluttaisiin lisää syntyvyyttä ja haluttaisiin kuitenkin vähemmän syntyvyyttä. Tiedämme, että keskeinen syy monille tärkeimmille maapalloa uhkaaville tekijöille on ihmislajin väestöräjähdys. Yhä useampi nainen myös tietää sen ja toimii vastuullisesti maailmallisessa kontekstissa; lapsia tehdään, mutta ei synnytetä. Ei mitään rakettitiedettä!

AURINGOSTA YLILYÖNTEJÄ.

Vakkani päällä ei ole kantta sanoessani, että vastustan tuulivoimaloita. Olen vastustanut jo vuosia. En vastusta niitä kategorisesti, mutta vastustan tuulivoimalapuistojen tuloa viimeisiin erämaihin, niin meillä kuin muuallakin. Tuulimyllyjen saavuttua erämaihin, ne eivät ole erämaita. Eivät lähellekään.

Nyt olen Luonnon ( luojani ) edessä nöyrtymässä jättimäisten aurinkovoimaloiden edessä. Miksi minä, päivittäin "v--pipertäjäksi" räävitty vanha mies, olen tässäkin muuttumassa?

Niin kuin Hesarin tämän aamuisestakin jutusta ilmenee, ovat aurinkopaneelien tarvitsemat alueet yhä jättimäisempiä. Suomalaiselle heimolle tyypillisesti ollemme suureellisesti jo toteuttamassa tuhansien hehtaarien voimala-alueita, Euroopan suurimpia. Rahakeskeinen ajattelu on löytänyt tässäkin aikaan sopivan, uuden markkinan. Kannatan rakennuskohtaista aurinkosähköä. Sitä on tuettava nyt.

HS 5.7.2023

Ongelmia on syntymässä. Keski-Euroopassa on jo syntynyt. Ensimmäiset isot ongelmat syntyivät tuulimyllyjen ympärille. Energiayhtiöille tuli ja tulee edelleen halvemmaksi jättää käytöstä poistetut myllyt yhteiskunnan kontolle. Sakot ovat minimaalisia ympäristörikkomuksista. Suomessa tilanne on sama. Ennallistamisrahastoa ei käyttöaikana kerätä, vaikka se olisi ratkaisu. Kannattavuuslaskenta yhtiöissä tässä kohtaa on yksinkertaista. Sama muuten koskee kaivosteollisuutta, sotkuja ei kannata siivota. Ensimmäiset ongelmat myös aurinkovoimaloiden jätteiden kanssa on nähty viime vuonna Saksassa.

Tuhansien hehtaarien aurinkovoimaloiden alle jää paljon metsää, mutta myös ravinnontuotantoon soveltuvaa maata. Asia on vakava, sillä on laskettu ja mallinnettu viljelysmaan määrän puoliintuvan vuoteen 2050 mennessä. Kehitys on nopea ja dramaattinen, jopa kohtalokas.

Ei ole myöskään kattavia ja edes suhteellisen tarkkoja arvioita siitä, että missä ajassa aurinkokenttä kuolettaa aiheuttamansa hiilipäästöt erilaisissa luontotyypeissä. Ilmeisesti se on kymmeniä vuosia.

Minulta yhä useammin tingataan sitä kuuluisaa "sinun ratkaisuasi". Minun missioni on osoittaa kärjekkäästikin yhteiskunnan epäkohtia. Näyttää parhaimmillaan "keskaria". Ei ole sellaista velvollisuutta, että jos kansalainen on kriittinen, hänellä tulisi olla ratkaisumallit. Tämä on tappisilmäisten vaatimus, jolla yksinkertaisesti halutaan hiljentää keskustelua. Jätänkin ratkaisujen etsimisen asiantuntijoille.

Sen sijaan mielipiteinäni sanon kannattavani ydinvoiman lisärakentamista tuottamaan ylimenokauden energiaa. Minkä ylimenokauden? Näen tulevaisuuden fuusioydinenergian ja vetytalouden kombinaationa, jossa sähköenergiaa tuotetaan ydinfuusiolla, joka sitten pääosin jatkojalostaa vettä vedyksi. Iso reunaehto, jonka itse näen lähes ylitävän lajimme tulevaisuuden, on ihmislajin aiheuttama maa-planeetan nopea tuhoprosessi. Ilman ydinsotaakin se on vauhdissa kuin entinen likka latotansseissa.

Hesarin juttuun tästä:

www.hs.fi/talous/art-2000009684162.html

IHAN VÄHÄN POLITIIKKAA JA PIKKU PETOKSIA.

On tullut virkistävän erilaista palautetta YouTubeen tekemästäni abadocista. Sanon siinä, että olen nyt täysin kaikkien Suomen eduskuntapuolueiden ulkopuolella. Tarkoittaa myös sitä, etten enää voi äänestää näihin puolueisiin kuuluvaa ehdokasta. Missään vaaleissa. En nimittäin halua tehdä itsestäni yhtä epä-älyllistä idioottia. Sitähän se tarkoittaa, jos annan ääneni ehdokkaalle, joka on sitoutunut jatkuvan taloudellisen kasvun paradigmaan. 

Puolueissa uskotaan jatkuvan taloudellisen kasvun olevan keskeinen, onnellisen valtion elementti, pyrittäessä selviytymään tämän tutkitusti onnellisen valtion onnellisuuden monistamisessa ja kirittämisessä jatkoon. Selkosuomella tarkoittaa velkojen poismaksua. Ja jos ei nyt ihan realistisesti valtionvelkojen poiskuittaamista, niin ainakin velanoton hidastamista. Todennäköisesti tässä talousmallissa on kuitenkin se raja ylitetty, jolloin enää kumpikaan vaihtoehto ei toteudu. 

Big bang kuittaa velat. Siis todella iso maailmallinen romahdus, jonka yksi ydin on talouksien romahdus. Sitä tässä viikolla on jo Kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n pääjohtajakin maalaillut. Tämä yksinkertainen johtopäätös tulee suoraan ja vääjäämättä tietenkin tuosta aiemmin mainitsemastani epä-älyllisestä talousjärjestelmästä. Se imee kaiken tyhjiin ihmisistä, maakuoren raaka-aineista ja elinympäristöstä lajeineen. Tyhjästä on sen jälkeen paha nyhjäistä. Tänään olemme siinä kohtaa matkallamme, jossa elinkelpoinen maapinta-ala nopeasti vähenee, raaka-aineet hupenevat, makea vesi vähenee, ruoantuotanto vähenee, ihmispopulaatio kasvaa edelleen ja uusi, massiivinen lajien sukupuuttoaalto koittelee. 

Tuskin muistan aikaa, kun ihmisiä oli tällä planeetalla 2,5 miljardia. Synnyin silloin. Nyt ihmisiä on 8 miljardia. On paradoksaalista, että kuitenkin juuri nyt planeetan varallisuus kertyy muutamien harvojen hallintaan ja viisaus on muuttumassa kohtalokkaaksi tyhmyydeksi. Ihmisiä on paljon, viisaita ihmisiä yhä vähemmän.  Ja tietenkin sukupuuttoaalto vyöryy meillekin, mutta laajemmin asiasta ei välitetä. Vie ihmislajinkin. Nyt rokataan. Loppuun asti. Räystäspääsky saa mennä ja mitä helvettiä me nokikanoillakaan teemme. 

Ruotsalaisesta kansanpuolueesta tuli hallituksen tekijä, tai paremminkin Perussuomalaisten tekijä. Ennen vaaleja puolueen puheenjohtaja sanoi hyvin selväsanaisesti, ettei Rkp mahdu persujen kanssa samaan hallitukseen. Viime viikkoina lausunnot ovat liudentuneet. Enää ei kategorisesti sanota ei. Nyt odotellaan hallitusneuvotteluita. Ilman kristillisten ja ruotsalaisten tukea ei perussuomalainen enemmistöhallitus toteudu. Tässä siis oli ensimmäinen takinkääntö. Luvattiin ettei mennä, mutta ehkä mennäänkin. Luulen, että Rkp on huuto tuuleen tyynessä kesäyössä, puheenjohtajansa henkäys.

Toisen vaalipetoksen äänestäjiä kohtaan teki Kokoomus. Siis sellaisen, joka näki päivänvalon viikko vaalien jälkeen tänään. Kokoomus sanoi ehdottomasti haluavansa hallitusohjelmaan niin sanotun terveysveron. Verolla pyrittäisiin tyhmiä ihmisiä, joita totisesti olemme, ohjaamaan terveempään elämään ja tuottamaan pitempään. En sano että tuottamaan mihin ja kenelle pitempään, mutta sellaisen veron halusivat. Verotusta olisi kiristetty sokerin, rasvan, suolan ja tupakan osilta. Alkoholiin ei koskettaisi, paitsi kabineteissa. Tänään Kokoomus sanoo, että tuskin toteutuu. Epärealistinen. Petos mikä petos.

Moni kysyy, että mihin tässä joudutaan tällä takinkääntövauhdilla, eikä edes Kepu ole nyt hallituskaavailuissa mukana. Minäpä kerron. Ei yhtään mihinkään. Nämä kaikki ovat ihmislajin nopeaa katoamista kannattavia puolueita, siis jos katsoo niiden puolueohjelmia. Puolueet tarjoavat meille parhaimman live performansen lintujen laulun sijaan. Nauttikaamme keväästä! 

KANSA HALUSI JA SAI.

Vaalien jälkeinen huhtikuun aamu valkenee kylmänä. Kovettunut lumi Saimaalla kantaa pilkkijän. Lähden pilkille. Tai lähden jäille miettimään Suomen tulevaisuutta. Ainakin mietin globalistiseen uusliberalismiin perustuneen vapaakaupan vähenemisen  vaikutuksia konservatiiviseksi ja äärinationalistiseksi kääntyneelle Suomelle. Asiasta ei lainkaan vaalikeskusteluissa puhuttu. Ei sanakaan. Tänä aamuna kuin piruuttaan, Hesari Vision ottaa asian esille. Ja se asia on kohtalon kysymys.

Talous on toinen juttu, mutta näen myös poliittista epävakautta edessä. Kaukana ovat puolueiden poliittiset linjaukset toisistaan. Ja ovat monet linjauksetkin puolueiden sisällä hämmästyttävän erilaisia. Vai miten voi tulkita vaikkapa Perussuomalaisten Putkosen vaatimuksen kikyssä työntekijöille siirretyn työnantajien eläkemaksun siirtämiseksi takaisin. Tämän kuitenkin puheenjohtaja Purra torppasi. Kyse on äänestäjien hämäämisestä. Se kuuluu ääriliikkeiden toimintatapoihin.

Kokoomuksen rooli tulevassa hallituksessa tulee olemaan vaikea. Orpon morsiammena tulee olemaan joko Purra, tai Marin. Kysymys kaasoista ja bestmanneista onkin sitten vaikeampi. Kokoomuksen Orpon on tarkkaan mietittävä hallituksen "sisäistä dynamiikkaa". Niin sitä nykyisin kutsutaan, mutta erityisesti hallituksen sisäisiä voimasuhteita on aprikoitava. Väärillä comboilla saattaa osa vaalivoitosta sulaa nahkapäätöksiksi ja niiden myötä sulaa myös keskeisten, uusien hallituspuolueiden kannatus. 

Uskon, että tulevan hallituksen alkutaival kertoo paljon. Kipeimmät päätökset on tehtävä etupainotteisesti, puolueiden "kynnyskysymyksistä" huolimatta. Loppupeleissä sellaisia ei ole. Kynnyskysymyksiä. Sen suomalaisen poliittisen historian aapiset kertovat. Kokoomus on kertonut tiukasti, ettei leikkaa terveydenhuollosta, ei koulutuksesta, ei sisäisestä- eikä ulkoisesta turvallisuudesta, eikä myöskään eläkkeistä. Siis Kokoomus ei juurikaan leikkaa. Se on sanonut hillitsevänsä indeksejä, leikkaavansa asumistuista ja työttömyysturvasta. Kokoomus haluaa voimakasta maahanmuuttoa, Perussuomi ei sellaista halua. Tässä muuten tulikin Perussuomalaisten ohjelma kerrottua. Rajat kiinni.

Suomessa on ollut historiallisesti poliittista yhteistyökykyä. On sitä vieläkin. Siitä pitää huolen ihmeellinen koheesiovoima; valta. Hallitusohjelma on kompromissien summa. Se on aina sitä ja toimii yleensä sinne hallituskausien loppupuolelle. Niin nytkin. Kynnyskysymykset muuttuvat vaatimuksiksi ja siitä edelleen liudentuvat kirjauksiksi. 

Tiedämme jo lähihistoriasta, että Kokoomus-vetoinen hallitus tulee lyömään päätään Hakaniemen petäjään. Ammattiyhdistysliike on edelleen voimissaan. Siitä vakuuttavasti kertoo talven ja kevään sopimuskierros. Uutena elementtinä Perussuomalaisten myötä tulee ilmastonmuutoksen kieltäminen ja hiilinielujen "EVK-asenne". Eli ei voisi vähempää kiinnostaa. Se taas ei lainkaan sovi teollisuudellemme, joka haluaa kiihkeästi mukaan vihreän siirtymän rahanjakoon. Patruunoilla on edelleen oma massi tyynyn alla. 

Ei tarvitse olla pääsiäisnoita ennustaakseen turbulenssia ja epävakautta Suomeen. Yksioikoiset, hyvääkin tarkoittavat vaaliteemat saattavatkin kääntyä Suomelle kalliiksi, jopa kohtalokkaiksi. Kun yhtäältä leikataan, niin toisaalla tarvitaan tukea. 

Kaiken maalaamani pimeyden yllä leijuu kuuluisa "kansan tahto", eikä se tosiaankaan aina ole oikeassa. Sen verran johdateltavia me olemme. Samaa muuten tapahtuu Venäjällä. Vai olemmeko vain tyhmiä ja tietämättömiä.

VAALIKAMPANJAT OVAT YHÄ SYVEMMÄLTÄ?

On jotenkin lähes liikuttavaa kuinka eduskuntavaaliehdokkaat pyrkivät tulemaan muutamiksi viikoiksi, neljän vuoden välein, oletetun, heitä mahdollisesti äänestävän, kohderyhmäksi määritellyn vaalikarjan arkilaitumille. Tätä nykyä jopa fyysisen koskemattomuutensa uhallakin. Kohtaamispaikat ja kohtaamiset eivät kuitenkaan ole ehdokkaiden mukavuusaluetta. Sen näkee kaikesta. Kiusaantuneisuus ja teennäisyys ovat käsin kosketeltavia. Moni satunnainen, äänestävä kulkija kokee myötähäpeää. Minäkin. Mutta kun leveän leivän eteen se esiintyminen ja flaijereiden jakaminen on vain tehtävä. Soppaa, kahvia pahvimukeista ja ruusujakin usein tarjoillaan. Se vaan kun on niin. että näkyvyys on kaiken aa ja oo. Erityisesti uusille ehdokkaille. Neljätuhatta litraa rokkaa ja eduskunnan luottokortti taskuun.

Ehdokkaita tapaa värikkäissä selfieliiveissään ja nimikoiduissa pipoissaan toreilla, asemilla, työmatkajunissa, kirjastoissa ja jopa joogasaleilla. Jonkin sortin vastaiskukin on alkanut. Moniin kauppakeskuksiin ei ehdokkailla enää ole lupaa mennä kampanjoimaan. Toki kauppakin osansa vaalipoteista ottaa. Näin vaikkapa maksullisilla mainospaikoilla. Yksi pienikokoinen, isopäisen persun kuva tuli minuakin vastaan lappeenrantalaisessa kauppakeskuksessa joka nurkan takana. Liekö kuva vääristänyt. Veikkaanpa, että ehdokkaiden kommentit pääosin ovat puppua siitä, että palelu tuulisilla turuilla ja toreilla oman tukiryhmän kanssa äänestäjiä tavaten "vaalikentillä" on sitä vaalien "ihan parasta". En usko.  

Kahdessa vuosikymmenessä vaalikampanjointi on muuttunut luonteeltaan käänteentekevästi. Vaikka joskus vielä toisin väitetään. Some on keskeinen, uusi kampanjaväline. Se on äänestäjillä aina mukana. Taskussa. Vaalitaistelua käydään ihmisten älypuhelimilla. 

Isosti some-kampanjoinnin aikanaan aloitti Yhdysvaltain 44. presidentti Barack Obama jo vuonna 2008, vuotta ennen valintaansa ensimmäiselle kaudelleen. Hänen kampanjansa meni jopa niin pitkälle, että tukea somessa sähköpostein Obamalle pyydettiin jopa muista maista, Suomestakin.

Meillä somefiksuimmat ehdokkaat ovat esillä sosiaalisessa mediassa koko vaalikauden antamatta "tähden sammua". Taktiikka on osoittautunut toistaiseksi hyväksi.

Toinen merkittävä muutos joka näkyy kansalaisille, erityisesti vaalien laadullisissa eroissa, on kampanjoinnin "lippujen ja lappujen koko ja runsaus". Ehdokkainen välinen segretaatio korreloi suoraan ehdokkaan vaalibudjettiin. Alle 30.000 euron on lähes turha ajatella istuvansa Arkadianmäellä seuraavaa neljää vuotta. Jenkkilän suuntaan siis olemme tässäkin menossa. Suurimmat kampanjat maksavat jo useita satoja tuhansia euroja. Vaalikassan rakentaminen alkaakin monella edustajalla ja ehdokkaalla jo heti uuden vaalikauden alettua. Jo nyt Suomessakin on nähty ehdokkaiden sitoutumista rahoittajiinsa. Puhutaan kauniisti yhteiskunnallisista sidosryhmistä. Tässä kohtaa vääjäämättä vanha totuus muiden laulujen laulamisesta pitää yhä enemmän paikkansa. Otetaan nyt esimerkiksi vaikkapa Keskustan aiemman ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskosen saama tuki kaivosteollisuudelta. Hän sitten kyllä puhuikin kauniisti kaivosteollisuudesta. Korruptiota on monenlaista. Jopa laillista ja laitonta.

Kolmas merkittävä trendi, monen muun lisäksi, on lisääntyvä julkkisten määrä ehdokkaiden joukossa. Ilmiö tietenkin perustuu siihen, että heillä on valmiina imettynä julkisuutta yli minimikynnyksen. Vaalibuustin ei siis tarvitse olla niin suuri kuin tuntemattomalla soturilla ja tietenkin budjetit kiittävät. Emme tosin vielä ole poliittisen emomaamme USA:n tasolla, jossa kolmannen luokan filmien näyttelijästä tuli presidentti, tai jossa sovinistisestä, käytöstapoja omaamattomasta patologisesta valehtelijasta tuli presidentti. Tai jossa vaalitapahtumat tulee suojata kalliisti turvamiehin ja jossa ehdokkaiden vapaata liikkumista rajoitetaan. Mutta sitä kohti, sitä kohti.

Vaalikampanjoinnissa ja poliittisessa vaikuttamisessa kaiken takana on Raha. Rahaan perustuva järjestelmä, jossa kaikki päätöksenteko menee rahan läpi, ei elinympäristömme tulevaisuuden, ei edes ihmisen. Tämän ilmiön seurauksena viimeistenkin demokraattisiksi laskettujen maiden demokratiat ovat uhattuina. Näin juuri nyt vaikkapa Israelissa. Raja demokratian ja pakkovallan välillä on ohut. Jopa niin ohut, etteivät kaikki sitä näe. Toinen uhka, mutta mitä ilmeisimmin vääjäämätön kehitys, on korporaatioiden vallan kasvu yli kansalaisten vallan, oli se mitä valtaa tahansa. Yhteiskuntien vaarakehityksissä on kyseessä sama lajillemme ominainen "auvoinen tietämättömyys" kuin ilmaston muutoksessa. Tiedämme sen tulevan, mutta mieluummin sukupuuttoomme asti sopeudumme, tässä ja nyt, elämästämme nauttien kuin että tekisimme takaperoiselle kehitykselle yhtään mitään merkitsevää. 

KANSALLINEN ETU

Viime päivinä olen miettinyt kansallista etua. Onko se tiukasti sidottuna vain omaan maahan optimaalisin vaihtoehto? Vai onko paras kansallinen etu ajatusjanan toisessa päässä? Onko se poliittinen, taloudellinen ja sotilaallinen vaihtoehto, jossa maa on vahvasti kytkettynä ulkoisiin sidosryhmiin? Nähdäänkö sellainen tilanne tänään parhaana kansallisena etuna? Voiko kansallisesti olla jotain hyvää elämää siltä väliltä?

Vähäisin ongelma lienee kansallisen edun määrittely, mutta sen tekeminen on välttämätöntä. Kansallinen etu on oikeastaan yksinkertainen asia. Se on joukko superlatiiveja. Turvallisuus - turvallisin, hyvinvoiva - hyvinvoivin, onnellinen - onnellisin, koulutettu - koulutetuin, energiatehokas - energiatehokkain, energiaomavarainen - energiaomavaraisin, puhdas - puhtain, monimuotoinen - monimuotoisin. Näiden, lähes itsestäänselvyyksien jälkeen tulemme määrittelyn reuna-alueille, jossa poliittiset intohimot, väärinymmärrykset, ideologiat ja tarkoitushakuiset määritelmät vaikuttavat. Kysymys kuuluukin missä Suomi parhaillaan menee kansallisen etumme merellä? Onko kansallinen etumme jatkuvassa muutoksen tilassa rakennuspalikoidensa osalta ja vaikuttavatko niin sisäiset kuin ulkoisetkin poliittiset voimat kansallisen etumme arviointiin?

Suomessa on erityisesti vuoden 1991 Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen tapahtunut valtaisa muutos kansallisen edun poliittisessa rakenteessa ja määrittelyssä. Keskeisin kansallisen etumme painoarvo oli lähes betonoitu suuren naapurimme olemassaoloon ja naapuruuteen. Kansallinen etumme oli sidottu näennäiseen liittoutumattomuuteen myös sotilaallisesti. Se ilmeni niin sanottuna aktiivisena turvallisuuspolitiikkana, joka koostui ulkopolitiikasta ja sotilaallisesta liittoutumattomuudesta, sekä sotilaallisesta valmiudesta. 1980-luvulta alkaen sotilaallista liittoutumattomuutta korostettiin, mutta muun muassa asehankintoja lähdettiin tekemään niin idästä kuin lännestäkin. Tosin jo 1960-hankimme tusinan verran brittiläisiä Gnat-hävittäjiä maahamme. Pitkällisten neuvotteluiden jälkeen neuvostoliittolaisten kanssa, hankittu määrä jäi sotilaallisesti merkityksettömäksi, mutta symbolisesti hankinta korosti itsenäistä päätäntävaltaamme, niin itään kuin länteen. Tuolloin ja vielä vuosikymmeniä eteenpäin puolustusvoimiemme kalusto laadullisesti ja lukumääräisesti oli kuitenkin lähes kokonaan neuvostohankintoja. Sen verran vielä Gnat-hävittäjistä, että olen keskustellut edesmenneen suomalaisen kenraalin kanssa, joka kertoi Gnat-hankinnan luoneen "synenergiaa" suomalaisten ja neuvostoliittolaisten välille. Suomalaiset pääsivät tutustumaan länsitekniikkaan ja jopa puhkaisivat Gnat-hävittäjällä äänivallin, mutta niin pääsivät myös neuvostoliittolaiset tutustumaan länsitekniikkaan perinpohjaisesti. Samalla he saattoivat näyttää puuttumattomuuttaan Suomen sisäisiin asioihin. Kenraalin mukaan neuvostoliittolaisten osuudesta oli sovittu hankinnan yhteydessä. Se lienee ollut myös eräänlainen ehto. Toinen mielenkiintoinen, historiallinen asehankintoihin liittynyt yksityiskohta oli suomalaisen rynnäkkökiväärin synty. Venäläiset tarjosivat moneen otteeseen1950-luvun loppupuoliskolla omaa Kalashnikov-rynnäkkökivääriään ( AK-47 ) suomalaisen yksittäisen taistelijan aseeksi. Niitä ostettiinkin pieniä määriä ja itse asiassa todettiin jopa erinomaisiksi. Jostain syystä haluttiin kuitenkin valmistaa aseesta suomalainen versio ja ensimmäinen malli ( RK-60 ) olikin lähes suora kopio AK-47:n kivääristä. Kuitenkin vasta malli RK-62 pääsi Valmetin toimesta kotimaiseen massatuotantoon.  Ase tuli tärkeimpiin joukko-osastoihimme vuoden 1965 aikana. Kun kysyin asiasta edesmenneeltä kenraaliperhetuttavaltamme valmistuessani kadettikoulusta vuonna 1978, hän ei lähtenyt avaamaan asiaa. Sanoi kuitenkin oman asetuotannon olevan kansallinen etu. Sitä se varmaan olikin.

Presidentti Urho Kekkosen aika tasavallan presidenttinä, vuodesta 1956, vuoteen 1982 oli niin sanottua puolueettomuuden ja sotilaallisen liittoutumattomuuden aikaa, mutta myös kylmänsodan aikaa. On lähes paradoksaalista, että Kekkonen viime sotiemme loppuun asti käytti venäläisistä kovaa retoriikkaa, muun muassa kirjoittamalla Suomen Kuvalehdessä nimimerkillä Pekka Peitsi. Kekkosen mukaan tuolloinen ikiaikainen vihollinen oli hänelle ryssä, joka oli hävitettävä mitättömyyteen. Kekkonen johti aina 1950-luvun alusta pääministerinä ja sitten 25 vuoden ajan presidenttinä suomalaista sisäpolitiikkaa ja samalla erityisesti suomalaista ulkopolitiikkaa semidiktaattorin ottein. Mitkään argumentit eivät kuitenkaan pysty kumoamaan tosiasiaa, ettei Kekkosen aika olisi ollut suomalaisen yhteiskunnan kehittymisen, modernisaation ja vaurastumisen aikaa. Kekkonen kykeni omalla persoonallaan vaikuttamaan myönteiseen kehitykseen erityisesti kahdenvälisessä, bilateraaliseen vaihtoon perustuvassa kaupankäynnissä neuvostoliittolaisten kanssa. Neuvostoliitosta virtasi Suomeen pääosin raaka-aineita edullisesti ja suomalaiset toimittivat monipuolisesti eri alojen lopputuotteita miesten puvuista ja laivoista aina kokonaisiin kaupunkeihin asti. Bilateraalinen kaupankäynti romahti lopullisesti vasta presidentti Mauno Koivisto kaudella Neuvostoliiton romahtaessa syksyllä 1991. Presidentti Kekkosesta on sanottava lopuksi se, että hän ehti nähdä Euroopan yhdentymisen aamunkoiton ja pyrki aktiivisesti myös laajentamaan suomikuvaa rajojemme ulkopuolelle Lännen suuntaan. Hänen tähtihetkensä lienee ollut Euroopan turvallisuus ja yhteistyökonferenssi ( ETYK ), joka vuonna 1975 Suomen aloitteesta järjestettiin Helsingissä. Kekkosen mukaan kokous ja erityisesti Etykin pohjalta luotu uusi turvallisuusjärjestelmä oli Suomen kansallinen etu. Järjestelmä romuttui vasta Venäjän miehitettyä Krimin niemimaan vuonna 2014. Kansalliseksi eduksi nähdyt elementit saattavatkin romuttua yhdessä yössä. 

Näen hyvinvoinnin ja maamme turvallisuuden kehityksen sotiemme jälkeisenä aikana aikakaudeksi, jolloin rakennettiin hyvinvointisuomen perusrakenteet, huolimatta Neuvostoliiton kiistämättömästä vaikutuksesta niin sisä- kuin ulkopolitiikkaamme. Se lienee kiistatta ollut Suomen etu, etenkin kun valtiojohtomme kykeni turvaamaan maallemme rauhallisen ajanjakson kehittyä ja samalla kyeten estämään Suomen itsenäisyyteen kohdistuneet uhat.

 

Tänään Suomi rämpii, haluan tarkoituksellisesti käyttää tätä sanaa, erityisesti talous- ja ulkopolitiikassaan täysin eri soilla kuin ennen vuotta 1991. Kansallisen etumme sisältö ja siihen liittyvä päätöksenteko on kääntynyt enemmän kuin 180 astetta. Vuodesta 1994 Maastrichtin sopimuksen tultua voimaan, on Suomi täydellisesti sitoutunut erillisestä taloudellisesta saarekkeesta osaksi kansainvälistä taloudellista järjestelmää ja sinetöi kansallisen etunsa nimissä taloudellisen liittolaisuuden vuonna 2002 liittymällä eurojärjestelmään. Kuitenkin tässä vaiheessa oli jo nähtävissä kansallisen etumme monimuotoisuuden turvallisuusvaje. Käyttöön otettiinkin suhteellisen määrittelemätön käsite, nato-optio. Uusi turvallisuushakuisuus tosin myös nähtiin myös naapurimaassamme Venäjällä. Vuodesta 2002 voidaan nähdä presidentti Putin toimien aktivoituneen Lännen suuntaan ja retoriikan terävöityneen. Saman aikaisesti kansallisen etumme turvallisuusfunktio lähti muotoutumaan päätyäkseen nykyhetkeen, jossa olemme hakeneet Pohjois-Atlantin puolustusliiton ( NATO ) täysjäsenyyttä. 

Kappaleen alussa puhuin rämpimisestä. Talouspolitiikan osalta verbi on tänään kaikille selvä, sen sijaan ulkopolitiikassa rämmimme tuntemattomilla soilla. Turkki ihmetyttää ulkopoliittista johtoamme, Unkari ihmetyttää, Yhdysvaltain presidenttisidonnainen, poukkoileva ulkopolitiikka ihmetyttää, Naton hampaattomuus ihmetyttää ja kaiken lisäksi jälleen kerran ulkopoliittisten toimijoiden aisan yli hyppiminen ihmetyttää kansalaisia. Presidentti vai pääministeri, vai kuka johtaa? Kysymyksiä on herännyt erityisesti Ukrainaan annettavan avun määrän ja laadun suhteen. Ulkopoliittinen johtomme työskentelee tänään aivan uudenlaisten haasteiden kanssa, etenkin kun jopa oikeusvaltiomme arvoja joudutaan arvioimaan.

Kansalliseen etuumme kuuluu eittämättä onnellisuus. Kansainvälissä mittauksissa olemme toistaiseksi menestyneet. Sen sijaan kansallisen edun keskeisen elementin, yleinen koulutustason lasku jatkuu oppimistulosten ja syrjäytymisen myötä. Olemme nopeasti vajonneet kärjestä alle keskikastin, aina Turkin tasolle. Luonnon monimuotoisuuden ja ympäristömme puhtauden osalta kansallinen etumme on osin romutettu. Ahne suo- ja metsätalous, sekä huonosti reguloitu kaivosteollisuus ovat pilanneet vesistömme, osin peruuttamattomasti. Ahne metsätalous avohakkuuoppeineen on yksipuolistanut metsäluontomme ja romahduttanut luontomme biodiversiteetin. Huomion voi tehdä vaikkapa romahtaneista lintukannoista ja lähes sukupuuttoon kuolleista lajeista, jotka vielä muutama vuosikymmen sitten olivat yleisiä. Tilanne ei voi olla kansallisen etumme mukainen. Valitettavaa on, että ympäristö- ja ilmastoasioita ei koko kontekstissaan ymmärretä kansalaisten keskuudessa laajasti ja keskeisesti kansalliseen etuumme kuuluvaksi. 

- Sunnuntai-aamu kirjoitetaan. Kirjoittamiseni, silloin kun kirjoitan, on intensiivistä. -

Lopuksi otan, asiaa sivuten, ähkuttiasian. Mitenkään arvottamatta suuntaan tai toiseen ( hyvä juttu - huono juttu ) otin ensimmäisen kerran jo 6 vuotta sitten ja myöhemmin monissa yhteyksissä, esiin Naton jännitteitä lisäävät vaikutukset Suomessakin tulevana tosiasiana. Minut tyrmättiin. Minulle huudettiin. Olin heille putinisti, vaikka sanoin vain yksinkertaisesti niin, että mikäli Suomi liittyy Natoon, jännitteet Suomen ja Venäjän 1300 kilometriä pitkällä rajalla tulevat lisääntymään.  Minulle kerrottiin tapahtuvan päinvastoin. Jännitteet tulevat vähenemään. Tänään samat ihmiset ihmettelevät Venäjän nopeaa sotilaallista varustautumista ja jännitteiden lisääntymistä Norjan ja Suomen rajojen läheisyydessä, muun muassa Suursaaressa Suomenlahdella Kotkan ulkopuolella. Suomi rakentaakin aitaa rajalleen jännitteiden vähentämiseksi. Itse pidän aidan rakentamista hölmönä.

Aitakapina:

https://youtu.be/A8L_XSdORXU

Ihmisiä voidaan jakaa moneen kuppikuntaan. Yhdet ovat älykkäitä ja osaavat luoda uutta, päätellä ja nähdä kausaalisuuksia, toiset ovat aatteensa syömiä ja näkevät kaikki ympäristössään aatteellisesti, joka vääristää monimuotoista todellisuutta. Tappisilmäisyys ei kuulu kansalliseen etuun.

Syntyessäni ihmisiä oli kaksi ja puoli miljardia. Tänään kahdeksan miljardia. Viisaita oli silloin vähän, tänään vielä vähemmän.
A. E. Bäcklund

Itselleen haudan kaivaminen ja arkun rakentaminen on järjettömintä mitä ihminen voi eläissään tehdä. Muutakin järjetöntä voi tehdä.

A. E. Bäcklund

Rehellinen ei peri maata, vielä vähemmän valehtelija. Itseään ei voi periä.

A. E. Bäcklund