Arvostamattomaksi jääneen autonomian ajan valtiopäivämiehen, Leo Mechelin'in poliittinen pamfletti, "Ovatko Suomen oikeudet ristiriidassa Venäjän etujen kanssa?", vuodelta 1890, kertoo mediahyökkäyksen olleen Venäjän taholta autonomista Suomen suur-ruhtinaskuntaa kohtaan voimissaan lähes koko keisarivallan ajan, vuodesta 1809 alkaen.
Edellinen virke on kohtuuttoman pitkä. Ei kohtuuton muuten. Aika sitoo vuosisadat toisiinsa. Poliittisen vaikuttamisenkin. Hetkemme synteesiksi. Leo Mechelin on tässä kontekstin toimijana ja persoonana toissijainen. Mutta googlatkaa! Wikittäkää!
Hyvä Leksa!
Hän näkee Venäjän keisarivallan toimet peilaten suur-ruhtinaskunnan autonomisuutta, sen laillisuutta suhteessa poliittiisiin uhkakuviin. Säätyjen uskollisuudenvala keisarille sitoo Leo Mechelin'in kritiikin dualistiseksi atraimeksi, josta keisarin kärki jää vielä julkisuudessa teroittamatta. Se on vasta tulevien vuosikymmenten keskeinen missio. Leo Mechelin tietää sen, mutta ei ääneen sano. Toki ryypyllä puhutaan. Hän on reaalipolitiikko.
Realismi on toissijaista, sitä ei tunneta, tai idiootit ovat vallassa tänään Suomessa. Ne, jotka tuntevat, ovat jo krematorioiden ruokaa, tai eivät ole vallassa. Klinget summuut. Kyse on kuitenkin samasta: vaikuttamisesta toisen valtion sisäisiin asioihin. Yli metsiin hakattujen rajojen, yli palomuurien. Rahasta, vähemmistöjen asemasta, näennäisestä vallasta ja kauppapolitiikasta. Mutta öööööh, todellinen, globaali valta on jo muualla. Eri tähdellä.
Julkisuuskohun myötä nyt pyritäänkin tunnistamaan ja vaikuttamaan uuden ajan uhkiin; kybervaikuttamiseen ja kuvitelmien sisäänrakennettuihin matahareihin. Hallituksemme kokoaa joukkojaan, varjojaan. Leo Mechelin'in hengessä. Venäjää vastaan. Avoimesti. Ilman "keisarin" huomioimista.
Kas tässäkin:
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005426871.html?share=639a48cc69f27bc7a321ccc3fbaacf1c
Ja tässä:
Kommentti: Mitä peliä puolustusministeriön turvallisuuskomitea pelaa presidentinvaalien alla?
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005428307.html?utm_source=kopioi+leikep%C3%B6yd%C3%A4lle&utm_campaign=kopioi+leikep%C3%B6yd%C3%A4lle-share&utm_medium=social&utm_content=android.iltasanomat.fi
Vahva lukusuositus.
--------------
Tämä toinen kirja olisi voinut jäädä kirjoittamatta. Toisin kuin kirjoittajan edellinen, vittumainen yhteenveto, "Sapiens - Ihmisen lyhyt historia".
Yuval Nohah Hararin teos, "Homo Deus. Huomisen lyhyt historia" ( suom. Jaana Iso-Markku 2017 Bazar ) vuodelta 2015 on kansanomaistettu optimistisuuden ylistys. Helppoa luettavaa kuin on chablis juoda. Mitä itsensä brändännyt valtakunnanajattelija Esko Valtaoja lienee ajatellut luettuaan kirjan? Sitä muuten ajattelin jo silloin, kun englanninkielisen painoksen luin. Tämän ostin pojalleni.
Mutta miksi sanon, että kirja olisi hyvinkin voinut jäädä kirjoittamatta. Siksi, siksi että poliitikoilla ei ole keskimäärin aikaa lukea paksuja teoksia, eivätkä kaikki ylipäätään lue yhtään mitään. Lukuunottamatta tuhansia avustajanäkemyksellisiä referaatteja. Jotkut eivät edes lukihäiriöltään osaa lukea. Tässä kiusallisesti ajattelen mm. erään länsimaisuuden linnakkeena pidetyn kilpailuhenkisen kansakunnan päämiestä. Ja globaali rahanlainaajien harvalukuinen eliitti lukee korkeitaan robottien laatimia numerosarjoja ja menu'ita.
Y. N. Harari on jossain haastattelussa sanonut kirjoittaneensa kirjan niille, jotka eivät lue. Okei. Vähän epäilen. Uskon hänen kirjoittaneen tämän selväkielisen antinostradamuksen ( tiedämme Nostradamuksen kätkeneen päänsä menettämisen pelossa ennustuksensa vaikeasti avautuviin, lähes salattuihin teksteihin ) edellisen teoksen tuottojen innoittamana, tekstintuottajaegonsa avaruuden laajentamiseksi ja juutalaisen sukunsa hyväksynnän saamiseksi. Kuolemansa jälkeenkin. Voin olla väärässä, mutta en ole.
Tulevaisuuden puhdas ennustaminen on mahdotonta. Ajatuskulkuja toki tulevaisuuteen voi facebookin, googlen ja muun somenkin muassa läpi tähtiportin viedä, mutta siinä on jo sitten puolet tätä-tässä-ja-nyt.
Siksi olen väitteessäni oikeassa. Hahah.
ERITTÄIN VAHVA LUKUSUOSITUS.
---------------
Koska olen peruskatkera, mutta mukavan höveli ihmisapina, sanon, että nämä kaksi kirjaa liittyvät toisiinsa kuin mämmi kermaan. J. Sipilä sanoisi, että siiiittä vaan.
Onnellisille ajattomille, se typistetty referaatti:
Yritin sanoa, ettei Venäjän ja Suomen välillä mediavaikuttamisessa 200 vuodessa uutta ei ole kuin keinot ja keisarin nonselaaraminen, ja että lukemisenarvoinen kirja voi olla tarpeeton.
--------------------
Tässä klassinen kirja-arvio:
http://karjalastakajahtaa.blogspot.fi/2014/10/qiu-xiaolongin-kuolemanjarvi.html?m=1
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti