sunnuntai 26. helmikuuta 2017

SYYLLISET JA SYYLLISTÄJÄT

Syyllisyystuntemukset ovat eri sorttimentista kuin syyllistäminen. Syyllisyyden kokeminen tapahtuu yksilötasolla. Oman mielen loppuliussa ja kielen alla. Syyllistää voi kollektiivisesti. Mutta myös yhden yksilön sormella voi osoittaa. Saatanan tunarit! Näin syyllisti jo 1975 UKK 25:lle korkea-arvoiselle virkamiehelle lähettämässään myllykirjeessä.

Yhdysvaltain 45. presidentti Donald Trump on Syyllistäjä. Mutta myös Poissulkija. Poissulkeva syyllistäjä on yhteiskuntaa  polarisoiva ja rakenteiden jäykistämisen kautta korruptoiva ja rappeuttava. Syyllistettävä!

Hyödyllinen, korjaava syyllistäminen onkin mitä suurimmassa määrin äärimmäinen taitolaji, joka on syyttään ja turhaan saanut poissulkemisen ja epärehellisyyden vuoksi kielteisen merkityksen.

Syyllistäminen elämän jatkuvuutta uhkaavien kehityskulkujen ylläpitäjiä ja niiden ymmärtäjiä vastaan on oleellista ja tarpeellista. Elonkehän tuhon edessä osoittaminen niiden suuntaan, joilla on valta, voima ja mahdollisuus, on oleellista. Niiden suuntaan, jotka toimillaan edistävät tuhoa, mutta myös niiden suuntaan, jotka mahdollisuuksistaan huolimatta eivät tee mitään. Korkeintaan vähättelevät.

Ehjä, perusteltu syyllistäminen onkin yhteiskunnallisessa vaikuttamisessa uusulkoparlamentaarinen voima ja uusi sosiaalinen media on sen keppi. Onnistuessaan se saa aikaan katumuksen. Ja katumuksella on pääsääntöisesti hyviä seurauksia.

Parantava syyllistäminen perustuu tosiasioihin. Ei valehtelun kulttuuriin, ei "syyllisten" poissulkemiseen. Läpi ihmiskunnan historian, poissulkeminen pahimmillaan on tarkoittanut hengenmenetystä. Lajille ominaisesti syyllistävä ihminen tulee jatkossakin valitettavasti ajoittain toimimaan niin, mutta se ei saa tarkoittaa syyllistämisen täydellistä henkistä kriminalisointia. Jos niin teemme, hiljaisesti hyväksymme elonkehämme tuhon ja tuhoajien vallanpitäjien toimet. Sormella on osoitettava.

P. S.
Tyyliin:
Maaplaneetalla pölyttäjähyönteisten määrät ovat jyrkässä laskussa. Erityisesti läntisellä pallonpuoliskolla. Tutkijoiden mukaan ihmislajin sukupuutto on hyvin nopea ilman kasvien pölyttäjiä.

Syyllisiä? Toimijat pro ympäristömyrkyt, pro raha? Hyväksyjät, vähättelijät?

Tai vaikkapa merten ja järviemme saastuminen. Lääkejäämiä, hormooneita, muovia, humusta ja muuta paskaa. Toimimattomia toimijoita ja vähättelijöitä riittää. Globaali taloudellinen eriarvoistuminen lisää poliittisen ja taloudellisen vallan vastuuta. Syyllistän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti