tiistai 26. marraskuuta 2013

ABSOLUUTTINEN TOTUUS

Kun absoluuttinen totuus löytyy vain omista mielipiteistä, kokemuksista, tai painetusta sanasta, niin ainakin poliitikkojen ja korkeimpien virkamiesten toiminta kansalaisyhteiskunnan taholta on kyseenalaistettava. Takajaloilleen!

Vielä 80-luvulla sotakouluissa ei juurikaan kyseenalaistettu yksittäisen käskyn järkevyyttä, varsinkaan yllättävässä ja nopeasti muuttuneessa tilanteessa taistelukentällä. Toki päätöksen takana oli aina oltava saadun informaation jälkeinen tilanteenarviointi. Kun päällikkö oli päätöksensä tehnyt, ei ollut varaa epäröidä. Meni sitten syteen tai saveen.

Runoilija Yrjö Jylhä on saanut syyt ja seuraukset sodan päätöksenteosta karmaisevalla tavalla ilmestyneeseen runokokoelmaansa "Kiirastuli" vuodelta 1941. Etsikää käsiinne ja lukekaa!

https://docs.google.com/document/d/1tkbu6_ClmG_a-90hZ83PdLcJm7GNZgHGPQ-yo8pAgYY/edit

Tänään taistelukentänkin päätöksentekoprosessi on muuttumassa. Syitä on monia. Käsitykset joukkojen johtamisesta noudattavat aina tiettyjä lainalaisuuksia, mutta apuvälineitä johtamiseen on tullut lisää ja käsityksemme taistelukentästä on muuttunut mm. tappavien lennokki-iskujen myötä ja samalla sodan käsite on laajentunut. Joustavuudelle ja uudelleenarvioinnille on annettu roolinsa. Enää se ei ole heikkouden osoitus. Samanaikaisesti yksittäisten, toisiinsa liittyvien operaatioiden aikaikkuna on kasvanut, mutta samalla pirstoutunut. Seuraavakin vaihe ja sodankäynnin uusi elementti on jo ovella, nimitäin taistelukenttä on robotisoitumassa. Yhtä kaikki sodankäynnin teoria on kehittynyt paremmin kuvaamaan nykyistä maailmaamme ja kiinalaisen Sun Tzu:n teos; "Sodankäynnin taito" ja Carl von Clausewitz:n "Vom Kriege" kuvaavat enemmänkin sodankäynnin filosofiaa historiallisesta näkökulmasta. Onko poliittinen päätöksentekoprosessi ja -uskallus jämähtänyt talvisodan aikaisiin poteroihin?

Sanoessani "paremmin" teen vertailua. Olen vakuuttunut, että pääministerimme yksi totuus talouspolitiikkamme linjasta ei ole ainoa oikea. On kriittisesti suhtauduttava aika-akselilla oman päätöksenteon seurauksiin, tulevaisuusmalleihin ja valitun suuren linjan rationaalisuuteen. Onko kurssia muutettava?

Kirjoitin nämä rivit luettuani kriittisen puheenvuoron oman rahapolitiikan puutteesta suhteessa yhteiskunnassa tapahtuviin traagisiin muutoksiin. Nyt pitäisi kiivetä korkealle vuorelle, sieltä näkyy kauemmaksi. Ja sitä paitsi paljon purjehtineena tiedän, ettei purjevene juurikaan liiku vastatuuleen. Se on absoluuttinen totuus.

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2013/11/25/ex-jenkkiministeri-suomelle-miettisitte-edes-eroa-eurosta/201316369/12


Arto Bäcklund
26.11.2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti