perjantai 16. toukokuuta 2014

ANNA MÅRD, LONTOO

Lontoosta lennätetään positiivisen ajattelun olevan poissa muodissa. Kertomansa mukaan Anna Mård oli jo vuosia sitten kirjoittanut asiasta, mutta tuli tyrmätyksi. 

Peilasin ajatusta itseeni. Osittain tuntien Arto Bäcklundin sielun olevaisen illuusion, tiedän, etten ajattele keskimäärin positiivisesti. Kun minulle on siitä usein huomautettu, jopa äitini nimellä tehostaen, en enää aikapäiviin ole ottanut huomautuksista, jotka ovat saaneet syytösten karaktäärin, mieleeni pahoitusta.

Positiivinen ajattelu, hihasta reväistynä käsitteenä, on Mårdin mukaan muuttanut muotoaan sitkeyden ja peräänantamattomuuden ihannoinniksi. Muotimantran mukaan mikään ei ole saavuttamatonta, jos tarpeeksi yrittää, sanoo Anna Mård Lontoosta asti. Ja se on hyvin syvältä se, mikäli ymmärsin Anna Mårdin oikein.



Koska monien mielestä enemmän kuin arjen toisinajattelija, olen ilkeä kyseenalaistaja, ei minun olisi tarvinnut odottaa viestiä Lontoosta huutaakseni. Se leijailee ja on leijaillut jo pitkään Savitaipaleen Kuolimojärven Paimensaaren rannoilla.

Linkistä Juju-musaa aiheeseen. Kirkastaa taustalla soidessaan lukijan ajatusta.
https://www.youtube.com/watch?v=MSiTR_iE3u8

Positiivisen ajattelun sponsorointi on johtanut viisauskatoon. Viisas osaa luopua ajoissa ja tarvittaessa muuttaa toimintatapojaan. Mård sanoo, ettemme kuule niistä stooreista, jotka ovat tuhlanneet elämänsä, yrityksensä, kuntansa, valtionsa, tai jotain muuta "säästettyä" ymmärtämättä muuttaa plääniä. Yhtälailla kuin viisaus on uhrattu positiivisuudelle, on sille uhrattu realismi. Ajattelin tässä kohtaa ottaa esimerkkejä. Niitä on arjessa niin paljon ja kaikilla tasoilla, että niille ei ole tarvetta. Löydätte ne itse ja tekstini saa vahvistuksensa.



Luovuttaminen on usein viisautta. Luovuttaminen on usein viisautta huolimatta siitä, että luuserin lappu lyödään otsaan. Paradoksaalista on, että pakon edessä epäonnistuneet jääräpäät, siis ne, jotka eivät ole osanneet ja ymmärtäneet hypätä laskuvarjolla pilvilinnoistaan ajoissa, putoavat sukkana ja saavat sympatiat.

Ollaan negatiivisia realisteja. Eletään pitempään onnellisina.







16.5.2014
Arto Bäcklund

1 kommentti: