keskiviikko 8. marraskuuta 2017

KUNNALLISVEROT TAPPIIN.

Alla oleva Länsi-Saimaan nettilehteen kirjoittamani kommenttini koskien Savitaipaleen kunnallisveroäyrin korotusta, on tätä kirjoittaessani vielä moderoitavana.

Asiaan liittyen olen saanut yhden kommentin hyvin korkealta taholta, jossa todetaan, ettei uusi äyri ole poikkeuksellinen, ettei sillä ole ohjausvaikutusta ja että korotus tarvitaan.

Jo ns. Tieboult'in hypoteesi vuodelta 1956 kertoo muusta. Se kertoo, pelkistetysti sanottuna, että muiden muassa alueelliset veroerot vaikuttavat OSALTAAN asuinpaikan valintaan. Juuri tuolta ajalta on käsite; "ihmiset äänestävät" jaloillaan. Tuosta tutkimuksesta on myöhemmin johdettu ja laajennettu tutkimusta nykypäivään asti, joissa tutkitaan mm. alueellisen verotuksen vaikutusta asumisen hintaan.

Asiasta myös YouTubessa. Haku nimelläni.

-------------

On hienoa, että Savitaipaleen kuntapäättäjät ovat rohkeasti lähtemässä korottamaan kuntaveroprosenttia. Kunnan väestökato kiihtyy. Ihmisperäinen ympäristön kuormitus vähenee ja Kuolimo kiittää.
Helsinki on päättämässä kuntaveron laskemisesta 18 prosenttiin. Savitaipale on nostamassa 21,5 prosenttiin. Ero on 3,5 prosenttia. Se tarkoittaa keskituloisella taloudella 1500 – 3000 euron vuotuisen nettotulon eroa. Se on merkittävä.
Talousarvion tilkkeen lisäksi korkea ja nouseva kunnallisvero on signaali ihmisille kunnan kyvyttömyydestä keksiä ja toteuttaa uusia keinoja jatkuvuuden parantamiseksi. Elinvoimasta en enää puhuisi. Korkealla kunnallisverolla on siis merkittävä ohjausvaikutus. Se helpottaa muuttopäätöstä pois ja estää tehokkaasti kuntaan muuttoa.
Lisäksi joukkoliikenteen alasajon myötä kunnassa asuminen lähes vääjäämättä edellyttää auton, tai kahden menoerää. Eivätkä kiinteistöjen arvotkaan, metsäkiinteistöjä lukuunottamatta, ole taloudellisesta buumista huolimatta kunnassa nousussa.
Kunnan tulisikin pikinmiten muuttaa stategiansa toteutus mukautumiseksi nopeasti aleneville väestömäärille. Kaikessa päätöksenteossa. Nimittäin viralliset väestöennusteet kertovat kunnan väkiluvun olevan kymmenen vuoden kuluttua alle 3000 asukasta. Itse uskon luvun olevan alle 2800 asukasta.
Ympäristön puolesta iso kiitos kuntamme päättäjille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti