Sain kirjeen, jonka mukaan Savitaipaleen kunnantalolla järjestetään 27.10. Kuolimo-aiheinen keskustelutilaisuus. Tarkoituksena on kertoa epätietoisille kansalaisille missä Kuolimon suojelussa mennään.
Vesiensuojelusta Etelä-Karjalassa ja Savitaipaleella vastaavat virkamiehet ovat lupautuneet kuultaviksi.
En aio osallistua. Tiedän missä suojelussa juuri nyt mennään.
Ei missään.
"Vesi-illat" ovat ranta-asukkaiden todistuksia huononevasta järven tilasta ja asiantuntijoiden, sekä virkamiesten vasta-argumentointia. Inttämistä puolin ja toisin.
Toivon kuitenkin, että vuosikymmenten kokoustaminen ja julkituotu huoli alkaisi tuottaa konkreettisia tekoja saastumiskehityksen hidastamiseksi ja jopa pysäyttämiseksi. Järven ekologisen tilan palauttamiseen lähelle sadan vuoden takaista, lähes alkuperäistä tasoa, päättäjien nykyisillä asenteilla en usko. Valitettavasti.
Elinympäristön turvaaminen on TÄRKEIN päättäjien tehtävä. Muuten käy niin, ettei ole mistä päättää. Mitä teemme koululaitoksella, sosiaali- ja terveyspalveluilla yms., jos tuhoamme olemassaolomme edellytyksiä? Näin on paljon jo maailmalla tehty.
Kuolimo voidaan pääosin pelastaa. Päivä päivältä kalliimmin. Keinoja on monia. Täyssuojelu, puhdistamo jokaisen ojan suulle, tai mitä tahansa. Tai sitten tukkia kaikki päästöt muilla keinoin. Haluan vain sanoa, että kyse on tahdosta.
Rovastinoja on noussut keskiöön. Se on kuitenkin vain yksi saastuttava tie. Aiemmissa kirjoituksissa olen maininnut muita. Jostain on aloitettava.
Häpeän, että Savitaipaleen kunnan, siis minunkin, jätevedenpuhdistamon rejektiovedet valuvat luonnonsuojelualueelle, Rajalamminsuolle ja siitä Rajalampien kautta Kuolimoon. Siis kylmän viileästi LUONNONSUOJELUALUEELLE. Ei voi olla totta! Totta se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti