tiistai 1. maaliskuuta 2016

VUOKRAROBOTTI

Puolentoista kuun takainen lehtikirjoitukseni sai Savitaipaleella aikaan pienoisen kuumakivikeskustelun.
Tämänpäiväinen Talouselämä-lehden artikkeli sai minut julkaisemaan fb-seinälläni alla olevan tekstin. Linkki tuohon TE:n artikkeliin alinmaisena.


Kuusi viikkoa sitten vaadin paikallislehdessä kunnan vuokralaisten puolesta ( pyynnöstä ) automaattisten vuotuisten vuokrien korotuksen perumista, tai vuokrien alennuksia.

Vuokrien korotusilmoituksessa luki: kustannusten nousun vuoksi. Alkoi härdelli. Sopan saa keitettyä ilman kalojakin. Kuumalla arinalla kunnantalon omistajaohjausyksikössä alkoi kuuma tanssi. Tein kysymyksen: minkä kustannusten nousun? Mitkä kustannukset ovat siinä määrin nousseet, pariin viime vuoteen verrattuna, että vuokrien korotuksilla olisi edes matemaattinen perustelu?

Pyysin saada vuokrataloyhtiön tilinpäätöstiedot ja budjetin. Sain. Kuten monen kuntien omistaman vanhemman taloyhtiön kohdalla oli; rahoituskustannukset pienet / ennallaan, tai nolla, korjausvelka nolla ja energiakustannukset laskeneet öljyn hinnan myötä. Budjetissa oli kuitenkin melkoinen korotus öljyn ostohinnalle. Budjetissa ei myöskään ollut korotuksia selittäviä varauksia esim. energiatehokkuuden parantamiseen, tai peruskorjauksiin. Vain ulkoistetut isännöintikustannukset olivat yleistä hintojen nousua kovemmassa nousussa. Tuo kustannuserä oli kuitenkin merkityksetön. Mutta kuvaava.

Vuokria olisi siis voitu mitä parhaiten laskea. Ja reilusti! Tuttavuusloikan hengessä. Tuottoprosentti kunnalle sen kuitenkin estää. Mikä muu? Kunnan tietoiseen ilkeyteen köyhimpiä kohtaan juridisena henkilönä en usko. Ainakaan vielä.

Tuossa elämäntyönsä ( en kerro tunnistamisen vuoksi ammattia ) tehnyt eläkeläinen maksaa reilusti yli puolet nettoeläkkeestään asumiseen pienessä kaksiossaan. Elämiseen ei juurikaan jää mitään. On täysin epätoivoinen. Hän ei ole muutaman euron vuoksi oikeutettu asumistukeen. Nyt on pakon edessä taipunut toimeentuloluukulle. Rumempia esimerkkejä en tähän halua ottaa. Suuttuisin kirjoittaessani ja se ei ole hyvä se. Yhteydenottovyöry on ollut käsittämätön. Huh, haukkasin liikaa. Mutta osin kaikki perustuu siihen, ettei kukaan "haukkaa".

Vuokrat ovat jo saavuttaneet realistisen maksukyvyn ja siten kipurajan. "Ihailemassamme" Ruotsissa on vuokrakatto. Berliinin keskusta alueella asuu edullisemmilla neliövuokrilla kuin täällä, pian Villin Pohjolan erästysmailla.

Reilu 1.200 miljoonaa menee jo nyt asumistukiin ja summa kasvaa. Väliinputoajat pakotetaan toimeentuloluukulle. Sekin summa on järkyttävässä kasvussa. Kuinka kauan tähän on varaa? Entä mitä sitten tapahtuu, kun ei ole varaa maksaa kasvavia asumistukia ja toimeentulotukia?

Tuntuu kuin yhteiskunnassamme ei ymmärrettäisi itse aiheutettua "pakottavaa tulonsiirtopolitiikkaa". Yhteiskunta korottaa tarpeettomasti vuokria ja sitten yhteiskunta maksaa tukia. Yritin tätä ( muun muassa ) viestittää kunnan suuntaan. No comments.

Lopputulema rähjäämisestäni ( toki faktoihin perustuneesta ) oli, että ensi vuoden korotusautomaattia tutkitaan. Toivottavasti tutkittaisiin vuokria. Korotuksia ei peruttu.

http://m.taloussanomat.fi/asuminen/2016/02/29/asumistukien-maksut-32-tammikuussa-hurjalle-nousulle-on-kolme-syyta/20162327/310

Tässä toinen, 8.3.2016
http://m.taloussanomat.fi/asuminen/2016/03/08/nordea-suomalaisten-asumismenot-ovat-jo-tapissa/20162636/310


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti