perjantai 23. kesäkuuta 2017

APOCALYPSE NOW ... ÄÄKS EIKUN JUHANNUS NOW JA MÖKKIVARALLISUUTTA

Kesämökki oli jäänyt miehelle. Se usein jää miehelle. Nyt mies sinne mateli ruuhkassa. Matkaa oli vielä kolmattasataa kilometriä.

Lasten viettäessä jo omia juhannuksiaan, takapenkille mahtui, aisa taitettuna, pahvilaatikossa uusi ruohonleikkuri. Se ei elämöinyt. Paksi oli varattu muutamalle kopalle ja grillimestarin lihalle . Sinne mies oli myös heittänyt joitain määrittelemättömiä työkaluja, ikään kuin naamioinniksi.

Mökkitien viimeiset kilometrit olivat huonossa kunnossa. Yltyvä sade sai raiteet täyttymään kuravellistä ja matkanteko päättyikin puolen kilometrin päähän, laskettuna ulkohuussin kulmalta. Naapuri oli siihen kipannut klapikuorman.

Miehen muistin mukaan edellisen juhannuksen käynniltä oli jäänyt kuivia takkapuita saunan pukuhuoneen laverin alle. Ja olikin. Kaksi täyttä pesällistä. Tuvan takka vaan ei ottanut syttyäkseen. Savu pakoitti märän miehen sateen ja kylmän viiman suojaan pikkulaan. Senkin katto tiputteli. Se tiesi lisää juhannusaskaretta.

Kesäisen hämärän kaunistaessa nurkat ja savun noetessa tuvan, saunanpuolen hormi sentään veti. Tölkillisen nautittuaan mies nukahti vaihtokalsareissaan ylälauteen kehittyvään lämpöön.

Juhannuspäivä oli poutainen. Mutta kylmä. Mies oli hakenut kottikärryllisen kuivia puita muutaman kilometrin päästä paikalliselta. Auto oli vekslatessa juuttunut mutaan. Ja hormista oli löytynyt naakanpesä. Kylmästä alkukesästä johtuen kaksi viimeistä poikaista paleli hormissa. Mies ei hennonnut särkeä lämmintä pesää. Juhannuksen saattoi viettää saunassa.

Mökillä ei ollut kenttiä, ei siis netin säätietoa. Tähyilemällä mies arvioi sateen pysyttelevän etäämmällä toistaiseksi. Oli ryhdyttävä töihin. Viikate sai terän ja lämmin kuuleri kaljat. Ulkohuussi sai palan tervapaperia katteeksi ja maalle vedetty ponttoonilaituri muutaman uuden laudanpätkän. Laituri kuitenkin jäi sijoilleen.


Aikoinaan lasten kesäpeleille mitoitettu nurmikenttä kasvoi pitkää heinää. Mies teki heinätyöt jonkin sortin lapsuuden muistojen vallassa. Lähes nautiskellen. Heinänteko mummollassa tuoksuineen oli ollut kesän kohokohtia. Linnanmäellä käynnin lisäksi.

Myyjän sanottua, että tämä malli on äänetön, oli mies nostanut enempiä ajattelematta pahvilaatikon pumppukärryyn ja roudannut auton takapenkille. Nyt ruohonleikkuri piti hakea kottikärryillä uuteen kotiinsa autolta. Paketin avattuaan mies poltti pahvit ja paistoi tulilla makkaran. Kone oli vielä muoveissa, mutta niitä mies ei lähtenyt repimään, sillä leikkurista roikkui sähköjohto. Mökille ei ollut tullut hankittua, eri syistä, sähköliittymää.

Mies haki kassinsa ja kopat saunasta, jätti ulko-oven seuraavalle kulkijalle auki ikään kuin olisi ollut erämaan autiotuvalla, ruohonleikkurin keskelle pihaa ja lähti kävelemään lähimmälle maalaistalolle saadakseen hinausapua.


Juhannuspäivän iltana mies istui puolimatkan aabeeceellä ja näpytteli kesämökki-ilmoituksen etuovicom-palvelun myydään-osioon. Myydään halvalla ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti