En törmännytkään tänään eteläkarjalaiseen petäjään miettiessäni suurinta yhteistä tekijää ihmislajin kaikilla kansoilla. Se tuli minuun kuin Tulija, jonka sopii minuunkin joskus tulla. Se on toteutunut Sitku. Välietappi.
Olisin kepeästi ilman tyhjää ideologisuuttani , sen enempiä ajattelematta, voinut ajatella ja lausuakin välietappi-ideologian kuuluvan johonkin ismiin. Vaikka markkinaismiin. Tai uskontoismiin. Sellaiseen, jota jossakin on ja jossain ei.
Vaan ei.
Välietappi on aikaismin universaali, käsitettäkin vahvempi, elämän hetken synopsis. Se on voimaannuttava ennen ja jälkeen hetkeä, jolloin ihminen kokee sen saavuttaneensa.
Kun mietin tänään hetken ihmisen välietappia, kylmiltäni uskoin jossain olevan pääte-etapin. Pisteen, jota välietapit rakentavat. Ei sellaista ole. On vain dnaan takkuisia solmukohtia, jotka saavat meidät hetken tassimaan, aluksi pöydillä, myöhemmin omassa päässä.
Kun Nooralotta Neziri sanoo tämän päivän Sanomassa saavuttaneensa YHDEN välietapin, hän samalla kertoo niitä olevan useita. Edessä. Vanhempana, vanhuudessa. Tulevassa ajassa
Erkki Pälli on lähellä kuolemaansa. Siitäkin kertoo päivän Sanoma. Hän ei puhu välietapista. Mutta kertoo rivien välistä sellaisen hänelläkin olleen. Mutta joka on toteutumassa vasta nyt.
Kuluneen ajan välietappi tulee kuolemassaan, kun hän sanoo merkittävää olevan se, että eli tuplasti kauemmin täällä kuin isänsä. Isän kuolema oli hänen välietappinsa, jonka ymmärtää vasta omassaan.
Teoriassa tiedostavan ihmisen elämänkaareen mahtuu ääretön määrä välietappeja. Luulen, että niiden koko ja määrä ratkaisee. Ratkaisee mitä? Ei mitään, taisiittenjuu.
Ajassa ei voi matkailla. Eivätkä välietapit ole lomakohteita, tai kauhujen taloja. Ihmisen elämä on välietappi. Sillä aika on ihmisessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti