Ei tarvitse olla uskallusta, olematta poliitikko, tai tutkija, sanoa maailman olevan olemassaolonsa historian nopeimmassa muutoksessa ja liikkeessä. Kohti Jerusalemin kaatopaikkaa.
Olemmeko oppimassa kokonaisvaltaisesti yhtään mitään, vai vain pureutumassa yksittäisiin ongelmiin. Osaamatta liittää niitä toisiinsa. Antiikinajan filosofi Platon, 427 - 347 eKr, sanoi, ettei oppimisella ole muuta alkua kuin ihmettely.
Olemme jääneet pikkulapsen tasolle ihmetelyssämme. Tuntuu hurjan kauniilta nähdä avarasta luonnosta vuoren kokoisen jääkimpaleen lohkeavan, äimistelemme katsellessamme omana aikanamme kadonneita ja sukupuuttoon kuolleita lajeja, sohvasurkuttelemme maapallon metsien loppuunhakkuuta ja merien kasvua. Sodat tapettuine ihmisineen on mallinnettu lapsiemme tietokonepeleihin, kansainvaellukset ja alituisen nälänkin kohtaamme vielä pääosin mediassa. Siis emmekö ihmettele oikein, oppiaksemme, oppiaksemme käyttäytymään lajina toisin.
Yltäkylläisyyden lisääntymisen myötä kasvavat pelot. Pelot menettämisestä. Pelot kuolemasta viime kädessä. Kärsimykseksi muuttuvat pelot kohdennamme aina johonkin. Ilman kelpoa, sisäistettyä oppimista pelko aiheuttaa kielteisiä asioita, eikä ihmettelymme itsestämme ja maailmastamme johda mihinkään. Muuhun kuin väkivaltaan lajiamme kohtaan.
Filosofi Pekka Himanen sanoo Suomea vaivaavan "henkisen kestävyysvajeen". Tulevaisuudenusko on viety. Lähtenyt. Kadonnut. Hypännyt poutapilvien matkaan.
Uskon Himasta ja näen sen itsestäni ja naapureistani. Kaikista.
Roomalainen Marcus Tullius Cicero, 106 - 43 eKr, sanoi kaiken poliittisen puheen päämääränä olevan hyödyn.
Se, miksi nämä rivit kirjoitin, on hetkellinen ymmärrykseni siitä, että uskon kaiken puheen päämääränä olevan hyödyn. Jos näin ei olisi, maailma olisi tulevaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti