TÄMÄ ON OLLUT TIEDOSSA.

On ollut tiedossa, että metsän kasvu, laskettuna kuutioissa, Suomen metsissä on hidastunut ja tulee edelleen hidastumaan. Pääosa metsänomistajista, olivat he mitä tahoja tahansa, eivät tätä ole uskoneet. On myös tahoja, joista käytetään nimitystä "metsäalan ammattilaiset" ja jotka pitävät itseään metsänjumalista seuraavina. Heistäkin jo monet ovat ymmärtäneet syyt, miksi metsiemme vuotuinen kasvu on pienentynyt, mutta he eivät tehtävänkuvauksensa ja oman massinsa vaarantumisen vuoksi pysty syitä ääneen sanomaan. Money talks.

Viimeisimmän laskennan perusteella, lähes kiusallisesti, pulpahti julkisuuteen tieto, että metsiemme vuotuinen kasvu on pienentynyt ennätyskasvusta 4 miljoonaa kuutiometriä, ollen nykyisin noin 103- 104 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Vähenemä edustaa myös mittavaa hiilinielua. Vuotuinen kasvu on kuitenkin edelleen suurempi kuin vuotuinen poistuma ja juuri siksi metsänomistajat, metsäalan ammattilaiset ja puunostajat vielä toistaiseksi nukkuvat yönsä suhteellisen hyvin. Tosiasiaa myös lanseerataan hakkuiden oikeutuksena kansalaisille. Metsäteollisuuden operatiiviset johtoportaat, joiden yksiselitteinen tehtävä on keittää omistajilleen rahaa, sen sijaan signaloinnista päätellen, eivät enää nuku öitään yhtä hyvin. Taustalla tietenkin ovat huolet mittavien sellu- ja biopolttoainetehdashankkeiden puunsaanin riittävyydestä ja saannin turvaamisesta yli tehtaan käyttöiän, eli investoinnin takaisinmaksuajan, lisättynä tuottoprosentilla. 

Maamme puumassan vuotuisen tilavuuden kasvun alenema johtuu monista syistä. Kuivien kasvukausien lisääntyminen ilmaston lämpenemisen vuoksi on tietenkin yksi tekijä, mutta ei keskeinen. Toki siihenkin vaikuttavat korjuumenetelmät. On nimittäin niin, että eräs lehvästön keskeinen tehtävä on estää nopeaa haihduntaa maahaan asti päässeestä sadevedestä. Onkin osoitettavissa selkeästi, että erityisesti kuivilla kangasmailla avohakatuilla alueilla tapahtuu maaperän kuivumista ja taimet kuolevat, tai kituvat. Sama koskee nuoria metsiä. Tärkeimmäksi tekijäksi onkin nousemassa puuston keski-iän alenema. Puu otetaan metsistä liian nuorena, erityisesti kasvavan selluteollisuuden tarpeisiin. Jo nyt on erityisesti Pohjois-Karjalassa nähtävissä jopa nuorten metsien kuitupuuavohakkuita.

Kuva Savitaipaleelta voimaakkasti muokatusta puupellon avohakkuusta syksyltä 2021.

Vuonna 2020 Suomen metsistä hakattiin 69 miljoonaa kuutiometriä puuta. Se oli 4 miljoonaa kuutiometriä vähemmän kuin edellisenä vuonna. Luonnonvarakeskus on arvioinut, että kaudella 2016 - 2025 suurin ylläpidettävä runkopuukertymä voisi olla vuositasolla 80,5 miljoona kuutiometriä, josta energia- ja kotitarvepuun osuus olisi reilu 10 miljoonaa kuutiometriä, jota se jo nytkin suunnilleen on, mutta tullee kasvamaan turpeenkäytön vähenemisen myötä jonkin verran. Tuo 80,5 miljoonaa kuutiometriä on tietenkin ympäristöllisesti täysin järjetön määrä vuositasolla hakattavaksi muun muassa biodiversiteetin kannalta, mutta myös koko metsäomaisuutemme näkökulmasta.

Jopa Luonnonvarakeskuksen ( Luke ) sisälläkin on erilaisia näkemyksiä kestävän puutilavuuden poistuman määrästä. Osin poliittisesti johdettuna Lukesta onkin annettu hieman haparoiden arvioita. Niissä peilautuvat erityisesti tuottotavoitteet valtion metsien käytön suhteen. Kestävät hakkuumäärät ovat kuitenkin aina, enemmän tai vähemmän riippumattomien tutkijoiden laskelmissa haarukoituneet 48 - 60 miljoonan kuutiometrin tasolle, huomioiden jäljellä olevien vanhojen metsien hakkuut. Tänään valtio, eli me kansalaiset, hakkaamme omistamissamme viimeisissä vanhoissa metsissä anteeksiantamattomasti.

Laitan tähän alle vielä asiantuntijakirjoituksen aamun Hesarista, (HS 21.21.). 

AVOKÄMMENELLÄ IHMISKUNNALLE TUTA.

Demokratiavähenemä on maailmassa nopeaa. Kun demokratia vähenee, monet muut asiat lisääntyvät. Yleensä huonot. 

Kun Etiopian pääministeri, 46-vuotias helluntaikristitty Abiy Ahmed Ali sai vuonna 2019 Nobelin rauhanpalkinnon, nähtiin tämän maan valtaheimon, oromojen edustajan, ansaitsevan vain ensimmäisen hallitusvuotensa demokratia-,  ihmisoikeus- ja rauhantyönsä vuoksi suurimman julkisen tunnustuksen mitä ihminen voi saada. Tämä käy demokratian tilan kaksisuuntaisuuden ja vääristymien tarkasteluun esimerkistä.

Demokratiatodellisuutemme on toisenlainen kuin me sen koemme, tai uskomme sen olevan.  Uskomme itse elävämme utopiassa, joka on vahva ja särkymätön. Muut eivät aina mielestämme demokratiassa elä. Yhteiskunnallinen todellisuutemme onkin fundamenteiltaan betonoitu arkitodellisuuteemme itsestäänselvyydeksi. Näemme demokratiakehityksen ja demokratian ylläpidon vain oman demokratiaihanteemme läpi. Sen sijaan muualla, tässä esimerkkitapauksessa Etiopiassa, kehitys on toisenlainen. Etiopiassa ei milloinkaan ole ollut demokratiaa sellaisena kuin valtaosa meistä sen ymmärrää. Abiy Ahmed Alistakin on tullut hetkessä sotaakäyvä, autoritaarisuuteen pyrkivä johtaja. Näemme muut, emme itseämme. Kyse on kolikon kahdesta puolesta, vai onko sittenkään?

On nimittäin niin, että demokratiavaje syö, jo nyt omalla takapihallamme vihreää nurmea. Uskotaan, että siellä se pysyy hallinnassa ja viihtyy. Asia ei ole niin. Omia lapsiaan demokratia on syönyt jo Ranskan vuoden 1789 suuresta vallankumoksesta asti. Ja syö edelleenkin. Kyltymättömästi.  Lukuisat esimerkit viimeiseltä kymmeneltä vuodelta selkeästi todistavat demokratian lisääntyvistä uhista, kansalaisoikeuksien ja yksilöiden välisen tasa-arvon huonosta kehityksestä. 

Onko myös demokratiakehityksessä, niin kuin monissa muissakin aikaan sidotuissa ilmiöissä nähtävissä selkeä syklinen kehitys? Vai onko kyseessä vain luonnonlakeihin perustuva pyrkimys sekasorrosta järjestäytymisen suuntaan, millaista yhteiskuntatamallia se sitten aikajanalla kulloinkin tarkoittaakin? Selvää on vain se, että yhteiskunnat havaittavasti heijastelevat, suuressa kontekstissa, ihmisen ja ihmiskunnan aikaansaannosten kehitystä, kuitenkaan poissulkematta ihmisen lajinomaisia piirteitä, muun muassa sodan ja rauhan kysymyksissä, sekä pyrkimyksessä hallintaan ja johtajuuteen. Tänään monien yhteiskuntien sisäisiin ohjausmalleihin vaikuttavat lisäksi yhä enemmän ilmaston lämpenemisestä ja liiallisesta planeetan resurssien käytöstä johtuvat elinympäristöjen muutokset, sekä modernin ajan lisääntyvät kansanvaellukset suurempaa populaatiota kestäville alueille. 

Demokratiakäsitykseen kuuluu monia vapauksia ja vastuita, kuten sananvapaus, yksilönvapaus liberaalin määrittelyn mukaan, puolueettoman oikeuden saaminen tarvittaessa ja monia muita. Näissä kolmessa keskeisessä periaatteessa näkyvät demokraattisen yhteiskuntajärjestyksen tukipilarit. 

Vastuista eräs keskeisimmistä on yhteisön, kansakunnan, demokraattisen järjestelmän hyväksyminen yksilön oikeuksia korostaen ja yhteensovittaen, osana yhteiskuntajärjestelmää, mutta kuitenkin normatiivisena, kaikkien ihmisten kansalaisyhteiskuntana. Siihen elimellisesti kuuluvat enemmistövaltaan perustuva lainsäädäntövalta ja poliittisesta vallasta riippumaton tuomiovalta.  

Tänään demokraattiset valtiot ovat monesta syystä menettämässä demokraattisesti hallitulle kansakunnalle asetettuja tunnusmerkkejä. Sananvapautta rajoitetaan monin keinoin. Tuomioistuimia alistetaan poliittisen vallan tahtotilaan, oikeuslaitosten resursseja leikataan siinä määrin, että voidaan katsoa kansalaisen erään keskeisen perusoikeuden vaarantuneen ja yhä herkemmin sanotaan mistä, miten ja kuka saa puhua ääneen. Absoluuttisten diktatuurien ja käytännön diktatuurien määrät maailman valtioissa kasvavat, mutta erityisesti pyrkimykset diktatuurien suntaan. Myös Euroopassa.

Joka puolella maailmaa sananvapauteen, keskiseen demokratiaelementtiin kuuluva lehdistönvapaus on etulinjassa uhattuna, niin lännessä kuin idässäkin. Esimerkeiksi tähän sopivat radioasemien ja lehtien painostamiset ja lakkauttamiset Unkarissa ja muuallakin, tai tapaus Julian Assangne. Eikä meilläkään ilmiöltä ole vältetty. Muistamme "tapaus toimittaja Salla Vuorikosken" kotietsintöineen.

Meillä Suomessa edellä kerrotut asiat ovat vielä jokseenkin hyvin, mutta demokratiavaje lisääntyy. Sananvapauteen liittyvä yksi keskeinen kysymys on läpinäkyvyyden vaatimus. Kun salataan, ei voida keskustella, käyttää sananvapautta. Meillä avoimmuus on yhteiskunnassa vähentynyt samassa suhteessa kuin julkisen hallinnon toimia on yksityistetty, tai yhtiöitetty kansalaistenkin omistamiksi yhtiöiksi. Aiemmin kansalainen saattoi saada lähes kaikista päätöksistä ja niihin vaikuttaneista tekijöistä asiakirjat nähtäväkseen. Tänään niitä pyydettäessä viitataan kaupallisiin sopimuksiin, vaikka olisi saman osapuolen omistuksessa oleva yhtiö. Kiellon perusteeksi riittää muuttunut omistusrakenne. Asiakirjat, jotka aiemmin olivat julkisia ovat nyt salaista tietoa. 

Erityishuomion juuri nyt vaativat ajankohtaiseen HX-hankkeeseen liittyvät asiakirjat muun muassa kustannusarvioista koneiden elinkaaren osalta. Monissa länsimaissa ne ovat julkisia. Suomessa lähes kaikki hankkeeseen liittyvät asiakirjat ovat salaisia, huolimatta siitä, että pohjimmiltaan hanke on yhteiskunnallinen, ei siis kokonaan sotilaallinen. Kansalaiset maksavat viulut. Kyse on yleisen "salaamisriman" korkeudesta. 

Toinen merkittävä tapa kaventaa demokratiaa, on reguloida rahan, eli tässä tapauksessa resurssien määrää, vaikkapa juuri oikeuslaitoksessa. Yhä vähemmän tehtyjä rikoksia päätyy esitutkintaan, käsittelyajat venyvät ja oikeuden käyminen on liian kallista, rikkainta kansanosaa lukuunottamatta. Toisaalta rahan määärää lisäämällä voidaan lisätä ja on lisättykin, monissa maissa, poliisien ja turvallisuusjoukkojen määriä yli demokraattisen jäjestelmän vaatiman tarpeen. Rahan vallan kasvaessa demokraattisiksi katsotuissa yhteiskunnissa, tulee hallitsemattomasta ja yksitaskuisesta rahasta uhka demokratialle. Juuri näin on käymässä parhaillaan niin sanotuissa perinteisissä, länsimaisissa demokratioissa.

Kolmas tapa, vaan ei lainkaan vähäisin, jolla lisätään merkittävästi demokratiavajetta, ovat taloudellinen eriarvoisuus ja köyhyys. Ne luovat yhteiskuntiin jännitteitä, ääriliikkeiden kasvua ja lopulta sekarortoa. 

Aalto yliopiston rahoituksen professori Vesa Puttonen kertoi aiheesta oman näkemyksensä Ylen Pörssipäivä-radio-ohjelmassa ke. 15.12. Lähes tunteenomaisesti en ole pitänyt Vesa Puttosesta, johtuen hänen puutteistaan kyvykkyydessä nähdä loputtomaan kasvuun perustuvan rahatalouden moninaista linkitystä muuhun yhteiskunnalliseen kehitykseen. Niinpä yllätyinkin kuultuani keskustelun inflaatio-osuudessa Puttosen sanovan, että erityisesti tässä inflaatiotilanteessa inflaatio koskettaa pahiten kaikkein vähävaraisimpia. Eriarvoituminen lisääntyy. Hän kuitenkin antoi ymmärtää, että se kuuluu systeemiin ja se siitä. Jotain epäjohdonmukaista tässä kuitenkin inflaatiosta puhuttaessa on, nimitäin inflaatio on ongelma, kun sitä on ja ongelma se on myös silloin, kun sitä ei ole.

https://areena.yle.fi/audio/1-50

Alkuviikosta kävin paikallisessa kirjastossa lyhyen keskustelun tuohtuneen kansalaisen kanssa. Hänen mukaansa niin kutsuttu keskiluokka on Suomessakin, Amerikan malliin, katoamassa ja kertoi itsekin kuuluvansa köyhällistöön pudonneisiin. Uteliaisuuttani kysyin häneltä tunnusmerkistöä suomalaiselle keskiluokalle. Ne liittyivät, yllätys yllätys, kaikki rahaan. Yhä useammalle on yhä vaikeampi ostaa uutta autoa, suurien kaupunkien keskusta-alueille ei ole mahdollista kolmen tonnin palkkatyöllä muuttaa ostamalla asunnon, eikä nykyisin yhä useammin edes olen mahdollisuutta asua vuokrallakaan. Rahat vain yksinkertaisesti eivät riitä. Pisteenä iin päälle mainitsi vielä tulevassa olevasta liikennepolttoaineiden hinnankorotuksesta. Alempaan sosiaaliseen viitekehykseen on vaivatonta pudota. Hänen tapauksessaan sairauden ja avioeron myötä.

Keskeistä on jokaiselle omanlaisen, oman väestöryhmän viitekehyksessä tilan haltuunotto omine tunnusmerkkeineen, itselle katsottavan siivun haltuunotto yhteisestä kakusta. Haltuunoton vaikeutuessa, tai loppuessa kokonaan, menee huonosti. Verrattuna aikaisempaan. Syntyy yhteiskunnallinen tyytymättömyys. Se on demokratialle myrkkyä.

Savu nousi. Komppasin, ehkä provosoinkin sen verran, että sanoin, että näinhän se narratiivi pääpiirteissään etenee ja on osa johonkin suuntaan kehittyvän demokratian uusia suuntauksia. Mahdollisuuksien suuntautumista vetovoimien suuntaan. Pois sinusta. Mulkaisi.

Jätin sanomatta, että elonkehä, maa-äidin ryöstöineen ja pilaamisineen, koronaviruksineen, kalliine bensoineen, talousjärjestelmän tulevine romahduksineen ja tuhosotineen pyrkii vain tasapainotilaan. Tänään se jo tietenkin edellyttää ihmislajin katoamista planeetalta. Aikataulu on oikea, jos maaplaneetalle jää jotain elämää jälkeemme. Nyt näyttää siltä, että aikataulussa menemme. 

Pitääkö sitten demokratiaa puolustaa? Vaikka tuomiopäivän asein, mahdollisesti lopulliseen tuhoon asti. Pitääkö oman, kuvitellun demokratian puolustamiseen käyttää jättiosa maaplaneetan resursseista? Kysymyksen ei luulisi olevan edes akateeminen, mutta sitä se kuitenkin ilmeisesti on, kun erilaisia vastauksia tulee lukuisa määrä. Kysymykseenhän on sisäänrakennettu ihmislajin osalta absoluuttista tilaa koskeva vastaus; täystuho ja ainakin modernin ajan maailman tuho. Tässä ajattelussa minulle ihmiset jakautuvat ihmisiin, jotka tietoisesti, tai tyhmyyttään toimivat demokratiaa vastaan ja niihin, jotka haluavat ottaa demokratian lisäosia käyttöön, kuten aseistariisutun maailman, joka tulevaisuudessa olisi yksietninen, rajaton. Ja sitä se tulevaisuudessa tuleekin olemaan, mikäli ihmiskunta selviää lajina uudesta synnytyksestään.

Yhdysvallat lähempänä sisällissotaa kuin demokratiaa:

Yhdysvallat | Sisällissotien tutkija: USA ei ole enää demokratia, ja se on ”lähempänä sisällissotaa kuin kukaan meistä haluaisi uskoa” https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008487984.html

                       

LINNUT LOPPUVAT

Siinä missä aiemmin yleisimpienkin lintulajien, kuten varpusten ja hömötiaisten populaatiot ovat kutistuneet uhanalaisiksi, tai erittäin uhanalaisiksi, on kehityksen aiheuttanut laji runsastunut. 

Sairas varpunen Tukholmassa 10.10.2021

Tosiasia kertoo lajien välisistä suhteista ja riippuvuuksista. Ihminen eläinlajina ei ole kokonaisuuden ulkopuolella, vaikka arjessamme emme asiaa juurikaan tule ajatelleeksi. Jonkinlaista ajattelun määrää ja erilaisuutta näkyy jopa eduskunnassamme, tosin vain pieninä painotuseroina. Toiset ajattelevat asiaa vähän, toiset eivät lainkaan ja kolmannet pyrkivät mitätöimään. Ja näin toimimme:

https://yle.fi/uutiset/3-12208625?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Tänään jälleen tulee linnuista uutinen. Lajien kadosta ja biodiversiteetistä puhutaan yhä enemmän, mutta samalla jakolinjat kärjistyvät, sillä seurauksella, että erilaiset pyrkimykset muuttuvat riidoiksi, maailmankuvariidoiksi. Yhteistä kuitenkin linnuilla ja ihmislajilla on se, että riippuvuussuhteessaan muiden lajien kanssa ihminen tuhotessaan muita lajeja tuhoaa, itse itsensä. Tämä luonnonlaki on rikkomaton. Juuri nyt vaikuttaa siltä, että ihmislaji on nopeasti saavuttamasta tyhjyyden raja-arvon, josta ei ole paluuta. Asia on tietenkin planeetan ainoan tiedostavan ja luovuuteen kykenevän lajin osalta päätösasia. Olemme päättäneet tehdä lajin itsemurhan, olemalla päättämättä lajikollektiivisesti yhtään mitään. 

https://yle.fi/uutiset/3-12224872 

KAAMOS

Kovaääninen valitus kuuluu tuuteista. Kaamosdownarit valittavat. Huutavat valoa pimeimpään hetkeen. Luonnonlakien mukaan se hetki toistaiseksi on tiistaina 21. päivä joulukuuta. Minulla riittää kaamosdownareille myötätuntoa. Tässä ilosanomaa katteeksi.

Kaamosmasennus näyttää tulevan kuitenkin loppupeleissä rahalähtöisesti. Huolimatta kirkasvalolampuista, tai etelän katkaisuhoidoista. Kun ei ole rahaa, ostetun viinan lisäksi, masentaa. Tilanteeseen auttaa käänteinen ajattelu, siitä enemmän kysyttäessä, mutta erityisesti auttaa normitaidokas netin käsittely, mikäli ymmärtää olla vajoamatta virtuaalijouluun. Pitäkää tässä suhteessa varanne.

Otan pukinkonttiesimerkin. Kuvan älykello on erään valmistajan lippulaiva, järjestysnumerolla 4. Neljäs älykellojen sotaa käymätön sukupolvi. Sillä voi mitata verenpainetta, tehdä ekg:n ja voi sillä soittaakin, pussailla ja tanssia. Ja näkee siitä ajankin. Siinä on eSim-kortti sisäänrakennettuna, niin että nettikin on ranteessa, tyyliin standalone. 

Mutta juttu on se, että vaikka monet liikkeet nyt myyvät tämänkin kapineen osalta eioota, sen nettikirpparimyynnistä kyllä löytää. Ovh härpäkkeelle on noin 450 euroa, mutta kuvan laite lähti lähes puoleen hintaan kierrätykseen ja lähtee edelleenkin. Minultakin kysyttäessä. Kuitin kanssa. Sama koskee monia muitakin joululahjoja. Ihmiset kierrättäkää! Suuntaansa.

Toinen ehdotus on panna dokumentoidut muistot kiertämään. Ehdotuksella on kaksinainen, tai oikeastaan kolminainen vaikutus. Etsi vanha valokuva mummolasta ja ala opettelemaan photosoppailua. Siinä ei ehdi roplatessa masentumaan. Ainoastaan on tärkeää huomata oma riittämättömyys ajoissa ja ymmärtää viedä kuva ammattilaisliikkeeseen reprokuvattavaksi. Iloa tulee siitä yrittäjällekin. Sekin on relevanttia. 

Joulupaniikin lopulliseksi päihittämiseksi kehystetty kuva on syytä antaa saajalleen noin viikkoa ennen jouluaattoa. Iloaika lisääntyy. Hyvää pukkien odotusta!

P. S. Jouluterkkuja kaikille keskustalaisille puoluetovereilleni! Oma napa rules. Ihan paras aate oikeesti. Pannaan jouluhaisemaan, toki muulloinkin, niin kauan kuin tätä omaa elämää tavaraa piisaa piisaa. Planeettahan pystyy meidän kaikkien tarpeet tyydyttämään, mutta ei kaikkien ahneutta. Pois se meistä! Kepeissä mullissa emme sure ilmastonmuutosta ja biodiversiteettiä. Teemme vihreän muutoksen aina keväisin. Kun ruho vihertää sukuhaudalla.

Ihan paras filosofia. Oikeesti! Let's rock, til the end!

Kuva Petsamon Parkkinasta vuodelta 1938. Siinä näkyy lahjansaajan kotitalo.

 

SUOMI OSALLISTUU USA:N PUOLUSTAMISEEN.

 Aivan hetken kuluttua, tänä monien jumalien siunattuna perjantai-päivänä, jotka jumalat kaikki toisilleen ovat epäjumalia, alkaa Valtioneuvoston tiedotustilaisuus. Pääministeri S. Marin tulee kertomaan velkataakan ikeessä, Yhdysvaltain suuntaan rämällään olevalle Suomen kansalle, kenraalien valinneen uudeksi ilmojen tappokoneeksi amerikkalaisen F-35 hävittäjän.

S. Marin myös julistaa tämän jumalten päivän Suomen tulevaisuudelle ilon päiväksi, joka turvaa Suomen tulevaisuuden ainakin siksi aikaa, kun Suomenniemellä originaalisuomalaisia vielä tallustelee väestön enemmistönä, eli pitkälle 2060-luvulle. Hän ei tule mainitsemaan sitä, että ostos maksaa 10 miljardia euroa ja asejärjestelmät koneisiin, jotka ovat tuon kansalle tarkoitetun 10 miljardin tuijotusluvun ulkopuolella, noin 1,5 miljardia euroa kylkeen. Pääministeri tuskin myöskään kertoo, että siitä kun tuo 10 miljardin katto asetettiin, on inflaatio lähtenyt kiihtymään, erityisesti Yhdysvalloissa, ollen jo yli kuuden prosentin. Onkin selvää, että tuo inflaatiokorjaus hintaan tulee, ainakin noin miljardin verran. Se kuitataan olankohautuksin. 

Linkin avaamalla voitte lukea kuinka Suomi siirtyy puolustusvoima-ajasta hyökkäysvoima-aikaan. Sitä tarkoittavat muiden muassa 200:n risteilyohjuksen hankinta, sekä muidenkin pitkänkantaman aseiden hankinnat hankittaviin hävittäjiin.

https://yle.fi/uutiset/3-12222490

Amerikkalaisen etulinjan hävittäjän hankinnalla on kolmenlaisia vaikutuksia. Sotilaspoliittisia, ulkopoliittisia, sekä sisä- ja talouspoliittisia. 

Merkittävin ja vähän keskusteltu tosia-asia on se, että Suomi osallistuu yhtenä keskeisenä osana Yhdysvaltain alueellisen koskemattomuuden puolustamiseen.    ( BTW, juuri nyt, klo 14.35, keskustalainen puolustusministeri julisti papinomaisessa saarnassaan 64:n amerikkalaisen F-35 hävittäjän valituksi suomalaisille korpikentille ja pikiteiden levennyksille amerikkalaisten hävittäjien lisäksi. ) Olemme päätöksen myötä osa nopeasti rappeutuvan, seuraavaksi romahtavan maailmanvallan puolustusjärjestelmää. Samalla suumme tukkien hyväksymme Yhdysvaltain onnettoman demokratian tilan, eriarvoisuuden, guantanamolaisen väkivaltakoneiston, poliisirikollisuuden ja jättimäiset sosiaaliset ongelmat. Valinta onkin samalla myös arvovalinta.

Venäjälle Suomi on yhä enemmän hankinnan myötä "yksi USA:n osavaltio", jolla on 1300 kilometriä yhteistä maarajaa. Hyvät suomalaiset, nyt keskimatkan ydinkärjin varustetut ohjukset ovat lukitut suomalaisiin kohteisiin. Tulemme näkemään, siitäkin huolimatta, että F-35 hävittäjät eivät ole Venäjälle ylipääsemätön ongelma, mutta risteilyohjusten myötä kuitenkin huomioitava ongelma, että ulkopoliittinen ystävyys tulee kylmenemään. Sotilaspoliittisesti kuitenkin tärkeintä on se, että ennaltaehkäisevän iskun kynnys suomalaisiin kohteisiin tulee alenemaan, huolimatta siitä, että konflikti ei edes olisi Suomessa, tai lähellä Suomea. Suomi on vihollismaa olematta vihollinen. Tämön on Venäjän ulkoministeri Lavrovkin todennut. Suomi tuhotaan riittävästi ennen kuin yksikään F-35 ehtii taivaalle. USA:n liittolaiset ovat Venäjän ja jatkossa mahdollisesti myös Kiinan vihollisia. Automaattisesti.

Ulkopoliittisesti olemme hankinnan jälkeen suomettuneita ja kontallamme Yhdysvaltojen suuntaan. Samanaikaisesti jäähtyvät ulkopoliittiset suhteemme Ruotsiin. 

Taloudellisesti hankinta on Suomen taloudellisille resursseille aivan liian suuri. Kaksinaismoralistisesti onkin sätitty kaikkien puolueiden taholta Suomen nopeaa velkaantumista ja velalla elämistä, mutta lähes 50 miljardin ( elinkaarikustannuksineen, aseineen, kehitystöineen ja päivityksineen ) uusi laina ei herätä edes keskustelua. Se lisää kansalaisten epäluottamusta poliitikoihin ja politiikkaan. Lisäksi hankinta aiheuttaa hyökkäysvoimillemme vääristymää sotavoiman kehittämisessä. Armeijan budjettiraamissa lentotuntien ja huoltojen hinnat näivettävät muuta kehitystä yksittäiseen taistelijaan asti. Noin 250 miljoonaa ei tule lähellekään riittämään F-35-arjen pyörittämisessä vuodessa. Sen muiden konetta hankkineiden maiden toteutumat selkeästi kertovat. 

Lopuksi on todettava, että uusien hävittäjien hankinta on jo nyt sotatekniikan kehittyessä jäämässä auttamattomasti vanhanaikaiseksi. Jopa Ilmasotakoulun johtaja pari päivää sitten sanoi perinteisen kaartotaisteluelementin, joka on ollut perinteisen torjuntahävittäjän keskeisin rooli, olevan jäämässä taka-alalle. Doktriinissa onkin tapahtunut muutos. Ostamme monitoimihävittäjiä. Niillä osallistumme kansainvälisiin sotiin ja rajojemme yli tehtäviin hyökkäyksiin. Tämä on suomalaisten hyvä tietää. Sitä ei ääneen kerrota.

Jokaisen sukupolven on edelleenkin sotansa saatava. Hävittäjähankinta siitä kertoo. Rauhantyöhön ei investoida. Sotaan investoidaan. Tuhosta, raunioista, kärsivistä lapsista ja naisista ei välitetä. Planeetan resurssien tuhoamisesta ei välitetä. Olemme sietämättömiä elukoita. Jokainen vihreää nappia eduskunnassa painava kansanedustaja on minulle ihmislajin vihollinen. Päätöksen hetkellä minulla on syvä häpeä olla suomalainen.

Kuvassa raunioita, lasten, naisten ja vanhusten hätää. Tuhoa. Sotakaluston hankkijat ovat idiootteja, jotka uskovat sotaa Euroopassa käytävän erillisenä ja talvisodan tapaan. He eivät piittaa ihmisten ja luonnon kärsimyksestä. Siitäkin mitä suuremmissa määrin hankinnassa on kyse. Elonkehän olemassaolosta.

VENÄJÄN MEININKI

Tässä, hyvät ihmiset, on tapahtumassa sama asia oikeusvaltion kanssa Suomessa kuin on tapahtunut Venäjälläkin; oikeutta periaatteessa on saatavilla, mutta sitä ei saa.

Oikeusvaltiokäsite on laaja ja vapaan, sekä puolueettoman oikeudenkäynnin mahdollisuus kansalaisille, on eräs keskeinen oikeusvaltioperiaate. Venäjällä kansalaisyhteiskuntaan kuuluva vapaan ja puolueettoman oikeudenkäynnin periaate on viety Kremlin muuriin samalla, kun kansalaisyhteiskunta on kansalaisilta viety. Jos sitä milloinkaan Venäjällä on ollutkaan. 

Sama tosin koskee Yhdysvaltojakin, joka pitää ihmisiä kaikkien lakien ulkopuolella Guontanamossa Kuubassa.  Yhdysvalloissa saa todellista oikeutta vain, mikäli on varaa kalliseen asianajajaan. Tämä maa piti tänään presidentti J. Bidenin johdolla maailmanlaajuisen konferenssin demokratiasta ja ihmisoikeuksista.

Kuva on irvokas. Oikeutta oikeuden saamiseksi peilataan yhteiskunnan eliitin asettamien normien kautta. Tällöin yhteiskunnallisen ajattelun erialaisuus, jopa näkemyserot, estävät oikeuden saamisen. Komentovalta peilautuu alemmissakin oikeusasteissa oikeuksien päätöksiin yhteiskunnan edun yksipuolisessa arvioinnissa. Tämä on tyypillistä diktatuurimaille.

Suomessa tilanne on sama, vain syyt ovat erilaiset. Tosin juurisyistä sanotaan tänään meilläkin yhä enemmän niiden olevan samanlaisia kuin vaikkapa juuri tämän päivän Venäjällä. Eliitti saa oikeutta, tai ei lainkaan joudu oikeuteen.

Kyseessä on Suomessa laajemman yhteiskunnallisen kriisin lisäksi koko oikeuslaitoksen kriisi. Syyttäjälaitos valittaa kroonista resurssipulaa ja yhä enemmän tehdään syyttämättäjättämispäätöksiä ilmiselvissä syytettä vaativissa tapauksissa.

Tuomioistuinlaitoksella on samanlaisia ongelmia, jopa niin, että käräjäoikeuksien tuomareiden johdolla on tehty ulosmarsseja "mahdottomaksi" muuttuvan toimintaympäristön vuoksi. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin onkin, ainakin kahteen otteeseen, huomauttanut Suomea juttujen päätösten antamisten aikataulujen venymisestä. Huomautukset eivät ole johtaneet korjaaviin muutoksiin, ne on lähinnä suomalaiseen tapaan merkitty tiedoksi.

Entä sitten Poliisi? Poliisi kärvistelee yhteiskunnan antamien uusien tehtävien myötä myös voimavarojen puutteessa. Viimeisimmän valtion lisätalousarvion antamisen yhteydessä syksyllä nähtiin performanssi, jossa poliisin ylin johto lähti kiristämään poliittista johtoa lomautuksilla ja voimakkaammalla resurssien allokoinnilla. Se oli toistaiseksi jonkinlainen kulminaatio ongelmanratkaisussa. Poliittinen johto taipui. Samanaikaisesti Poliisi pyytää, edelleenkin, lisää valtuuksia kansalaisten on-line seurantaan ja lisää kansalaisten valvonnan automatisointia, jopa ilman rikosepäilyä. 

Suomen poliisi-instituutio on ollut viimeiset 20 vuotta myllerryksessä. Muun yhteiskunnan kehittyessä tietysti niin pitääkin olla, mutta ovatko tehdyt ratkaisut olleet riittävän hyviä ja linjassa muun yhteiskunnan kehityksen kanssa? 

Kun Suomeen vuonna 2010 perustettiin poliisihallitus, budjetin poliisin menoluokan tasapainottamiseksi lopetettiin Liikkuva poliisi ja sen tehtävät jaettiin poliisialueille. Tämä yhtenä esimerkkinä, jota on pidetty virheenä. Se näkyy tänään liikennekurin höltymisenä, poliisin näkyvyyden vähenemisenä ja poliisibyrokratian voimakkaana lisääntymisenä. Poliisi on muuttumassa näkymättömäksi. Irralliseksi osaksi yhteiskuntaa. "Näyttöpäätepoliisien" määrän jyrkkä kasvu ei kuitenkaan ole tuonut toivottuja tuloksia. Aivan kuten jatkuvasti tehdään enemmän syyttämättäjättämispäätöksiä, jätetään poliisin toimesta tekemättä esitutkintaan johtavia päätöksiä. Poliisin ohjeistukseen on tehty kirjalliset priorisointikriteerit esitutkintakynnyksestä. Tänään ei satunnaista mökkimurtoa, muun tutkinnan ohessa tapahtuvaa tutkintaa lukuun ottamatta, lähdetä tekemään. Sama koskee monia muita laissa kriminalisoituja tekoja. Suomalaista poliisia on myös yhä useammin ja voimakkaammin arvosteltu esitutkintojen laadusta ja niiden pintapuolisuudesta.

Mitä edellä kerrotusta seuraa? Seuraa ainakin se, minkä on monissa länsimaissa nähty tapahtuvan nopeasti; luottamus poliisiin katoaa ja muuttuu poliisivastaisuudeksi. Kehitystä edesauttaa viime vuosina tapahtunut prosessi, jossa koko ylin poliisijohtomme on ollut syytettyinä rikoksista ja yksi keskeinen, aiemmin "vuoden poliisiksikin" valittu huumeyksikön johtaja istuu 13 vuoden tuomiota rikoksista. Tämä tietenkin kertoo, että järjestelmämme edelleen toimii, ainakin osittain, mutta kuinka kauan. Toisaalta oikeudenkäynnit kertovat sen, että laajamittaiseenkin yhteiskunnan vastaiseen toimintaan poliisivirkamiehellä on laajat mahdollisuudet, Suomessakin. 

Palataan hetkeksi normikansalaiselle kalliisiin ja mahdottomiin oikeudenkäyntikuluihin, mahdollisista oikeusvakuutuksista huolimatta ( niissä alhaiset ylärajat ). Tänään, 9.12. Helsingin Sanomat kertoo Helsingin poliisilaitoksen johtoon kuuluneiden henkilöiden saaneen tuomiot Hovioikeudesta ilman valitusoikeutta. Poliisikomentaja Riikonen sai 50 päiväsakkoa, mutta suurempi rangaistus lienevät oikeudenkäyntikulut 116.000 euroa pelkästään käräjäoikeusvaiheesta.

Suomi on itsenäisyytensä ajan suurimmassa kriisissä, kun yhteiskuntamme keskeiset fundamentit ja arvot ovat murenemassa rahaeroosiossa eriarvoisuuden kasvaessa. Tästä on kansalaisyhteiskunnassa kyse.

Hyvää joulukuun pakkaspäivää! Etelä-Karjalassa -20C.

KUN PELOT MUUTTUVAT TODELLISUUDEKSI

Vuosi sitten ennen jouluaikaa povasin vuoden 2022 keväälle 5 prosentin inflaatiolukuja euroalueelle ja Yhdysvaltoihin enemmänkin, mutta tulikin jo. Puolivälitarkastelu viime elokuulta vahvisti käsitykseni. Nyt näkemykseni on se, että inflaatioprosentit kasvavat edelleen kerrannaisvaikutusten myötä. Inflaatioilmiössä, jos missä, kaikki riippuu kaikesta.

Syksyn pientä inflaation ryöpsähdystä on pidetty keskuspankkiireiden toimesta vain väliaikaisena, eikä ilmiötä ole pidetty huolestuttavana. Tilapäisyyden mantraa toistelivat Keskustapuolueen, Euroopan Keskuspankin Suomen sivukonttorin johtaja Olli Rehn sanoen, että inflaation voi näillä näkymin jättää huomiotta. Tilapäistä. Samaa sanoi EKP:n pääjohtaja Christine Lagarde, Rehnin alkiolainen jeesus, vai miten se Rehnin kohdalla meni. Joka tapauksessa mikkeliläinen on presidenttiainesta.

Yhdysvalloissa, jossa jo pitempään inflaatio on ollut 6 prosentin laukalla, eikä loppua näy, on oltu hiljempaa. Ilmeisesti Euroopassa viiden prosentin inflaatio ei vielä aiheuta säväreitä ja nousupaineet kuulemma osataan tunnistaa ja yksilöidä. Eri asia on sitten miten niihin voidaan vaikuttaa, erityisesti läntisessä maailmassa, joka varautuu seuraavaan suursotaan hamstraamalla raaka-aineita. Monista metalleista alkaakin olla huutava pula, kuten kuparista.

Tänään ( 7.12.) sitten kellon ääni muuttui. Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtaja Jerome Powell sanoi, että enää ei puhuta nopeasti ohimenevästä ilmiöstä.

Oli miten oli, jo nykyisenkin inflaation seuraukset ovat dramaattiset. Presidentti J. Bidenin kausi jää yhteen ja äärikonservatiiviset, sekä populistiset voimat saavat Yhdysvalloissa seuraavissa vaaleissa murskavoittoja. On jopa täysin mahdollista, että D. Trump nousee uudelleen valtaan, mikäli terveys sen sallii. Se tietää maa-planeetalle hyvää, paitsi ihmislajille.

Eikä olemassa oleva inflaatio jätä Eurooppaakaan koskettamatta. Keskiluokan kutistuminen jatkuu, varallisuudet kiihtyvästi keskittyvät yhä harvempiin masseihin ja duunarin euron ostovoima pienenee. Saamme rahapoliittista kiky-kyykky-joustoa ja köyhien määrä jatkaa kasvuaan. Näyttää siltä, että työnantajat eivät ole valmiita maksamaan palkkoihin edes inflaatiokorjauksia, saati ostovoiman lisäystä. Stagflaatio lienee seuraavan talousilmiön nimi. Siinä hinnat nousevat, eli raha menettää arvoaan, taloudellinen toimeliaisuus hiipuu ja työttömyys kääntyy nopeaan nousuun. 

Seuraukset ovat hyvin samankaltaiset kuin Yhdysvalloissa, populismi ja ääriliikkeet vahvistuvat, ellei sitten yleiseurooppalainen suursota ehdi puhjeta ennen sisäistä romahdusta. Sotaa ajetaan nyt piippuun jopa presidentti S. Niinistön, mutta erityisesti Naton toimesta. Paasikiven geopolitiikkaan perustunut reaalipolitiikka makaa sargofagissa Mäntyniemen kellarissa. Ei hyvältä näytä. Suosittelen varautumaan ydinlaskeumiin, nyt ainakin. Siihen toiseen vaihtoehtoon normi pulliainen kun ei voi varautua.

Tai ehkäpä näyttääkin hyvältä. Jospa ihmiskunta harakirisoi itsensä lajina nopeutettuun sukupuuttoon. Siinä jäisi sitten vielä hömötiaisillekin mahdollisuus.

REILU MEININKI?

Katsokaapa tätä kuvaa tarkasti.

Siinä Ranskan presidentti Emmanuel Macron tänä viikonloppuna ilosuin keskustelee, Saudi-Arabian tosiasiallisen hallitsijan, ihmispaloittelun määränneen kruununprinssi Mohammed bin Salmanin kanssa. Saudi-Arabian entinen tiedusteluviranomainen kutsui maan kruununprinssiä haastattelussa "psykopaatiksi ja tappajaksi, joka aiheuttaa varaa koko planeetalle. bin Salmanin sanotaan todistetusti määränneen saudiarabialaisen toimittaja Jamal Khashoggin tapettavaksi.

Mistä kuva kertoo? Se kertoo yksinkertaisesti valtavasta kaksinaismoralismin määrästä ja uskottavuusvajeesta, joka EU:ssa vallitsee. Kaikki tietävät, että EU on pystyssä vain jättäessään noudattamatta omia yhteisesti sovittuja sääntöjään, mutta se, että henkinen eroosio on vallannut myös EU:n keskeiset arvot kuin porokarjat hiekalle kalutut Lätäsenon harjanteet, saattaa joillekin olla ajattelematon paikka. Ase-eurot ratkaisevat, raha ratkaisee. Minulle EU kuoli jo unionin yhteisen "elvytysvelan" myötä. 

Edellä kirjoittamani on pelkkää lätinää siihen verrattuna, että Nato ja Suomi uhittelevat Venäjän suuntaan kiristäen jännitystä sodan partaalle. "Lännessä" ajatellaan omista näennäisdemokraattisista lähtökohdista, ymmärtämättä lainkaan asian psygologista puolta ja slaavilaista mielenlaatua. Minkä vuoksi Lännen täytyy kaivaa tietoisesti sotaa nenästään? Tuskin Yhdysvallat suvaitsisi Varsovanliittoa Meksikoon. Tästä on kyse. Lännen hyökkäykseen kykenevät aseet tulevat liian lähelle Äiti-Venäjää. Sen sanoo suoraan ja kaunistelematta Venäjän presidentti Vladimir Putinkin. Onko pullistelu ja jännityksen tietoinen kiristäminen, sekä Naton laajeneminen Ukrainaan tärkeämpää kuin maailmanrauha? Tärkeämpää kuin sota Euroopassa? Mikä on näiden macronejen ja sauliniinistöjen käsitys reaalipolitiikasta, sodasta ja rauhasta? Onko viimeisen sodan hirvittävät muistot himmenemässä? Onko jokaisen sukupolven saatava oma sotansa. Minulle Euroopassa ei nyt ole EU:n ja Naton toimissa sitä reilua meininkiä.

VIIMEINEN TWIITTI. TUNTOJA.

Tänään ajelin työhuoneelle auringon paistaessa matalalta jäähiukkasten läpi. Pysähdyin kolme kertaa. Kuvasin. Parhaimman maiseman missasin. 

Itäisellä taivaalla Lappeenrannan suunnalla horisontista nousevat tummanharmaat pilvet muodostivat valheellisen vuoriston. Leväsen kohdalla vuoret olivat kadonneet.

Tänään tuli pitkään tekemäni työ päätökseen. Virtuaaliseen päätökseen. Mikään ei tule valmiiksi, mikä ei milloinkaan alkanutkaan. Tänään jäin pois viimeisestä keskeisestä sosiaalisen median alustasta, Twitteristä. Jäljellä ovat enää verkon pikaviestimet ja blogi.

Olo ei olekaan tyhjä, vaan täysi. Ähky. Uuskeskustalaisena en juurikaan enää ajattele syntyjä syviä ja jos milloin ajattelen, teen sen keskustalaisittain oman napani kautta. 

Yhteisöä, planeetan tulevaisuutta ja elonkehää en enää pätkääkään ajattele. Mennään tässä ja nyt.  

Tilanne toki henk.koht. prosessini myötä voi tosin vielä muuttua. Silloin minusta tulee klassisen koulukunnan anarkisti ( tappisilmäisten ei tule liittää anarkiaan ), joka EI OMISTA älylaitetta  lainkaan, eikä silloin sovi olla keskustalainen rahan renki. Eikä kenenkään muunkaan renki.

TIE UTOPIAAN.

 Saatte lyhyen tekstin. Kiitos lumisateen.

Markkinaliberalismi,

markkinafundalismi

markkinajihadismi,

anarkokapitalismi, 

yövartijavaltio,

thatcherismi,

aaltoyliopistonkauppakorkeakoulu,

idiotismi.

Sixten Korkman on sovitellut hautaansa.  Se on ainoa mitä hänestä jää jäljelle. Nyt hän on kuitenkin kääntynyt jo eläessään. 

Minulla on ollut erikoinen suhde häneen. Ei viha-rakkaussuhde, vaan idiootti-vähemmän idiootti suhde. Korkman, poikkeuksellisen tuntosarvisena, on VIHDOINKIN ymmärtänyt, että loputtomaan kasvuun perustuva markkinaliberalistinen talousjärjestelmä on syvältä ja on ollut virhe. 

Sori Korkman, olet myöhässä. Helsingin kauppatorilla sanoin tämän sinulle yksitoista vuotta sitten. Silloin vetäisit toisen röökin ja sanoit markkinaliberalismin olevan ainoa vaihtoehto.

#eriarvoisuus #köyhyys #ihmislajinterminaali

https://www.hs.fi/mielipide/art-2000008438614.html

AM ANTE MORTEM

 Jotkut asiat ovat ihmiselle tärkeämpiä kuin toiset. Se kertoo ihmisen erilaisuudesta. Tärkeysjärjestykset painottuvat omakuvan näkemisen kautta, omassa todellisuudessa. 

Yhä useammalle ihmisille oman itsensä hahmottaminen lähtee itsensä kautta, ante mortem, elämisen tärkeyksinä. Toisille sen sijaan oman merkityksen painotus ja näkeminen lähtee ympäristön kautta, ympäröivän lähitodellisuuden kautta ja toivottavan tulevaisuuteenkin kautta. Heidän ajattelussaan ja teoissaan näkyy jälkipolvien tulevaisuus, lauman tulevaisuus, nähdään tulevaisuuteen, post mortem.

Onko kyseessä evoluution kiihtyminen ihmislajin kohdalla, kun yhä enemmän ihmisen sisäänrakennettu laumavaisto on yhden yksilön keskeisyyttä ja arvoa korostavassa maailmassa vähenemässä? Tämän päivän maailmassa ihminen näennäisesti pystyy elämään elämänsä ilman lauman apua, näkemättä yhteisön keskeistä merkitystä voimakkaampana kuin oman minän merkitys. Ihminen ilman lauman apua ja yhteisöllisyyttä olisi kuollut sukupuuttoon jo kauan sitten. Tänään ihminen näkeekin itsensä yhä enemmän yliheimollisena. Heimo on minä itse. Tähän liittynee yksilöiden ahneuden suureen esiintuloon yhä useammin. 

En voi olla tässä ajattelematta virtuaalisuuden merkityksen vaikutusta digi-tekniikan nopean kehittymisen myötä, evoluutiota kiihdyttävässä prosessissa. Näyttää siltä, että yhteisöllisyys on siirtymässä virtuaaliverkkoihin ja pelimaailmaan. 

Tästä sanoo ( HS 27.11. ) Piilaaksosta Helsingin Käpylään muuttanut startup-sijoittaja ja mediavaikuttaja Caterine Fake, ettei ole varma, onko tulevaisuus, jossa ihmiset pelaavat koko ajan, sellainen tulevaisuus, jonka haluamme. Kunniatohtoriksikin ilmeisistä ansioistaan promovoitu Fake sanoo myös, että yhtenä ratkaisuna olisi lukea kaunokirjallisuutta.

Ymmärrän ajatuksen. Ymmärrän oikeinkin hyvin juuri kahden periaatteellisen itsensä näkemisenkin mallin näkökulmasta. Siksipä saankin syyn mainostaa Poliittisen valokuvan festivaalin näyttelyä, "Linnun katse". Siinä valokuva tekee näkyväksi lintujen ja ihmisen suhdetta. Peilaa meihin päin. Joudumme tosiasioiden eteen ulkoisista lähtökohdista, emme omista lähtökohdistamme.

Juuri kulttuuri, monissa eri muodoissaan, palauttaa ihmistä näkemään itsensä ympäristönsä kautta ja osana omaa identiteettiään. Taiteen vaikutusmekanismi on peilautuvuus, jonka merkitys on ollut täysin korvaamaton jo aikojemme alusta ja on juuri nyt olemassa olollemme tällä planeetalla, ei vähempää kuin täysin välttämätön. Yksin emme ole nyt, emmekä erityisesti tulevaisuudessa, yhtään mitään.

Poliittisen valokuvataiteen festivaali on auki Suomen valokuvataiteen museossa aina 6. tammikuuta 2022 asti. Käykää katsomassa. Samalla saatte käsitystä siitä kuinka nopeasti lajien kato Suomessakin etenee. Suosittelen erityisesti oman navan kautta tulevaisuutta ajatteleville. Toki muutakin sinuun päin peilaavaa kulttuuria suosittelen. Pitää terveempänä ja lisää yhteisöllisyyttä.

KILIKELLOT KILISEE JA KAAPELI VALAISEE.

 Lähes säälinsekaisin tuntein olen seurannut niiden maaseutumme kuntapäättäjien kannanottoja, jotka ovat nähneet etätyön keskeisenä keinona pelastaa maaseudun elinvoima.

Ensimmäisen kerran ylioptimismista varoittelin jo kauan ennen korona-pandemiaa. Turhaa tässä on vakkaa piilotella. Sitten huhtikuussa 2020 täällä esitin jo lukujakin. Olin osittain liian pessimistinen. Kuntakohtaisesti oletetun etätyömuuttovirran suhteen kuitenkin olin oikeassa.

Noin 500.000 työllistä kykenee tutkimusten mukaan kokoaikaiseen etätyöhön. Osa-aikaiseen etätyöhön kykenee lisäksi lähes toinen vastaavan kokoinen määrä työllisiä. Ajoittain korona-pandemian aikana lähes miljoona työllistä on tehnyt etätyötä, ainakin osan työviikosta. Määrä on suuri ottaen huomioon, että työllisten määrä Suomessa on noin 2,5 miljoonaa. Karkeasti ottaen reilusti noin puolet työllisistä ei työelämän rakenteen vuoksi etätyöhön pysty siirtymään.

Nyt alkaa tulla etätyöstä dataa alueellisesti, ammattialoittain ja laajemmin vaikutuksiltaankin. Kaiken "maaseutu pelastuu etätyön avulla hömpän keskellä", aiemmat arveluni etätyön kielteisistä vaikutuksista ja erityisesti halusta tehdä työtä näyttöpäätteeltä verkossa vain joitakin päiviä viikossa, ovat osoittautuneet oikeiksi. Mitäpä niitä tässä toistamaan, kun ne on luettavissa alla olevasta linkistä.

https://yle.fi/uutiset/3-12191677?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp

Toinen asia, joka minua edellä kerrotun valossa ketuttaa, on syrjäseutujen ( jokaiseen kylmeneväänkin savuun ) ylisuuren valokaapelirakentamisen perustelu ja oikeuttaminen etätyöllä. Monissa kunnissa jo etsitäänkin syntipukkeja "valokaapelilaskujen ja takauksien" langetessa viimekädessä veronmaksajien kontolle. Tulevana vuosikymmenenä asia korostuu nopean maaltamuuton myötä. Varoittavia sanoja on kuultu, mutta niitä ei ole uskottu.

Lopuksi, "ettei totuus unohtuisi", todellista laitaa. 

Jos kaksi syrjäseudun kuntaa, joissa molemmissa on kattava valokuituverkko ( niin kuin yhä useammassa kunnassa on ), kilpailevat nuoresta etätyöhön kykenevästä perheestä, kohdistuu perheen valinta ympäristöllisesti ja energiapolitiikaltaan valveutuneeseen kuntaan. Luontoarvot on oltava kohdillaan ja niitä aktiivisesti vaalitaan. Lisäksi lasten varhaiskasvatus, koulut lukioineen ja liikenneyhteydet tulee olla kunnossa. Nämä ovat tässä muuten tärkeysjärjestyksessä. Siten perässä tulevat terveyspalveluiden saatavuus, veroäyri ja laadukkaat vuokra-asunnot.

#savitaipalesuomenympäristövastaisinkunta

P. S. Ja kyllä johonkin kuntaan muuttopäätöstä tekevät lukevat myös, niin sanotusti "kunnan sivuja" ja etsivät tietoa kunnasta ja sen päätöksenteosta. Jos sitten vaikkapa törmätään matkailuinvestointiin, ( jolla kunta alkaa matkailuyrittäjäksi, vai miten se meni ), johon oli budjetoitu 180.000 euroa, mutta todelliset kustannukset olivat 280.000 euroa ja ylitys otetaan vaikkapa taajamarakentamisen turvallisuuden infraan budjetoidusta, ovat monen mielestä arvot pielessä. Samalla myös laskentaosaaminen ja urakkaehdot ovat tuollaisilla ylityksillä täysin poskellaan. Vaikka kuinka perusteltaisiin yllättävillä kustannuksilla. Herää kysymyksiä tällaisesta kunnasta laajemminkin. On ymmärrettävää, että potentiaalisella maallemuuttajalla kilikellot soivat.   

SAVITAIPALEEN KUNTASTRATEGIA

 Tänään 26.11. näyttää Etelä-Karjalaankin saapuvan talvi. Sellainen talvi kuin voidaan olettaa saapuvankin, pikku pakkanen ja lunta satelee. Tänään minulle on tapahtunut muutakin kuin sään muutosten pakollista havainnointia. Ainakin on osunut iholle pistäviä uutisia. Interpolin, 192 maan hallitusten välisen rikospoliisiorganisaation johtoon valittiin Arabiemiraattien kenraali Ahmed Nasser al-Raisi, ilmeisesti kokemusasiantuntijuutensa vuoksi. al-Raisi tunnetaan kiduttajana. Ihmiskunnan aikataulussa menemme. Vakavin ja mieltäni tänään ronkkaisut tapahtuma oli kuitenkin aamuinen löytö. Olin laittanut hiirenloukun ahtaaseen paikkaan terassikalusteiden taakse. Sinne oli ahtautunut talitiainen ja menettänyt osaamattoman toimintani vuoksi henkensä. Lopetin hiirien pyydystämisen tältä erää.





Muutama päivä takaperin sain Savitaipaleen kunnan strategiaehdotuksen paperiversiona ja eilen sähköpostilla. Olen nyt ehdotuksen lukenut, muutamaankin kertaan, ajatuksella. Päätin, etten mitään  paperista sano, mutta tähän aamuun mennessä olin saanut viisi pyyntöä lausua asiasta mielipiteitäni ja pyörsin päätökseni.

Ensimmäinen ja ehkä tärkein huomio on, että onko edelleenkään ymmärretty mitä strategia tarkoittaa. Onko se napakka ajatus siitä, mitä kunnan halutaan olevan strategiakauden lopussa, vai onko se toiveisiin perustuva väljä ja laaja sloganeiden toteuttamisen ohjenuora?

Strategia tarkoittaa sitä, että kaikki päätöksenteko, siis kaikki, menee kaikilla tasoilla tiukan, harkitun strategian läpi. Piste. Strategian toteuttamiseen, joka on eri asia kuin itse strategia, kuuluu olennaisena sen osatoteutukset ja tapa, sekä keinot miten strategiaa toteutetaan. Sitä sanotaan taktiikaksi. Se ei ole strategiaa. Mikäli strategiapaperissa strategiaan, sen kummemmin asiaa analysoimatta, liitetään vaikkapa  ylimalkainen, määrittelemätön sana pöhinä, mitä kaikkea se sitten tarkoittaakin, ei se ole strategiaa, eikä hallittavaa toteutustakaan.

Poliittisen strategian toteutus eroaa sotilaallisen ja yritysmaailman strategian toteutuksesta siinä, että kahdessa jälkimmäisessä ei tarvita poliittista konsensusta toteutukseen. Sen sijaan ideologioiden ja maailmankatsomuksellisten erojen vallitessa poliittisessa kentässä, strategian toteuttaminen on vaikeampaa. Silti, mitä enemmän sitoutumista saadaan aikaan, sitä paremmin voi olettaa strategian toteutuvan.   

Jo kunnanjohtaja T. Iso-Mustajärven aikana otin esille esimerkinomaisesti seuraavan esimerkin todellisesta strategiasta ( on tuossa alla ). Tuolloin mainostoimisto Kiss Consulting esitteli, iltapäivälehdissäkin repostellun "kolmen sanan" strategian Savitaipaleen kunnalle. Yhdelle sanalle tuli hintaa noin 7000 euroa. En sano, että tuolloin esimerkkinä ottamani olisi Savitaipaleelle sopiva, ainakaan enää, mutta kuvaa hyvin "oikeaa" strategiaa. Kuului näin: "Savitaipale on elinvoimainen ja itsenäinen kuntaorganisaatio vuonna 2030." Lauseen alle sitten sitä taktiikkaa, eli miten strategiassa lausuttua päämäärää toteutetaan. Ei liikaa, vaan keskeisiä jaettuna nykyisten vahvuuksien voimistamiseen ja toisaalta uusien rakentamiseen. Politiikkaa. Konsensusta.

Tästä pääsenkin toiseen keskeiseen Savitaipaleen strategiapaperin heikkouteen. Se on sillisalaattia. Se ei tunnista painotuksin voimavaroja, saati uhkia, eikä mahdollisia kunnan erityispiirteitä. Onko niitä enää? Mikä tekee Savitaipaleen paremmaksi pitäjäksi verrattuna muihin? Tuskin mikään. Ehkä sokeuttava omahyväisyys? Strategiaehdotus onkin kuin koulutuspäivien ryhmätyösapluunasta tullut, jokaisen kunnan "strategiapaperi". Paperi ei juurikaan siis eroa muiden etelä-karjalaisten kuntien vastaavista papereista. Ellei sitten sellaisena pidetä mainintaa digi-ajan mahdollisuuksista valokaapelin myötä. Tosin sekin tilanne on korjautumassa, muiden kuntien toimesta, eikä hehkutetusta etätyöstä ole syrjäisten maalaiskuntien pelastajaksi. Se voidaan jo nyt tilastojenkin valossa todeta. Hybridietätyön tekeminen lisääntyy osaksi työviikkoa, mutta koti pysyy työpaikan läheisyydessä.

Minulta on erityisesti kysytty sitä, että mihin itse kiinnittäisin huomiota strategian suunnittelutyössä. Pohjimmiltaan kysymys onkin suhteellisen helppo, toki pääkohtiin voi kukkia poliittisten intohimojen ja ideologistenkin painostusten vuoksi sävyeroja, mutta tosiasioita ne eivät muuta. Eli olemassa olevat tosiasiat on tunnistettava ja pyöriteltävä valmistelussa. Keskusteltava auki. Tämä on onnistuneelle strategiatyölle täysin välttämätön lähtökohta. Vastasin eräälle kysyjälle nopeasti kännykällä joitain ajatuksiani tähän, sen kummemmin jäsentelemättä ja ilman tärkeysjärjestystä.

Tosiasioita ajattelun lähtökohdaksi on useita.
/ Kunnan asukasmäärä vähenee, se ikääntyy, / resurssit vähenevät, / asuminen maaseudulla kallistuu muun muassa kallistuvien liikennepolttoaineiden myötä, sekä vähenevän julkisen liikenteen myötä, / palvelut tulevat edelleenkin, niin julkisella puolella kuin yksityiselläkin sektorilla vähenemään, / kiinnostus pätevien, kunnasta aidosti kiinnostuneiden kuntalaisten keskuudessa edelleen hiipuu kuntapolitiikkaa kohtaan, suurimman hallintokunnan ( terveys ) poissiirtymisen myötä, / kiinteistöjen hinnat tulevat jatkamaan edelleen kokonaisuutena tarkasteltuna halpenemistaan ja vakuusarvot alkavat määrittämään hintatasoa ja näin ollen uudisrakentaminenkin on käytännössä loppunut, / Kuolimojärven ( siitä jäljempänä ) ekologinen tila jatkaa huonontumistaan /  keskustaajamaa ympäröivät metsäalueet, kuten Hullasmäki, Supanahon alue ja erityisesti Säkniemenlohkon vuonna 1998 perustettu Taipaleen seurakunnan luonnonsuojelualue ovat avohakkuiden ja tehometsätalouden vuoksi menetettyjä korkeilta luontoarvoiltaan vuosikymmeniksi. / Maisematyöluvan saaminen on muodollisuus. / Tosiasia on sekin, ettei seutukunnalla ole haluttu, eikä kyetty huolehtimaan luonnon monimuotoisuuden säilyttämisestä. / Ja merkittävä tosiasia on sekin, että Savitaipale tunnetaan Suomen ympäristövastaisimpana kuntana. / Itsekin pidän totuutta esillä, kunnes on myönteistä raportoitavaa. 

Isojen negatiivisten ympäristötekojen lisäksi on paljon ja jatkuvasti pienempiä, mutta näkyviä tekoja, kuten puiden tarpeetonta kaatamista "maiseman avaamiseksi", keskusta-alueen puiden kaatamisia lahoina valheellisesti, tai kokonaisen Saimaan niemen avohakkaaminen rantakivikkoon asti. Täsmälleen juuri toisin päin tulisi tässä ajassa toimia. Puita tulisi säästää ja istuttaa aktiivisesti lisää. Tosiasioista seuraa, etteivät ympäristötietoiset nuoret kuntaan jää, saati muuta.

Tässä kohtaa kaivan puhelimen esiin ja katson eräälle kysyjälle kertomiani ajatuksiani siitä, että mihin nyt ainakin Savitaipaleella tulisi kiinnittää huomiota. Ranskalaiset viivat eivät ole varsinaisesti tärkeysjärjestyksessä, mutta varsinkin tuo ensimmäinen on keskeinen. 

-   kaiken päätöksenteon, kaikilla tasoilla, tulisi siirtyä rahakeskeisestä resurssoinnista ihmisen, kuntalaisen läpi tapahtuvaan päätöksentekoon 

-   asuinympäristön, niin ihmisten kuin muidenkin biologisten organismien osalta, huomioiminen ja ennallistaminen

-   väheneviin resursseihin tietoinen, etukenoinen adaptoituminen ennen täydellistä kriisiytymistä

-   julistus ja toimet täydellisen energiakäännöksen tekemiseksi kunnassa monien kuntien mallin mukaisesti omat erityispiirteet huomioon ottaen. Savitaipaleella ei edes ole sähköautoille pikalatauspisteitä, ym. ja monet kunnan kiinteistöt lämpiävät edelleenkin öljyllä, eikä niiden energiatehokuutta ole parannettu, joka maksaisi itsensä suhteellisen nopeasti takaisin

-   etukenoiset toimet lukion säilyttämiseksi keskeisenä toimena lapsiperheiden saamiseksi kuntaan, loppuessaan nopeuttaa kunnan loppua ja uhat mm. rahoituksen osalta tulee tunnistaa

-  vaikuttaminen julkisen liikenteen säilyvyyteen, sen vaikutukset asumisen kalleuteen on laskettava  auton, tai kahden omistaminen mukaan, erityisesti kun liikennepolttoaine maksaa 2 euroa litralta jo nyt

- uuden ajattelun keskeisyys mm. Pöksänlahden suhteen, jonka kunta tietoisesti antoi mennä itse altaan, Pöksänlahden arvo on suurin jätettäessä se jälkipolville virkistysalueena mahdollisimman luonnontilaisena ja kevytrakenteisena

-   yksittäisten yrittäjien taloudellinen avustaminen lainvastaisesti muita yrittäjiä syrjien on lopetettava

-   varautuminen etukäteisesti hyvinvointiaseman toiminnan loppumiseen maakuntamallin myötä vääjäämättömästi

-   hallinto-ohjesäännön kehittäminen mm. siten, ettei yksi, mahdollisesti ympäristöymmärtämätön virkamies pysty hallintopäätöksillään vaikuttamaan keskeisesti kunnan ympäristön tilaan mm. puiden kaatamisen osalta, esimerkkinä Hiekkaniemen avohakkuu

-   ympäristölautakunnan perustaminen

-  vaihtuvajäsenisen, vaaleista riippumattoman tulevaisuustyöryhmän perustaminen, johon kutsuttaisiin jäseniä, myös kunnan ulkopuolelta

-   kunnan ainoa todellisen vetovoimatekijän, joka aiemmin erotti Savitaipaleen muista kunnista, eli Kuolimojärven ekologiseen huononemisen vähentämiseen vaikuttaminen kunnan eräänä keskeisenä työnä yhteistyössä kansalaisjärjestöjen, muiden kuntien ja erityisesti valtiovallan kanssa. Kuolimon mukana Savitaipale elää, tai kuolee

-   Kuolimojärven julistaminen muovittomaksi suosituksin ja toimenpideohjelmalla ( valtakunnallinen näkyvyys ), tästä jo noin 8 vuotta sitten tein esityksen

Kun aikanaan vuonna 2004 Savitaipaleelle muutin, kunnassa tervetuliaistilaisuudessa sanottiin asuvan 4380 ihmistä. Tänään heitä on noin 3150. Kehitys on ollut hurjaa ja se jatkuu. Mikäli kunnassa jatketaan perinteisällä "kuntasavupiippuajattelulla", kehitys jatkuu ja maakuntamallin ja kiihtyvän inflaation myötä kiihtyy. Tämä onkin oletettavaa, että ilman suurempia yli-ideologisia, innovatiivisia ja rohkeita päätöksiä kunnassa jatketaan vakiintuneiden käytäntöjen mukaisesti. Tässä tilanteessa, menettämättä optimismia, seutukuntahan ei kartalta katoa, vain nykyinen kuntaorganisaatio katoaa, ehdotan, että Savitaipale profiloituisi downsiftaavaksi, taloudellisen kasvun mantrasta luopuvaksi hiljaisuuden retriitiksi.

  

PAHA PAIKKA SANOI M. SAIKKA

 Vaikka silpoisin holistisen maailmankäsitykseni, sen mikä minulla juuri nyt on, pieniksi paloiksi ja tarkastelisin niitä ulkopuolisena, pala kerrallaan kuin lihakauppias kirveensä jäljiltä lihapalojaan, ei reduktiivinen tarkastelu minua vakuuttaisi. 

Niin näkyvä kuin näkymätön maailmamme ovat siinä määrin pirstaloituneet, ettei yksittäisten tapahtumien, ilmiöiden ja näennäisen kausaalisten prosessien täydellinenkään ymmärtäminen saata ymmärtämään reduktiivisen ajattelun kautta maa-planeetan tilaa ja erityisesti sitä suvereenisti vaikutuksellaan hallitsevan ihmiskunnan tilaa. Olen vakuuttunut, että matka kohti lajimme katoamista on tulossa nopeasti ja kiihtyvästi roadmappinsa viimeiselle rastille. 

Katselin tänään huolimattomasti, muuta tehden, televisiosta tanskalaista dokumenttia, tanskalaisen kääntäjän näkökulmasta, Fjodor Dostotojevskista ja hänen viimeiseksi jääneestä teoksestaan, joka ilmestyi vuonna 1880. "Karamazovin veljekset" on pidetty aikamme parhaana kirjallisena teoksena ja sitä se voi ollakin.  Kirjassa käsitellään oikeastaan kaikki ihmisenä olemisen keskeisimmät  ikuisuuskysymykset lähes kahdeksalla ja puolellasadalla sivulla. 

Lukukokemus on jakomielinen. Kirjassa eletään 1800-luvun keskivaiheilla Venäjällä hillittömän isän ja hänen kolmen poikansa myötä. Neljäs poika oli perheen palvelija ja äpäräpoika. Teksti tuntuu luettuna epärealistisen hullulta, mutta toisaalta aivan kivuttomasti aikaamme sovitettavalta. Kahden todellisuuden hahmottaminen yhtäaikaisesti tulee todellisuudeksi.

Itse olen "Karamazovin veljekset" lukenut puoleentoista kertaan ja varmaan juuri siksi meni dokumentissa minulta osittain ohi ajatus siitä, että kirjailijoiden, runoilijoiden, kaikkien taiteilijoiden, mutta myös "näkemään kykenevien" tutkijoiden tulee esittää tuleva maailmamme niin hulluna, järjettömänä ja pahana  paikkana, ettei kukaan sellaista maailmaa kohti halua pyrkiä.

Saman on sanonut terävämmin vuonna 1995 kuollut Emil Cioran:  Se, joka hajamielisyyttään tai kyvyttömyyttään vähänkin estää ihmiskunnan etenemistä, on sen hyväntekijä.

UHRIASEMASTA IDENTITEETTI?

23.11.2021 

Jos joku luuli minun kadonneen YouTuben ja Facebookin myötä, erehtyi. Täällä kirjoitellaan, tosin pöytälaatikkotyylisesti ja samalla olen todellisuudessa ainakin enemmän läsnä itseni kanssa. Jos joku sitten uskoo minun uhriutuneen ja nauttivan siitä, erehtyi. Erehtyi siinäkin. Sellaista arvelua on tullut minulle asti. Meikälaisen parviäly lensi tiehensä, enkä tunnekylmiöni kohmettunein siivin kyennyt mukaan. En kyllä yrittänytkään. Eli ihan vaan tiedoksi, että niin siinä kävi.

Aamulla nähtiin, että yöllä oli taivas pudotellut ensilumen. Aiempia kuura-aamuja en ensilumeksi laske. Kylällä käydessäni liukui puolitutun auto risteyksessä eteeni. Itse olin jo pysähdyksissä, mutta pieni peltikolari näytti vääjäämättömältä. Sen verran kai kuitenkin ABS-jarrut kaverin kesärenkaitakin auttoivat, että rakoa jäi lopulta kymmenen senttiä. Siinä sitä sitten noustiin autoista ulos siunailemaan. Jos tupakoisin, olisin pöllistä sauhut vetänyt. 

Muutama päivän huima uutinen on tässä vielä kommentoitava. Paikallinen Etelä-Saimaa lehti kertoo, että Eksoten ( Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri ) budjetti puidaan jouluun mennessä. Näyttää puintiajat menneen sekaisin niin kuin koko Eksoten talousosaaminen. Vai miltä kuulostaa muun muassa yksi lisäkulujen peruste ensivuodelle, 3,8 miljoonan edestä inflaation kaltaisia muita kuluja. Tämä tuskin ihan heti normikuntapäättäjälle aukeaa. No joo, "inflaation kaltaista" nykyisin pukkaa. 

Kysehän tässä on lyhyesti sanottuna noin 15 miljoonan edestä kirjattua kustannusten nousua ensi vuoden Eksoten talousarvioon, joka raha olisi haluttu jäsenkunnilta saada. Kunnat kuitenkaan eivät tällä kertaa taipuneet ja Eksote joutunee yt-neuvotteluiden kautta vähentämään toimintamenojaan 7 miljoonalla. Kunnat sitten pitkin hampain rahoittavat toisen puolen. Kun viittasin talousosaamiseen, niin vanhanliiton talousosaamisen perinteet näkyvät Eksoten toimissa; henkilöstöä aiotaan lomauttaa, samanaikaisesti kun terveydenhoitopuolen henkilöstöstä on ankara pula. Ei ole vaikeaa arvata, että siinä leikissä käy kylmät. Henkilöstöä siirtyy muualle. Ottajia on. Ei ole luettu uudesta ajasta, jossa tappiollinen yritys ostaa toisen, aina tappiollisena pysyneen yrityksen 7 miljardilla, tai 150 autoa muutaman olemassaolovuotensa aikana valmistanut yritys kasvaa pörssiarvossaan 176 miljardiin, ohi Fordin. 

Tähän lopuksi veikataan, ihan tunnistautuen. Etelä-Karjalassakin palveluverkko kutistuu muutamassa vuodessa, muun muassa hyvinvointiasemien vähenemisenä. Kun maaseutumalli on toiminut muutaman vuoden, huomataan, ettei se valtion massi ollutkaan pohjaton. Savitaipaleenkin uusi hoiva-asema todennäköisesti ensimmäisten joukossa lakkautetaan. Prosessi on jo alkanut, sillä lääkäri Savitaipaleelle enää aika harvoin ajelee. Jos jotain myönteistä tässä täytyy etsiä, niin kai se on se, että paikallisten kuntapäättäjien ei lakkautuspäätöstä tarvitse tehdä. Saavat valtion syntipukiksi. Sylttytehtaasta en sano mitään. Niin ja kiihtyyhän se maaltamuuttokin sen myötä, eikä löysässä hirressä kovin pitkää tarvitse riippua.

Lopuksi vielä kaivoslaista. Sehän on uunista tulossa, mutta taitaa pulla jäädä raa'aksi. Paikallislehti tästäkin tänään uutisoi ja kertoo ympäristökysymysten hiertävän. Keskustalle ei sovi, että kaivoslakiin kirjattaisiin lause, että malminetsintä kiellettäisiin luonnonsuojelualueilla. Ihan en tätä ymmärrä. Tarkoittaako, että jos ja kun luonnonsuojelualueilla saisi etsiä malmia, niin sinne periaatteessa sitten myös voisi kaivoksen perustaa? Kyllä se sitä tarkoittaa. Ei kukaan huvikseen malmia tositarkoituksetta luonnonsuojelualueilla etsiskelisi.

Sen ymmärrän kyllä, että jos lopetetaan luonnonsuojelualueet, kun niiden merkitys on muutenkin vähenemässä, muun muassa metsätaloudessa ja kaivetaan niitä kaivoksia sinne sitten ja vaikka järvienkin alle. Ne kun alkavat olla poispilatut muutenkin. Meidän on osallistuttava Suomen kokoisella kuopalla sähköautotalkoisiin, niin kuin viikonloppuna kaivosteollisuuden tiedottaja kertoi. Niinhän se menee. Ettei n-kirjaimella alkavat pikkulapset kanna koko vastuuta koboltista ja ellei sitten jo kuparikin ehdi sitä ennen loppumaan maan povesta.

Miten tämä tähän liittyy? No ei mitenkään, mutta juuri siksi tässä ajassa liittyy.

MINULLE TARPEETONTA

Nopeatempoinen some-keskustelu ei johda mihinkään. Joskus ehkä johtikin. Silloin vuonna yksi, kun target-postauksia käsillä olevasta asiasta oli kolme, nykyisen miljoonan sijaan. Ja kun puhuttiin samasta asiasta. Heittämällä riittävän ison kiven kovaa ja kauaksi, saattoi puhkoa tuulisenkin vedenpinnan. Tänään heittämällä useammankin kourallisen soraa, ei se aallokossa näy. 

Sosiaalisen median, joka tänään sivumennen sanottuna on ilmiölle väärä nimitys, megatrendit ovat tulossa yhä ilmeisemmiksi ja näkyviksi. Ne eivät ole ihmislajin kehityksen kannalta yksinomaan hyviä. Oikeastaan marjoja somepuurosta saa etsiä.

Länsimaissa, joissa reunaehdot ja verkon rajoitukset sosiaalisen median käytölle ovat toistaiseksi vähäisiä, somen globaalivaikutuksista suurin juuri nyt lienee valtavien ihmismäärien jakautuminen yli rajojen ja merien, isoiksi some-etnisiksi klaaneiksi, jopa some-kansakunniksi. Ilmiöön liittyy tosiasiallisuuden vaatimuksen mahdottomuus miljardeille puheenvuoroille. 

Tunnetuimpana esimerkkinä on Yhdysvaltain entisen presidentin puolesta toimiva, sosiaalisessa mediassa syntynyt liike, joka on saanut messiaanisia piirteitä odottaessaan Donald Trumpin uutta tulemista. Donald Trump lienee ensimmäinen Yhdysvaltain presidentti, joka julkisesti ja tietoisesti todistetusti esitti epätotuuksia totuuksina. Kautta historian valtioiden päämiehet ovat valehdelleet, mutta valehtelu on pyritty peittelemään. Nyt some, presidentin työkaluna, toi epätotuuksien esittämisen hetkessä koko maailman tietoisuuteen. Ja valheet alkoivat muuttumaan totuuksiksi. Niin myös haluttiin tapahtuvan.

Ilmiö on mielenkiintoinen seurauksiltaan. Trumpin hallinto ei lähtenyt juurikaan selittelemään, saati korjaamaan presidenttinsä kannanottoja Twitterissä. Sen sijaan Twitter teki jotain ennen kuulumatonta; se poisti supervallan päämiehen twitter-tilin. Tämä oli kuitenkin loppupeleissä, joita muuten vielä ei ole nähty, kaikille osapuolille win-win-tilanne. Julkisuus lisäsi niin Twitterin julkisuutta ja näennäistä autonomista asemaa kuin myös presidentin julkikuvaa, somen pahan voimia vastaan taistelevana. Tänään näemme, Suomessakin uuden jakolinjan syntyneen lähinnä konservatiivisiin, äärioikeistolaisina pidettyihin piireihin, läpi koko läntisen maailman, mutta erityisesti ilmiö on syvyytensä vuoksi saanut Yhdysvalloissa vakavat mittasuhteet jakamalla raadollisesti kansan. On puhuttu jopa sisällissodan mahdollisuudesta. 

Toinen globaali, ihmisten välinen jakolinja on syntynyt Covid-19 viruksen ympärille, erityisesti syntyneen pandemian ratkaisumallien ympärille. Monille covid-19 viruksen aiheuttama, yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan ennen näkemättömän suuri pandemia, ei ole muuta kuin normaali influenssavirus ja sellaisena siihen heidän mukaansa tulee suhtautua. Nämä ihmiset liittyvät sosiaalisessa mediassa isompaan ihmisryhmään, some-kansakuntaan, joka vastustaa, eri syistä, rokotuksia pandemian hallintaan saamisessa.

On hyvin mielenkiintoista havaita kerroksellisuutta ja osin päällekkäisyyttäkin vertailtaessa näitä kahta vahvaa some-kansakuntaa. Ryhmät ovat hyvin erilaisia lähtökohdiltaan, mutta niitä yhdistäviä tekijöitäkin löytyy. Äärioikeistolaisessa "Our People" liikkeessä, joka on syntynyt amerikkalaisen konservatismin kovan ytimen ja niin sanotun trumpismin lähtökohdista, ei ensi havainnoinnilla voisi olettaa olevan mitään yhteistä kansainvälisen rokotusvastaisen liikkeen kanssa. Näiden ihmisten "ihmisenä olemisen" lähtökohdat ovatkin lähes täysin erilaiset. Silmiinpistävintä on tietynlainen intellektuaalisuus, tai sen puute. Yhteisiä tekijöitä molemmilla ovat kuitenkin "oman kansakunnan" luominen sosiaalisen median avulla ja sen sisään, virtuaalitodellisuuteen. Vahvin yhdistävä tekijä on kuitenkin usko erilaisiin salaliittomalleihin ja -teorioihin. Tämän mahdollistaa, tietoisuuden avartamisessa, sosiaalinen media työkaluineen, mutta erityisesti tasapainottavien työkalujen puute.

Somen käyttökelpoisuutta jakolinjojen luomisessa edesauttaa totuusmassan huono hallinta. Se taas tarkoittaa yksinkertaista oivallusta siitä, että epätotuuksia voi luoda ja hallita siinä määrin, että totuudellisuus hämärtyy, hämärtyy hiljalleen historian hämärään. Oivallus on myös valtavien massojen puhdistetun ja yhtenäistetyn mielipiteen käyttö kuin se olisi omasi. Oma mielipiteesi.

Totuus, sellaisena kuin me olemme sen tunteneet, on somen mahdollistamassa virtuaalimaailmassa muuttumassa joksikin muuksi. Merkityksellistä on myös havainto, että reuna-alueiltaan uusi totuuden käsite on siirtymässä reaalimaailmaan. Tästä esimerkkinä on jakolinjojen syvenemisen myötä ihmisten face to face sosiaalisten verkkojen pirstaloituminen. Tähän liittyen on jopa huvittavaa huomata joidenkin iltapäivälehtien uutisoineen lisääntyneestä tarpeesta tietoisesti säilyttää ystävyyssuhteet huolimatta some-vihamielisyydestä.

Sosiaalisella medialla on lukuisa määrä muitakin merkittäviä yhteiskunnallisia vaikutuksia, joiden tutkimus on alkutaipaleellaan. Yksi on ajankäyttömme muutokset. Erityisesti lastemme ajankäytön muutokset. Miten sosiaalinen media vaikuttaa henkisen terveytemme lisäksi myös fyysiseen terveyteemme? Liikummeko riittävästi? Miten käy silmillemme? Entä painonhallinta, liikunnan väheneminen ja ylipainon terveysvaikutukset? Kysymyksiä on paljon.

Entä sitten sosiaalisen median vaikuttavuus sen työkaluominaisuuden lisäksi? Palaan tässä alkuun. Uskoni somen vaikuttavuuteen, vaikkapa yhteiskunnallisissa asioissa, kuten ympäristöasioissa, yhden yksittäisen kansalaisen osalta on vähenemässä nopeasti. Se on minulle enää lähes kuriositeetti. Siksi aion käyttää aikaani muuhun. 

Ajattelen tämän päivän some-vaikuttamista ikään kuin tulvana, joka mennessään huuhtelee kaiken pois, erityisesti hedelmällisen kasvualustan. Näin esimerkiksi älykkään ympäristöaiheisen keskustelun aikaansaaminen somessa on lähes mahdotonta. Blokkiutuminen leireihin näkyy tässäkin ja some sen erinomaisesti mahdollistaa ja prosessia edesauttaa.

Kun alussa sanon, että sosiaalinen media on väärä nimitys sosiaaliselle medialle, sellaisena kuin me sen ymmärrämme, tulisi minun tietenkin perustella väitteeni. En siihen kykene. Eikä somessa tarvitsekaan. Tai tarvitsisi, mutta perustelua kohti tulee tuhat muuta yhtä vahvaa perustelua, joilla ei ole dialogin kanssa mitään tekemistä. Se ei johda mihinkään. Eli tuon nimen suhteen kyseessä on niin monitahoinen ja yhteiskuntia nopeasti muuttava ilmiö, että ennemminkin se tulisi paloitella osiin. Sen jätän muille. 

Monissa maissa on sosiaalinen media kontrolloimattomana nähty uhkaksi yhteiskunnalle, ei niinkään ihmisille itselleen. Venäjällä ja erityisesti Kiinassa kuljetaan edelleen älylaite kädessä, mutta siinä pyörii valtion toimesta sunniteltu ja valvottavissa oleva appi. Samaan suuntaan olemme menossa Länsimaissa, mutta valtioitakin voimakkaampien yhtiöiden toimesta. 

Päätös vetäytyä, tarkoittaa ylivoimasta vastustajaa.       A.E. Bäcklund

Olen Instagramissa vielä toistaiseksi.

#kuolevajäkälä

ITSESTÄ ITSELLE

Eräs alan ammattilainen haluaisi koutsata minua "julkaisutoiminnassani". Tarjosi ammattiapua. Yhteistyötäkin. Viisas mies. Kiitos! Samalla kysyi eemailissaan mikä on elämäni credo. Näin hetki sitten vastasin.

Huomenta!

Lähtökohta:
Biologisella organismilla on aina pyrkimys tasapainotilaan.
Mikä on tiedostavan eläimen, ihmisen, elämänkaaren tarkoitus? Se on tietenkin täsmälleen sama kuin tiedostamattomallakin; lisääntyminen, periaatteessa mahdollisimman tehokkaasti. Ei muuta.
Sitten jo täsmentyy; suvun jatkaminen, omien geenien ylivoimaisuuden todistaminen "kukkotappeluiden ja sarvipolkan" kautta. Ne tiedostavalla eläimellä tänään useinmiten ovat, lajikohtaisen evoluution myötä, ulkokohtaisia, "perinteisestä mieskunnosta" yhä enemmän pois siirtyneitä, kuten asema, mikrovalta, dominantti älyvalta, omaisuus, jopa kulttuurin monet kerät.

Minä.
Kun kysyt elinkaareni credoa, on se laskevassa vaiheessaan ja siten selvästi erotettavissa ja tunnistettavissa. Siis itse tunnistan.

Tässä vaiheessa minulla ei ole paineita suvunjatkamisen suhteen, eikä jälkeläisten selviytymisenkään suhteen. Nuorinkin tuli täysi-ikäiseksi elokuussa. Toki katseella seuraan ja tarvittaessa enemmänkin. Ei myöskään omaisuuden suhteen ole paineita ( ei enää ole ), eikä maailmantuskankaan suhteen hartioillani, jota miehuuteni aikoina oli, kunnes huomasin, että senkin kantaminen oli energiani ¹hukkaa. Eli fokus itseni taholta menee itseeni, nyt ja jatkossa.

Pyrin edes jotenkin säilyttämään tiedostetusti fyysisen toimintakuntoni mahdollisimman pitkään. Samoin pyrin säilyttämään henkisen toimintakuntoni mahdollisimman pitkään, mahdollisimman hyvänä.

Se, että olen toistaiseksi suhteellisen hyvävoimainen molemmilla osa-alueilla, aiheuttaa ylimääräistä, ulospäinsuuntautuvaa painetta "rollaattorin työntämisen" lisäksi vielä hetken. Se on minun postiivinen henkinen ja fyysinen energiataseeni ylimäärä, vielä hetken, toivottavasti. Se myös voi mennä hetkessä.

Olenkin rationaalisen ajattelun kautta pyrkinyt kanavoimaan sen ( ylimäärän ) oman elämäni tasapainotilaan pyrkimiseksi, synteesiksi itsestäni itselleni, ennen lopullista poismenoani. Joku voi sitä sanoa myös onnellisuudeksi, joku typeryydeksi, tai itsekkyydeksi. Itse sanon arjen onnellisuudeksi. Siinä on ylä- ja alamäkiä, jossa alamäet pitää, kerta toisensa jälkeen, tiedostamalla ymmärtää kuuluvaksi omaan onnellisuuteeni. Itse koen olevani onnellinen. Se on kiva juttu aidosti. Toki muidenkin onnellisuuden näkeminen ympärilläni lisää oudolla tavalla hyvinvointiani.

Mennään sitten niihin ylimääräisiin sielunvoimiini, paineisiini, jotka vääjäämättä ehtyvät.

Ensinnäkin minulla on, vielä, monialainen kiinnostus vähän kaikkeen, lukemisen ja opiskelun kautta. Saan tyydytystä, kun luulen ymmärtäväni jotain. Vaikka en ymmärtäisikään muiden mielestä. Oman ymmärtämisen hyväksyminen on tärkeää. Oivalluksena aidosti. Ymmärtämistäni en sekoita totuuksiin. Älä luulekaan! Totuudet ovat kerubeja jumaliensa laitumilla. Ei niitä saa kiinni.

Sitten julkaisutoimintaani. Jos pyrkisin sillä johonkin, toimisin toisin. "Sivistyneemmin", mitä sitten sekin tarkoittaa. Pyytäisin apuakin. Sinultakin. Tekisin yhteistyötä. Jne.​ Vaan ei. Puran niillä vain omia paineitani. Kirjoitan vain ja ainoastaan itselleni ja itseni vuoksi. Itselleni voin ilmaista itseäni juuri niin rujosti kuin haluan. Se on kivaa ja saan tyydytystä. Joku sitä saa maratonilta, tai koiran kasvatuksesta, jälkeläisten kasvatuksen jälkeen.​

Mikäli julkaisutoimintani aiheuttaa muissa reaktioita, niin ookoo. Niitäkin on joskus oikein mukavaa seurata, mitä itse itselleni kirjoittaminen aiheuttaa muissa, kun omien paineideni purkaminen paineistaa muita. Usein tulee jopa primitiivireaktioita. Se on ihan parasta. Bonusta.

Käräjöinti on eläkeläiselle kallista ja mahdotonta. Juuri ennen sitä kai minulla menee joku raja. Olisi hölmöä, jos kirjoittamalla itselleni joutuisin käräjille. Tuskin kukaan tuomari sitä käsittäisi, että itselleni kirjoitin. Joskus sofistikoidusti kokeilen sanavapaudenkin rajoja. Se on painotuksiltaan hieman eri asia ja eri "instansseilla" on omia rajojaan. Tuntuu siltä, että sananvapaus on jollain kohtaa kaventumassa siitä, mitä se parhaimmillaan on ollut.

Se meitsin credosta se.

ABä"

JOSEPH STIGLITZ

 Muutama minuutti sitten sain luettua Joseph Sieglitzin suomennetun kirjan "Globalisaation sivutuotteet", 2000-luvun alkupuolelta ja jatkan harmaan aamun lennossa uusimman pään tuotannostaan "The Euro: And its Threat to the Future of Europe", vuodelta 2016.

Joseph Stiglitz on ristiriitainen henkilö amerikkalaisten taloustieteilijöiden joukossa. Hän muun muassa on toiminut Maailmanpankin ekonomistina, mutta jo ennen postiaan arvostellut Maailmanpankin toimintaa. Olen ihmetellyt pitkään, miten tämä jihadistineokeynesiläinen ( oma tulkintani ) on voitu, edes jotenkin hyväksyä taloudellisen vallan linnakkeissa. Nyt asiaan enemmän, silti pintapuolisesti tutustuttuani, uskon, että häntä ajatuksineen on pidetty paineentasaajana ja varoventtiilinä vallan linnakkeissa, globalismin itseriittoisessa tilanteessa.

Tässä, jo nyt pitkässä postauksessa, on mahdotonta mennä yksityiskohtiin, siksi jotain keskeisiä Stieglitzin ajatuksia, niin kuin minä niistä jotain ymmärrän. Olen lukenut ja kuunnellut monia tulkintoja, mutta monista niistä en ole ymmärtänyt yhtään mitään.

Lähtökohtana voisi olla Stiglitzin moneen kertaan väännelty ajatus siitä, että globalisaatiotilanteessa länsimaiden ihmisten (taloudellinen)eriarvoisuus ei ole syntynyt ikään kuin sattumalta, vaan kyseessä on tunnettujen mekanismien aiheuttama ilmiö ja siten tietoinen valinta. Ylipäätään hän pitää maailman ihmisten suurta ja kasvavaa eriarvoisuutta kaikkien uhkien äitinä ihmiskunnalle. Tämä voisi olla keskeinen lähtökohta ajattelulleen ja tutkimukselleen. Tai sitten ei.

Uudemmassa tuotannossaan ja opetusmateriaaleissaan hän käsittelee laajalti tekoälyn vaikutusta taloudessa. Stiglitz väittää tekoälyn nykykehityksen lisäävän monin tavoin ihmisten eriarvoisuutta. Jo aiemmin hän puhui robotisaation ongelmista, sen orastavassa historiassa, tässä samassa asiayhteydessä. Nämä ovatkin juuri nyt aktualisoitumassa länsimaailmassa ja Aasiassa monin tavoin.

Erityisesti Euroopassa keskustelussa olleita kansalaispalkkamalleja hän pitää itse asiassa "järjestelmän" edunvalvontana, tilkkeenä ja pitää niitä typerinä. Hän sanookin, että talouksien järjestelmävirheiden vuoksi ainoastaan mittavat ja rakenteelliset tulonsiirtojärjestelmät ovat ainoa toimiva ratkaisu.

Eurooppaan päästyämme pysytään Euroopassa. Eurojärjestelmän Stiglitz sanoo olevan järjestelmään kuuluvia maita vammauttava. Kun rahapolitiikan säätelyn mekanismit on yksittäisiltä jäsenvaltioilta viety, jäljelle ei jää juurikaan mitään keinoja. Monissa yhteyksissä kautta vuosikymmenen Stiglitz, tähän liittyen ja muutenkin, on pitänyt julkisenvallan leikkauspolitiikkaa rahapolitiikan jatkeena lähes tuhoisana. Tähän hän palaa monissa asiayhteyksissä aina uudelleen. Hän jopa listaa asiaa esimerkein maailmalta julkiseen talouteen tehdyistä mittavista leikkauksista ja mihin ne ovat johtaneet. Usein miten lamaan. On muuten joskus ottanut jopa kantaa Suomen leikkauspolitiikkaan vuonna 2015, joka Suomessa vaiettiin kuoliaaksi, näin: "Taloustieteen nobelisti Joseph Stiglitz arvostelee Suomen leikkauksia ja työmarkkinauudistuksia. Stiglitz moittii Helsingin Sanomille, että Suomen hallituksen talouspolitiikka on epäonnistunutta.

- Sisäiset devalvaatiot eivät ole toimineet lähes koskaan, hän sanoo viitaten hallituksen suunnitelmiin leikata palkkoja viennin edistämiseksi.

Nobelisti ihmettelee ajatusta, että leikkaukset ovat välttämättömiä, koska lastenlapsille ei haluta jättää velkataakkaa. Hänen mukaansa Suomi päinvastoin ryöstää lapsiltaan, kun se ei tee järkeviä investointeja lainarahalla."

Että näinkin. Nythän tappisilmäiset puhuvat siitä, että ei ole vaihtoehtoja. Tässä pidän tappisilmäisinä, asiayhteydestä riippumatta niitä, jotka kieltävät tässäkin asiassa vaihtoehtojen mahdollisuuden kategorisesti. Tuolloin muuten lainaraha oli kalliimpaa kuin nykyisin.

Lopuksi, tietysti vähän juttuni ulkopuolelta, on mainittava, että Stiglitz on ollut kehittämässä työttömyyteen liittyvää, selittävää mallia, joka tunnetaan nimellä Shapiro-Stiglitz-malli. Tätä ei ole syytä jättää pois puhuttaessa Stiglitzistä, vaikka minua ei juurikaan värisytä.

Joseph Stiglitz sai taloustieteen Nobelin palkinnon vuonna 2001 kolmen muun tutkijan kanssa tutkimuksistaan, jotka kohdistuivat, suomeksi sanottuna hömpän ja huhujen vaikutukseen taloudessa. Häntä pidetään naurettavalla taloustieteilijöiden ranking-listalla neljänneksi vaikutusvaltaisimpana alallaan maailmassa.

1Arhi Kuittinen