perjantai 25. huhtikuuta 2014

AITIO 8

Tackla Center tarjosi ruokaa, juomaa ja 10 maalia Suomen pömpeliin eilen alle 18 vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa neljännesvälierässä Ruotsia vastaan Lappeenrannassa. 10 - 0. Tylyt lukemat. Jopa niin tylyt, että panevat ajattelemaan.

Mitä Ruotsissa tehdään kiekkovalmennuksessa toisin kuin meillä? Voidaanko syyttää valmennusjohtoa?

Aitiossamme oli koko pelin ajan ruotsalainen Tacklan yhteistyökumppani ja junnuvalmentaja. Oli vieraskorea, mutta kertoi harjottelun pitkälle juniori-ikään painottuvan ensiksi luistelutaidon systemaattiseen kehittämiseen ja sen jälkeen kaikki harjoitteet ovat kiekollisia. Tässä pieni ero. Suuren merkityksen hän näki myös Ruotsin liki kolmellakymmenellä jääkiekkolukiolla, joilla on napanuora paikkakunnan seuroihin. Ammattimaistuminen alkaa siis noin 15 vuotiaana.

Valmennusjohdon roolista kävi aitiossamme kova porina. Varsinkin loppupeleissä.
Oliko joukkueessa liikaa liigapelaajien poikia roolitettuna liian isosti? Oliko joukkueen valinnat ylipäätään osuneet kohdalleen? Olisiko heti ensimmäisen erän alussa kolme maalia päästänyt veskari pitänyt vaihtaa? Aitiomme tuomion mukaan olisi pitänyt vaihtaa. Peluutettiinko heikointa kentällistä liian isoilla minuuteilla? Karvattiinko liian alhaalta, toisin kuin Ruotsi? Oliko poikien pelillinen itsetunto kohdallaan? Tätä voi hyvin kysyä; omaa kiekollista pelaamista häiritsi hyvässäkin tilaanteessa vastuun pakoilu. Pojat osaavat kyllä enemmän.

Järkyttävä tappio on nollattava. Se on nollattava loppuiäksi. Kaikille se ei tule onnistumaan koskaan tulevissa Ruotsi-peleissä.

Pikku-Tre Kronor ansaitsi voittonsa. Viereisen aition Kalervo Kummola näytti häipyneen ekan erän jälkeen ja ministeri Lauri Ihalainen otti hatkat tokan erän jälkeen. Kiireisiä miehiä. Viimeiset siunailut juotiin panimoravintola Teerenpelissä. Hyvä että sain ruuhkan vihellettyä ajoissa poikki. Olin kuskina.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti