lauantai 13. tammikuuta 2018

RIKOS TÄYTYY PEITTÄÄ RIKOKSELLA

Leikkaan ja liiman tänne näköjään pitempiä FB-postauksiani. Ovat ilmeisen tärkeitä sisällöltään minulle.

------------------

TUOMIOITA

Minulle on turhaa tulla sanomaan, että Oikeuslaitoksemme toimii hyvin, vaikka ja kun,  tuomioita tulee myös yhteiskuntamme ylätasolle, kansakuntamme "parhaille" pojille, tytöille. Anteeksi henkilöille. Johtavan virkamieskunnan tuomiot ja rikosepäilyt kertovat maamme tilasta. Piittaamattomuudesta, korruptiosta ja ylimielisyydestä. Mutta myös kansasta.

                        ------------------

Olen jo vuosia sitten menettänyt uskoni Suomen Oikeuslaitokseen. Sellaisena, kun sen vielä pari vuosikymmentä sitten sinisilmäisesti ja idealistisesti näin.

* poliisien määrä edelleen vähenee, syrjäisemmät alueet kokonaan ilman, omia seriffejä suunnitellaan

* esitutkintojen laatu heikentynyt ja tutkinta-ajat pidentyneet huolimatta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen muutamastakin huomatuksesta

* poliisi amerikkalaistumassa go-go-clear, poliisien aseenkäytöt lisääntymässä

* tapaukset, joissa jätetty tutkintapyyntö paikallispoliisin toiminnasta, johtavat yhä harvemmin esitukintaan, poliisi suojelee
kolleegaa

* korkea-arvoinen huumepoliisi tuomittu ja lisätutkinnassa

* kärjäoikeuksien ruuhkat lisääntymässä edelleen, ollut ulosmarsseja tuomareiden johdolla

* syyttäjien määrä vähentynyt voimakkaasti

* käräjäoikeuksien määrää ollaan vähentämässä rankasti

* edes oikeusvakuutus ei mahdollista tavalliselle kansalaiselle käydä oikeutta ja oikeudenkäyntikynnys on kasvanut jo liikaa, siten varallisuus vaikuttaa oikeuden saamiseen, tai prosessin saamatta jäämiseen, kysynkin olemmeko tasavertaisia lain edessä

* raiskaustuomiot ragaistavuudeltaan vaihtelevat mm. lasten hyväksikäytön osalta erityisesti maahanmuuttajataustaisilla

* perhe- ja avioero-oikeudenkäynneissä miestä pääsääntöisesti käsitellään syyllisenä, tai syylistäen huolimatta siitä, että mies on hakenut avioeroa ja käynnistänyt prosessin

* useita miljoonia veromaksajien rahoja kuluu entistä useammin ( Aarnio, Auer ) pitkiin oikeusprosesseihin

                        ------------------------

NYT poliisi tutkii Evl. Kirkon piispaa.
NYT poliisi tutkii Tullin pääjohtajaa.
NYT Poliisin korkein johto on esitutkinnassa ( venyy venyy ).
NYT korkein syyttäjäviranomainen sai juuri tuomion.
NYT minä en ole tutkinnassa.
KAIKKI jatkavat viranhoitoa. Kuka tutkintaan seuraavaksi?

Kehitys on linjassa globalisaation idiotismiosioiden kanssa. Kuuluu kuvaan.

Ja lopuksi hetken irrallinen idiotismin synteesi:
Lisäksi innolla oikeastaan odotan päivää, kun Yhdysvaltain presidentiksi valitaan, ei Oprah Winfrey, vaan vihainen koira, papukaija, tai Applen virtuaalikyklooppi.

Poliisi selvittää Helsingin piispan talousepäselvyyksiä:
https://yle.fi/uutiset/3-10020134

SCELERE  VELANDUM  EST  SCELUS.
Rikos täytyy peittää rikoksella.
Seneca

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti