lauantai 29. maaliskuuta 2014

ESIMERKIN VALOSSA POISMUUTTO MAASEUDULTA VÄHENTÄÄ MASENNUSTA

Katariina Souri, ent. Minna Katariina "Kata" Kärkkäinen sanoo Ilta-Sanomissa 29.3.2014 yrittäneensä liikaakin olla vakavasti otettava kirjailija tai kuvataiteilija. Souri on nyt löytänyt uuden elämän yrittäjänä Annankadulla Helsingissä.

En tunne Katariina Souria. Tiedän, että hänellä on kaksi lasta ja että hän on halunnut olla lähes yksin maaseudulla. Souri ei kuitenkaan ole erakko. Tiedän, että Souri on pitkään ollut masentunut. Muutto takaisin Helsinkiin on ollut perusteltu jos Sourin masennus jäi maaseudulle. Tiedän, että Sourin kotisivut ovat työn alla, mutta sieltä löytyvät kaikki osoitetiedot. Tiedän, että Katariina Souri on palannut hakemaan Helsingistä inspiraatiota tai jotain mitä minä en tiedä.

Sourin, 45, come backia auttaa hämäävä, mutta totuudenmukainen lausunto. Hän sanoo yrittäneensä liikaa. Voin uskoa sen hyvin. Lupautuessaan lähtemään Marokkoon, Katariina Souri sanoo tehneensä itselleen kysymyksen. Minä en tiedä mitä Souri itseltään kysyi, mutta Ilta-Sanomista voi lukea hänen luvanneen sen olevan viimeinen kerta. Katariina Souria kuvattiin Marokossa vähäpukeisena. Hän kertoo olleensa alusvaatekuvauksissa. Katsellessani kuvia en voi olla siitä varma.

Playboy-lehden vuoden 1988 joulukuun Playmate of the Month oli Kata Kärkkäinen, siis Katariina Souri. Silloinkin hän esiintyi hyvin vähäpukeisena. Tuolloin ei niinkään ollut kuvauspalkkioista kyse, niin kuin tässä Sourin mukaan viimeiseksi jääneessä alusvaatemainoksessa on kyse. Verotietojen mukaan Sourin tulot viime vuosilta eivät ole olleet suuret, eikä hän ole tottunut taiteilijaelämään. Maaseudulla se aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Yrittämällä vähemmän yrittäjänä Helsingissä Katariina Souri vakuuttaa löytäneensä tasapainon ja onnen. Voin hyvin uskoa sen.










Arto Bäcklund
29.3.2014





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti