Itsekäs, lähes wrightiläinen ajatus siitä, että elämä itsessään on avaamaton ylivertaisuus, sekä ajatukseen sisäänrakennettu käsitys humanismin ylivertaisuudesta, unohtaen luonnon kokonaisvaltaisuuden, jossa ihmisyys on vain useinkin sairas työkalu luonnonlakien mitätöinnissä, antoi takakautta topicin isän velvollisuuksille.
Aalto-radiosta kuulutettiin juuri kuudesluokkalaisten kahtia jakautuneesta kyvystä etsiä äärettömästä määrästä tietoa oman tietoisuuden rakennuspalikoiksi. Toisilta onnistuu, toisilta ei. Mutta osaako kukaan heistä, edes alkeellisesti, arvioida tietoa irrallisena, tai osana oikeaa kontekstia, kausaalisuutta, sekä ylipäätään oikeellisuutta.
Kuudesluokkalainen on vielä lapsi ja internettiin päästävillä laitteilla haettu tieto saattaa lisätä tuskaa, tai sitten ei. Mutta ainakin prossesoimaton tiedon jatkuva virta lisää kuormaa. Lava täynnä soraa hyydyttää vauhdin ylämäessä.
Seuraavassa isä-poika saunasessiossa kehoitan poikaani opettelemaan tiedon arviointia. Kyseenalaistamaan. Muokkaamaan hänelle itselleen sopivan evaluointiprosessin. Se ei saa tarkoittaa päättämättömyyttä, vaan monipuolista kyseenalaistamista.
Nyt tuulee, huomenna voi olla tyyntäkin. Silloin voi olla syytä lähteä kalaa. Nappaako kala silloin, onkin sitten kokonaan toinen juttu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti