HOUKUTUS

Perustarpeiden tyydytyksen noustua riittävälle tasolle, nousee houkutus ihmisen toimintaa ohjaavana voimakkaammalle tasolle. Näin väitän.

Houkutuksen merkitys, erityisesti ylijäämiä ja tarpeettomia, niin materiaalisia kuin immateriaalisiakin "hyödykkeitä" tuottavissa yhteiskunnissa, on keskeinen tekijä yksittäisen yksilön energian suuntaajana. 

Houkutusten määrä lisääntyy hyvinvoinnin lisääntyessä. Hyvinvoinnin määrittely onkin tehtävä kulttuurisidonnaisesti. Perinteinen yksilön hyvinvoinnin lisääntyminen nähdään edelleen suoraan verrannollisena vapaa-ajan lisääntymiseen, sekä hengen ihanuutena arjen toimia helpottavien, massatuotannossa olevien tuotteiden yleistyessä. Näin ns. länsimaissa ja useissa ns. kehittyvissä talouksissa onkin tapahtunut.

Yhteiskunnissa, joissa edelleen suurin osa yksilön ajasta kuluu ravinnon hankkimiseen, houkutusten yksilön energiaa suuntaava voima on edelleen alhainen. Perustarpeiden tyydyttäminen on keskeistä.

Ympäri planeetan kiertävä viestintä altistaa kuitenkin lähes koko ihmislajin tietoiseksi täysin erilaisesta, näennäisen pakkotahdittomasta elämästä. Heille houkutus on vielä unelma. Houkutuksen ensimmäinen aste.

Pääosin maaplaneetan ihmisten elämä tänään liittyy houkutuksiin. Houkutukset on tuotteistettu. Niillä ohjaillaan käyttäytymistämme. Ns. hyvinvointiyhteiskunnassa elävä nuori ei enää tiedostamattomalla valinnalla erota houkutusta perustarpeesta. Niistä on tullut itsestäänselvyyksiä.

Jokaisen yksilön houkutuskartta on yhdessä yhteiskunnassa hyvin samanlainen. Sellaisen tekeminen voi yllättää. Houkutuskartasta tulee halukartta. 

Kausaalisen determinismin mukaan kaikki tapahtuu edeltävien tapahtumien aiheuttamana. Minä näen, minä koen. Syntyy houkutus ja antiikin Kreikassakin monilla marmorirappusilla tuumittu halu ja sen sisällön perkaus arkipäivän ohjeiksi.

Aristoteles ( 384-322 eaa.) erotti kolme eri halun muotoa: boulesis on toive tai rationaalinen halu kohteisiin, jotka ovat hyviä, thumos on emotionaalinen tai ei-rationaalinen halu objekteihin, jotka näyttävät hyvältä ja epithumia on ei-rationaalinen halu kohteeseen, jonka uskotaan olevan miellyttävä. Minä en tästä kuitenkaan pääse johtopäätökseen jaahas-toteamista enempää. On tultava 1700-luvulle.

Skotlantilainen filosofin, David Humen ( s.1711-1776 ) mukaan halu ei ole sen enempää oikein kuin väärin, tai rationaalinen tai ei-rationaalinen. D. Humen mukaan etiikka on rakennettava halun käsitteelle.
Halu voidaan käsittää myös yleisemmin sisäisenä voimana, pyrkimyksenä johonkin. Totta mooses!

Minulla itseni tarkastelu tuottaa monien halujen ja houkutusten  keskiöön halun itsensä säilyttämiseen ja siitä onneksi löydän särön halun ja houkutuksen rajalla. Hyvä!

Melkeinpä samasta kirjoitti ainanaan hollantilainen ortodoksijuutalainen Baruch Spinoza ( s.1632-1677 ), jolla halu kohdistui itsensä säilyttämiseen. Okei ja jepjep. Nykyfilosofiassa halu on edelleenkin keskeinen faktori teon teoriassa ja etiikassa, mutta houkutus on jäänyt vähemmälle ajattelulle. Modernia markkinointia lukuunottamatta. Niin ja omiani.