HUIJAUS on vastaanottajan tiedonvajetta.

Ei mennyttä, ei nykyisyyttä, ei tulevaisuutta. Aikaa ei ole.

Vuolessani valkokanervan juuripalasta piipun näköistä aihiota, kirkastui työhuoneeni seinälle auringon valoa. Aihion muodot muuttuivat. Maisema oli uusi, todellisuus muuttumaton.

Luettuani Adam Frank'in kirjan  "About time", käsitykseni ajan konkreettisuudesta nivoutuivat yhteen; sitä ei ole.

Ajan mittaamisen voi jättää omaan arvoonsa, mutta rannekelloa ei kannata hukata. Juutalaisilla on ajanlaskunsa, arabeilla ja iranilaisilla omansa. Kymmenjärjestelmän mukaan lasketaan kymmenen sormea, mutta reliktiksi on jätetty babylonialainen 60-järjestelmä. 60 minuuttia on tunti. Aika ja ajan mittaaminen ovat oikeastaan kaukana toisistaan. Kello toimii sopimuksen varaisesti.

Nykyisyyttä ei ole. On vain ääretön määrä maisemia. Hetken pituus ei ole mitattavissa. Se on äärettömän lyhyt. Se juoksee kuin vesimolekyyli virrassa. Juokseeko aina alkuräjähdykseen asti. Vai onko sekin ollut vain yksi maisema?

Einstein'in mukaan ajalla on neljä ulottuvuutta. Kvanttifyysikan keinoin on jo pystytty todistamaan ajan ulottuvuuksien keskinäisten suhteiden paikkansapitämättömyys. 14.3.2013 kerrottiin vuonna 2012 Cernissä löydetyn uuden hiukkasen, teorian kehittäjän mukaan Higg'sin hiukkanen. Puuttuva, selittävä lenkki. Se selittäisi alkeishiukkasten erilaisiin massoihin kohdistuvan ongelman, mutta samalla avaa uudelleen aikakäsityksen kesämökin huussissa tuumittavaksi.

Mutta toisaalta Ksenofanes (570 - 480 eKr) sanoi, että puhdasta totuutta ei kukaan ole tavannut, eikä tule tapaamaankaan. Se, että aikaa ei ole, näyttää jo antiikin Kreikassa ymmärretyn. Demokritos (460 - 371 eKr) lausahti, että elämä on läpimatka ja maailma näytäntösali. Tullaan sisään, katsotaan ja lähdetään. Hän myös sanoi totutuudesta, että se on niin syvällä, ettemme tiedä siitä mitään.

Uusi käsite "syvältä" ei vielä antiikin ajattelijoiden repertuaariin kuulunut ja halveksunta puettiin joko runon kauniiseen muotoon, tai kohteen eristämiseen. Kieli kehittyy.

Minulle sopii Michael de Montaigne'n  ( 1533 - 1592) käytännön läheinen ajatus: filosofointi on kuoleman ajattelua, mutta sanoi myös, off topic, sokean naisen ja kuuron miehen kesken luulisi syntyvän hyvän avioliiton.

28.1.2014
Arto Bäcklund